The Square (2017, Ruben Östlund, Ruotsi) on satiirinen draamakomedia, joka sijoittuu nykytaiteen maailmaan. Se kertoo Christianista (Claes Bang), Tukholman modernin taiteen arvostetusta ja varakkaasta kuraattorista. Christianin oman elämän vastoinkäymiset, kuten varastetuksi tuleminen ja pieleen mennyt markkinointikampanja, kytkeytyvät ristiriitaisella tavalla hänen järjestämäänsä tulevaan tilataideteoksen The Squaren sanomaan, läheisten auttamiseen ja tasa-arvoon.
The Squaressa ei ole kovin konventionaalsita juonta, vaan ikään kuin episodeja, katkelmia päähenkilön elämästä ja taidemiljööstä. Juonessa on paljon aukkokohtia, eikä asioita selitetä auki, joten olin katsojana jatkuvasti utelias. Elokuvalla on avoin loppu ja se tuntuu jäävän jotenkin kesken ja loppuvan yllättäen, mikä jättää hieman pöllämystyneen olon. Samalla kuitenkin jäin pohtimaan elokuvan vahvaa sanomaa ja tematiikkaa, sillä elokuvassa on vaikka mitä aineksia ja sivujuonteita. Elokuva on kaksi tuntia, 20 minuuttia pitkä, eikä minusta ainakaan yhtään tunnu lainkaan niin pitkältä, vain jossain suvantokohdassa olin hieman puutunut. Jatkuvaan odotin uutta yllätystä ja odotin että mitä kerrotaan seuraavaksi. Mielenkiintoisinta oli pohtia, kuinka itse käyttäytyisin kyseisissä tilanteissa. Elokuvasta oli vaikea tietää, mihin suuntaan se on menossa, tietää vain että asiat menevät päähenkilön osalta vähitellen enemmän ja enemmän pieleen.
Roolisuoritukset ovat tasoikkaita, vaikka hahmoja on paljon ja kovin lähelle heitä ei mennä. Elokuvan henkilöistä ei kerrota paljoa, esimerkiksi vasta jossain elokuvan puolivälissä selviää että päähenkilöllä on lapsia. Päähenkilön ihmissuhteet jäävät avoimeksi ja hän näyttäytyy suhteellisen tunnekylmän oloisena, pintapuolisena tyyppinä. Christianin näyttelijä Claes Bang vetää samaan aikaan vastenmielisen että sympaattisen henkilöhahmon roolin, joka tukee elokuvan kerrontaa luo elokuvaan ja sen teemoihin hyvän tarttumapinnan. Hän on sisäisesti tyhjän oloinen henkilö, mikä kuvastaa ehkä nyky-yhteiskunnan taipumusta sulkea silmät ongelmilta. Elizabeth Mossin henkilöhahmoa, Christianin yhden illan juttua, olisin mielellään nähnyt enemmänkin ja saanut tietää enemmän hänestä, sillä hän veti sivuroolinsa hienosti. Roolihenkilöiden etäiseksi jääminen kuitenkin antaa enemmän tilaa elokuvan teemoille ja sanomalle.
Elokuva käsittelee mielenkiintoisella tavalla esimerkiksi taidemaailmaa, taiteilijoita, yhteiskuntaluokkia, varallisuuseroja ja ihmisen moraalia sekä ilmaisunvapautta. Elokuva luo vahvaa kontrastia kerjäläisten ja vähävaraisten sekä taide-eliitin varakkaan väen välillä. The Square kuvastaa taide-eliitin olevinaan niin ylväänä ja hienona väkenä, mutta kertoo että ei heilläkään mene asiat aivan niin putkeen. Näitä teemoja lähestytään huumorin kautta ja aiheet nostetaan pohdiskeltavasti ja yhteiskuntasatiirin kohteeksi kyseenalaistamalla ihmisten käyttäytyminen. Käytännön tasolla elokuva kertoo myös tehokkaasti, miten markkinointi voi mennä pieleen huomion ja erikoisuuden tavoittelussa. Vahvana teemana korostuvat omien tekojen vaikutukset ja niistä vastuun kantaminen, kuten myös se, miten helposti epäkohdille voi kääntää selän tai hoitaa asian vain rahalla tai anteeksipyynnöllä, vaikka vahinko on jo syntynyt. Tematiikkaa ja sivujuonteita on vaikka millä mitalla joka suuntaan rönsyillen. Tästä huolimatta The Square ei ole kaoottinen, vaan hallittu, episodittainen kokonaisuus.
Elokuvan kerrontatapa ei ole aivan niin kokeellinen ja taide-elokuvamainen kuin mikä alkuodotus minulla oli. Kerronta- ja kuvaustyyli ei kuitenkaan ole myöskään aivan konventionaalinen. On mielenkiintoista, miten asioita tapahtuu paljon kameran kuvan ulkopuolella, jolloin katsoja kuulee vain ulkopuolella tapahtuvan asian äänet. Kameran ulkopuolella olevalle näkyvättömälle taholle juttelu on myös tyypillistä, mikä ei ollutkaan aivan niin ärsyttävää kuin miltä aluksi minusta vaikutti.
Elokuvan äänisuunnittelu on myös hienoa. Hauska toistuva motiivi ovat taustaäänet, kuten vauvan itku, avunhuudot ja keskustelua häiritsevä taustamelu, kuten näyttelyssä esillä oleva meteliä pitävä tuolikasa, jonka päälle pari yrittää keskustella. Asiat eivät tehneet kohtauksen seuraamisesta vaikeaa, vaan hauskan realistista ja samaistuttavaa. The Squarella on äänimaailman lisäksi myös kivan erikoinen musiikkimaailma, joka on hauska yhdistelmä klassista ja teknoa.
Elokuva kuvastaa nykytaiteen mielettömyyttä mutta myös mielekkyyttä. Taide on elokuvassa paljon taustalla, eikä pääosassa kuten ennakkoon olin luullut. Se on ikäänkuin kaiken elokuvassa tapahtuvan miljöönä ja kontekstina. Päällisin puolin mielettömät taideprojektit sisältävätkin merkittävän sanoman, kuten elokuvan nimen mukainen The Square-näyttely ja hienojen kutsujen suhteellisen brutaaliksi yltyvä performanssi ihmisen ja eläimen eroista ja laumakäyttäytymisestä. Näissä ja markkinointitempauksen kohdalla esille nousevat kysymykset taiteen ja ilmaisunvapauden rajoista sekä tekojensa vastuun kantamisesta. Taidetta ei kuitenkaan aseteta satiirin tai pilkan kohteeksi, vaan kohteena ovat sen ympärillä vaikuttavat ihmiset sekä heidän vastuunsa.
Tuomio elokuvalle: Tykkäsin paljon/ tykkäsin/ihan ok/meh/en tykännyt
Roolisuoritukset ovat tasoikkaita, vaikka hahmoja on paljon ja kovin lähelle heitä ei mennä. Elokuvan henkilöistä ei kerrota paljoa, esimerkiksi vasta jossain elokuvan puolivälissä selviää että päähenkilöllä on lapsia. Päähenkilön ihmissuhteet jäävät avoimeksi ja hän näyttäytyy suhteellisen tunnekylmän oloisena, pintapuolisena tyyppinä. Christianin näyttelijä Claes Bang vetää samaan aikaan vastenmielisen että sympaattisen henkilöhahmon roolin, joka tukee elokuvan kerrontaa luo elokuvaan ja sen teemoihin hyvän tarttumapinnan. Hän on sisäisesti tyhjän oloinen henkilö, mikä kuvastaa ehkä nyky-yhteiskunnan taipumusta sulkea silmät ongelmilta. Elizabeth Mossin henkilöhahmoa, Christianin yhden illan juttua, olisin mielellään nähnyt enemmänkin ja saanut tietää enemmän hänestä, sillä hän veti sivuroolinsa hienosti. Roolihenkilöiden etäiseksi jääminen kuitenkin antaa enemmän tilaa elokuvan teemoille ja sanomalle.
The Square ei ole lainkaan niin raskas elokuva, kuin miltä saattaisi tematiikkansa ja kestonsa puolesta vaikuttaa ja paljon tässä tekee huumori. The Squaren huumori ei ole vääntämällä väännettyä, vaan se syntyy enimmäkseen kiusallisista ja absurdin oloisista asioista, joita tapahtuu todellisessa elämässäkin ja ne kuvataan hauskan realistisesti. Esimerkkinä tästä kiusallinen lehdistöhaastattelu, jossa mikä tahansa vastaus on väärin. Vahvasti samaistuttavia, hykerryttävän hauskoja tilanteita elokuvassa ovat esimerkiksi se, kun ei henkilö ymmärrä toista, henkilön asiansa sanomisen huono ajoitus, mihinkään etenemättömät kiusalliset keskustelut ja periaatteessa hauskat ja hyvät ideat, joissa toteutus meneekin pieleen, kuten keino saada varastettu tavara takaisin ja markkinoida uutta näyttelyä. Hykerryttävän hauska on myös inhorealistista lähenevä, myötähäpeää aiheuttava seksikohtaus, jossa seksi ei ole aina sellaista kuin elokuvissa perinteisesti se kuvataan. Ja tietysti lemmikkiapina. Touretten syndroomaa sairastava henkilö muodollisessa, ylväässä taidehaastattelussa on myös hieno keksintö luoda tummaa huumoria, josta ei tiedä saisiko asialle nauraa.
Elokuvan alkupuoli on todella hauska ja hymistelin, naurahtelin vähän väliä. Oli hauska nähdä, miten erilaisille asioille ihmiset yleisössä naurahtelivat ja hassua miten yleisön vanhukset nauraskelivat muun muassa seksikohtaukselle. Hienoa miten illalliskohtauksen kohdalla huvittavasta ääripäästä toiseen, ahdistavuuteen päästään yhden kohtauksen sisällä. Siitä The Squaren loppupuoli sitten meneekin synkemmäksi, kun päähenkilön asiat kärjistyvät siihen pisteeseen että hän pyörii hienoissa vaatteissaan roskakasoissa saadakseen tunnontuskia aiheuttavat ongelmansa selvitetyksi.
Elokuvan alkupuoli on todella hauska ja hymistelin, naurahtelin vähän väliä. Oli hauska nähdä, miten erilaisille asioille ihmiset yleisössä naurahtelivat ja hassua miten yleisön vanhukset nauraskelivat muun muassa seksikohtaukselle. Hienoa miten illalliskohtauksen kohdalla huvittavasta ääripäästä toiseen, ahdistavuuteen päästään yhden kohtauksen sisällä. Siitä The Squaren loppupuoli sitten meneekin synkemmäksi, kun päähenkilön asiat kärjistyvät siihen pisteeseen että hän pyörii hienoissa vaatteissaan roskakasoissa saadakseen tunnontuskia aiheuttavat ongelmansa selvitetyksi.
Elokuvan kerrontatapa ei ole aivan niin kokeellinen ja taide-elokuvamainen kuin mikä alkuodotus minulla oli. Kerronta- ja kuvaustyyli ei kuitenkaan ole myöskään aivan konventionaalinen. On mielenkiintoista, miten asioita tapahtuu paljon kameran kuvan ulkopuolella, jolloin katsoja kuulee vain ulkopuolella tapahtuvan asian äänet. Kameran ulkopuolella olevalle näkyvättömälle taholle juttelu on myös tyypillistä, mikä ei ollutkaan aivan niin ärsyttävää kuin miltä aluksi minusta vaikutti.
Elokuvan äänisuunnittelu on myös hienoa. Hauska toistuva motiivi ovat taustaäänet, kuten vauvan itku, avunhuudot ja keskustelua häiritsevä taustamelu, kuten näyttelyssä esillä oleva meteliä pitävä tuolikasa, jonka päälle pari yrittää keskustella. Asiat eivät tehneet kohtauksen seuraamisesta vaikeaa, vaan hauskan realistista ja samaistuttavaa. The Squarella on äänimaailman lisäksi myös kivan erikoinen musiikkimaailma, joka on hauska yhdistelmä klassista ja teknoa.
Elokuva kuvastaa nykytaiteen mielettömyyttä mutta myös mielekkyyttä. Taide on elokuvassa paljon taustalla, eikä pääosassa kuten ennakkoon olin luullut. Se on ikäänkuin kaiken elokuvassa tapahtuvan miljöönä ja kontekstina. Päällisin puolin mielettömät taideprojektit sisältävätkin merkittävän sanoman, kuten elokuvan nimen mukainen The Square-näyttely ja hienojen kutsujen suhteellisen brutaaliksi yltyvä performanssi ihmisen ja eläimen eroista ja laumakäyttäytymisestä. Näissä ja markkinointitempauksen kohdalla esille nousevat kysymykset taiteen ja ilmaisunvapauden rajoista sekä tekojensa vastuun kantamisesta. Taidetta ei kuitenkaan aseteta satiirin tai pilkan kohteeksi, vaan kohteena ovat sen ympärillä vaikuttavat ihmiset sekä heidän vastuunsa.
Tuomio elokuvalle: Tykkäsin paljon/ tykkäsin/ihan ok/meh/en tykännyt
Uuuuiiiii, sä kävit kattomassa tän! Voittaakohan tämä vieraskielisen leffan Oscarin, mitä luulet?
VastaaPoistaUskon että tällä vois olla hyvät mahdollisuudet :D En kyllä ole muita ehdokkaita nähnyt enkä tiedä niistä juuri mitään, niin en tiedä sitten miten kova vastus ne on.
Poista