Pitkästä aikaa palaan tänne blogin pariin vaikka deadlinet paukkuvatkin. Huomaamatta tuli tällainen puolentoista kuukauden postaustauko, ei ole blogille vain riittänyt aikaa ja innostusta. Muokkasinpa nyt kuitenkin vihdoin julkaisukuntoon tämän arvosteluni Deadpool-leffasta, vaikka sen katsomisesta on jo aikaa vierähtänyt reilusti.
Deadpool on Marvelin sarjakuviin perustuva komediallinen supersankarielokuva. Se kertoo Wade Wilsonista, joka laittoman kokeen myötä saa erityiset parantumisvoimat ja hänestä tulee antisankari nimeltä Deadpool. Uusien kykyjensä ja muuttuneen ulkomuotonsa myötä Deadpool lähtee etsimään miestä joka tuhosi hänen elämänsä...Deadpoolin juoni on sinällään simppeli: sekä kosto- että rakkaustarina, mutta toteutustapa tekee Deadpoolista niin loistavan kuin on. Elokuva on käsikirjoitettu taidokkaasti, mielenkiintoisesti ja älykkäästi. Juonen kuljetus on vauhdikasta ja soljuvaa sekä hauskasti totutusta toimintaelokuvan kaavasta poikkeava, sillä alkaa mielenkiintoisesti suurella alkutaistelulla jonka lomaan kerrotaan Deadpoolin syntytarinaa. Toiminnan keskellä päähenkilö jää hauskasti muistelemaan menneisyyttään ja kuinka hänestä tuli sellainen kuin on. Kronologinen sekoittelu on elokuvassa vahvuus, eikä se tee elokuvan seuraamisesta millään tavalla sekavaa. Toinen vahvuus on niin kutsutun neljännen seinän rikkominen. Tässä sarjakuvan tyyliä on noudatettu hyvin sillä Deadpool tietää olevansa sarjakuvassa joten hän myös tietää olevansa elokuvassa. Neljännen seinän rikkomista tapahtuu esimerkiksi hauskasti katsojalle puhumalla.
Elokuva on täynnä ironiaa ja itse-ironiaa esimerkiksi Ryan Reynoldsille sekä Green Lantern-flopille kettuilemalla. Muutenkin elokuva on täynnä nokkelia viittauksia populaarikulttuuriin. Elokuvan tekijöille ja elokuvakliseille kuittailua on jo alkuteksteissä, jotka muuten ovat myös hienoa ja hauskaa katsottavaa. On hauskaa kuinka Deadpool unohtaa ottaa aseensa mukaan aina taisteluun lähtiessään, kun toimintaelokuvissa tavallisesti panoksia riittää mielin määrin. Huumori tekee elokuvasta loistavan ja sitä onkin jatkuvasti ja jo Deadpoolin velmu asenne saa huvittumaan. Huumori on juuri sopivan tökeröä ja mustaa, omaperäisin tavoin toteutettua ja nokkelaa sanailua sekä pieniä huomioita. Parhaimpia paloja on minusta esimerkiksi toistuva "where's Francis"-kysely.
Elokuvan kantava voima on huumorin ja loistavan käsikirjoituksen lisäksi Ryan Reynolds ja hänen omistautuminen roolilleen. Deadpoolin asenne, veitikkamaisuus ja huumori tulevat tulkituksi luontevasti. Ryan Reynolds ei vain näyttele vaan on kuin itse olisi Deadpool. Hän jopa kuittailee roolissa itselleen. Reynolds tekee Deadpoolista todella ilmeikkään naamiosta huolimatta. Parasta on Deadpoolin ns kauhistunut ilme. Puhetyyli, olemus sekä tapa toimia ja liikkua korvaavat naamion peittämät kasvojen eilellä ilmaistut tunteet ja suoranaisen ilmeikkyyden. Liikkuminen ja toiminta ovat juuri sopivan liioiteltua, ei mitenkään nolosti tai ylinäytellysti toteuttua. Ryan Reynolds tuntuu olevan ainoa mies Deadpoolin rooliin. Eikä Deadpoolista ei voi olla pitämättä
Tietysti nimikkoroolissa oleva päähenkilö vie koko valokeilan muiden hahmojen jäädessä sivuun varsinkin kun juuri Deadpool saa oman elokuvan. Sivuroolissa on kaunis, kipakka tyttöystävä jonka kohtaamisesta ja yhdessäolosta kertova takauma on loistava ja huumoria täynnä. Wade Wilsonin ja tyttöystävänsä suhde on hyvin aidon oloinen ja raikas sillä molemmilla on puolensa, eikä kumpikaan ole tavanomainen suhteen puoliskon arkkityyppi. Vaikkakin lopulta mies pelastaa naisensa vaarasta. Deadpoolin suurin motiivihan on rakkaus ja halu saada naisensa takaisin, vaikka esteenä on vain turhamaisuuden takia pelko muuttuneen ulkonäön myötä. Rakkaus on kuitenkin sokea kuten kämppismummelikin ja Deadpool pelkää turhaan. Ilkeä äijä Francis huijaa turhaa toivoa ulkonäön korjaamisesta, joten ajojahti onkin loppujen lopuksi melko turha. Pahikset ovat vain pahiksia joiden motiivina on yksinkertaisesti ahneus ja rahanhimo sekä tunteettomuus (tällä kertaa kirjaimellisesti tunteettomuus). Deadpool saa kamppailuun kavereitakin; etäisiksi jäävät hauskalla venäläisaksentilla puhuvan rautajätkän ja tulisen teinitytön, jotka kuuluvat ryhmä X:ään koittaen värvätä Deadpoolia joukkoihinsa. Baarinpitäjäheppu jää melko etäiseksi sanailijaksi kuten myös sokea mummeli jonka kämppiksenä Deadpool asustaa. Heidän yhteisasumiseensa liittyy hauskaa henkilökemiaa ja kuittailua esimerkiksi mummelin Ikea-hyllyjen kasailusta. Taksikuski on muuten myöskin todella sympaattinen ja hauska sivuhahmo.
Visuaalisesti mukaan on tuotu sarjakuvamaisia sävyjä jo alkutekstikohtakseen sekä kohtaukseen jossa Deadpool näkee tyttöystävänsä ollessaan pää pökkyrällä. Myös lopputekstit ovat aivan huippua katsottavaa. Musiikkimaailma on tunnelmaan pääosin juuri sopivan menevä eikä erotu kohtauksista häiritsevästi. Erikoismaininta hauskalle Deadpool biisille. Marvel-leffoille ominainen cameo tulee tällä kertaa todella yllättävästi ja Stan Lee saa muuten enemmän vuorosanoja kuin aiemmin. Olisi kyllä ollut vielä hauskempaa jos Deadpool olisi tuntenut hänet ja käynyt keskustelua luojansa kanssa. Sen sijaan lopputekstien jälkeen tuleva kohtaus on yllättävä kontakti katsojaan ja hauskaa sanailua.
Deadpool on kivan monipuolinen elokuva; siinä on sopivasti sekä romantiikkaa, toimintaa että huumoria. Elokuva ei myöskään ole ei vain jatkuvaa pelleilyä vaikka sitäkin riittää vaan elokuva osaa olla ajoittain vakavakin. Elokuva sisältää toisaalta myös raakoja kohtauksia joissa veri lentää, sekä paljasta pintaa, seksiä ja ennen kaikkea Ryan Reynoldsin paljaan pepun. Kyseiset asiat sopivat hyvin elokuvan hauskan tökeröön ja roisiin tyyliin. Huomaa että kyseessä ei ole todellakaan mikään pikkupoikien supersankariseikkailu.
Elokuvahaaste 2016: Elokuvan kannesta voi tehdä elokuvanaaman
Mistä katsoin: DVD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti