Jälleen juttua elämäkerrallisesta draamaelokuvasta, kummasti näitä tullut paljon katsottua. Tällä kertaa kyseessä on Big Eyes Samin kanssa kera yllä näkyvien herkkujen. Big Eyes on suosikkini Tim Burtonin ohjaama, vuonna 2014 ensi-iltansa saanut elokuva. Elokuva kertoo kuvataiteilija Margaret Keanesta, joka maalasi 1950- ja 60-luvuilla isosilmäisiä lapsiahahmoja. Margaret lähtee tyttärensä kanssa miehensä luota ja koittaa elättää itsensä 1950-luvun Yhdysvalloissa, mutta asia koituukin naisen vallitsevan asian takia hankalammaksi. Kuitenkin uuteen asuntoon ja työhön asetuttuaan Margaret tutustuu Walteriin, showmieheen josta tulee Margaretin teoksistaan kunnian vievä uusi aviomies.
Margaretia näyttelee ihana Amy Adams jonka roolihahmo on sympaattinen, mutta elokuvan edetessä kuitenkin taantuu ja jää sivulle. Miespäähenkilöä, Walteria näyttelee karismaattinen Christoph Waltz. Cristoph Waltz on todella upea näyttelijä; nappivalinta Walterin rooliin sillä hän osaa näytellä todella hyvin miellyttävää showmiestä että uhkaavaa, pelottavaa miestä. Vaikea sanoa tykkääkö hänestä vai vihaako häntä. Vaikea sanoa missä totuus loppuu ja missä valhe alkaa. On kyllä oltava aikamoinen patologinen valehtelija että Walter sai ihmiset kymmenen vuoden ajan uskomaan valheeseen, miten kukaan ei epäillyt Walterin teoksia tai juttujaan niistä sekä puutteellista selittämistä teoksista sekä niiden syntyprosessista. Minua jäi ihmetyttämään että elokuvan kuvaamat asiat ovat todellakin tapahtuneet, vaikka epätodellisilta vaikuttavatkin. Ehkä Walter sitten osasi käyttäytyä niin uskottavasti tai ihmiset eivät ihmeemmin kyselleet ja Margaret oli naisena vain sivussa.Epäoleellisena infona että Margaretin bestistä näyttelee minulle Jessica Jonesin roolista tutuin näyttelijä Krysten Ritter. Kyseinen hahmo jää todella sivuun juonen edetessä.
Margaretia näyttelee ihana Amy Adams jonka roolihahmo on sympaattinen, mutta elokuvan edetessä kuitenkin taantuu ja jää sivulle. Miespäähenkilöä, Walteria näyttelee karismaattinen Christoph Waltz. Cristoph Waltz on todella upea näyttelijä; nappivalinta Walterin rooliin sillä hän osaa näytellä todella hyvin miellyttävää showmiestä että uhkaavaa, pelottavaa miestä. Vaikea sanoa tykkääkö hänestä vai vihaako häntä. Vaikea sanoa missä totuus loppuu ja missä valhe alkaa. On kyllä oltava aikamoinen patologinen valehtelija että Walter sai ihmiset kymmenen vuoden ajan uskomaan valheeseen, miten kukaan ei epäillyt Walterin teoksia tai juttujaan niistä sekä puutteellista selittämistä teoksista sekä niiden syntyprosessista. Minua jäi ihmetyttämään että elokuvan kuvaamat asiat ovat todellakin tapahtuneet, vaikka epätodellisilta vaikuttavatkin. Ehkä Walter sitten osasi käyttäytyä niin uskottavasti tai ihmiset eivät ihmeemmin kyselleet ja Margaret oli naisena vain sivussa.Epäoleellisena infona että Margaretin bestistä näyttelee minulle Jessica Jonesin roolista tutuin näyttelijä Krysten Ritter. Kyseinen hahmo jää todella sivuun juonen edetessä.
Elokuva kertoo ajasta jolloin sukupuolten välinen tasa-arvo oli vain etäinen ajatus. Huomioni herätti esimerkiksi se että galleristi-Ruben piti Margaretin teoksista mutta heti kun kuuli että ovat naisen tekemiä, arvostus katosi ja käski Walterin viedä teokset pois. Naisen alistuminen elokuvassa sai minut ärsyyntyneeksi, mutta ehkä Margaret ei sitten voi muutakaan perheen taloudellisesti menestymiseksi tai hän tosiaan pelkää Walteria. Margaret kuitenkin salailullaan lähes kustantaa suhteensa lapseensa ja ystäviinsä sekä oman taiteilijaidentiteettinsä. Kauheaa kuinka hän joutuu maalaamaan salassa ullakkokamarissa eikä voi uskoutua asioistaan kenellekään ja alkaa jopa jutella koiralle. Elokuva sai vihaiseksi naisen aseman ja asenteen takia. Miksi nainen ei tee mitään vaikka mies pilaa hänen suhteensa lapseensa ja ystäviinsä, pilaa muutenkin melkein koko elämänsä. Aluksi niin mukavan oloisesta miehestä paljastuu vähitellen kauheita piirteitä ja vihjeitä hänen edellisen liittonsa samankaltaisuudesta. Elokuvan edetessä alkoi ärsyttää vain enemmän mutta onneksi loppua kohden helpotti ja aloin jälleen pitää elokuvasta sen saadessa uutta suuntaa. Oikeudenkäytni tosin on suurimmilta osin ihan naurettava ja nolo. Elokuvan päätös puolestaan on mielestäni upea, melko kliseinen tosin. Kaiken kaikkiaan elokuva on kertomus naisen oppimisesta puolustamaan itseään ja olemaan itsenäinen.
Lähde
Lähde
Elokuvan musiikkimaailmaan on kiinnitetty huomiota. Musiikkimaailma on suurelta osin diegeettinen, tiloihin, tunnelmiin ja aikakauteen juuri sopiva. Ennen kaikkea ihana Lana Del Reyn nimikkobiisi. Musiikin sijaan rakastuin kuitenkin Big Eyesin visuaalisuuteen: kirkkaita värejä, katuja, autoja, kauniita maalauksia, puvustusta jne. Elokuvan miljööhön kuuluu aivan tajuttoman ihania katuja. Margaretin tyyli ja kampaus ovat todella ihania. Myös Walterin tyyli on tarkkaan mietitty: raita-ja poolopaidat, vajaamittaiset farkut ja tennarit. Asiat ylipäänsä ovat kauniin 50- ja 60-lukuisen näköisiä. Värikkyydestään huolimatta elokuva on kuviltaan seesteinen. Taattua Burtonia kiinnittää visuaalisuuteen niin paljon huomiota, luoda ihan oma maailmansa ja tunnelmansa. Burtonmaisesti elokuvaan on ujutettu visuaalista huumoriakin. Hauska kohtaus on esimerkiksi kun venäläisille lahjoitetaan taulu; teoksen mekko näyttää olevan takana seisovan miehen päällä. Opin myös hauskan uuden keskarinnäyttötyylin Jason Schwartzmanin näyttelemän galleristin myötä. Elokuvan loputtua mietin ovatko elokuvassa näkyvät maalaukset oikean Margaret Keanen tuotosta ja tarkistettuani sain tietää että nehän ovat! Haluaisin todella päästä käymään Margaret Keanen näyttelyssä.
Ihanaa että elokuvassa taide on keskiössä. Margaret Keanin teokset ovat sympaattisia ja tunnelmallisia, värimaailmaltaan ihania. Harmi vain että taiteilijan luomisprosessia ei kuvata ja muutenkin luomistyö on kuvattu mielestäni epätodellisen oloisesti.
Lähde
Onhan elokuvassa puutteita sillä se kertoo vain Margaretin puolen asiasta. Hahmojen menneisyydet jäävät puuttellisiksi ja hahmot melko yksiuloitteisiksi. Tavallaan tämä on ymmärrettävääkin sillä elokuva perustuu todellisiin henkilöihin ja Margaret elää yhä (Walter on kuollut vuonna 2000) ja hänellä on oikeus yksityisyyteen. Tietysti elokuva on Walterin kuoleman jälkeen tehty joten oletettavasti Margaretin näkökulma asioista ja vain toinen puoli jutusta. Kuitenkin kaiken kaikkiaan elokuva jää melko hengettömäksi ja pintapuoliseksi. Big Eyes näyttää hyvältä ja on pinnallisesti mielestäni todella upea, mutta tarinapuolella olisi parannettavaa.
Ihanaa että elokuvassa taide on keskiössä. Margaret Keanin teokset ovat sympaattisia ja tunnelmallisia, värimaailmaltaan ihania. Harmi vain että taiteilijan luomisprosessia ei kuvata ja muutenkin luomistyö on kuvattu mielestäni epätodellisen oloisesti.
Lähde
Onhan elokuvassa puutteita sillä se kertoo vain Margaretin puolen asiasta. Hahmojen menneisyydet jäävät puuttellisiksi ja hahmot melko yksiuloitteisiksi. Tavallaan tämä on ymmärrettävääkin sillä elokuva perustuu todellisiin henkilöihin ja Margaret elää yhä (Walter on kuollut vuonna 2000) ja hänellä on oikeus yksityisyyteen. Tietysti elokuva on Walterin kuoleman jälkeen tehty joten oletettavasti Margaretin näkökulma asioista ja vain toinen puoli jutusta. Kuitenkin kaiken kaikkiaan elokuva jää melko hengettömäksi ja pintapuoliseksi. Big Eyes näyttää hyvältä ja on pinnallisesti mielestäni todella upea, mutta tarinapuolella olisi parannettavaa.
Oli muuten mielenkiintoista katsoa myös dvd:n lisämateriaalina löytyvä making of-pätkä. Big Eyesin laitan elokuvahaasteen kohtaan elokuvan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi, eli taiteilijana. Mistä katsoin: DVD
