Ryuichi Sakamoto: Coda

Lähde: Doc and Film

Syksyn elokuvafestivaalilla, Rokumentissa toinen katsomani musiikkidokumentti Ryuichi Sakamoto: Coda (2017) kertoo japanilaisesta muusikosta, säveltäjästä, näyttelijästä, Ryuichi Sakamotosta. Hän oli minulle ennestään täysin tuntematon henkilö, mutta ajattelin hänen olevan jonkin näkemäni elokuvan musiikin takana. Ennakkotoiveenani oli että hän olisi ollut joku henkilö Studio Ghiblin elokuvien musiikin takana, sillä kyseiset anime-elokuvat ovat yksiä suosikeistani. Vaikka Sakamoto ei toiveajattelustani huolimatta ole ollut Studio Ghiblin elokuvissa mukana, on hänen elokuvamusiikkituotannossaan kuitenkin useita elokuvia joista olen kuullut, mutta yhtäkään en ole sattunut itse näkemään.

Ryuichi Sakamoto: Coda- dokumentissa tulevat vahvasti esille musiikin luomisen monet vaiheet. Ideointi, suunnittelu, kokeilu, harjoittelu ja itse esitykset tulevat monipuolisesti edustetuiksi pitkin dokumenttia. Sakamoton musiikissa on vahvana kokeellisuus ja erikoiset tekniikat. Nykyajan musiikillisia ja äänimaisemallisia kokeiluja dokumentissa kuvataankin eniten. On hauskaa nähdä hänet metsässä paukuttelemassa hylättyjä esineitä ja kokeilla millaista ääntä syntyy yhdistämällä eri soittimien soittotyylejä. Erityisen hauska oli kohtaus, jossa hän koitti äänittää sadetta eri tavoin ääntä hakien ja seisoi lopulta sanko päässä sateessa pihalla. Oli mukavaa nähdä hänen kokeilujensa onnistuminen omasta mielestään, kuinka hän oli tyytyväinen aikaansaamaansa ääneen ja kuinka innostunut oli ääntä etsiessä ja kokeillessa. Innostus omaan tekemiseen välittyi halki dokumentin selkeänä, inspiroivana.

Lähde: YouTube

Sakamotolla on selkeästi persoonallinen äänimaisema ja maku, sillä hänen luomansa äänet eivät ainakaan itselleni olleet suoranaisesti tärykalvoja hiveleviä niiden luomishetkessä. Sakamotolla on kuitenkin tekniikka hallussa, sillä hän jalostaa äänistä hienolta kuulostavia kappaleita. Hänen luomansa dokumentissa esitetyt musiikkiesimerkit ovat dramaattisia, mahtipontisia ja ajoittain uhkaavia, mutta sisältävät samalla vaatimattomia, pieniä elementtejä. Hänen musiikkinsa saa ajattelemaan, joten hän pääsee tavoitteeseensa, musiikin kantaaottavuuteen. Sakamoton puheessa muutenkin näkyy kantaaottavuus. Hänen kameralle juttelunsa on monissa kohtaa hyvin ajatuksia herättävää ja kantaaottavaa. Hänen filosofointinsa ovat hyvin mielenkiintoista kuunneltavaa. Erityisen hauska ajatus on pianosta puhuttaessa se, kuinka ihminen on muovannut luonnon haluamaansa muotoon, mutta se pyrkii palaamaan luonnolle ominaiseen epäjärjestykseen, epävireeseen.

Oli erikoista kuulla, että säveltäjää on pyydetty näyttelemään, eikä dokumentissa tullut esiin oliko hänellä ennestään näyttelijätaustaa. Näyttelijäpuoli kuitenkin jätettiin dokumentissa sivuun varmaan ihan vain teeman rajaamisen vuoksi. Siitä olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista kuulla lisää. Olisin kuullut mielelläni lisää myös hänen Yellow Magic Orchestra-yhtyeestään ja ylipäänsä varhaisurastaan elektronisen musiikin parissa. Erityisesti konserttitaltioinnissa soitettu musiikki kuulosti korvaani mukavan erikoiselta. Hänen silloisen ja nykyisen musiikkinsa välillä on vahva kontrasti; silloisesta koneellisesta musiikistaan hän on siirtynyt sittemmin orgaanisempaan ja luonnonläheisempään musiikkiin. Sakamoton musiikkityylin kehitystarinasta olisin mielelläni kuullut lisää hänen itsensä kertomana. Hänen pioneerirooliaan syntikkapopin, teknon ja housen parissa ei kommentoida dokumentissa juuri lainkaan.

Lähde: Rokumentti

Jälkikäteen oli erikoista saada tietää että dokumentti on kuvattu viiden vuoden ajanjaksolla. Ei kuitenkaan sinänsä yllättävä tieto, sillä dokumentissa käsitellään niin monia aiheita ja laajalla skaalalla. Viidessä vuodessa on täytynyt kertyä suunnaton määrä video- ja äänimateriaalia ja aiheen rajaaminen on ollut varmaan haastavaa. Ehkä juuri pitkällä aikavälillä kuvaaminen tekee dokumentista rakenteeltaan hieman sekavan. Samalla dokumentin tekijöiden on täytynyt tutustua itse säveltäjään ja päästä lähellä Sakamoton persoonaa, minkä myötä dokumentin ote on intiimi; läheinen ja tuttavallinen. Dokumentissa liikutaan monessa ajassa ja paikassa, mikä saattaisi tehdä seuraamisesta haastavaa, mutta kaikessa on kiinnekohtana Sakamoto itse. Kamera menee ajoittain ahdistavankin lähelle kohdettaan. Voisi olettaa Sakamotolla oleva tukala olo, kun kamera seuraa läheltä hänen syömistään ja ajoittain salakuvaa hänen yksityisiä harjoituksiaan ja kokeilujaan.

Se että elokuvan näkökulma on vain Sakamoton ja että vain häntä haastatellaan, saa hänet tuntumaan yksinäiseltä puurtajalta. Muita henkilöitä esiintyy vain Sakamoton vanhoista projekteista kerrottaessa, kun haastattelijan pari kommenttia on jäänyt oletettavasti leikkaamatta ja kun Sakamoton syödessä kuuluu kun joku pilkkoo ruokaa jossain taustalla samassa tilassa. On erikoista että esimerkiksi Sakamoton kollegoita tai samojen projektien parissa työskennelleitä tai hänen perhettään ei haastatella. Dokumentti kuvaa vain ja ainoastaan Sakamotoa tämän omasta näkökulmasta, eikä kukaan ulkopuolinen kommentoi mitään.

Lähde Natalie

Dokumentin tarinankerronta on rauhallista, kuin Sakamoton oma olemus. Monessa paikassa ja ajassa viivähdetään, mutta silti ollaan vahvasti nykyajassa, syöpää sairastavan Sakamoton kertomuksissa. Sakamoto itsekin on selkeästi myös visuaalinen ihminen, sillä ainakin oletan että videomateriaali, joka oli tehty hänen musiikkivideokseen, oli hänen itsensä matkallaan kuvaamaa. Kuvaustyyli on rauhallinen ja kaunis, mutta silti vaikka missä paikoissa ehditään käydä. Sakamotokin on elämänsä aikana ehtinyt vaikka mihin mukaan ympäri maailmaa. Hän on selkeästi yhä monessa mukana, ehtinyt vaikka mihin paikkoihin ja tilanteisiin.

Dokumentissa on erikoisesti laitettu peräjälkeen Antarktiksella ja Afrikassa käynti, ikään kuin hän olisi joskus matkustanut jatkuvasti äärimmäisiin paikkoihin. Dokumentin rakenteelta on myös erikoinen ratkaisu se, että paikkoihin, kuten tuhoutuneen ydinvoimalan läheisyyteen, palataan dokumentissa useasti uudelleen. Ehkä tsunamissa tuhoutunut piano tiivistää jotain oleellista Sakamoton mentaliteetista ja dokumentin sanomasta. Dokumentin nimi kooda kun viittaa päätöselementtiin; päätökseen, johon piano on jo tullut ja Sakamoto on tulossa. Hän itsekin sanoo, että ei tiedä kuinka paljon hänellä on aikaa jäljellä.