Night Visions 22.-24.11.18

Ajattelin rikkoa viimein tämän puolen vuoden blogihiljaisuuden. Hiljaisuudelle ei ole ollut sen kummempaa syytä kuin että elämässä on ollut vaikka mitä muuta ajateltavaa ja niin paljon tapahtumaa, että ei vain ole tullut mieleenikään syventyä blogia päivittämään. Nyt kuitenkin innostus pitkästä aikaa heräsi, sillä haluan taltioida tänne loppuvuoden juttuja, joita olen vuosittain tänne taltioinut; elokuvafestivaalit ja joulujutut.

Marraskuussa tuli ensimmäistä kertaa lähdettyä Helsingissä järjestettävälle Night Visions-elokuvafestivaalille, joka on erikoistunut kauhu-, jännitys-, fantasia- ja scifi-elokuviin. Night Visions on nelipäiväinen tapahtuma mutta olimme siellä katselemassa elokuvia kolmena päivänä, torstaista launtaihin. Itse Helsingin reissulla olimme torstaista sunnuntaihin. Tuona aikana tuli katsottua 11 elokuvaa festareiden 41 elokuvan valikoimasta ja valvottua paljon.

Night Visions oli hienosti järjestetty tapahtuma Helsingin Kinopalatsissa kolmessa elokuvasalissa. Saimme liput lähes kaikkiin haluamiimme näytöksiin, eikä must see-elokuvia mennyt pahasti päällekkäin. Ohjelmistossa oli vain muutama elokuva, jotka olimme kaverini kanssa ennakkoon nähneet ja suurin osa oli sellaisia, joista ei ollut tullut ikinä kuultua. Kiva yllätys oli että jokaiseen elokuvaan mennessä sai Blockbuster-koodin, jolla voi katsoa kyseisestä elokuvapalvelusta leffan ilmaiseksi. Tosi kiva lisä olivat myös ympäri Kinopalatsia ripotellut upeat koristeet näytillä olevien elokuvien pohjalta tehtynä. Tässä lyhyet, hieman tajunnanvirtamaiset katsaukset katsottavaksi valikoimiimme kauhu- ja jännityselokuviin, joiden näkemisestä on jo hetki kulunut.


To. 22.11.

Cleaning Lady

2018, USA, Jon Knautz, psykologinen kauhutrilleri.

Varakas Alice (Alexis Kendra) yrittää päästä yli suhteestaan varattuun mieheen samalla kun yrittää ystävystyä palkkaamansa siivoojan, Shellyn (Rachel Alig), kanssa. Siivooja on hiljainen ja syrjään vetäytyvä, kasvot palovammoilla. Vähitellen takaumien kautta selviää että hänen menneisyytensä ja mielensä ovat yhtä rujoja kuin ulkomuotonsakin.

Elokuva on hienosti lavastettu ja maskeerattu, näyttelijätkin tekevät parhaansa mitä kökön käsikirjoituksen puitteissa pystyivät. Varsinkin päähenkilön roolisuoritus ja hahmo ovat sympaattisia, puolestaan siivoojanaisen hahmo jää perinteisen häiriintyneen hahmon arkkityyppiin eikä traumaattista, mässäilevää taustaa kummemmin selitellä hänen persoonaansa ja tekojaan. Juoneessa on muutamia kekseliäitä juttuja, kuten hiiret tehosekoittimessa. Juoni etenee kivasti vähitellen arkisesta kohti synkempää tunnelmaa kun aluksi vain vihjaillaan ilmiselvästi jotain olevan pielessä. The Cleaning Lady kuitenkin kaatuu laiskaan käsikirjoitukseensa, joka lopulta sortuu takaa-ajoksi ja siihen, että autosta loppuu bensa ja puhelimessa ei ole kenttää. Pääpahiksen hahmon kuvaus jää vain traumatisoituneen pikkutytön tasolle ja hänen kieroutuneisuuttaan selitettiin takaumien kautta. Elokuvas

Opera

1987, Italia, Dario Argento, mysteerijännäri.

Nuori Betty (Christina Marsillach) saa mahdollisuuden näyttää kykynsä Macbethin oopperasovituksen naispääosassa, mutta hän ei ehdi juuri iloita roolin saamisesta. Oopperan ympärillä tapahtuu kummia ja epäonnisia asioita, jotka äityvät murhien aalloksi. Betty on kaiken keskiössä kun murhaajalla vaikuttaa olevan jotain juuri häntä kohtaan pakottaessaan tämän katsomaan kaiken.

Suspiriasta parhaiten tunnetun Dario Argenton ohjaama Opera on ihan kekseliäs, visuaalisesti kokeileva ja tyylikäs. Erityisesti variskohtaukset olivat hienoja. Kohtaukset, joissa tappaja laittaa päähenkilön silmien alle neuloja, saivat kunnon puistatuksen ja fyysisen empatian kulkemaan. Elokuvan juoni on hauskan kökkö ja ennalta-arvattava, vaikkakin se yllätti juuri sillä että totta olikin juuri se mitä alleviivattiin. Elokuva menee hauskasti loppua kohden ihan plörinäksi ja todennäköisesti ihan tarkoituksella koomiseksi.

Operan silmät, neulat ja korpit.

Lifechanger

Kanada 2018, Justin McConnell, scifijännäri.

Erikoiset murhat riivaavat jouluista Torontoa, jossa seurataan vaihtuvia henkilöhahmoja kertojaäänen ollessa vähän väliä äänessä. Elokuva kuvaa lopulta äärimmäistä kiertolaisuutta ja sitä kuinka mikään ei ole omaa.Tämän elokuvan kohdalla on parempi mitä vähemmän juonesta tietää, jotta kerronnan myötä palaset loksahtelevat vähitellen paikoilleen.

Ihan hieno, omaperäinen idea joka on toteutettu kerronnallisesti hauskasti päähenkilöolennon karismaattisen äänen kertomana ja tämän persoona välittyy läpi vaikka ulkonäkönsä onkin jatkuvassa muutoksessa. Elokuva on täynnä omaperäistä body horroria, joka ajoittain puistattaakin. Toteutuksesta tosin näkee pienen budjetin niin efekteistä kuin juonen ajoittaisesta kankeudestakin. Mielenkiintoisesta asetelmasta ja kerrontatavasta huolimatta elokuva, sen päähenkikö ja tapahtumat jäävät teennäisen ja etäisen oloisiksi. Tosin surumielisen, loputtoman uuvuttavan yksinäisen tunnelman luomisessa on onnistuttu.

The Lifechangerissa esiintyvä arkku

The Unthinkable

Ruotsi 2018, Victor Danell, draama/katastrofielokuva.

Tuntematon uhka valtaa Ruotsin ja ajaa vähitellen koko yhteiskunnan sekasorron partaalle. Elokuva seuraa nuorta muusikkoa Alexia, niin hänen nuoruuttaan pikkukylässä kuin hänen paluutaan sinne nykyaikana tilanteen muuttuessa katasrofaalisemmaksi. Katasrofin ympäröidessä Alexin on myös kohdattava oma historiansa ja nuoruudesta asti vaivanneet kipukohdat.

Hienosti yksilötasolla katastrofia käsittelevä elokuva. Tunnelma on luotu hienosti epätietoisuudesta, joka syntyy kun koko kansakunta kohtaa tuntemattoman uhan. Katsoja arvailee suurimman osan ajasta että mistä kaikki johtuu ja arvailee niin terrorismin kuin zombisminkin olevan syynä tapahtumiin. Päähenkilön taustatarina on luotu hienosti, vaikka itse päähenkilö ei kovin pidettävä olekaan. Päähenkilö isineen oikein tihkuu toksista maskuliinisuutta ja koko elokuva kuvastaa mitä jatkuvasta puhumattomuudesta ja asioiden sisään patoamisesta seuraa. Perhedraama jännityselokuvan sisälle oli tehty oikein hienosti ja pidin paljon myös elokuvan surullisen kauniista lopusta, jossa ollaan vesisateessa kirkon raunioissa. Virkistävän erilainen pohjoismainen elokuva kaikkien rikosnoir-leffojen, matkaelokuvien ja komedioiden keskelle.

23.11.

Boar

Australia, 2017, Chris Sun, kauhukomedia

Jättimäinen tappajasika on päässyt ihmisten tappamisen makuun, eikä Australian takamailla pian kukaan ole turvassa. Turistiporukka eksyy epäonnisesti tappajasian kotikonnuille sukuloimaan.

Ihanaa aussiaksenttia ja taidokasta, eläväisen mukaansa tempaavaa dialogia. Harvinaisen hauska kauhujännäri juurikin dialoginsa ja hahmojen välille luodun kemian ansiosta. Jättivillisika on harvinaisen kämäisen koomisesti tehty kuten myös jotkin juonenkäänteistä ja takaa-ajokohtauksista. Arvostan kuitenkin että suurin osa efekteistä villisikaa myöten on tehty käsityönä näin cgi-animaation kulta-aikana.

Välillä käytiin kummieni luona nukkumassa ja katsomassa kissojensa perään heidän ollessa muualla.

Vultures (Vargur)

Islanti, 2018, Borgus Sightorsson, rikosjännäri.

Vultures kertoo veljeksistä, Erikistä ja Atlista, jotka salakuljettavat huumeita Reykjavikiin. Homma kuitenkin mutkistuu kun kuriirina toimiva puolalaistyttö ei saakaan tikistettyä kokaiinipaketteja ulos elimistöstään. Odotus muuttuu päiviksi ja niin veljesten kuin kuriirinkin tilanne kuumottavaksi poliisien päästessä jäljille.

Tämä on aikalailla perinteinen noir-rikosjännäri, josta en havainnut juuri mitään omaperäistä tai yllättävää vaikka en genren elokuvia olekaan juuri nähnyt. Hahmoista mikään ei ollut sellainen että hänen kohtalonsa olisi kiinnostanut, ainostaan loppu oli tunteita herättävä, ärsyttävä. Elokuva oli ihan kivan näköinen synkän harmaita sävyjä täynnä, mutta ei mitenkään mainittavalla tavalla erikoinen. Itselleni aika mauton ja hajuton elokuvakokemus.

Abrakadabra

Argentiina/Uusi-Seelanti 2018, Luciano&Nicolas Onetti, jännitys.

Vuoden 1971 Torinossa taikuri Lorenzo Mancini valmistelee show'nsa ensi-iltaa kun näyttämöltä löytyy kuollut nainen. Surmassa on käytetty taikatemppujen välineitä, joten Mancini uskoo jonkun haluavan hänen näyttävän syylliseltä. Uhreja tulee lisää ja miehen henkilökohtainen ahdinko mutkistuu ja muuttuu yhä vain houreisemmaksi.

Tämän aikana oli vaikea pysyä hereillä, vaikka oli vasta alkuilta. Juoni on tökerö, täynnä ylipitkiä kohtauksia ja loppukäänne on liioiteltu, tekemällä tehdyn oloinen että nytpä muka vedetään katsojalta matto jalkojen alta. Tässä on kaikennäköisiä kliseitä yhteen kasattuna, liekö tarkoituksellisesti kaikki 70-luvun elokuvien kaikki kököimmät ominaisuudet kasattu yhteen kun ajan henkeä on tavoiteltu niin visuaalisuuden, laadun kuin äänimaailmankin kautta. Päähenkilöä tai muitakaan hahmoja kohtaan ei ainakaan itselläni herännyt minkäänlaista sympatiaa tai kiinnostusta heidän kohtalostaan, sillä heidän taustoistaan ei kertottu juuri mitään. Ihan hienon näköinen oli sentään värikkäinen, retrotyyleineen ja ajan tämän genren henki on onnistuttu vangitsemaan hyvin.

Elokuvien katselun välissä piti tankatakin sushi-buffetissa.

The Field Guide to Evil

Uusi-Seelanti, 2018, useita ohjaajia, kauhu. Agnieska Smoczynska: The Kindler and The Virgin (Puola), Franz & Fiala: Die Trud (Itävalta), Clavin Lee Reeder: Beware the Melonheads (USA), Katrin Gebbe: Die Rote Maus (Saksa), Can Evrenol: Al Karisi, The Childbirth Djinn (Turkki), Ashim Ahluwalia: Palace of Horrors (Intia), Yannis Veslemes: What Ever Happened to Panagas the Pagan (Kreikka), Peter Strickland: Cobbler's Lot (Unkari).

The Field Guide to Evil koostuu kahdeksasta lyhyestä kauhuelokuvasta, jokainen eri ohjaajalta. Kukin ohjaaja ammentaa oman kotimaansa karmivista kansantaruista, kuten kreikkalaisesta menninkäisestä, vastasyntynyttä kärttävästä pahasta turkkilaishengestä, puolalaisesta sydämen syöntiin ajavasta hengestä sekä eristyksissä elävistä saksalaissisaruksista, joita paha henki piinaa. Joukkoon lukeutuu myös Lovecraft-tyylinen intialaiselokuva, jossa siirtomaa-ajan haamut ovat läsnä, itävaltalainen kertomus kielletystä rakkaudesta sekä unkarilainen synkkä fantasia, jossa kuninkaantyttären upeiden kenkien ja rakkauden vuoksi on suoritettava tehtäviä. Kummallisuuksien joukkoon lukeutuu muun muassa myös yhdysvaltalainen, melonipäinen metsässä asuva kansa.

Tykkään tosi paljon tämän kaltaisista antologiaelokuvista, joissa jokainen lyhytelokuva on oma kokonaisuutensa, mutta silti kiinteä osa elokuvakokoelmaa kietoutuen yhteisen teeman ympärille. Tässä tapauksessa teemana on folklore, erilaiset karmivat kansantarinat ympäri maailmaa. The Field Guide to Evil on täynnä tasaisen hienoja lyhäreitä, joissa jkaisessa oma taidolla rakennettu maailmansa ja tunnelmansa. Osa toki oli hienompi kuin toiset, esimerkiksi yhdysvaltalainen melonipäälyhäri oli ihan huumoriksi vedetty. Suurin osa elokuvista oli visuaalisesti todella upeita, synkeän värisiä, tunnelmallisia. Yhdessä ne luovat hienon folkloren ja kansantarujen ympärille kietoutuvan kertomuskokoelman.

                      Upea asetelma The Windistä

24.11.

The Wind

USA, 2018, Emma Tammi western-kauhu.

The Wind sijoittuu preerialle, jossa tuuli ujeltaa armottomasti taukoamatta. Siellä uudisasukaspariskunta Lizzy (Caitlin Gerard) ja Isaac Macklin (Ashley Zukerman) saavat kauan yksin asuttuaan naapureita. Nelikko kohtaa pian pelottavia haasteita preeriademonien alkaessa riivata naisten elämää, vai onko kyse sittenkään yliluonnollisista voimista...

The Windiä kuvaavat parhaiten sanat tunnelmallinen, uhkaava ja kaunis. Elokuvan äänimaailma on erityisen tehokas, sillä taustalla kuuluu lähes taukoamatta tuulen ujellus, johon alussa kiinnitin huomiota, mutta johon totuin myöhemmin eikä ääntä enää melkein huomannutkaan myöhemmin.
Elokuvassa on vain viisi näyttelijää, jotka suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Erityisesti pääosan näyttelijä, jonka läsnäololle lähes koko elokuva pohjautuu, saa katsojan eläytymään erämaan herättämään levottomuuteen. Elokuva on taidokkaasti rakennettu; se paljastaa asioita pikku hiljaa ja rakentaa tunnelmaa, jossa ei voi olla aivan varma ovatko päähenkilön kokemat asiat todella yliluonnollisia vai jotain muuta. Pidin paljon myös elokuvan kauniista puvustuksesta, lavastuksesta ja miljööstä ylipäänsä. Tämä on kivasti hieman The Witch-elokuvan tyylinen kuvastoltaan ja kerronnaltaan sekä tunnelmaltaan tasaisen uhkaava, johon ripotellaan viittauksia yliluonnollisen läsnäoloon.

The Witch in the Window

USA, 2018, Andy Mitton, kauhu.

The Witch in the Window keskittyy kuvaamaan isän (Alex Drape) ja 12-vuotiaan poikansa (Charlie Tacker) suhdetta isän hankkiessa vanhan talon kunnostettavakseen. He ovat vanhempien eron myötä etääntyneet toisistaan, mutta lähentyvät kummasti talossa olevan jotain remontointia kummasti haittaavaa.

Vaikka The Witch in the Window onkin asetelmaltaan melko perinteinen kummittelukertomus, on siinä hauskan absurdi ja kivan erilainen juoni. Tämä ei ole pelkkää perinteistä kummituksilla säikyttelyä, vaikka sitäkin viljelee hieman. Tunnelma pysyy tasaisen jännittävänä ja lisämaustetta tuodaan koomisilla tilanteilla, kuten pitkällä tuijotuksella nenä lähes kiinni kummitusnaisen poskessa. Lopulta jää kummallinen fiilis että mikä olikaan totta. Kaikkein hauskinta tässä on henkilöhahmojen kaavamaisesta poikkeava reagointi kummitteluun.

What Keeps You Alive

Kanada, 2018, Colin Minihan, trilleri.

Elokuvafestarimme päätti trilleri, jossa pariskunta Jackie (Hannah Emily Anderson) ja Jules (Brittany Allen) viettävät ensimmäistä hääpäiväänsä syrjäisellä metsämökillä. Onnellinen matka saa kuitenkin ei niin onnellisia käänteitä Julesin saadessa selville, että vaimo ei olekaan se ihminen, joka on tämän luullut.

Kuten tavallista, tämän kaltaisissa kissa-hiiri-asetelman omaavissa elokuvissa vain ihmettelee hahmojen tekemiä päätöksiä, kun toinen jahtaa uhriaan tappoaikeissa. Pahiksen motiiveja ei juuri selitellä ja hän jää hyvin yksiulotteiseksi hahmoksi ja hänet kuitataan vain psykopaattina. Tykkäsin kuitenkin elokuvan miljööstä ja päähenkilöhahmosta tavallaan, vaikka tavallaan hän epäloogisen toimintansa myötä on aika ärsyttävä. Asetelma siitä, että rakas henkilö paljastuu aivan yllättäen joksikuksi vieraaksi on mielenkiintoisen karmiva, vaikkakin on jotenkin teennäistä että niin kävisi aivan yllättäen mökkireissulle lähtiessä.

Helsingin reissu oli muutenkin tosi mukava ja elokuvien katselun ja bussissa istumisen lisäksi ehdittiin syödä hyvää ruokaa ja shoppailla. Kaverini löysi muun muassa tämän mahtavimman koriste-esineen, lintukoiran ja löydettiin tuo yllä oleva Suspiria-tyylinen upea rakennus. Kaiken kaikkiaan mahtava Helsinki-seikkailu, vaikka univelkaa jonkun verran taisi reissulla kertyä.

Tein muuten viime syksynä profiilin Letterboxd-elokuvapalveluun, jossa voi pitää ns elokuvapäiväkirjaa katsomistaan elokuvista. Sieltä on hauska seurata mitä kaikkea on tullut katsottua ja mitä niistä on tykännyt. Olen siellä nimellä Miiaumau.

Huhtikuussa katsomani elokuvat

Huhtikuu oli todella kiireinen, uuteen totuttelun kuukausi ja se näkyi hieman myös katsomieni elokuvien määrässä. Ehdin kuitenkin 10 elokuvaa katsoa viime kuussa.

Kyrsyä-Tuftland (2017, Suomi) Ihan ok.
Strangers- Prey at Night (2018, USA) En tykännyt.
The Endless (2017, USA) Tykkäsin.
Kirjoitin näistä aiemmin. Mistä katsoin: Elokuvissa.

Shopping Tour (2013, Venäjä)
Venäläinen äiti ja poika lähtevät bussimatkalle Suomeen shoppailemaan, mutta suomalaiset alkavat hyökkäillä venäläisten turistien kimppuun ja syödä heitä. Kivan erikoinen juoni, mutta tämä olisi varmasti todella tylsää katsottavaa, ellei olisi suomalainen tai venäläinen, ei tässä silleen mitään erikoista muille olisi. Suomalaisten sekoamiselle oli keksitty kivan erikoinen selity, mitä ei ihan heti alkuun olisi arvannut. Aika poukkoilevaa kerrontaa ja kuvaustyylin ollessa found footagea, ei ole niin mieleeni.
Meh. Mistä katsoin: SF Anytime.

Lähde Wicked Horror

Escape from Tomorrow (2013, USA)
Escape from Tomorrow on ilman Disneyn lupaa Disney Worldissa kuvattu indiedraamakauhuelokuva. Elokuvassa nelihenkinen perhe kahden pienen lapsen kanssa viettää lomaa Disneylandissa, kun isä alkaa saada hermoromahdukselta vaikuttavia oireita. Katsoja jää pohtimaan onko taustalla mystinen tartuntatauti vai Disneylandin salaliitto? Escape from Tomorrow on persoonallisen ja mystisen synkän näköinen psykologinen jännäri, jossa Disneyn pirteän värikkään pinnan alapuolella on synkkiä asioita. Disney Worldiin on saatu luotua karmiva, mystinen tunnelma, vaikkakin elokuvan kerronta on aika sekavaa ja juoni etenee melko epätasaisesti. Tästä jäi päällimmäisenä vain kummallinen olo, että mistäs tässä kaikessa nyt olikaan kyse. Kuitenkin kivan erikoinen idea ja audiovisuaalisesti hieno, sillä oli kivasti jäljitelty vanhojen Disney-leffojen visuaalisuutta esim fonteilla ja värimaailmoilla ja musiikki oli hauskasti Disneytä mukailevaa. Kuitenkin Disney-hahmojen esiintymistä vinksahtaneissa merkeissä olisin kaivannut enemmänkin.
Ihan ok. Mistä katsoin: SF Anytime.

Big Bad Wolves (2013, Israel)
Big Bad Wolves alkaa kuin mikä tahansa murhajännäri; pikkutyttö katoaa kesken piilosleikin ja löytyy hyväksikäytettynä ja murhattuna myöhemmin. Epäilty on tiedossa ja kuulusteltuna, eli pahoinpidetynä, kunnes tytön isä ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Eräässä kohtaa elokuva kuitenkin kääntyy vakavasta murhatutkintatrilleristä mustaksi komediaksi, sillä mukaan alkaa tulla todella paljon viihdyttävää mustaa huumoria, jolle sai nauraa ihan ääneenkin. Mielenkiintoista on, että epäillyn syyllisyyttä ei varmaksi tiedä, vaikka muita epäiltyjä ei ole ja itse jo menin moneen otteeseen lankaan tämän näyttäessä niin viattomalta ja vakuttellessaan syyttömyyttään. Tytön isän toilailu kidutuskellarissa ja mukaan liittyvä isoisä ja tämän edesottamukset ovat huvittavaa seurattavaa, kuten henkilöhahmojen välinen kemiakin. Vahvaan humoristisuuteen nähden elokuva loppuu todella yllättävän ankeissa merkeissä. Juoni on mielenkiintoinen, vaikkakin välillä junnaa paikallaan, ja elokuva on myös kuvattu hienosti, erityisesti tykkäsin kohtausten siirtymistä. Kivan erikoinen jännäri/musta komedia ja liekö ensimmäinen näkemäni israelilainen elokuva.
Tykkäsin. Mistä katsoin: SF Anytime.

Lähde Rogerebert

Three Extremes (2005, Hong Kong, Japani, Etelä-Korea)
Ohjaajat kolmesta Aasian maasta ovat tehneet kolme lyhytelokuvaa, jotka on kasattu yhteen Three Extremes kauhuelokuvaksi vaikka niillä ei ole selkeästi havaittavaa yhtenäisyyttä keskenään, muuta kuin äärimmäiset teot ja shokeeraavuuteen pyrkivä äärimmäisyys. Näin ollen tätä on hankala arvioida yhtenäisenä elokuvana, joten kerron siis jokaisesta lyhäristä erikseen.
       Ensimmäinen osio, Dumplings on päätynyt myöhemmin myös kokopitkäksi elokuvaksi. Se kertoo erikoisen tarinan naisista, jotka pyrkivät pysymään nuorekkaina ja kauniina syömällä sikiöistä tehtyjä mykyjä. Karusta juonesta huolimatta tai sen ansiosta elokuva käsittelee useita suuria aiheita, kuten aborttia, nuoruuden ihannointia ja kannibalismia.
       Toinen osio, Cut, kertoo elokuvaohjaajasta, joka joutuu pattitilanteeseen kotona vaimoineen katkeroituneen ja pimahtaneen sivuosien näyttelijän toteuttaessa pirullista juontaan. Kotiin tunkeutuja haluaa ohjaajan osoittavan, että ei ole niin täydellinen ihminen kuin miltä kaikin puolin vaikuttaa. Kidnappaustilanteeseen on ujutettu mustaa huumoria ja se on kuvattu hauskalla tavalla kauniissa miljöössä.
        Kolmas ja viimeinen, Box, kertoo nuoresta kirjailijasta, jonka menneisyyteen kuuluu traaginen syyllisyydentunto kaksoissiskon kuolemasta. Menneisyyden haamut eivät jätä rauhaan, eikä elokuvaa katsoessa voi olla aivan varma, mikä on henkilöhahmon sisäistä maailmaa ja mikä ulkoista. Pidin elokuvan unenomaisesta, painostavasta tunnelmasta, hitaasta tahdista ja kauniista kuvaustyylistä. Ylipäänsä tämä on niin visuaalisuutensa kuin kerrontatyylinsäkin puolesta näistä kolmesta taiteellisin.
      Kaikki kolme kertovat persoonallisella tavalla ihmismieliä universaalisti mietityttävistä asioista, sekä elämän ja ihmismielen synkistä puolista.
Tykkäsin paljon kaikista kolmesta. Mistä katsoin: SF Anytime.

Teeth (2007, USA)
Teeth on kauhukomedia teinistä, joka on asunut ikänsä voimalaitoksen vieressä ja hänen alkaessaan tutkiskella itseään paljastuukin että kaikki omassa kehossa ei olekaan niin kuin kuuluisi. Teini-iässä muutenkin tunteet hyrräävät ja lupaus säästää itseään avioliittoon saakka horjuu ajoittain, mistä syntyy varsinkin miesten osalta synkeitä tapauksia. Mustalla huumorilla höystetty kummallinen kauhukomedia, josta ei oikein osaa sanoa, onko tämä suunnattu teineille vai aikuisille. Ainakin tämä leikittelee teinikauhun konventioilla ja ei ole kovin perinteinen kauhukomedia.
Ihan ok. Mistä katsoin: SF Anytime.

Hiljainen paikka (2018, USA)
Tästä tulee kokonainen arvostelupostaus myöhemmin.
Tykkäsin paljon. Mistä katsoin: Elokuvissa

Lähde YouTube

Oliver ja kumppanit (1988, USA)
Söpö Disney-klassikko numero 27 kertoo kodittomasta kissasta Oliverista, joka lyöttäytyy yhteen kodittoman miehen koirajoukkion kanssa. Todella kasarin näköinen Disney-klassikko, joka jotenkin monella tavalla eroaa muista Disney-leffoista vauhdikkuudellaan ja New Yorkin värikkäällä kaupunkimiljööllä. Tarttuva tunnuslaulu, söpöt eläinhahmot, simppeli perinteinen juoni, vaikkakin henkilöhahmot nimikkohenkilöä myöten jäävät tosi etäisiksi ja pintapuolisiksi jopa Disney-leffan tasolla.
Ihan ok. Mistä katsoin: DVD

Maaliskuu oli Hollywood-tähtien kuu kalenterissa

Maaliskuulle ajattelin ottaa kalenteriin pitkästä aikaa tietyn teeman, jonka mukaan teen aukeamat. Aiheeksi valikoitui Hollywoodin kultakauden elokuvatähdet, sillä olihan tässä kuussa Oscar-gaala.

Aloitin kuukausiaukeamasta ja tämän tehtyäni idea vasta lähti kunnolla liikkeelle. Tuon kuvan olen joskus saanut happy mailissa ja vaikka se ei ole varsinainen hollywood-tähden kuvan, niin sen vintage-tyyli sopii kuukauden teemaan. Tästä tuli yksi lempparikuukausinäkymiäni tähän mennessä.

Ensimmäisen aukeaman sai suurin suosikkini Audrey Hepburn. Hänestä ja elokuvistaan kivoja lehdistä leikattuja kuvia ja quote hänen näyttelemältään hahmolta. Väriteemana oli tuollainen beige.

Maaliskuun kakkosviikon sai Mariyn Monroe. Tähän tuli aika paljon kaikkea erilaista, niin lehtikuvia, tarroja kuin pikkuisia kakkupapereitakin.

Sivun alareunaan tein kivan kuva- ja tarrarykelmän kera Monroe-quoten.

Viikon väriteema oli punainen-violetti-sininen.

Viikko 12 oli Grace Kellylle omistettu höystettynä sinisävyisillä jutuilla ja Grace Kelly-quotella. Tästä tulikin ehkä näistä neljästä aukeamasta oma lempparini.

 Maaliskuun viimeisen viikon jakoivat Elizabet Taylor ja James Dean, ovathan he molemmat sentään näytelleet yhdessä Jättiläinen-elokuvassa. Värit näyttävät kuvassa sinisiltä, mutta tosiasiassa aukeama on metsänvihreillä jutuilla koristeltu.

Tästä kuusta kalenterissa tuli yksi suosikkejani teemakuukausista, joita olen tehnyt. Taidankin esitellä myöhemmin Disney-, syksy- ja talvi-teemaisia kuukausia joita olen koristellut.

Ghost of Cinemare 7.4.

Lähde Facebook

Tämä oli putkeen neljäs Cinemare, jossa kävin ja ensimmäinen, jonka kaikkia elokuvia en jäänyt katsomaan. Ghost of Cinemaren viidestä elokuvasta väliin jättämäni olivat yön viimeiset elokuvat Street Trash ja Return to Return to Nuke'em High, jotka eivät vaikuttaneet kovin kummoisilta. Cinemaren jälkeisenä maanantaina alkaneen uuden työn vuoksi oli pakko nukkuakin yöllä. Siksi tämäkin katsaus näihin elokuviin venähti, kun töiden aloitus ynnä muut asiat elämässä ovat vieneet niin paljon aikaa ja energiaa.

Lähde elokuvan Facebook-sivu

Kyrsyä- Tuftland (Suomi, 2017)

Kyrsyä on mysteeritrilleri, joka kertoo tekstiilialan opiskelijasta, Veerasta, joka parisuhteen päätyttyä lähtee kesäksi keskelle ei mitään pieneen Kyrsyän kylään kesätöihin. Alkuun eristäytynyt luonnon keskellä elävä kylä vaikuttaa olevan vastaus Veeran irtioton kaipuuseen. Vähitellen kylästä ja kyläläisistä kuitenkin paljastuu yhä oudompia asioita asioiden kärjistyessä painajaismaisiin mittasuhteisiin.

Kyrsyä on suomalainen jännärileffaerikoisuus, joka yhdistelee kauhugenren konventionaalisia elementtejä, fantasiaa ja omalaatuisia suomalaisia junttijuttuja. Elokuvan tunnelma on tasaisen mystinen, sopivan hidaseleinen, painostava, kuitenkin ollen samalla absurdi ja synkällä huumorilla höystetty. Kuitenkin ajoittain minulla kävi mielessä, että milloin tämä oikein edes kunnolla alkaa.

Elokuvan musiikki on hienoa ja sopii tunnelmaan sekä miljööseen. Alkukohtauksessa hahmon tallustellessa metsässä tulee musiikista elävästi mieleen Rölli ja metsänhenki. Muutenkin musiikkin on fantasiamaista, luonnonläheistä ja tyyliin sopivan perinteistä.

Lähde Muropaketti

Itseäni häiritsi se, että Kyrsyän kyläläisille on olevinaan luotu murre sanojen -pi päätteillä (esim meneepi, oleepi) ja kiitosta-tyylisillä sanoilla, mutta silti henkilöhahmot puhuvat kirjakieltä. Erityisesti päähenkilön puhetyyli kirjakielisyydessään ärsytti, miksi häntä ei olisi esimerkiksi voitu laittaa puhumaan Tampereen murretta realistisuuden nimissä. Tämä kirjakielisyys on kyllä aika tyypillistä suomalaisille elokuville ja tämän elokuvan kohdalla syynä tähän saattaa toki olla kansainvälisille markkinoille tähdätessä puheen selkeyden tavoite. Toki elokuva perustuu näytelmään, josta kieli varmaan on suoraan. Näyttelijöiden työnjälki on hienoa ja uskottavaa kielestä huolimatta. Pääosan näyttelijä tosin ei yllä samalle tasolle kyrsyäläisten kanssa, mutta on varmasti todella haastavaa näytellä ainoaa ns. täysjärkistä kyrsyäläisten kaltaisten ihmisten keskellä.

Elokuvassa on mielenkiintoista pohdintaa esimerkiksi nyky-yhteiskunnan menosta, maaseudun ja kaupungin yhteentörmäyksestä, luonnon ja teollisuuden tasapainosta ja moraalikysymyksistä. Tällaista pohdintaa on ujutettu mielenkiintoisesti sinällään simppeliin juoneen. Elokuva näyttää hienolta niin puvustuksen, maskeerauksen kuin miljöönkin kannalta, mutta juoni onkin sitten aika epätasainen. Kokonaisuutenaan Kyrsyä on ihan jännä erikoisuudessaan, mutta ei mitenkään suomalaista elokuvaa mullistava.

Ihan ok.

Lähde Yle

Lähde IndieWire

The Strangers: Prey at Night (USA, 2018)

Kymmenen vuotta aiemmin ilmestyneen The Strangers- home invasion slasherkauhun itsenäinen jatko-osa The Strangers: Prey at Nigh sai ensi-iltansa Cinemarea edellisenä päivänä. Elokuva kertoo matkalle lähtevästä perheestä, äidistä, isästä, teinipojasta ja angstailevasta teinipikkusiskosta, jotka sattuvat uhreiksi kolmen anonyymin naamaripäisen sekopään tappamisleikkiin autiolla asuntovaunualueella.

Tähän jatko-osaan on vain läsäytetty yhten kaikki mahdolliset genren kliseet kymmeniä turhia jump scareja, hajonneita puhelimia ja tappajien uudelleennousemisia myöten. Positiivisia asioita elokuvasta saa etsimällä etsiä, ehkä ainoina niistä kivan yliampuva äänimaailma ja alleviivaavat musiikkivalinnat sekä muutamat visuaalisesti hienot kuvakulmat. Koko elokuva tuntuu väkisin väännetyltä ja siinä yritetään mukailla kasarislasherien tyyliä visuaalisesti ja musiikillisesti, mutta se tuntuu väkisin väännetyltä kuten Texasin moottorisahamurhat-viittauksetkin elokuvan loppupuolella.

Lähde Collider

Henkilöhahmot toimivat ihan järjettömästi, juoksentelevat loukkaantuneena ympäriinsä, yliluonnollisen oloiset ihmispahikset sattuvat aina ilmestymään sinne minne uhrit pakenevat, ilmestyvät ja katoavat ympäriinsä kuin teleporttaillen. Juoni on kömpelö, täynnä aukkoja ja näyttelijöiden työn jälkikään ei ole kovin kummoista kiitos käsikirjoituksen vikojen. Kiinnostavimmista hahmoista ja jopa tunnetuimmasta näyttelijästä luovutaan jo alkupuolella tappamalla heidät. Pahiksilla ei ole mitän taustatarinaa tai persoonaa, joten kolmikko voidaan tappaa elokuvan aikana tuosta vain. Sekin epäloogisuus, että miten pari teiniä pärjää kolmelle aikuiselle, sekopäälle ihmiselle. Tätä on hankala katsoa genren parodianakaan, sillä elokuva ottaa itsensä liian vakavasti eikä ole hauska. Koko elokuvan katsominen oli sitä kun tiesi koko ajan mitä tulee tapahtumaan ja siihen päälle vielä kunnon myötähäpeää, eikä koko elokuva liikauttanut mihinkään suuntaan, sillä minulla oli valmiiksi todella matalat odotukset tätä kohtaan.

En tykännyt.

Lähde Joblo

The Endless (USA, 2017)

The Endless kertoo veljeksistä (Justin Benson ja Aaron Moorhead), jotka ovat vuosia sitten teini-ikäisinä paenneet oudosta ufokultista. Elämä ei kuitenkaan ole kultin ulkopuolella ollut mitään herkkua, ja he palaavat takaisin katsomaan tuttuja saatuaan postia heiltä. Selviää, että metsämaisemissa yhteisöllisesti elelevän kultin uskomukset eivät olekaan niin sekopäisiä, kuin miltä aiemmin heistä vaikutti.

Tämä jännäri on hyvä nähdä ilman, että siitä tietää juuri mitään. Onneksi itse en ollut tästä ennakkoon kuullut oikeastaan yhtään mitään, joten sain tästä omalaatuisesta indie-leffasta kaiken irti. Näin alkuun sanon, että voin todellakin suositella tätä kaikille ajatusnystyröitä hieroskelevista jännäreistä tykkääville. The Endless paljastui siis elokuvaksi minun mieleeni, sillä tykkään paljon kaikenlaisista ajan ja paradoksien kanssa pelailevista elokuvista. Tässä aihetta hyödynnettiin uudenlaisella, raikkaalla tavalla, en ainakaan ole aiemmin törmännyt tämän tyyliseen elokuvaan. Tämä kun ei ole aikamatkailuelokuva, vaan jännäri ajan kulun mysteeristä. Visuaalisuudesta ja osin tunnelmasta tuli mieleen hieman Annihilation, josta kirjoitin aiemmin.

Lähde Shock Ya

The Endless yhdistelee hienosti komediaa, draamaa, jännitystä, kauhua ja scifiä, kuitenkin olematta sekava. Näyttelijät ovat vakuttavia ja kaikki hoitavat roolinsa hienosti. Hahmogalleria on upean monipuolinen ja huumorilla höystetty, vaikka henkilöhahmoissa on paljon surua. Muutenkin elokuva höystää mystistä tunnelmaa toimivalla huumorilla, joka pohjautuu ihmisten väliseen sanailuun ja surullisen hauskoihin hahmoihin. Erityisesti pääosan veljeksiä näyttelevien Bensonin ja Moorheadin välinen kemia toimii. Erikoista on, että he ovat myös ohjanneet, tuottaneet, kuvanneet, editoineet ja käsikirjoittaneet elokuvan ja vieläpä onnistuneet hommissaan, upeaa multitaskausta. Eikä tämä silti näytä pienellä työvoimalla tai budjetilla tehdyltä indie-elokuvalta. Toki tällä jännärillä on omat virheensä, kuten paikoin epätasaisesti kulkeva juoni, mutta omaperäisyys, visuaalisuus ja tunnelma ainakin oman näkemykseni mukaan korvaavat mokat.

Lähde The Daily Beast

Elokuva on visuaalisesti todella hieno, kauniisti upeissa maisemissa kuvattu. Värit ovat auringon polttamia, autiomaasta muistuttavia. Erikoistehosteilla ei mässäillä, vaan luotetaan luonnon luontaiseen mystisyyteen ja tuntemattoman uhkaan. Tässäkin se, mitä ei tarkasti näytetä ja selitetä, vaan johon vain viitataan, on jännittävämpää. Elokuvan tunnelma on tasaisen mystinen, mutta ei mitenkään painostava, jonka myötä muutamat yllättävät kovat äänet toimivat tehokkaina jump scareina. Oli hauska huomata, miten eri kohtauksissa minä ja vieressäni istuvat hätkähtelimme. The Endless paljastaa vähä vähältä mysteeriään ja juoni on toimiva loppuun saakka, vaikka paikoin se kulkee epätasaisesti. Hienointa on, että The Endless ei täysin selitä asioita auki, eikä asioita alleviivailla.

Tykkäsin.

Lähde Slashfilm

Maaliskuussa katsomani elokuvat

Viime kuussa ehdin katsomaan 15 keskenään hyvin erilaista elokuvaa, joista kustakin hieman mietteitä seuraavaksi.

Contracted (2013, USA)
Nuori nainen joutuu huumatuksi ja raiskatuksi bileiden päätteeksi ja sen myötä hänen elämänsä lähtee jyrkkään alamäkeen, ei vähiten sen takia että hänellä ilmenee rajuja oireita tuntemattomasta sairaudesta. Contracted on kökköjuoninen kauhujännäri, johon on kerätty kaikki body horror-genren kliseet ja samaan syssyyn vielä zombie-hommelia. Tämä tuo paljon mieleen vuotta myöhemmin tulleen Starry Eyes-kauhuleffan, joka aiheessa onnistuu paljon paremmin jo juonellisestikin. En tykännyt.

The Cloverfield Paradox (2018, USA)
Vuonna 2028 maailma on energiakriisissä ja energiaa hankkiakseen kansainvälisellä Cloverfield Stationilla kansainvälinen astronauttijoukkio yrittää käynnistää uudenlaista hiukkaskiihdytintä energiaa luodakseen. Kiihdytin alkaa viimein toimia, mutta kuten scifijännäreissä yleensä, kaikki mikä voi mennä pieleen, menee myös pieleen. Cloverfield-sarjan kolmas osa siis poikkeaa tyylillisesti ja genrellisesti todella paljon aiemmista osista Cloverfieldistä ja 10 Cloverfield Lanesta. The Cloverfield Paradox on avaruuskatasrofijännäreiden genressä todella perinteinen ja tuo mieleen kaikki muut genren edustajat. Kaikkia paradoksin mahdollisuuksia ei juonessa hyödynnetä, aluksella vain tapahtuu jotain kummia asioita, vaikka aiheessa olisi ollut enemmänkin potentiaalia. Tämä elokuva oli aika pettumys eikä tarjonnut vastauksia kaikkiin Cloverfield-sarjasta oleviin kysymyksiin saati kuljettanut tarinaa eteenpäin, mutta toivottavasti joskus tuleva neljäs osa tarjoaa loput vastaukset. Meh.

Lähde Viaplay

Satayksivuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi (2016, Ruotsi)
Satayksivuotissynttäreitään ystävineen Balilla viettävä Allan tarjoaa viimeisen pullon neuvostoliittolaista kansansoodaa-johon kaikki ihastuvat. Porukka lähtee etsimään kansansoodan reseptiä, jonka Allan on aikoinaan laittanut niin hyvään talteen, että siinä onkin etsimistä. Hauska Satavuotiaan toinen osa jatkaa siitä, mihin ensimmäinen jäi. Tykkäsin ekasta osasta paljon ja se onkin tullut katsottua monta kertaa, mutta tämä ei ollut tietenkään yhtä hyvä. Juoni on vielä enemmän kohellusta ja takaa-ajoa, paikasta toiseen säntäilyä kuin ensimmäinen elokuva, jossa pääpaino on Allanin maailmanhistoriaan liittyvissä muistoissa. Ihmettelen miksi kirjasta, johon eka leffa perustuu, ei ollut otettu osioita tähän jatko-osaan, sillä siinä oli paljon tapahtumia, mitkä oli ensimmäisestä elokuvasta jätetty pois. Tämä on kuitenkin tosi hauska ja musiikkipuoli sekä visuaalisuus on yhtä hienoa kuin ensimmäisessäkin osassa. Tykkäsin.

Ravenous: Erämaa syö miestä (1999, USA)
1800-luvun Amerikassa uudisraivaajien linnakkeelle raahautuu ryytynyt tyyppi, joka kertoo jouduttuaan kannibalismin riivaamaksi. Ravenous on kauhua ja mustaa komediaa kummallisella tavalla sekoittava western. Huumori on myötähäpeää herättävää, kuten myös iso osa juonesta. Aika erilainen kauhuleffana, kannibaalijuttujen käsittelyä vähän erikoisella tavalla, mielenkiintoisesti hyödynnetty intiaanien windigo-legendaa. Musiikki tässä on todella kummallista. Meh

Lähde Flixable

Veronica (2017, Espanja)
Yläasteikäinen Veronica kavereineen päättää auringonpimennyksen aikaan leikkiä ouija-laudalla ja koittaa ottaa yhteyttä Veronican kuolleeseen isään. Spiritistinen istunto ei mene ihan putkeen ja jokin paha voima seuraa Veronicaa kotiin. Kyseessä on ouija- ja riivaus-kauhuleffojen kliseitä toistava ylihehkutettu espanjalaisleffa, jota oli aikalailla tylsä seurata kun tiesi mitä tapahtuu. Naispäähenkilön näyttelijä oli hyvä ja lapsinäyttelijät todella upeita. Tykkäsin myös miten ns. hirviö oli esitetty: lopussa ei voinut olla varma onko Veronica oikeasti riivattu vai hänen mielenterveytensä järkkynyt. Loppu jätti tuon kivasti avoimeksi, mutta silti en tykännyt.

Nemoa etsimässä (2003, USA)
Viime kuussa katsomani Doria etsimässä jälkeen tuli katsottua tämä, vähän nurinkurisessa järjestyksessä toki, mutta mitäpä tuosta. Yhä yhtä ihana pixar-animaatio, kuin lapsuudessakin katsoessa. Tykkäsin

Nälkäpeli: Matkijanärhi, osa 1 (2015, USA)
Nälkäpelin tuhouduttua Katniss toimii hirmuvalta Capitolin kaatamista ajavan vastaliikkeen vastentahtoisena keulakuvana rakkaansa Peetan ollessa Capitolin propagandan hahmona. Tämä toisiksi viimeinen Nälkäpeli-sarjan leffa oli minulla vielä näkemättä ja tämä vaikutti aikalailla pitkitetyltä väliosalta. Ei tässä hirveästi oleellista tapahtumaa vaikuttanut olevan että ehkä vika kirja olisi saatu yhteen elokuvaankin. Jospa se vika osa olisi sitten parempi. Meh

Contracted: Phase 2 (2015, USA)
Olin utelias näkemään Contracted bodyhorrorzombie-leffan kakkososankin, että mitä sitten tapahtui, vaikka se eka osa oli niin kökkö. Ekassa osassa tartunnan saanut mies koittaa saada parannuskeinon virukseen sen aloittaneelta pahikselta. Tämä sitten jatkoi kökkää linjaa, samoilla ns. ällötyselementeillä tässäkin pelailtiin eikä juoni ollut kovin kummoinen.

Hardcore (2015, Venäjä, USA)
Tämä scifitoiminta-leffa alkaa kun päähenkilö herää leikkauspöydän tapaiselta ilman muistia ja nainen edessä kertoo olevansa henkilön vaimo. Heti seuraavaksi nainen siepataan ja sitten olisikin pelastusretken aika. Poukkoileva juoni, juoksentelua paikasta toiseen, räjähtelyä ja pinnallisiksi jääviä hahmoja. Juonellisesti tämä ei siis ollut ihmeellinen, mutta visuaalinen kokeilevuus oli kiva piristys tavalliseen juoksenteluaction-leffaan. Paljon lainailtu elementtejä videopelien maailmasta jo first person-näkökulmankin kautta. Tuntui kuin olisi katsonut videopelin tarinallisia video-osioita. Kieltämättä näkökulma vaati paljon totuttelua, mutta ei siihen loppupuolella enää kiinnittänyt huomiota. Meh

Lähde Ruudukko

Annihilation: Hävitys (2018, USA, UK)
Mystinen hohde on vallannut aluetta ja sinne lähetetyistä sotilasjoukoista kukaan ei ole palannut ennen kuin biologi-Lenan mies palaa salaiselta operaatioltaan huonossa kunnossa oltuaan vuoden kadoksissa. Lena lähtee tutkimusjoukon mukana selvittämään mitä hänen miehelleen tapahtui mystisellä alueella, jossa paljastuu tapahtuvan kummia. Tämä scifi-jännäri on tosi erilainen, älykäs tuttavuus, joka laittaa miettimään ja mielen mutkalle. Juoni kulkee edestakaisin kahdessa eri aikatasossa mysteerisen paikan salaisuuksien vähitellen selvitessä, mikä etäännyttää katsojaa tarinasta, mutta tavallaan se toimii elokuvan ideaan. Annihilation on hienosti kuvattu ja visuaalisesti todella hieno; Hohteen alue on todella karun kauniisti tehty, se on silmiä hivelevää kauneutta unohtamatta karmivia piirteitä ja body horroriin viittaavia elementtejä. Elokuvan tematiikka on monipuolinen ja hienosti esiin tuotu ja tarina ylipäänsä mielikuvituksellinen ja persoonallinen mystisellä, unenomaisella tunnelmalla höystettynä.

ABSs of Death 2 (2014, USA)
Persoonallinen kauhuantologia, jossa on kerätty toinen toistaan erikoisempia kauhukomedialyhäreitä ohjaajilta eri puolilta maailmaa. Jokainen ohjaaja on saanut yhden kirjaimen aakkosista josta he ovat keksineet sanan, johon pohjaavat elokuvansa. Monia kummastuttavia kokemuksia, myötähäpeää ja myös mukavan persoonallisia yllätyksiä niin epäonnistuneen murhan, mutanttitappajamäyrien kuin zombiemummon perintöä odottavan joukkionkin muodossa. Aakkosantologian ensimmäinen osa on minulla vielä näkemättä, mutta tämä kakkososa toimi itsenäisenä elokuvana. Ihan ok

Bolt (2008, USA)
Bolt kertoo samannimisestä näyttelijäkoirasta, jolle uskotellaan kaiken sarjassa tapahtuvan olevan totta. Bolt uskoo omaavansa supervoimia kunnes hänen maailmansa kääntyy päälaelleen hänen jouduttuaan pois tutusta ympäristöstä. Tämä Disney-klassikko tuli nähtyä nyt toista kertaa ja ei ollut niin huono kuin mitä muistelin, mutta ei mitään parhaitakaan Disney-leffoja. Ihan hauska söpöjen eläinhahmojen seikkailu. Ihan ok

Lähde Disney Wikia

Hiidenpata (1985, USA)
Tietäjän oppipoika Taran saa tehtäväkseen suojella oraakkelipossu Hennikkiä, sillä tämä tietää pahan noidanpadan sijainnin. Elokuvan pahis Hornansarvi haluaa saada haltuunsa noidanpadan pahat voimat ja reissun aikana kasvaneen kaverusjoukon on päihitettävä hänet. Hiidenpata on hieman tuntemattomampi Disneyn klassikoista ja en ollutkaan tätä aiemmin nähnyt. Tämä on myös aika erilainen verrattuna muuhun Disneyn tuotantoon; esimerkiksi animaatiotyyli ja tehosteet ovat erilaisia ja hieman kokeellisempia ja kuvaston voisi luulla olevan lapsille turhan pelottavaa. Elokuva sijoittuu keskiaikaan ja jotenkin tuo mieleen Disneyn Miekka kivessä-leffan (en kyllä muista olisinko sitä nähnyt). Tämä oli aikanaan kallein tehty animaatioelokuva ylittäessään budjettinsa ja ikävä kyllä floppasi tuotoissaan. Ihan ok

P (2005, Thaimaa)
Kummallinen draamakauhu nuoresta taikavoimia omaavasta tytöstä, joka lähtee maalta kaupunkiin hankkiakseen rahaa mummolleen. Tyttö päätyy tanssibaariin, jossa kaltoinkohdeltuna ei enää muista mummon opetuksia voimien oikein käytöstä ja asiat menevät pieleen. Poukkoilevaa tarinankerrontaa ja kummallinen musiikki, en oikein saanut otetta koko elokuvasta. Meh

Tie El Doradoon (2000, USA)
Kauniisti tehty animaatio, jossa huijarikaverukset päätyvät vahingossa tarujen kultaiseen kaupunkiin, Eldoradoon, jonka asukkaat alkavat pitää heitä jumalinaan. Aika perus animaatioseikkailu, todella huolella tehty sellainen.