Score: A Film Music Documentary

Huhhuh, onpahan ollut kiirettä näin kandivuoden opintojen parissa. Siitä itsestäänselvästä syystä tämä syksyn hiljaiselo. Palailen tänne kuitenkin näin pikaisesti elokuvakirjoittelun merkeissä. Kävin nimittäin ensimmäistä kertaa Suomen suurimmilla elokuvamusiikkifestivaaleilla, Rokumentissa, katsomassa parit elokuvat. Ensimmäinen oli tämä Score: A Film Music Documentary, josta kirjoitin Elokuvamusiikin-kurssille tämän tekstin, jonka ajattelin olevan tännekin julkaistavaksi kiva.

Lähde: Indiego

Ensimmäinen koskaan näkemäni Rokumentti-elokuva Score: A Film Music Documentary (2016) on äärimmäisen mielenkiintoinen läpileikkaus elokuvamusiikin nykyajasta ja historiasta. Elokuvassa käsitellään mielenkiintoisella tavalla elokuvamusiikin ikonisimmat sävelmät, tunnetuimmat säveltäjät ja elokuvamusiikin tekemisen taustaa. Itselleni elokuva oli todella innoittava elämys.

Elokuvan rakenne on hieman sekavahko, kun siinä esitellään niin monia elokuvia ja säveltäjiä jotka kertovat näkemyksiään. Lisäksi esitellään elokuvamusiikin historiaa ja nykyaikaa sekaisin. Aluksi pelkäsin että elokuva on historiakatsaus, sillä alkupuolella tuli paljon samaa asiaa kuin kurssin ensimmäisellä luennolla. Esimerkiksi siitä, että elokuva ei ole koskaan ollut äänetöntä ja miten elokuvia on livesäestetty, puhuttiin dokumentissakin. Oli todella mielenkiintoista nähdä monimutkaisen näköinen harmoni, jolla on soitettu elokuviin eri soittimilla soitetun kuuloista musiikkia. Sen soittaminen näyttää todella monimutkaiselta, mutta kuulostaa sitäkin hienommalta ja sopi hyvin näytettyyn elokuvapätkään.

Lähde:Leonard Maltin

Rakenteessa pompitaan erikoisesti valikoiduissa eri vuosikymmenten elokuvissa, mutta pääosin pysyttiin nykyelokuvassa ja tunnetuimmissa klassikoissa. Tämä on seurattavuuden kannalta hyvä ratkaisu, vaikka elokuvan historiaan palataan ajoittain ja ajassa liikutaan edestakaisin. On hyvä ratkaisu kertoa säveltäjien nimien alla myös säveltämiään elokuvia, jotka vaihtuvat kohtausten välillä; näin osaa jotenkin tyylillisesti yhdistää itselle tuntemattomamman säveltäjän tuttuun elokuvaan, sillä joukossa on paljon tuttuja elokuvia. Monen dokumentissa soineen musiikin kohdalla en tunnistanut mistä ne ovat. Oli kuitenkin hauska huomata että jos joku musiikki kuulosti etäisesti tutulta, enkä sitä heti osannut yhdistää oikeaan elokuvaan, kuvan tullessa mukaan tunnistin heti mikä elokuva oli kyseessä. On siis todella hyvä ratkaisu näyttää paljon pätkiä eri elokuvista, eikä keskittyä vain musiikkiin.

Hienoa kuinka laaja dokumentin näkökulma on; on haastateltu paitsi uusia että vanhoja elokuvamusiikkisäveltäjiä, elokuvahistorioitsijoita, ohjaajia ja jopa psykologia. Lisäksi on joukkoon poimittu paljon arkistomateriaalia eri vuosikymmeniltä. On erikoinen, mutta suhteellisen toimiva ratkaisu että haastateltavaksi säveltäjien oheen on valittu myös psykologi. Oli toki mielenkiintoista kuulla miten musiikin kuuleminen vaikuttaa aivoissa, mutta fysiologinen kuvannus ihmisaivoista on hieman kontekstista poikkeavaa. Psykologi kuitenkin kertoo ihan kivoja knoppitietoja, minkä myötä kiinnitin enemmän huomiota siihen, miten musiikkipätkät vaikuttavat itseeni. Tuntui syke kiihtyvän omien suosikkielokuvapätkien näkyessä ja soidessa. Tajusin dokumenttia katsoessa vielä vahvemmin, kuinka merkittävää musiikki on elokuvissa, vaikka yleensä sitä ei edes tule huomioitua. Erityisesti musiikin merkitys Jaws-elokuvassa oli mielenkiintoista huomata. Elokuva ei olisi lainkaan pelottava ilman ikonista, uhkaavaa sävelmäänsä. Juuri Steven Spielbergin ja John Williamin yhteistyötä on mielenkiintoista nähdä arkistomateriaaleista.

Lähde: Slashfilm

On todella mielenkiintoisinta nähdä kuinka tutun elokuvan musiikkia on konkreettisesti tehty. Aina ei tule ajatelleeksi, miten paljon kaikkea siellä taustalla onkaan. En olekaan tullut ajatelleeksi miten erilaisia menetelmiä ja erikoisia soittimia elokuvamusiikissa voi olla mukana. Erityisesti Heitor Pereira vaikutti kokeelliselta erikoisine soittimineen. Dokumentissa näytettiin musiikillisten kokeilujen lisäksi säveltäjien erilaisia hauskoja tapoja, kuten Avengers: Age of Ultronin ja Fast and Furious-sarjan säveltäjän tapa mennä tarkkailemaan elokuvayleisöä ja elokuvan jälkeen mennä vessaan kuuntelemaan hyräilevätkö tai viheltelevätkö ihmiset hänen säveltämiään musiikkeja. Hauska keino saada tietää miten musiikki on onnistunut, sillä sävellyksistä palautteen saaminen ei varmaan ole niin yksinkertaista.

On kiehtovaa nähdä elokuvamusiikin luomisprosessin eri vaiheet, kuten suunnittelu, säveltäminen, kokeilut, äänitykset ja vastaanotto. Mad Max: Fury Roadin erikoisen kohtauksen musiikin tuottamista oli todella mielenkiintoista nähdä. Ei ihme että säveltäjällä oli miettimistä kuinka luoda kyseisen kohtauksen äänimaailman, mutta erittäin hyvä siitä tulikin.  Kokeelliset musiikintuottamisen keinot ja koneellisen musiikin tulo elokuviin on tuotu dokumentissa esiin mielenkiintoisella tavalla. Vaikka elokuvamusiikki uudistuu ja kehittyy, on orkesterimusiikin mukana säilyminen tärkeää, kuten Hans Zimmer sanoo. Omastanikin mielestäni sen menettämisen mukana menetettäisi paljon.

Lähde: Povmagazine

Inspiroivan ja kiehtovan elokuvamusiikin luomisen ohella säveltäjien haastatteluissa tulee esille elokuvabisneksen rajuus; kuinka tiukat aikataulut säveltäjillä on ja miten vähän aikaa saattaa olla. Erityisen kärjistynyt, mutta tavallaan hauska esimerkki tästä on Michael Bayn Harry Gregson-Williamsille antama kirjaimellinen Armageddon countdown-laskuri. Säveltäjien puheissa korostuu ohjaajan merkitys musiikkia luodessa; en olekaan tajunnut että ohjaaja jopa seisoo vieressä katsomassa ja kuuntelemassa säveltäjän soittoa. Erikoista, että säveltäjille ei anneta taiteellista vapautta. Toki ohjaaja on se joka loppupeleissä päättää koko elokuvasta ja musiikin on vastattava hänen visiotaan elokuvasta.

Elokuvaa katsoessa oli hauska huomata mitä aiheesta jo tiesi ja yhdisti aiemmin esimerkiksi elokuvamusiikin kurssilla kuultuun. Opin elokuvasta kuitenkin myös paljon uutta ja ymmärsin uusia asioita. En esimerkiksi tiennyt että yhden suosikkibändeistäni, Nine Inch Nailsin perustaja Trent Reznor on säveltänyt ja tuottanut elokuvamusiikkiakin ja jopa voittanut Oscarin Social Network-elokuvasta. Tajusinkin kuulleeni hänen musiikkiaan esimerkiksi Gone Girl-elokuvassa. Aiemmin opittuihin asioihin puolestaan sain uutta näkökulmaa. Esimerkiksi johtomotiivin käsite selitettiin hauskasti esimerkillä Lord of the Rings-kohtauksista, joissa motiivi esiintyy. Tim Burtonin elokuvien Danny Elfmanin luomasta musiikista olisin kuullut mielelläni lisää, sillä olen Burton-elokuvien suuri ystävä ja niiden musiikki on juuri omintakeista. Outoa että koko dokumentissa esiintyy muistaakseni vain yksi naissäveltäjä. En olekaan tajunnut että sekin ala on niin sukupuolittunutta, ainakin menestyneiden ja tunnetuimpien säveltäjien osalta. Joka tapauksessa kaikista hienointa dokumentista on nähdä, miten innostuneita haastatellut säveltäjät ovat työstään. Todella inspiroivaa.