Sivut

tiistai 24. syyskuuta 2019

Elokuun ensi-iltoja: toimintaräimettä, Hollywood-tarinaa, kärsimystä ja komediaa


Ohi on työntäyteinen, kahden työharjoittelun täyttämä kesä ja ehdin päivitellä tännekin näkemiäni elokuvia, vaikkakin hieman viiveellä. Olin elokuun työharjoittelussa elokuvalehti Episodissa ja oli kyllä ihan mahtavaa päästä kirjoittelemaan arvosteluita, kääntämään juttuja lehteen, antamaan tähtiä ajankohtaisille elokuvilletekemään nettiuutisia, heti toisena harjoittelupäivänä haastattelemaan Krista Kososta Beforeigners-sarjan merkeissä ja osallistumaan podcastiin. Tuntui kyllä just omalta hommalta. Oli hienoa päästä kiinnostavien elokuvien ennakkonäytöksiin ja päästä näkemään esimerkiksi Downton Abbey ensimmäisessä Suomen näytöksessä. Elokuun aikana tulikin katsottua yhtä monta elokuvaa kuin mitä kuukaudessa oli päiviä.

Fast & Furious: Hobbs & Shaw 

Ensi-ilta 2.8.

Heti ensimmäisen harjoittelupäiväni 31.7. aluksi pääsin ensimmäistä kertaa Imax-teatteriin. Elokuvaksi osui toimintaräime, jonka sarjasta olin joskus yläasteella nähnyt muutamaa elokuvaa varmaan osittain. 8-osaiseen sarjaan perehtymättömyys ei kuitenkaan haitannut mitään tämän melko aivottoman toimintaräimeen mukana pysymisessä.

Agentti Hobbs (Dwayne Johnson) ja entinen eliittisotilas Shaw (Jason Statham) pestataan etsimään biologinen ase, joka voi tuhota koko ihmiskunnan ennen kuin geenimanipuloitu Brixton (Idris Elba) saa aseen käsiinsä. Alkaa Yhdysvalloista Venäjälle ja Samoalle poukkoileva matka, jossa mukana on myös Brixtonin jahtaama Shawn sisko Hattie (Vanessa Kirby).

Karismaattiset päänäyttelijät osin pelastavat ison rahan toimintarysäyttelyn. Päähenkilöiden välistä
nokittelua ja sanailua on viihdyttävä seurata, kuten myös absurdiuteen yltyviä toimintakohtauksia.
Toiminta ja juonenkäänteet yltyvät ajoittain koomisiin mittasuhteisiin saakka. Esimerkiksi autojen liittyessä letkaksi ja noustessa ilmaan helikopterin nostamana ei voi nauruntyrskähdyksiltä
välttyä. Juoni on poukkoileva ja olisi voinut päättyä minkä tahansa toimintakohtauksen jälkeen, mutta
niin vain hahmot lähtevät vielä Venäjälle ja yhtäkkiä teleporttaavat Samoalle, jotta perhetausta voidaan vielä tuoda juonen keskiöön väkisin vääntämällä. Ryan Reynolds tekee hienon komiikkaroolin elokuvan alkupuolella ja ihan lopussa esiintyessään ja on yksi elokuvan parhaita paloja.

Hobbs & Shawn merkeissä pääsin osallistumaan elämäni ensimmäiseen podcastiin. Oli jännä kokemus, mutta ei eronnut juuri porukalla muuten vain elokuvasta rupattelusta. Oli myös hauska saada kuulijalta palautetta, että mukava kuulla itämurretta Episodin podcastissa :D



Scary Stories to Tell in the Dark 

Ensi-ilta 9.8.

Scary Stories to Tell in the Dark kertoo Stellasta (Zoe Colletti) ystävineen, jotka halloween-yönä 1968 seikkailevat hylättyyn kartanoon. Ränsistyneestä kartanosta liikkuu synkkä legenda Sarah Bellowsista ja tämän tuhoisista kertomuksista, joten vierailu kartanossa on omiaan tuomaan jännitystä nuorten halloweeniin. Kun nuori kirjailijanalku Stella nappaa kartanosta mukaansa verisiä tarinoita sisältävän kirjan, jonka tekstit käyvät toteen, ei koulukiusaaja olekaan enää heidän pahin haasteensa.

Lue arvosteluni Episodin nettisivuilta.



Once Upon a Time in Hollywood 

Ensi-ilta 16.8.

Harmitti vietävästi kun olin kipeänä juuri tämän elokuvan lehdistönäytöksen aikaan ja flunssan myötä ääneni oli kadoksissa, joten en pystynyt osallistumaan podcast-äänityksiinkään, vaikka juuri tästä olisi ollut mielenkiintoista päästä juttelemaan. Onneksi pääsin näkemään tämän kuitenkin heti ensi-iltapäivänä.

Vuonna 1969 Hollywood on muutoksen kourissa kulta-ajan tullessa taitoskohtaan. Rick Dalton (Leonardo DiCaprio) on Hollywoodin menestynyt länkkäri-tähti, joka itkuun pillahdellen pelkää uransa päättymistä stunt-näyttelijäkaverinsa Cliff Boothin (Brad Pitt) ollessa tukena. Toisaalla Sharon Tate (Margot Robbie) nauttii rennosta tähtösen elämästään samaan aikaan kuin Charles Mansonin nuorista hipeistä koostuva "perhe" viettää aikaa hylätyllä farmilla.

Quentin Tarantinon leffaksi OUaTiH:ssä on yllättävän vähän vähivaltaa, mutta loppuosio korvaa alkupuolen raakuudellaan. Elokuva on täynnä todella hienoa tarinointia ja eri henkilöhahmoihin keskitytään vuorollaan rauhassa. Ajankuva on visuaalisesti todella kaunis, värikäs, yksityiskohtia arvostava. Ajalle uskollinen musiikkimaailma on upea, siten että myös elokuvan hahmot kuulevat katsojille kuuluvan musiikin sillä aina joku kuuntelee musiikkia esimerkiksi autoradiosta.
Fakta ja fiktio sekoittuvat kiehtovalla tavalla ja elokuvan alkupuolen Sharon Tateen keskittyessä elokuva saa odottamaan, että kaikki menee niin kuin oikeasti meni, joten kyseisen päivän illan lähestyessä alkaa kuumottaa. Elokuva on todella hauska ja on huvittavaa kuinka Tarantino viljelee jalkafetissiään sen saamasta huomiosta tietoisena.




Ready or Not 

Ensi-ilta 23.8.
Nuori morsian (Samara Wawing) viettää häitään aviomiehensä (Mark O'Brien) rikkaan perheen valtavalla kartanolla, jossa ensi kertaa tapaamansa uusi suku paljastuu aikalailla erikoiseksi. Perheen häärituaalipeli paljastuu astetta vaarallisemmaksi piilosleikiksi, jossa kaikkien on selvittävä hengissä.

Tämä kauhukomedia on visuaalisesti upean aristokraattisen synkkä ja upeasti lavastettu. Elokuva on täynnä absurdia huumoria, joka saa pariin kertaan hymähtelemään, mutta kauhukomediaksi luokiteltuna olisin toivonut enemmänkin komediaa. Kyseessä on melko perinteinen kissa-hiiri-jahti kumminkin, vaikka mukana on muutamia hauskoja oivalluksia ja ällötyksiä esimerkiksi ruosteiseen naulaan liittyen ja loppu on hauskan yllättävä. Päähenkilöt jäävät todella etäisiksi ja vieraiksi, sillä elokuvassa on kiirehtimisen makua: tapahtumat alkavat suoraan häistä ja vain ohimennen sivutaan parin taustaa sekä sitä, miten häihin päädyttiin. Näin ollen kestää tovin ennen kuin sisäistää ketä kukakin paikalla oleva perheenjäsen on. Roolisuoritukset ovat mainioita ajoittaisista käsikirjoituksen ongelmista huolimatta. Sankaritar on ihan pidettävä, eikä vain kiljuen juokse karkuun, vaan myös puolustautuu rohkeasti. Elokuva kokee vahvan lässähtämisen puolessavälin lupaavan kiinnostavan alun jälkeen kun lähdetään metsään säntäilemään.


Dead Don't Die 

Ensi-ilta 23.8.

Centervillen pikkukaupungissa poliisitrio (Adam Driver, Bill Murray, Cloe Sevigny) kokee elämänsä kummallisimpia aikoja, kun aurinko ei enää laske totuttuun aikaan, kellot pysähtyvät ja eläimet käyttäytyvät kummallisesti. Veristen ruumiiden paljastuessa kolmikko alkaa epäillä että asialla ovat elävät kuolleet.

Ohjaaja Jim Jarmuschin tyylisesti elokuva on rentoa, totista jutustelua ja hienosti rakennettuja persoonallisia henkilöhahmoja, jotka huvittavat pelkällä olemuksellaan. Kuivakalla, komediaksi tarkoitetulla satiirilla on hienot hetkensä, kuten kofeiinizombiet ja hahmojen välinen sanailu. Neljättä seinää rikotaan yllättäen ja asia viedään asteen verran ylikin ja yhteiskunnallinen kommentointi puhelinzombiudesta ja ympäristökriisistä menee hieman ohi maalistaan.



Angel Has Fallen 

Ensi-ilta 23.8.

Veteraaniagentti Mike Banning (Gerard Butler) yrittää suojella Yhdysvaltojen presidenttiä (Morgan Freeman), mutta tämä yritetään salamurhata ja Banning lavastetaan syylliseksi. Banningin on pakoiltava FBI:ta ja oikeita syyllisiä ja pidettävä perheensä turvassa turvautuen yllättävään liittolaiseen.

Angel Has Fallen on kömpelö, epäloogisuuksia täynnä oleva levoton toimintaräime. Esimerkiksi päähenkilö ampuu helikopteria kohti, vaikka välissä on ikkuna on välissä, eikä ikkuna edes hajoa. Räjähtelyä, säntäilyä, sympaattiseksi tarkoitettu perhesuhdesivujuoni. Etäiseksi jäävä päähenkilö. En tiedä olisiko tästä saanut enemmän irti jos olisin nähnyt kaksi edellistä elokuvaa, mutta vahvasti epäilen. Taitavat nekin olla samaa toimintapläjäystä ja presidentin pelastamista. Äänimaailma on todella levoton, esimerkiksi kuuluu hätääntyneen kiljumisen ääniä vaikka kukaan ei
näytä kiljuvan hätääntyneenä. Elokuvan pahisjuoni paljastetaan todella ajoissa ja loppuosa on vain
säntäilyn seuraamista. Elokuva on pelkkiä kuluneita toimintakliseitä, eikä mitään yllättävää tai hienoa.


Good Boys 

Ensi-ilta 30.8.

Kolme 12-vuotiasta poikaa saa kutsun luokkakavereiden juhliin, joissa on luvassa pussailua. Poikatrio ei kuitenkaan osaa pussailla, mitä pitäisi pian oppia ja siinä apuna on käytettävä isän dronea ilman lupaa. Seuraa tapahtumarikas päivä, johon sisältyy muun muassa vahingossa varastettuja huumeita ja teinityttöjä karkuun juoksemista.

Sympaattinen, oikeasti naurattava komedia on kertomus ystävyydestä ja kasvamisesta höystettynä härskillä huumorilla. Roolitus on todella onnistunut ja pikkupoikatrio on todella luonteva rooleissaan, erityisesti jo ennestään pitämäni Jacob Tremblay on todella mahtava. Huumeita, juomista, seksileluja kuutosluokkalaisten päivän tapahtumissa saattaisi kuulostaa kyseenalaiselta, mutta näitä asioita tarkastellaan ns viattomasti lapsen silmin. Tai lapsen silmin niin miten aikuinen
kuvittelee lasten ihmettelevän. Päähenkilöhahmot ovat koomisen pikkuvanhoja, mutta silti oikeasti lapsia. Hienoa sanailua ja väärinkäsityksiä vain kuten lapsi voi kokea.




Kärsimys ja kunnia 

Ensi-ilta 30.8.

Pedro Almodovarin tuore draama kertoo terveysongelmien kanssa kamppailevasta menestyneestä elokuvaohjaajasta, joka muistelee omaa elämäänsä 1960-luvun lapsuudesta, 80-luvun ensirakkaudesta ja erosta nykyhetkeen, jossa vallitsee fyysinen kipu ja tyhjyys. Ohjaajan on kohdattava menneisyytensä ja aloittaa tämän tekemällä sovinnon elokuvassaan näytelleen tähden kanssa.

Kärsimys ja kunnia on Almodovarin tapaan visuaalisesti todella kaunis. Kyseessä on surumielinen kuvaus henkilöhahmosta, johon paneudutaan todella syvällisesti. Kaunis tarina, jossa käsitellään mielenkiintoisella tavalla luovuutta, mutta on myös kärsimystä. Elokuvaohjaajan nykyhetken elämän ohella kerrotaan hänen lapsuudestaan ja ensi-ihastuksestaan ja loppupuolella on hieno paljastus ja perustelu näiden lapsuuskohtausten näyttämiselle. Rauhallinen ja empaattinen elokuva, jossa fiktio ja Almodovarin oma elämänhistoria limittäytyvät mielenkiintoisella tavalla.