perjantai 7. helmikuuta 2014

69 bändilogoa

Eräänä iltana iski kunnolla idealla ja sittenhän se ilta meni kokeisiin lukemisen sijaan piirtäessä. Saattaa näkyä sitten numerossa mutta tähän lopputulokseen olen tyytyväinen.



Kattelin bändipaitoja netissä ja ajattelin miten hienoja logoja monilla bändeillä on. Sitten mietin miten hienoo olis piirtää niitä. Ideaan yhdistyi se miten hienolta sleeve-tatskat voi näyttää ja sitten päädyin täyttämään tämän muijan ihon upeiden bändien logoilla. Pisteet sille joka tunnistaa logot ja tietää bändit :D Postauksen lopusta voi kuitenkin luntata ;)

Annoin kaverilleni tehtäväksi tunnistaa mahdollisimman monta ja tulos oli 38 silloin keskeneräisestä kuvasta jossa logoja oli jotain 46.



Saatuani naisen valmiiksi, mietin onko lyijykynäpiirros liian suhruinen enkä osannut päättää vahvistaisiko sen joten otin kopion jonka sitten vahvistin. Sain aikaan kaksi samanlaista mutta silti täysin erilaista kuvaa.



On pitkän aikaa ollut kiva piirtämisinnostus päällä, inspiraatiota tulee paljon ennen kaikkea musiikista ja myös Pinterestistä. Olen kuvannut usein tuherruksiani keskeneräisinäkin kun on kiva nähdä miten ne muuttuu vaihe vaiheelta :D







Jäikin ottamatta täysin valmiista värikuvasta ja mustavalkokuvasta yhteiskuva mutta mitäpä tuosta :)


 Kaiken kaikkiaan 69 bändiä:

U2◇R.E.M.◇The Doors◇StoneSour◇Arctic Monkeys◇Iggy Pop◇AFI◇Blur◇We Came As Romans◇Red Hot Chili Peppers◇Depeche Mode◇Slayer◇Nirvana◇My Chemical Romance◇ Shinedown◇Three Days Grace◇Sex Pistols◇Black Sabbath◇Metallica◇Pierce the Veil◇Dope◇ Rob Zombie◇Rise Against◇Motörhead◇Pink Floyd◇Asking Alexandria◇Five Finger Death Punch◇Fall Out Boy◇Guns'N'roses◇Radiohead◇Iron Maiden◇Deep Purple◇Green Day◇Danko Jones◇Paradise Lost◇Thirty Seconds to Mars◇Rolling Stones◇Kiss◇The Who◇Bring Me the Horizon◇Dead Kennedys◇The Beatles◇The Clash◇Billy Talent◇Avenged Sevenfold◇Scorpions◇Papa Roach◇Muse◇System of a Down◇Disturbed◇HIM◇Queen◇A Day to Remember◇Marilyn Manson◇The White Stripes◇Paramore◇Korn◇Nine Inch Nails◇Enter Shikari◇Black Veil Brides◇Escape the Fate◇Foo Fighters◇ZZ Top◇Linkin Park◇Queens of the Stone Age◇AC/DC◇Slipknot◇Blink 168

Miten yhdestä tai siis kahdesta piirrustuksesta sainkin aikaan näin paljon höpinää xD Noo onpahan harjoitusta ensi vuonna portfolioon joka pitää tehdä ensi vuonna tehtävään kuvisdiplomin työhön :D


10 kommenttia:

  1. Ää! Laitoit Beatlesin. <3 Ku ite Rakastan niitten musaa, mutku kaikki on vaa sillee: "Jotain hemputin mummomusaa, piitles, ja pah!"

    fleurea.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beatleshan on klassikko! Hienoo että me "nykynuoretkin" välitetään :D Uskalla olla erilainen.

      Poista
  2. Ei taaskaan voi muuta sanoa kuin Wow!

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava piirustus. Mulla on ollu nyt jo muutaman päivän ajan mielessä yks piirustus idea (kiitos Vampyyri päiväkirjat) joka pitäis tehä mut tosin en oo opetettu viel muutaman asennon piirtämistä mitä siihen tarvisin joten saas nähä miten idean käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että ideoita tulee :) Itekkin joskus seurasin Vampyyri päiväkirjoja, hyvä sarja. Kyllä se asentojen piirtäminen hioutuu kun vaa opettelee ja kattoo vaikka mallia jostain. Varmasti tulee hieno lopputulos sitten :)

      Poista