maanantai 4. lokakuuta 2021

Suomalaiset suosikkisarjani Mädät omenat ja Kaikki synnit

Katsoin kesällä kaksi upeaa suomalaista sarjaa. Ensimmäisenä Mädät omenat -uutuuden, joka inspiroi piirtämään tämän kuvan. 8 osainen sarja kertoo 70-luvun naismielisairaalasaaresta, jossa kaikki ei ole aivan kohdillaan. Visuaalisesti ja käsikirjoitukseltaan todella upea. Näyttelijöiden roolisuoritukset ovat upeita. Piirtämäni Suvi-Tuuli Karhu loistaa pääroolissa Onervana. Mädät omenat on koukuttava ja yllättävä jännäri ja ihan kansainvälistä tasoa laadultaan. Sarja päättyy siten, että jatkoa voisi odottaa olevan luvassa. Odotan innolla.


Toinen todellinen yllättäjä oli Kaikki synnit (2019 ja 2020). Rikosjännäri kertoo kylästä, jossa on paljon lestadiolaisia ja siellä alkaa tapahtua murhia. Kyläyhteisö on tiivis ja tutkivilla poliiseilla on omat henkiset taakkansa. Katsojana kylän jäsenet oppii tuntemaan ja ymmärtää sen korruption: tuttuja on hankala epäillä ja syyttää vaikka olisi poliisin virassa.

Kaikki synnit on täynnä yllättäviä käänteitä, visuaalisesti elokuvallinen, laadukkaasti kirjoitettuja ja näyteltyjä hahmoja. Kyläyhteisö ja lestadiolaisuuden tuoma jännite ovat todella kiinnostavia ja sarja herättää paljon tunteita. Kaksi 6 jaksoista kautta ovat kytköksissä toisiinsa vain hahmojen myötä ja tapahtumien ajallinen kytkös tekee vielä oman kiinnostavan tasonsa tapahtumiin. Kaikki synnit on ihan tosi yllätyksellinen ja kansainvälistä tasoa. Odotan innolla jatkoa tällekin.

Elisa Viihde Viaplay on kyllä saanut muutettua mielipiteeni, siitä että suomalaissarjat ovat valtaosin kökköä. Listallani odottaa muitakin lupaavan oloisia suomalaissarjoja, kuten tuore Häräntappoase ja Nyrkki, joka sijoittuu kylmän sodan aikaiseen Helsinkiin. 

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Lupaava nuori nainen -arvio

Promising Young Woman, 2020, Yhdysvallat. Ohjaus ja käsikirjoitus Emerald Fennell.

Cassie (Carey Mulligan) kiertää baareja ja saattaa itsensä tieten tahtoen epämääräisiin tilanteisiin yön pikkutunneilla. Hän on jättänyt kesken lääkäriopintonsa ja työskentelee kahvilassa. Hän on katkera menneisyyden tapahtumista, eikä voi päästää niistä irti. Hänellä on tehtävä suoritettavanaan.


Odotin Lupaava nuori nainen näkemistä jo pitkään, sillä pidän Carey Mulliganista ja elokuvan seksuaalisen ahdistelun ja hyväksikäytön aihepiiristä on tärkeä käydä keskustelua. Näin jännärin jo useampi viikko sitten. Tästä kirjoittaminen kuitenkin jäi roikkumaan, sillä elokuva herätti niin paljon kaikkea, mitä oli hankala pukea sanoiksi.

Lupaava nuori nainen on hirvittävä elokuva, mutta hirveän hyvä. Sen katsominen on tunnetilojen vuoristorataa: vihasta nauruun, säälistä pelkoon ja niin edelleen. Onneksi elokuvassa on paljon mustaa huumoria ja etäyttäviä keinoja, kuten iloista musiikkia, jotta katsomiskokemus ei jää liian rankaksi aiheidensa myötä. Ajoittain raja romanttiseen draamaan, mutta myös kauhuelokuvaan on hiuksen hieno. Yllätyksellinen genrejen rikkominen tukee kerrontaa.

Elokuva on tumman huumorin sävyttämä omalaatuinen ja monitasoinen kostojännäri. Se myös näyttää kauniilta ja yksityiskohdat on huomioitu taidolla sisustusesineitä myöten. Niin paljon kamalia asioita kauniissa paketissa. Pastellisävyt tyttömäiset asiat yhdistyvät ruman synkkiin ja likaisiin asioihin. Tyttöyden estetiikka sekoittuu vaaraan. 


Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Carey Mulligan loistaa pääroolissa: Cassie on sekä pidettävä, koskettava että karmiva. Cassien tunnekokemukset ja hahmon monipuolisuus välittyvät taidolla. Hän on hyytävä, koskettava ja hän kostonsa onnistumista toivoo, vaikka keinot ovat ajoin kyseenalaiset. Hän näyttelee Cassiena erinomaisesti Cassieta näyttelemässä humalaista. Cassien kautta kerrotaan monia naisen rooleja tyttöydestä, asiallisesta työntekijästä, tyttärestä aina strippariin saakka. 

Myös sivuroolit toimivat hyvin. Monet hahmoista on kärjistetty lähes hirviöiksi tai koomisen säälittäviksi. Sivuhenkilöt on näytelty taidolla. 

Connie Brittonin näyttelemä yliopiston dekaani on kerronnallisuudessa oleellinen: hän edustaa sisäistettyä naisvihaa kuten Cassien naispuolinen koulututtukin. Raiskaissyytöksiä ei oteta todesta tai uhria syyllistetään ja laitetaan sen piikkiin että nainen oli liian humalassa. Brittonin hahmon kautta kerrotaan kuinka arkipäivisiksi hyväksikäyttötapaukset muuttuvat paperilla, niihin ei reagoida. Tilanne on täysin toinen jos sama osuu omalle kohdalle tai lähipiiriin. 

Elokuva on todella taidolla käsikirjoitettu ja ohjattu. Ei uskoisi, että kyseessä on ohjaaja Emerald Fennelin esikoistyö. Ajoitukset ja jännite toimivat hyvin. Käsikirjoitus on nerokas: valtaosan elokuvasta katsoo penkin reunalla sydän kurkussa. Juoni ei kerro heti mistä on kyse, vaan paljastaa asioita vähitellen. Ennalta-arvaamaton Cassie on kirjoitettu erinomaisesti. Alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin voitto on ansaittu: käsikirjoitus on omeperäinen, yllätyksellinen, monipuolinen ja täynnä jännitystä.


Feministinen "oikeutettu" naisen kosto tuo viboja modernista ja hienovaraisemmasta versiosta Kill Billistä. Leffa voisi olla kauhumurhajännäri naiskostajasta, mutta leffa on nerokas kun tuo uusia sävyjä kostoon eikä jää totutuille urille. Lupaava nuori nainen on omaperäinen kostoelokuva, feministinen kuvaus todellisen maailman ilmiöstä ja asenteista. Elokuvan sanoma on suuri ja se sanoo paljon asioista. Jokaisen sovinistin ja hyväksikäyttäjän pitäisi nähdä se. 

"It's every man's worst nightmare, getting accused of something like that." "Can you guess what every woman's worst nightmare is?" 

Musiikin ja mustan huumorin kautta tehdään sopivasti etäännyttämistä, jotta elokuvaa voi katsoa pakahtumatta epäoikeudenmukaisuuden epämukavuuteen. Musiikkivalinnat ovat erinomaisia. Ne tukevat kerrontaa, harhauttavat asioiden kauheudelta ja tuovat mustaa huumoria. Asiat sinänsä ovat inhimillisestä näkökulmasta niin päättömiä, että musiikki saa ne absurdiin valoon. Britney Spearsin ja Paris Hiltonin musiikin käyttäminen on erinomainen ratkaisu ja tukee elokuvan feminististä sanomaa. Molemmat ovat kauniita, vaaleahiuksisia naisia, jotka ovat aloittaneet uransa nuorena. Samoin he ovat naisvihan uhreja. Heitä on vähätelty ja pilkattu naiseudestaan, blondiudestaan. Hekin ovat promising young women. 


Elokuva käsittelee lukuisia asioita aiheen ympäriltä: nimet ja niiden muistaminen, lupaava nuori mies ja kuinka ura kärsii syytöksistä, raiskaaja josta tuomari käyttää nimeä, mutt uhri unohtuu syyllisen taakse. Ajoin elokuvaa oli vaikea katsoa sen tunnistettavien, raivostuttavien tilanteiden ja "i'm a nice guy" ja "she was too drunk" -tyylisten asenteiden myötä. 

Kärjistämistä käytetään taidolla tehokeinona. Juoneen on saatu ympättyä paljon raivostuttavia tilanteita sukupuoliseen vallankäyttöön liittyen. Kuinka miessikojen käytös muuttuu, kun tajuavatkin että hyväksikäyttö ei onnistu. Oman ja kavereiden toiminnan puolustelu ja epäkypsyyden piikkiin laittaminen. Uhrit vaimennetaan, heitä ei muisteta. Hyväksikäyttäjät menestyvät heidän kustannuksellaan.





Loppuun huomio kevyellä spoilerivaroituksella:
On muuten jännä yksityiskohta että esimerkiksi sanaa raiskaus tai sen synonyymeja ei sanota elokuvassa kertaakaan. Mikä lie ratkaisun taustalla, että asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Liekö syynä asian tabutila elokuvan maailmassa ja että asiasta ei kehdata puhua oikealla nimellä varsinkaan, kun syyllisiä ei ole tuomittu

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Top 10 suosikkielokuvajulisteeni

Merkintöjä-blogin Waltsu julkaisi listauksen ja Ruudukko-blogi julkaisivat hienot postaukset omista suosikkielokuvajulisteistaan. Päätin itsekin tarttua tuohon hauskaan haasteeseen, joka on lähtöisin Movie Monday -blogista. 

"Viikon haasteena julisteet. Leffajulisteet. Kaunein? Komein? Rumin? Tylsin? Oudoin? Naurettavin? Entä mitä elokuvajulisteita sinun asunnostasi löytyy? Mitä haluaisit ja jaksaisit ihailla omalla seinälläsi?"

Itse päädyin Waltsun ja Ruudukon tavoin listaamaan suosikkijulisteeni. Rajasin määrän top kymmeneksi, jossa oli aika vaikea pysyä, kun koko ajan tuli mieleen uusia upeita julisteita. Pidän elokuvajulisteista yleisesti ottaen paljon. Ne ovat visuaalisesti näyttäviä ja kiteyttävät elokuvan usein hienosti (toki kun elokuvan myymistarkoitukseen tehtyjä ovat). Harmillisen usein hienon julisteen pilaavat kökösti asetellut mainostekstit tai lainaukset kriitikoilta. Poikkeuksena jos mainostekstit täydentävät julisteen visuaalisuutta, kuten esimerkiksi hienossa Saint Maud -elokuvan julisteessa. Yleensä haluaisin julisteen vain visuaalisena teoksena.

Omalta seinältäni löytyy aika ajoin vaihtuvia julisteita. Elokuvateatterin ohi kulkiessa on tapanani jäädä katselemaan ja arvioimaan elokuvien julisteista. Oma suhteeni elokuvajulisteisiin onkin suht lämmin. Huomasin listausta tehdessäni, että suosikkijulisteiksi valikoitui elokuvia, joista muutenkin pidän paljon. Julisteessa kiteytyy usein moni asia, josta kyseisessä elokuvassa pidän. Kaikkiaan elokuvajulisteissa minuun vetoavat värikkyys, yksityiskohdat, ilmavuus ja ovelat kuvalliset ratkaisut.


10. Under the Silver Lake

Pidän erittäin paljon tästä Lynch-tyylisestä mysteerileffasta Under the Silver Lake. Sen juliste löytyy omaltakin seinältä. Se on harkittu ja harmoninen, eikä paljasta elokuvasta liikaa. Pelkistetty visuaalisuus ja veden ja puiden kummallinen asettelu viehättävät. Hauska yksityiskohta on Andrew Garfieldin näyttelemän päähenkilön kasvot puiden lomassa.

Omalla seinälläni oleva versio julisteesta on tosin tämä tyhmä, jossa mainostekstit  tukkivat kokonaisuutta.

9. Tove

Tämä on melko tavanomainen: päähenkilö vain kuvattuna. Mutta julisteen juju onkin Toven varjosta syntyvä muumipeikko. Tykkään myös tuosta vanhahtavasta keltaisesta sävystä ja tapettimaisesta taustasta. Myös Alma Pöystin ilosta hypähtävä ja tanssahtava asento on upea.

8. Suspiria

Suspirian uusintafilmatisoinnin juliste näyttää joltain modernin taiteen kollaasitekniikalta tehdyltä teokselta. Tämän voisin ottaa seinälleni ihan vain taideteoksena. Juliste on hienon levoton ja herättää kysymyksiä. Elokuvan värimaailma ja kummallisuus on tavoitettu hienosti. Tykkään tosi paljon, että elokuvan logo on osa julisteen visuaalisuutta. Logossa välitetään hienosti elokuvan retrosävyistä värimaailmaa.

7. Armomurhaaja

Kyllä Suomessakin osataan. Armomurhaaja on suosikkejani suomalaisista elokuvista, joten kummasti julistekin valikoitui tähän. Minua viehättää tässä retroestetiikka ja värimaailma. Punainen taustaväri näyttää hienosti maalatulta. Myös asettelu on onnistunut ja kuviin on kiteytetty oleellisia asioita elokuvasta.


6. Sennentunchi: The Curse of Alps


Tämä poikkeaa muista listan julisteista tummilla sävyillään. Yleisesti ottaen pidän värikkäistä julisteista, mutta omaperäiset ja yksityiskohtaiset tumman sävyisetkin vetoavat. Tämä näyttää joltain retrolta siluettiteokselta ja kertoo pikkukuvin paljon elokuvasta. Sennentuntchi-elokuvan mystinen luonne kiteytyy julisteessa hienosti. Samoin tämä samantyylinen Luz: The Flower of Evil -leffan juliste on hieno.

5. Rosemaryn painajainen

Tykkään tosi paljon tällaisista siluettikuvista. Juliste on hienon pelkistetty ja mystinen. Mia Farrowin näyttelemä Rosemary makaa ja katsoo kaukaisuuteen, edustalla vaunut ovat ikään kuin symboloimassa sitä, että hänen ajatuksensa ovat täynnä huolta vauvastaan. Musta etuala on uhkaava, kuten elokuvan tunnelmakin.

4. The Nightingale


Harkittu asettelu tekee tästä kiinnostavan julisteen. Päähenkilön elokuvassa kokema tuska välittyy jo pelkästä katseesta ja suun ilmeestä. Värimaailma on hieno myös.


3. Midsommar


Selkeästi pidän julisteissa lähikuvista. Tästä kiinnostavan tekee se, että päähenkilö näkyy vain osittain. Värien pirteys ja kirkkaus sekä kukkien kauneus on hienosti ristiriidassa ilmeen kanssa. Juliste herättää kysymyksiä, jos ei ole nähnyt elokuvaa. Juliste on kaunis surusta huolimatta.

2. Aamiainen Tiffanylla

Tämä on ehkä vähän tylsä ja ilmeinen valinta, mutta Aamianen Tiffanylla vain on ikisuosikkini. Pidän muutenkin vanhojen elokuvien julisteiden estetiikasta: kirkkaista väreistä, asettelusta ja piirrettymäisyydestä. Juliste on pelkiestetty ja harkiten aseteltu. Tässä asettelu ja räväkät värit ovat kohdillaan, Audrey Hepburn upeana etualalla. Oikeastaan tässä olisi voinut olla mikä tahansa hänen tähdittämänsä elokuva, mutta yksi oli valittava.


1. The Shape of Water

Ei ole varmaan vaikea päätellä, että pidän vedenalaisista otoksista. The Shape of Water on suosikkielokuviani yhä senkin jälkeen, vaikka katsoin ja analysoin sen puhki gradua tehdessäni. En tiedä tulenko sitä enää koskaan katsomaan, mutta pidän sen kauniista tarinasta, estetiikasta ja sanomasta todella paljon. Julisteessa on suosikkikohtaukseni elokuvasta, kaunis ja koskettava niin tunnelmaltaan kuin visuaalisuudeltaanin. Veden taustalla näkyy reunoilla päähenkilö Elisan asunnon tapetti hienosti tekstuuria luomassa. 

Nyt menee tähän loppuun hieman asian viereen, mutta pakko kirjoittaa, kun tämä elokuva tuli puheeksi. Tutkin gradussani siis toiseutta The Shape of Waterissa sen neljän henkilöhahmon kautta. Sain urakan valmiiksi maaliskuussa ja nyt keväällä viimein tutkintoni pihalle. Epätoivonkin värittämä, työläs ja pakkopullalta tuntunut usean vuoden graduprosessi sai todella yllättävän päätöksen, kun sain paljon paremman arvosanan kuin mitä osasin odottaa. Jos höpinät elokuvasta kiinnostavat, voi gradun lukea täältä.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kuinka oppia kuuroksi - arvio elokuvasta Sound of Metal


Yhdysvallat 2019

Draama

Ensi-ilta Suomessa 30.4.2021

Pariskunta Ruben (Riz Ahmed) ja Lou (Olivia Cooke) kiertävät Yhdysvaltoja sympaattisella keikkabussillaan/asuntoautollaan. Duo soittaa punk/noisehenkistä musiikkiaan korkealta ja kovaa. Yllättäen kesken keskustelun Ruben kuulee äänet vain kaukaisina keskellä huminaa. Kuulo ei palaudu normaaliksi ja huononee nopeasti kesken keikan.

Rumpukapulat on heitettävä tiskiin ja lähdettävä etsimään apua. Järkyttävä käänne saa muusikon elämän mullistumaan häntä ahdistavalla tavalla. Ruben pääsee kuuroille päihdekuntoutujille tarkoitettuun syrjäiseen hoitokotiin. Vietnamin sodassa kuulonsa menettänyt Joe (Paul Raci) luotsaa paikkaa lämpimällä otteella ja auttaa Rubenia pääsemään jaloilleen. Tie kuuroksi opetteluun on kuitenkin kivinen ja Ruben joutuu olemaan erossa Lousta, jotta oppisi viittomakielen ja tottuisi uuteen tilanteeseensa.

 

Rubenin tutkimusmatka itseensä on kuvattu vahvasti. Elokuvan tarina on samaistuttava ja koskettava. Voin vain kuvitella, miten voimaannuttava ja samaistuttava elokuvakokemus se on kuuroutuneille ihmisille, kun se on vaikuttava normaalistikin kuulevalle. Ohjaaja-käsikirjoittaja Darius Marden asettaa katsojan erinomaisesti Rubenin pään sisään. Elokuva on hänen ensimmäinen ohjaustyönsä ja jälki on erinomaista. Sound of Metal ei ole syyttä ansainnut kuutta Oscar-ehdokkuutta. Käsikirjoitus toimii ja lukuisat keskustelut ovat todentuntuisia. Ainoastaan elokuvan rytmissä olisi ollut hiomisen varaa, sillä se tuntuu ajoin junnaavan paikoillaan, elokuva tuntuu ajoin ylipitkältä ja on vaikea hahmottaa missä kohtaa elokuvaa ollaan menossa. Toisaalta tämä kertoo Rubenin totuttelusta kuurouteensa: ei voi tietää kuinka kauan hänellä kestää hyväksyä tilanteensa.

Sound of Metalin kohdalla on läsnä ajankohtainen keskustelu roolihenkilön ja näyttelijän välisistä yhtäläisyyksistä. On käyty keskusteluja siitä, että jos roolihenkilö on esimerkiksi homoseksuaalinen tai autismin kirjolla, tulisi näyttelijänkin olla. Sound of Metal on huomioinut aiheen, siten, että vaikka pääosan näyttelevä Riz Ahmed ei ole kuuro, elokuvaa tehdessä konsultoitiin kuurojen yhteisöjä ja muut kuurot roolihenkilöt ovat oikeasti kuulovammaisia. Paul Raci on hahmonsa Joen tavoin Vietnamin sodan veteraani, mutta ei todellisuudessa ole kuuroutunut sodassa. Hän osaa viittomakieltä ennestään, sillä näyttelijän molemmat vanhemmat ovat kuuroja.

Riz Ahmed on yllättävän rauhallisen elokuvan kantava voima ja hän loistaa roolissaan Rubenina. Hän on omistautunut roolilleen huolella. Ahmed opetteli puoli vuotta soittamaan rumpuja, vietti aikaa kuurojen kanssa rooliin valmistautuakseen, opetteli viittomakielen ja käytti näytellessään korvatulppia, jotta ei oikeastikaan olisi kuullut kunnolla. Roolisuoritus on uskottava ja samaistuttava. Ruben käy läpi laajan tunteiden skaalan huomattuaan kuuroutuvansa. Katsoja elää hänen mukanaan ja pohtii mitä tekisi itse samassa tilanteessa, kun on menettämässä yhden aisteistaan. Ahmed tavoittaa hahmonsa täysin ja ilmaisee niin paljon tunteita pelkällä olemuksellaan, eleillään ja ilmeillään puhuessaan yhä vähemmän kuurojen yhteisössä ollessaan. Rooli on monipuolinen ja haastava, mutta Ahmed suoriutuu siitä Oscarin arvoisesti.

Elokuva keskittyy Rubeniin, mutta hänen tyttöystävänsä Lou ja kuurojen yhteisö ovat oleellisia sivuhahmoja, jotka syventävät tarinaa. Loun ja Rubenin parisuhde on oleellinen Rubenin kuuroutumisen ohella. Molemmat ovat rankasta taustasta ja ikään kuin pelastaneet toisensa. Jälleen tiukan paikan tullen heidän on punnittava parisuhdettaan, ja on koskettavaa katsottavaa, kuinka he pohtivat ovatko eduksi toistensa hyvinvoinnille yhden elämänvaiheen tultua päätökseen.

Elokuva on tahdiltaan yllättävän rauhallinen ja seesteinen metsämaisemineen. Luonnollisesti elokuva on hyvin hiljainen ja sisältää paljon särähtäviä ja äkkiäänekkäitä ääniä, jotta Rubenin kuulemat asiat tavoitetaan hyvin. Äänisuunnittelu on oleellisessa osassa kerrontaa. Se on tehty Sound of Metalissa taidolla ja auttaa samaistumaan Rubeniin. Foley-äänistä vastaavat taidolla suomalaiset Heikki Kossi, Kari Vähäkuopus ja Pietu Korhonen. Heidän työnsä on ansaitusti jo palkittukin

Musiikki jää elokuvassa yllättävän pieneen rooliin. Se poistuu Rubenin elämästä kuulon myötä ja elokuva kommentoi yllättävän vähän, miltä hänestä tuntuu menettää työnsä ja tärkeä osa elämäänsä. Toki kuulon menetys mullistaa hänen koko elämänsä ja uuteen elämään totuttelu on elokuvan pääpointti. Elokuvan nimi on hienon monitulkintainen: elokuvassa on metalli, jota Ruben paukuttaa soittaessaan rumpuja, soittamansa musiikkigenre (joka tosin omaan korvaani kuulostaa enemmän punkilta) sekä ääni, jota en voi juonipaljastusten vuoksi tarkemmin avata.

Näin elokuvan itse paikkakuntani elokuvateatterin ennakkonäytöksessä, mutta se on katsottavissa myös Amazon Prime Video -suoratoistopalvelusta.


sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Tutkielma ryyppäämisestä - Arvio elokuvasta Yhdet vielä

DrukTanska, 2020

Draama

Ensi-ilta Suomessa 7.5.2021

Keski-ikäiset lukio-opettajat päättävät testata teoriaa, jonka mukaan ihminen on parhaimmillaan silloin, kun veren alkoholipitoisuus on 0,05 promillea. Sopiva määrä juomia saa urilleen jämähtäneen ja puisevan opetustyön luistamaan erityisesti Martinilla (Mads Mikkelsen). Kokeilun jatkuessa tulevat ilmi teorian hyvät ja huonot puolet. Liikunnanopettaja Tommylla (Thomas Bo Larsen) ja Peterillä (Lars Ranthe) ei ole perheen luomaa turvaverkkoa, kun taas Nikolajlla (Magnus Millang) testi alkaa vaikuttaa pikkulapsiarkeen.

Pidän paljon Thomas Vinterbergin Jahti-elokuvasta vuodelta 2012. Se on Mads Mikkelsenin tähdittämä kuvaus siitä, mitä yhteisössä tapahtuu perättömän pedofiilisyytöksen vuoksi. Jahti-elokuvan myötä odotin innolla Yhdet vielä -elokuvaa, jossa kaksikko työskentelee myös yhdessä. Yhdet vielä tarjoaa samaan tapaan perhekeskeisen ja liikuttavan kuvauksen, vaikkakin aihe on paljon iloisempi ja komediallisempi.

Yhdet vielä vie mukanaan ja katsojana seuraa suurella mielenkiinnolla, mihin ihmiskoe vie miesnelikon. Vinterbergin ohjaama ja käsikirjoittama Yhdet vielä on viinan- ja todenmakuinen arkielämän kuvaus nousu- ja laskuhumaloineen. Vastaavia alkoholin sävyttämiä ihmiskohtaloita näkee arkielämässäkin. Teoksen välittämä alkoholikulttuurin kuvaus sopisi samalla tavalla Suomeenkin. Todenmakuisuus ja tunnistettavat henkilöhahmot tekevät elokuvasta koskettavan. Odotin elokuvasta tosin komediallisempaa kuin se todellisuudessa oli, mutta hauskoja hetkiä on myös.


Roolisuoritukset ovat erinomaisia ja kukin henkilöhahmo kaveriporukasta tuntuu aidolta. Heidän kauttaan kuvataan monenlaista mieskuvaa. Myös kouluelämän kuvaus tuntuu lämpimältä ja hahmot tuttavallisilta. Humalan eri asteet on tavoitettu erinomaisen kuvaavasti. On erityisen todenmukaista seurata pidättyväisen Mikkelsenin hahmon estojen laskemista promillejen noustessa. Häntä pyydetään usein tanssimaan tanssitaustansa vuoksi ja loppukohtaus kruunaa kaiken.

Elokuva on hyvin mieskeskeinen. Naishahmot jäävät ohuiksi ja tuttuun tapaan lasten ja kodin huolehtijoiksi, jotka ovat kotona vastassa nalkuttamassa känniretkeltä tulevalle miehelleen. Naishahmoihin olisi kaivannut monipuolisuutta, mutta toki aihetta on rajattava ja juuri miesten kaveriporukka on keskiössä. 

Korona-aikaan tuntuu ristiriitaiselta ja haikealta katsoa elokuvaa, jossa juhlitaan ja pidetään hauskaa isolla porukalla ja läheisesti. Tuntuu katkeralta katsoa penkkareiden kaltaisia sukupolvikokemuksia, jotka nyt jäävät abeilta välistä. Halailu ja metrossa tuntemattomien pussailu tuntuu etäiseltä. Hauskanpito ilman viinaakin tuntuu kaukaiselta rajoituksissa pidättymisen aikana. Mutta joskus vielä. 

torstai 11. maaliskuuta 2021

WandaVision


Innostuin Disney plussan WandaVision-minisarjasta, joten ajattelin kirjoittaa mietteitäni siitä sen viime viikolla kokonaisuudessaan katsottuani. Sarja innosti minut myös piirtämään, joten tekstin kuvitukset ovat piirroksestani. Se syntyi flow-tilassa kolmen päivän aikana. Kuvat piirroksesta ovat tosin ihan vain puhelinräpsyjä, joten piirros ei pääse ihan oikeuksiinsa tässä.

Kiinnostuin WandaVisionista jo trailerin perusteella ja odotin sitä innolla. Retroestetiikka vaikutti lupaavalta ja toimi sarjassa hienosti. Juuri päättynyt sarja on varsinkin alkupuoleltaan upea estetiikaltaan näin retro- ja vintageintoilijan näkökulmasta. 

Sarja alkaa, kun vasta naimisiin mennyt pariskunta Wanda ja Vision muuttavat pikkukylään aloittamaan uutta yhteistä elämää 50-luvulla. Wandalla on tosin taikavoimia ja Vision on androidi, joka hylkää ihmiskasvonsa kotioloissa. Muutenkaan kaikki ei ole sitä miltä vaikuttaa sitcom-tyylitellyssä sarjan alussa.

En ole hetkeen jaksanut innostua Marvelin sisällöistä, mutta WandaVision osui ja upposi. Oli hienoa seurata viittauksia eri vuosikymmenten klassikkosarjoihin ja niiden tyyleihin, jotka muuttuivat 50-luvulta nykyajan sarjoihin jakso kerrallaan. 

Päähenkilöinä on kaunis ja liikuttava pariskunta. Elisabeth Olsen ja Paul Bettany ovat luontevia ja upeita Wanda Maximoffina ja Visionina. Osa Marvelin hahmoista ja tapahtumista oli minulla ehtinyt unohtua aiemmista elokuvista, mutta niistä muistuteltiin sopivasti. Wandan hahmo tuli itselleni puskista Age of Ultron -elokuvassa ja hänen ja Visionin rakkaustarina esiteltiin elokuvissa jotenkin tosi hätiköiden. Erityisesti Wandan tausta on kiinnostanut minua siitä saakka ja nyt hänen kiinnostavaan hahmoonsa pääsi tutustumaan paremmin. 

En sitten tiedä miten hämmentävä kokemus sarja on katsojalle, jolle Marvel-maailma ei ole ennestään lainkaan tuttu. Veljeni on nähnyt vain muutamia Marvel-juttuja, mutta hän taisi silti ihan pitää tästä sarjasta.


Jännitettä mystisestä tapahtumien syystä olisi voinut himpun kyllä pitkittää, kun alku oli niin nautittavaa ja mysteeriä vihjailtiin. Sword-organisaation osio ei puolivälissä sarjaa niin kiinnostanut ja mielenkiintoni laski muutaman jakson ajaksi. Loppua kohden sarja taas onneksi parani. Kaikkiaan yhdeksän jakson aikana riitti yllättäviä käänteitä, Disney-tasolla synkkääkin sisältöä ja traaginen tarina. 

Hienoa, että Marvel tekee tällaisia persoonallisempiakin sarjoja. Perinteistä, tylsää supersankarimäiskintää sarja onnistui hyvin välttämään, vaikka sitäkin nähtiin loppupuolella. Kerrankin keskityttiin henkilön psyykeen ja ihmissuhdeasioihin. Kivassa retro- ja sitcom-tyylissä pysyttiin mystisillä elementeillä höystäen.



sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Vuoden 2020 elokuvat ja kirjat


Tulihan tämäkin kummallinen vuosi päätökseen🎉 Monenlaisia asioita sopi myös koronavuoteen, luonnollisesti paljon kivoja ja ei niin kivoja juttuja. 

Itselleni vuodessa 2020 korostui rauhoittuminen ja tarpeen tullut tahdin hidastaminen. Pääsin tekemään kaikkea hienoa just mieleisessä oman alan työssä. Oli myös paljon inspiraatiota ja tein vapaa-ajalla kaikkea luovaa. 


Tänä vuonna syntyneitä tekeleitä

Elokuvat ja sarjat

Listasin vuoden elokuvasuosikkini Episodin kerätessä toimittajiensa suosikkeja vuodelta, kuten viimekin vuonna. Vuoden 2020 elokuvia en ehtinyt hirmu paljon nähdä, mutta jonkinmoiset listaukset sain aikaan. Viime vuonna katsottuja elokuvia kertyi 243 ja tältä vuodelta 180. Itselläni ei ollut tänä vuonna yhtä suuri elokuvabuumi. Viime vuonna sen sijaan pidin itselleni haastetta katsoa yhtä monta elokuvaa kuin kuussa on päiviä. Tänä vuonna katsoin elokuvia fiiliksen mukaan. 

180 kokopitkän elokuvan lisäksi olin kirjannut Letterboxdiini 13 lyhytelokuvaa ja minisarjaa. Seurasin myös kolmeakymmentä pidempää sarjaa. 

Lahjajoulukalenteriin tekemäni elokuva-aiheiset magneetit


Top 10 parasta teatterissa Suomessa vuonna 2020 ensi-iltansa saanutta elokuvaa 

1. Parasite

2. Tove

3. Saint Maud

4. Jojo Rabbit

5. The Invisible Man

6. Näkemiin Neuvostoliitto

7. Jäähyväiset

8. Kirjava lintu- The Painted Bird

9. Hiomattomat timantit

10. The Peanut Butter Falcon


Postauksen lopussa on lisää elokuvien top-listojani.


Tämän The Great -sarjan päähenkilön kuvan piirsin kangastusseilla joululahjaksi paitaan.


Top 5 tämän vuoden puolella Suomessa katsottavaksi tullutta sarjaa 

1. Queen’s Gambit

2. The Great

3. Tiger King

4. Dark 

5. Haunting of Bly Manor

Kirjat

Otin vuoden 2020 tavoitteeksi aktivoida lukuharrastusta, joka oli jäänyt lukupainoitteisten opintojen takia. Tavoitteenani oli lukea 12 kirjaa ja se onnistuikin. 






Luin jännitystä, kiinnostavia ihmiskohtaloita, feminististä, hömppää, sarjakuvia, hauskaa ja koskettavaa tekstiä. 


Hyvää uutta vuotta kaikille🎉🎊



Vielä loput elokuvalistoistani

Parhaat vuoden 2020 aikana ensi-iltansa saaneen elokuvan ohjaajat

1. Bong Joon-Ho (Parasite)

2. Rose Glass (Saint Maud) 

3. Zaida Bergroth (Tove)

4. Josh ja Benny Safdie (Hiomattomat timantit)

5. Taika Waititi (Jojo Rabbit)

6. Leigh Whammel (The Invisible Man)

7. Lauri Randla (Näkemiin Neuvostoliitto)

8. Lulu Wang (Jäähyväiset)

9. Michael Schwartz, Tyler Nilson (Peanut Butter Falcony)

10. Kirill Sokolov (Why Don’t You Just Die)


Parhaat vuoden aikana ensi-iltansa saaneen elokuvan käsikirjoittajat

1. Bong Joon-Ho ja Han Jin-won (Parasite)

2. Eeva Putro (Tove)

3. Leigh Whammel (The Invisible Man)

4. Rose Glass (Saint Maud)

5. Taika Waititi (Jojo Rabbit)

6. Ronald Bronstein, Josh ja Benny Safdie (Hiomattomat timantit)

7. Lauri Randla (Näkemiin Neuvostoliitto)

8. Jennifer Kent (The Nightingale)

9. Brian DeLeeuw ja Adam Egypt Mortimer (Daniel Isn’t Real)  

10. Sergio Casci, Veronika Franz, Severin Fiala (The Lodge)


Parhaat vuoden aikana ensi-iltansa saaneessa elokuvassa esiintyneet miesnäyttelijät (ei väliä onko pää- vai sivuosa)

1. Song Kang-Ho (Parasite)

2. Delroy Lindo (Five Da Bloods)

3. Adam Sandler (Hiomattomat timantit)

4. Sam Claflin (The Nightingale)

5. Zack Gottsagen (The Peanut Butter Falcon)

6. Shia LaBeouf (The Peanut Butter Falcon)

7. Niklas Kouzmitchev (Näkemiin Neuvostoliitto)  

8. Petr Kotlár (Painted Bird)


Parhaat vuoden 2020 aikana ensi-iltansa saaneessa elokuvassa esiintyneet naisnäyttelijät (ei väliä onko pää- vai sivuosa)

1. Alma Pöysti (Tove)

2. Morfydd Clark (Saint Maud)

3. Elizabeth Moss (The Invisible Man)

4. Aisling Franciosi (The Nightingale)

5. Scarlett Johansson (Jojo Rabbit)

6. Millie Bobby Brown (Enola Holmes)

7. Riley Keough (The Lodge)

8. Awkwafina (Jäähyväiset)

9. Laura Birn (Helene)


Parhaat vuoden aikana suoraan kotiteatteriin mennyttä elokuvaa (dvd, blu-ray, suoratoisto)

1. Hiomattomat timantit

2. The Nightingale

3. Taso

4. Da 5 Blood 

5. The Lodge

6. Enola Holmes

7. Daniel Isn’t Real