maanantai 12. lokakuuta 2015

Muistot eivät synny, ne tehdään

Seuraa päivitystä parin viime kuukauden varrelta poimittuna. 
Vaikka mitä on ehditty tehdä, sekä kuvien perusteella syödä/juoda xD

Joensuun kahvilatarjontaan tutustumista


Ensimmäistä kertaa katsastamassa Houkutus-kahvila.


Hyve&Pahe-kahvilaa Samille ekaa kertaa näyttämässä, itse olin käynyt jo kerran aiemmin.



Ekstrana tähän osioon jättimäinen pizza eräänä sunnuntaina kahdeksan kilometrin pyöräilymatkan päässä. Tilattiin perhepizza puokkiin ja en ollut koskaan ennen nähnyt noin isoa pizzaa...


Opiskelijaelämän meininkiä

Aiemmin kerroinkin ensimmäisestä tapahtumasta jossa olin, kaupunkisuunnistuksesta. Se ei toki ole jäänyt syksyn ainoaksi.


Ainejärjestömme järjesti ammatti-aiheiset sitsit. Teemana oli pukeutua joko haave- tai inhokkiammattiin tai miksi nyt halusikaan pukeutua. Itse valitsin aiemman haaveammattini, psykologin.


Sitsit on siis ns akateeminen pöytäjuhla. Siihen kuuluu erinäisiä leikkimielisiä sääntöjä, pöydän rummuttamista, ohjelmanumeroita ja ennen kaikkea paljon juomalauluja, kuten vaikka nämä sieltä vihkosesta löytyneet:

Pienet konjakit 

:,: Pienet konjakit, pienet konjakit, ne lystikkäitä on. :,: 
:,: Ei korvia, ei korvia, ei häntää laisinkaan.
 :,: Pienet drinksut nuo, pienet drinksut nuo, niin kauheest’ niitä on. 
Pienet drinksut nuo, pienet drinksut nuo ja olo verraton! 
On brandya, on viskiä ja koskenkorvaakin. 
On rommia aivan pommia aijai kun oksettaa.


Fuksikronikka (teema tv-sarjasta Ankronikka) 

Vauhtimesta hurjin on kahvihuone.
 Aina täynnä säpinää on kahvihuone. 
Kun fuksit aukee, niin vanhat laukee. 
Fuksit, oo oo! 
Läksypiirii aina sahaa. 
Fuksit oo oo! 
Joskus viinaa joskus kaljaa, miksi eeii. 
Tenttitrauma väijjyy takanasi! 
Professori kannoillasi! 
Mitä teet? Sen kaiken kertoo 
Fuksit oo oo! 
Läksypiiri aina sahaa. 
Fuksit oo oo! 
Joskus viinaa joskus kaljaa, miksi eeii.
 Ei kandit eikä maisterit vaan fuksit! 


Tästä toisesta sitsien laulusta päästäänkin kolmanteen oleelliseen tapahtumaan, fuksiaisiin.

Ainejärjestömme Nefan vanhemmat opiskelijat tekivät meistä virallisia jäseniä huvipuistoteemaisissa fuksiaisissa. Kävimme ryhmissä erilaisia kisailuja ypäri keskustaa eri pisteissä, tietysti huvipuistoteemaisissa. Oli esim känniviestiä, näytelmän kehittämistä annettujen sanojen perusteella, tietokisaa, paksu pupu-haastetta (tungin suuhuni 20 vaahtokarkkia ja voitin) Välillä poikettiin tietysti baariin ja syömään.


Jokaisen ohjelmanumeron välillä jouduimme vaihtamaan meille aluksi annetut random-tavarat jonkin kadulla vastaan tulevan tyypin kanssa. Aloitimme nippusiteestä ja päädyimme esimerkiksi kuntosalisetelin, nenäliinan, tyhjän koirankakkapussin (meinattiin saada koira xD) ja hammastikun kautta juomapilliin. Illan paras vaihto oli mainoskynä viiden euron grilliruoka-annokseen! Ryhmämme muuten voitti muut kolme hyvillä pisteillä :P Lisäksi pääsin jaetulle ykkössijalle asullani


.


Joensuun baaritarjonnan katsastamista


Rock-baari Marksissa käymässä

Pöydät siellä on täynnä raapustuksia ja seinät täynnä keikkajulisteita. Tietysti rokki raikaa.



Ihmetyttää miten illuminati-juttuja löytyy nykyjään joka paikasta, joka vessanseinäkirjoituksina.


Bepopissa vesimeloni-Breezer ♥


Sami pohdiskelevana sävy sävyyn Breezerinsä kanssa.

Samin syntymäpäivä



Piilotin nämä Samin lahjat eri paketeissa seitsämään eri piiloon kämpässämme aamulla ennen yliopistoolle lähtöäni. Oli se Sami kaikki löytänyt takaisin tultuani.



Vein Samin espanjalaistyyliseen Toreroon syömään. Oltiin kummatkin ekaa kertaa siellä.


Herkullista teetä jälkkäriksi :p


Tuparit

Olihan meillä viime kuussa tuparin tyyppistäkin.



Pidettiin pippalot noin 15 vieraalle nyyttäriperiaatteella.


Minä tein mokkapaloja (joista ei tosin tullut otettua kuvaa :/)  Sami oli unohtanut muutossa sähkövatkaimensa vatkainosat kotiseudullensa, joten tuollaisella viritelmällä mentiin.


 Sami teki paria erilaista pizzaa


Tietystihän piti tarjota perinteiseen tuparityyliin booliakin.


Ihanat vieraamme yllättivät upeilla lahjoilla!


Saimme myös kauniin kukan, joka on kämppämme ensimmäinen.

Itse kokkailtua





Pssst..... Miia ei huomannu tätä lausetta. terv. Sami xD

2 kommenttia:

  1. Moi Sami xD

    Ja kylläpäs te näätte vaivaa kokkailujenne eteen! Tulee itselle ihan riittämätön olo, kun tyyliin työnnän sen hernekeittopurkin mikroon xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa xD Joo taidetaan olla aika kulinaristeja.

      Poista