Parasite - yllättävä ja monitasoinen jännäri

Lähde

Etelä-Korea 2019, Gisaengchung.

Ohjaus: Bong Joon-Ho

Jännitys, draama, komedia

Rooleissa: Kang-ho Song, Woo-shik Choi, So-dam Park, Jung-Eun Lee, 

Hye-jin Jang, Sun-kyun Lee, Yeo-jeong Cho.

Suomen ensi-ilta 31.1.2020

Eteläkorealainen Parasite oli voittoisa muun muassa Cannesin elokuvajuhlilla ja on ehdolla kuudessa Oscar-kategoriassa, mukaan lukien paras elokuva ja paras vieraskielinen elokuva. Nyt tuo mustan huumorin sävyttämä jännityselokuva saa viimein myös Suomen ensi-iltansa. Itse näin tämän mestariteoksen onnekseni jo marraskuussa Night Visions -festivaaleilla, jossa se voitti yleisöpalkinnon.

Kehuja kerännyt Parasite on sosiaalinen satiiri, jossa seurataan kahden hyvin erilaisen perheen elämää. Köyhä, nelihenkinen Kimin perhe elää rähjäisessä kellariasunnossaan ja haaveilee paremmasta elämästä. Vähäisiä varojaan nelikko kartuttaa taittelemalla pizzalaatikoita ja tulevaisuus näyttää yhtä synkältä kuin kotikadulle suihkutettavat tuholaistorjuntamyrkyt. Perheen poika Ki-woo (Woo-sik Choi) saa kuitenkin ystävänsä kautta töitä rikkaan Parkin perheen yksityisopettajana. Parkien yläluokkaisen elämäntavan houkuttelemana Kimin perhe alkaa kutoa suunnitelmia, jotta koko perhe pääsisi elämään siivellä näiden sinisilmäisyyden huomattuaan. Kahden perheen kohtaamisesta seuraa arvaamaton tapahtumaketju, jonka myötä ei Kimien eikä Parkien elämä ole enää entisensä.

Eteläkorealaisohjaaja Joon-ho Bong on ohjannut aiemmin mainiot dystooppiset Snowpiercerin (2013) ja Netflix-elokuva Okjan (2017), jotka ottavat molemmat omalla tavallaan kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin ja ekokritiikkiin. Parasiten kohdalla kauas on jäänyt lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, sillä tällä kertaa Joon-ho Bong keskittyy nyky-yhteiskunnan epätasa-arvoisuuteen. Parasitesta paistaa ohjaajansa intohimo elokuvantekemistä kohtaan.

Lähde

Monitasoinen Parasite liikkuu jännityksen, draaman ja komedian välillä ja on ovela ja yllättävä alusta loppuun saakka. Juuri yllätyksellisyytensä vuoksi Parasite jos mikä on sellainen elokuva, josta ei halua tietää paljoa ennen sen näkemistä. Parasite on täynnä hitchcockmaista jännitystä sekä mustaa huumoria. Ajoittain käänteitä voi katsoa vain suu auki ihmetellen ja välillä naurunpurskahdusta ei voi pidätellä, sillä Parasite on täynnä oivaltavaa huumoria. Vaikka alkupuoli elokuvasta vaikuttaa hilpeän hupaisalta, ei elokuvaa voi suositella aivan herkimmille katsojille. Kuitenkin jos kestät esimerkiksi Jokerin, kestät hyvin myös Parasiten.

Parasiten juoni on hurja, ennalta-arvaamaton ja yllättävä, hahmot kiinnostavia ja miljöö herkullinen. Tarina keskittyy kuvaamaan satiirin keinoin yhteiskunnan epäkohtia. Omaperäisesti toteutettu elokuva etenee tasaisen kiinnostavasti ja yhä vain paranee edetessään. Huonoa sanottavaa Parasitesta on vaikea keksiä, mutta jos jotain on keksittävä, voi elokuvan loppu toimia osaa katsojista etäännyttävänä asiana, sillä elokuvan huipennus on jo paljon ennen loppua.

Lähde

Monipolvinen tarina kulkee halki juonenkäänteidensä hallitusti kiitos taidokkaan ohjauksen ja käsikirjoituksen. Joon-Ho Bongin ja Jin-won Hanin käsikirjoitus on erinomainen; juonenkuljetus on taidokasta ja varsinkin henkilöiden väliset keskustelut tuntuvat luonnollisilta. Näyttelijäsuoritukset ovat halki elokuvan erinomaisia kuten myös henkilöohjaus. Erityisesti köyhän perheen nelikosta vastaavat näyttelevät erinomaisesti hahmoja, jotka vuorostaan näyttelevät rikkaalle perheelle muuta kuin oikeasti ovat.

Monesti luokkaeroja käsittelevissä elokuvissa rikkaat kuvataan pahiksina ja köyhät uhreina. Parasitessa on hienoa, että asia ei ole näin yksiselitteinen, kuten ei mikään muukaan elokuvan esittämä asia. Hyvän ja pahan välinen raja on häilyvä, sillä jokaisella henkilöhahmolla on inhimillisesti niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Rikkaat ihmiset eivät ole täysin idiootteja tai pahoja.Katsojaa ohjataan ymmärtämään myös varakkaita Parkeja, vaikka tarina kerrotaan ovelan, köyhän perheen näkökulmasta. Elokuvan edetessä henkilöitä  pääsee vähitellen lähemmäs, kun heistä paljastuu koko ajan lisää asioita. Köyhän perheen on käytettävä oveluuttaan elämässä pärjätäkseen ja heille kontrastina näyttäytyy rikkaan perheen naiivius heidän totuttuansa etuoikeutettuun asemaansa ja helppoihin oloihin, jossa pienetkin asiat ovat suuria ongelmia.

Lähde

Parasitessa on useita tasoja ja metaforia, joten kaikella esitetyllä on merkitys. Tarinassa on toistuvia motiiveja, kuten tuholaishyönteiset, vesi ja kivi, jotka toimivat ovelasti symboleina ja kerronnan keinona paljastaen hahmoista ja tapahtumista lisätasoja. Erityisesti tuholaisilla on oleellinen merkitys jo nimenkin tasolla. Kuvasymboliikkaa käytetään paljon esimerkiksi ylä- ja alasuunnassa. Köyhä Kimin perhe asuu kaupungin keskustassa, katutason alla samaan aikaan kun rikas Parkin perhe asuu korkeammalla, hienostoalueella, eivätkä Parkin perheen jäsenet katso koskaan alas. Myös vesi on tarinan keskeinen elementti: esimerkiksi Kimien koti tulvii samalla kun yläluokkainen perhe ihailee sateen kauneutta. Monet metaforat tukevat juuri kuvausta yhdestä Parasiten keskeisistä teemoista, luokkajaosta. On myös hienoa, että kaikkea ei selitetä auki, vaan jätetään sopivasti katsojan ymmärryksen varaan ja tällöin katsojalle tarjoutuu mahdollisuus oivaltamisen iloon.

Visuaalisesti Parasite on rikas, huoliteltu ja erinomaisesti kuvattu. Elokuva onnistuu samaan aikaan näyttämään sekä kliinisen kauniilta, että rupuisen nuhjuiselta, mikä toimii hyvin yhteiskuntaluokkien välisen kontrastin luomisessa. Tilaa käytetään erinomaisesti, sillä tapahtumat sijoittuvat suurelta osin yhteen asuntoon, jossa liikutaan jännittävällä tavalla piilotetun ja esilläolon välimaastossa. Samoin koko kaupungilla on merkityksensä, esimerkiksi Kimin perheen juostessa sateessa loputtomia rappusia yhä alemmas ja alemmas köyhien asuinalueelle.

Lähde

Parasite on universaali ja ajankohtainen: elokuvalla on vahva yhteiskunnallinen terä ja sen yhteiskuntaluokan ja unelmoinnin teemat ovat yleismaailmallisia. Vaikka eteläkorealaisesta yhteiskunnasta ei tietäisi mitään, ovat elokuvan esittämät asiat täysin ymmärrettävissä ja samaistuttavissa.

Jojo Rabbit - natsivitsejä suurella sydämellä

Lähde

Uusi Seelanti/ Yhdysvallat
Draama/komedia
Ensi-ilta 10.1.2020

Jojo Rabbit sijoittuu nujertumaisillaan olevaan natsisaksaan, jossa 10-vuotias Johannes, Jojo (Roman Griffin Davis), liittyy Hitler Jugendin leirille halutessaan yli kaiken kuulua joukkoon. Mukana seuraa mielikuvitusystävä Adolf (Taika Waititi) ja Jojon oma vahva kansallismielisyys. Jojon yksinhuoltajaäiti Rosie (Scarlett Johansson) ei pidä poikansa natsismiin sulautumisesta ja piilottelee juutalaista heidän kotinsa yläkerrassa.

Lähestymistapa natsiaiheeseen on raikas ja ohjaaja/käsikirjoittaja Taika Waititin omalaatuinen huumori kukoistaa, mikä on suuri osa Jojo Rabbitin viehätystä. Huumorin keinoin haastavistakin aiheista tulee helpommin käsiteltävissä olevia, vaikka jotkut voisivatkin perustellusti sanoa, että tällaisille asioille ei saisi nauraa. Samaan aikaan elokuva onnistuu erinomaisesti kuvaamaan, miten tuhoava natsiaate on, ja näyttää lapsesta alkaen tehdyn aivopesun hirveyden. Jojo Rabbit näyttää kauniilla tavalla erilaisuuden ymmärtämisen tärkeyden aikanamme, jona ääriajattelu on uudelleen kasvussa.

Roolisuoritukset ovat erinomaisia. Waititi on erinomainen ohjaamaan lapsia, mikä nähtiin jo vuoden 2016 Hunt for the Wilderpeoplen kohdalla. Lapsihahmot tuntuvat luonnollisilta, eivätkä lapsilta aikuisen silmin kuvattuna kuten joissakin lapsien tähdittämässä elokuvassa käy. Jojo on ikään kuin pelle, yksinkertainen pikkupoika, joka kasvaa elokuvan aikana ja hänen maailmankuvansa kokee mullistuksen. 11-vuotias Roman Griffin Davis sopii erinomaisesti rooliinsa, eikä kyseessä huomaisi lainkaan hänen esikoisroolinsa puhumattakaan Arcie Yatesista sivuhahmo Yorkina, Jojon parhaana ystävänä. 19-vuotias Thomasin McKenzie puolestaan on sopivan vakava ja liikuttava piilottelevana juutalaisteini Elsana vaikkakin hahmo jää luonnollisesti muiden hahmojen varjoon. Jojon ja Elsan välinen kemia toimii hyvin yksiin hahmojen maailmankuvien törmätessä ja heidän juttuhetkiensä asetelma on hyvin antoisa.

Lähde

Waititi ei ylikäytä Hitler-mielikuvituskaveria, vaan hahmo tuo aika ajoin sopivan lisämausteen kerrontaan ja ripauksen omaperäisyyttä tarinaan. Ilman mielikuvitushitleriä elokuvan komediallinen puoli olisi vaisumpi ja elokuva saattaisi muistuttaa Anne Frankin päiväkirjan, Schindlerin listan ja Kirjavarkaan kaltaisten natsifilmatisointien toisintoa. Waititi vetää roolinsa Hitlerinä sopivasti lähes överiksi, mutta hahmo toimii hienosti samaan aikaan sekä Jojon mutkikkaana ystävänä että isähahmona. Lapsenomainen mielikuvitushitler peilaa hauskalla tavalla Jojon ajatuksia ja nationalismin odotuksia kansalaisiltaan. Saattaisipa muuten Hitler pyöriä haudassaan, jos tietäisi, että häntä esittää juutalaisen ja maorin jälkeläinen. 

Waititi uskaltaa näyttää ikäviäkin asioita, eikä elokuva ole kasa kuluneita natsivitsejä, kuten natsikomediassa riskinä saattaisi olla. Itse asiassa Jojo Rabbit on yllättävän synkkä odotuksiini nähden. Jojo Rabbit on jo visuaalisestikin kaunis, raikas, värikäs, lapsen silmin kuvatun valoisa, mutta visuaalinen ilmaisu muuttuu harmaammaksi synkemmän loppupuoliskon alkaessa ja pikkupojan yksiuloitteisen maailmankuvan monipuolistuessa. Visuaalisuudeltaan ja hahmoasetelmiltaan elokuva tuo mieleen Wes Andersonin Moonrise Kingdomin ollen samalla ihan oma ilmaisunsa.

Lavastus ja puvustus näyttävät hienolta ja ovat huolella tehtyjä. Erityisesti Sam Rockwellin näyttelemän natsikapteeni Klenzendorfin näyttelemän hahmon pukusuunnittelu on erinomainen lisä ja tuo hahmoon lisää ulottuvuutta. Rockwellin hahmon piilotettua todellista minää ei alleviivata vaan tuodaan esille sopivan hienovaraisin vihjauksin hänen piirtelemänsä asusuunnitelmankin kautta. Hahmo on erityisen hienosti rakennettu, yllättävän syvällinen sivuhenkilö ja Rockwell tuntuu ottavan haltuunsa jokaisen kohtauksen, jossa esiintyy. Puolestaan Rebel Wilsonin näyttelemä yli vedetyn koominen sihteeri on toimiva comic reliefinä.

Lähde

Aikuishahmojen ja lasten välinen kanssakäyminen on todella lämminhenkistä ja aidon oloista. Jojolla on paljon kahdenkeskisiä kohtauksia Elsan, Klenzendorfin ja äitinsä Rosien kanssa ja ne tuovat parhaimmillaan esille syvällisiä tasoja kaikista kolmesta hahmosta. Riipivän äiti-poika-suhteen toisena puolena on näiden kahden välinen hassuttelu ja se, että he näkevät valoa, vaikka puolet perheestä on jo poissa.

Rosien ja Jojon eroja korostetaan erityisen hienosti kohtauksessa, jossa Rosie kävelee ja tanssahtelee aidalla poikansa kävellessä kadulla vieressä. Jojo Rabbitissa on useita tämän kaltaisia kohtauksia, joissa hahmojen erot ja vastakkainasettelu käyvät upeasti ilmi. Rosie on hassutteleva, rento lapsenomainen, ainakin siltä puoleltaan mikä katsojalle ja Jojolle näytetään, mutta Jojon silmin kerrottavaan tarinaan nähden hänen salaista puoltaan raotetaan sopivan vähän. Johansson on Rosiena yllättävän hauska ja tekee kenties uransa humoristisimman roolin.

Puolestaan Jojo on vakavamielisempi, pyrkii toimimaan oikein sen mukaan minkä näkee natsiaatteen mukaan olevan oikein. Rosie pyrkii näyttämään mallia pojalleen pystymättä sanomaan suoraan ajatuksiaan natsismista, jottei saattaisi lastaan vaaraan. Äidin suru on paikoin käsinkosketeltavaa, kun hänen poikansa edustaa hänen vihaamiaan asioita. Elokuvassa käytetään myös hienosti kenkien kaltaisia asioita motiivina, joilla hienovaraisesti kerrotaan suuriakin asioita.

Lähde

Jojo Rabbit on suurella sydämellä varustettu elokuva. Draama, komedia, kauhu ja jännitys sekoittuvat sulassa sovussa. Elokuva onnistuu olemaan samaan aikaan sydämellinen, komediallinen ja traaginen ja saa vuoroin nauramaan ääneen hulvattomilla kohtauksillaan ja itkemään koskettavuudellaan. Tarina on hyvin tasapainoteltu sovinnaisuuden, epäsovinnaisuuden, pöhköhköjen vitsien ja fiksun syvällisen tason välillä.

Lue myös Episodiin toimittamani artikkeli elokuvasta, siellä mielenkiintoisia Waititin ja näyttelijöiden pohdintoja Jojo Rabbitista.

Vuoden 2019 elokuvasuosikit

Vuosi 2019 oli todennäköisesti elämäni elokuvarikkain vuosi ja siitä kiitos osin kuuluu Episodiin harjoitteluun pääsemiselle. Ja osakiitos Letterboxd-sovellukselle, joka auttaa hahmottamaan paljonko elokuvia oikeasti tuleekaan katsottua. Olen käyttänyt sovellusta syyskuulta 2018 ja siltä ajalta elokuvia olen kirjannut katsotuksi 320. Viime vuodelta katsottuja elokuvia kertyi 243, joista noin 70 on 2019 ilmestyneitä. Tuohon lukuun 243 kuuluu myös muutamia saman elokuvan toiseen kertaan katsomisia, sillä en ryhtynyt niitä laskeskelemaan erilleen. 

Listasin Episodin toimitukseen top 10-listauksia viime vuoden suosikeistani fiilispohjalta, enkä lähtenyt miettimään paljonko olin heti katsomisen jälkeen antanut kullekin elokuvalle tähtiä. Niiden joukkoon en voinut listata joitakin suosikkejani kuten A White White Day ja Parasite, jotka eivät ole saaneet virallista ensi-iltaa Suomen teattereissa 2019. 

Tässä nämä listaukset, mutta harmi kun harvasta olen blogin puolella ehtinyt kirjoittaa, sillä katsottuja elokuvia on niin paljon. Jos elokuvasta löytyy arvioni, linkkaan sen elokuvan mainitsemisen yhteyteen. Jospa saisin vielä jälkijunassa julkaistua arvioita niin kävisi tarkemmin ilmi mietteitäni joistakin isoimmista suosikeistani.

Kuvituksena randomeita puhelimeni kameraan tallentuneita otoksia.

Paremmuusjärjestyksessä 10 parasta teatterissa Suomessa vuonna 2019 ensi-iltansa saanutta elokuvaa. 

1. The Lighthouse

2. Under the Silver Lake

3. Joker

4. Midsommar- Loputon yö

5. OnceUpon a Time in… Hollywood

6. The Wind

7. Kultainen Hansikas

8. The House That Jack Built

9. Koirat eivät käytä housuja

10. The Favourite

Paremmuusjärjestyksessä 10 vuoden 2019 aikana ensi-iltansa saaneen elokuvan ohjaajaa.

1. Robert Eggers (The Lighthouse)

2. Todd Phillips (Joker)

3. Ari Aster (Midsommar)

4. Mike Flanagan (Doctor Sleep)

5. Fatih Akin (Kultainen hansikas)

6. Pedro Almodovar (Kärsimys ja kunnia)

7. Emma Tammi (The Wind)

8. Yorgos Lanthimos (The Favourite)

9. Jordan Peele (Us)

10. J.P. Valkeapää (Koirat eivät käytä housuja)

Paremmuusjärjestyksessä 10 vuoden 2019 aikana ensi-iltansa saaneen elokuvan käsikirjoittajaa.

1. David Robert Mitchell (Under the Silver Lake)

2. Robert & Max Eggers (The Lighthouse)

3. Todd Phillips & Scott Silver (Joker)

4. Christopher Markus & Stephen McFeely (Avengers: Endgame)

5. Ari Aster (Midsommar)

6. Quentin Tarantino (Once Upon a Time in…Hollywood)

7. Pedro Almodovar (Kärsimys ja kunnia)

8. Deborah Davis, Tony McNamara (The Favourite)

9. Phil Johnston & Pamela Ribon (Räyhä Ralf valloittaa internetin)

10. Mike Flanagan (Doctor Sleep)

Paremmuusjärjestyksessä 10 vuoden 2019 aikana ensi-iltansa saaneessa elokuvassa esiintynyttä miesnäyttelijää (ei väliä onko pää- vai sivuosa).

1. Joaquin Phoenix (Joker)

2. Willem Dafoe (The Lighthouse)

3. Jonas Dassler (Kultainen hansikas)

4. Leonardo DiCaprio (Once Upon a Time in…Hollywood)

5. Robert Pattinson (The Lighthouse)

6. Antonio Banderas (Kärsimys ja kunnia)

7. Adam Driver (Marriage Story)

8. Viggo Mortensen (Green Book)

9. Pekka Strang (Koirat eivät käytä housuja)

10. Matt Dillon (The House That Jack Built)

Paremmuusjärjestyksessä 10 vuoden 2019 aikana ensi-iltansa saaneessa elokuvassa esiintynyttä naisnäyttelijää (ei väliä onko pää- vai sivuosa).

1. Florence Pugh (Midsommar)

2. Olivia Colman (The Favourite)

3. Juliette Binoche (Olen kuka haluat)

4. Krista Kosonen (Koirat eivät käytä housuja)

5. Lupita Nyong'o (Us)

6. Caitlin Gerard (The Wind)

7. Emma Stone (The Favourite)

8. Scarlett Johansson (Marriage Story)

9. Margot Robbie (Once Upon a Time in…Hollywood)

10. Samara Weaving (Ready or Not)

Paremmuusjärjestyksessä 10 vuoden 2019 aikana suoraan kotiteatteriin mennyttä elokuvaa (dvd, blu-ray, suoratoisto)

1. Upgrade

2. The Perfection

3. Arctic

4. Paddleton

5. Anima 

6. Piercing

7. Black Mirror: Bandersnatch

8. Fractured

9. Forest of Love

10. Leaving Neverland

Kaikkiaan vuonna 2019 ilmestyneistä elokuvista näin 70 mukaan lukien elokuvat, jotka Suomessa eivät ole saaneet virallista ensi-iltaa. Tässä elokuvat alkuvuodesta lähtien katsomisjärjestyksessä ja tähtiä olen antanut 0-5 välillä.

Velvet Buzzsaw (puolikas tähti), Räyhä Ralf valloittaa internetin (3), Love, Death & Robots (3,5), Paddleton (3,5), Climax (4) The Favourite (3,5), Us (4), Pet Sematary (2), The House That Jack Built (3,5), Avengers: Endgame (3,5), Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile (2), The Perfection (3,5), Pokemon Detective Pikachu (3), Anima (4,5), Midsommar (4,5), Black Mirror: Bandersnatch (3,5), Fast & Furious: Hobbs & Shaw (2,5), Scandinavian Silence (3), Share (2), Scary Stories to Tell in the Dark (3,5), Toy Story 4 (4), Green Book (4), Olen kuka haluat (4), Mestari Cheng (3,5), Once Upon a Time...in Hollywood (4,5), Angel Has Fallen (2), Kärsimys ja kunnia (4,5), Ready or Not (3), Burning (2), Diva of Finland (2), Good Boys (4), Downton Abbey (4), Baby Jane (2,5), Playmobil: The Movie (2), Lasse vs Lasse (3), Se: Toinen luku (3,5), The Dead Don't Die (3), Sistersin veljekset (4), The Curse of la Llorona (2), Dumbo (3), Under the Silver Lake (4,5), Tottumiskysymys (4,5), Joker (4,5), Fractured (3), Doctor Sleep (3,5), Berlin, I Love You (2), Happy Ending (3,5), Koirat eivät käytä housuja (4), Parasite (5), 1BR (3), Satanic Panic (2), Bliss (2,5), The Painted Bird (5), Depraved (2,5), Synchronic (4), Jallikattu (3), Call Heaven to Heaven (2), 4x4 (4), First love (4,5), Dead Dicks (3,5), The Lighthouse (5), Code 8 (2), Kultainen hansikas (4), Poissa (2,5), Arctic (3), A White White Day (4,5), The Forest of Love (3), Marriage Story (4), Piercing (3,5), Lego elokuva 2 (2). 

Ainiin The Wind (4,5), joka tuli Suomen ensi-iltaan lukeutuisi vielä näihin, mutta sen näin 2018 puolella.

En tiedä onko näistä pelkistä listauksista iloa kenellekään tai onko selkeitä, mutta onpahan itselleni ainakin talteen.

Taavetin reaktio siihen, että ihminen käyttää niin ison osan elämästään elokuvien katsomiseen.