Lupaava nuori nainen -arvio

Promising Young Woman, 2020, Yhdysvallat. Ohjaus ja käsikirjoitus Emerald Fennell.

Cassie (Carey Mulligan) kiertää baareja ja saattaa itsensä tieten tahtoen epämääräisiin tilanteisiin yön pikkutunneilla. Hän on jättänyt kesken lääkäriopintonsa ja työskentelee kahvilassa. Hän on katkera menneisyyden tapahtumista, eikä voi päästää niistä irti. Hänellä on tehtävä suoritettavanaan.

Odotin Lupaava nuori nainen näkemistä jo pitkään, sillä pidän Carey Mulliganista ja elokuvan seksuaalisen ahdistelun ja hyväksikäytön aihepiiristä on tärkeä käydä keskustelua. Näin jännärin jo useampi viikko sitten. Tästä kirjoittaminen kuitenkin jäi roikkumaan, sillä elokuva herätti niin paljon kaikkea, mitä oli hankala pukea sanoiksi.

Lupaava nuori nainen on hirvittävä elokuva, mutta hirveän hyvä. Sen katsominen on tunnetilojen vuoristorataa: vihasta nauruun, säälistä pelkoon ja niin edelleen. Onneksi elokuvassa on paljon mustaa huumoria ja etäyttäviä keinoja, kuten iloista musiikkia, jotta katsomiskokemus ei jää liian rankaksi aiheidensa myötä. Ajoittain raja romanttiseen draamaan, mutta myös kauhuelokuvaan on hiuksen hieno. Yllätyksellinen genrejen rikkominen tukee kerrontaa.

Elokuva on tumman huumorin sävyttämä omalaatuinen ja monitasoinen kostojännäri. Se myös näyttää kauniilta ja yksityiskohdat on huomioitu taidolla sisustusesineitä myöten. Niin paljon kamalia asioita kauniissa paketissa. Pastellisävyt tyttömäiset asiat yhdistyvät ruman synkkiin ja likaisiin asioihin. Tyttöyden estetiikka sekoittuu vaaraan. 

Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Carey Mulligan loistaa pääroolissa: Cassie on sekä pidettävä, koskettava että karmiva. Cassien tunnekokemukset ja hahmon monipuolisuus välittyvät taidolla. Hän on hyytävä, koskettava ja hän kostonsa onnistumista toivoo, vaikka keinot ovat ajoin kyseenalaiset. Hän näyttelee Cassiena erinomaisesti Cassieta näyttelemässä humalaista. Cassien kautta kerrotaan monia naisen rooleja tyttöydestä, asiallisesta työntekijästä, tyttärestä aina strippariin saakka. 

Myös sivuroolit toimivat hyvin. Monet hahmoista on kärjistetty lähes hirviöiksi tai koomisen säälittäviksi. Sivuhenkilöt on näytelty taidolla. 

Connie Brittonin näyttelemä yliopiston dekaani on kerronnallisuudessa oleellinen: hän edustaa sisäistettyä naisvihaa kuten Cassien naispuolinen koulututtukin. Raiskaissyytöksiä ei oteta todesta tai uhria syyllistetään ja laitetaan sen piikkiin että nainen oli liian humalassa. Brittonin hahmon kautta kerrotaan kuinka arkipäivisiksi hyväksikäyttötapaukset muuttuvat paperilla, niihin ei reagoida. Tilanne on täysin toinen jos sama osuu omalle kohdalle tai lähipiiriin. 

Elokuva on todella taidolla käsikirjoitettu ja ohjattu. Ei uskoisi, että kyseessä on ohjaaja Emerald Fennelin esikoistyö. Ajoitukset ja jännite toimivat hyvin. Käsikirjoitus on nerokas: valtaosan elokuvasta katsoo penkin reunalla sydän kurkussa. Juoni ei kerro heti mistä on kyse, vaan paljastaa asioita vähitellen. Ennalta-arvaamaton Cassie on kirjoitettu erinomaisesti. Alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin voitto on ansaittu: käsikirjoitus on omeperäinen, yllätyksellinen, monipuolinen ja täynnä jännitystä.

Feministinen "oikeutettu" naisen kosto tuo viboja modernista ja hienovaraisemmasta versiosta Kill Billistä. Leffa voisi olla kauhumurhajännäri naiskostajasta, mutta leffa on nerokas kun tuo uusia sävyjä kostoon eikä jää totutuille urille. Lupaava nuori nainen on omaperäinen kostoelokuva, feministinen kuvaus todellisen maailman ilmiöstä ja asenteista. Elokuvan sanoma on suuri ja se sanoo paljon asioista. Jokaisen sovinistin ja hyväksikäyttäjän pitäisi nähdä se. 

"It's every man's worst nightmare, getting accused of something like that." "Can you guess what every woman's worst nightmare is?" 

Musiikin ja mustan huumorin kautta tehdään sopivasti etäännyttämistä, jotta elokuvaa voi katsoa pakahtumatta epäoikeudenmukaisuuden epämukavuuteen. Musiikkivalinnat ovat erinomaisia. Ne tukevat kerrontaa, harhauttavat asioiden kauheudelta ja tuovat mustaa huumoria. Asiat sinänsä ovat inhimillisestä näkökulmasta niin päättömiä, että musiikki saa ne absurdiin valoon. Britney Spearsin ja Paris Hiltonin musiikin käyttäminen on erinomainen ratkaisu ja tukee elokuvan feminististä sanomaa. Molemmat ovat kauniita, vaaleahiuksisia naisia, jotka ovat aloittaneet uransa nuorena. Samoin he ovat naisvihan uhreja. Heitä on vähätelty ja pilkattu naiseudestaan, blondiudestaan. Hekin ovat promising young women. 

Elokuva käsittelee lukuisia asioita aiheen ympäriltä: nimet ja niiden muistaminen, lupaava nuori mies ja kuinka ura kärsii syytöksistä, raiskaaja josta tuomari käyttää nimeä, mutt uhri unohtuu syyllisen taakse. Ajoin elokuvaa oli vaikea katsoa sen tunnistettavien, raivostuttavien tilanteiden ja "i'm a nice guy" ja "she was too drunk" -tyylisten asenteiden myötä. 

Kärjistämistä käytetään taidolla tehokeinona. Juoneen on saatu ympättyä paljon raivostuttavia tilanteita sukupuoliseen vallankäyttöön liittyen. Kuinka miessikojen käytös muuttuu, kun tajuavatkin että hyväksikäyttö ei onnistu. Oman ja kavereiden toiminnan puolustelu ja epäkypsyyden piikkiin laittaminen. Uhrit vaimennetaan, heitä ei muisteta. Hyväksikäyttäjät menestyvät heidän kustannuksellaan.

Loppuun huomio kevyellä spoilerivaroituksella:

On muuten jännä yksityiskohta että esimerkiksi sanaa raiskaus tai sen synonyymeja ei sanota elokuvassa kertaakaan. Mikä lie ratkaisun taustalla, että asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Liekö syynä asian tabutila elokuvan maailmassa ja että asiasta ei kehdata puhua oikealla nimellä varsinkaan, kun syyllisiä ei ole tuomittu