maanantai 24. huhtikuuta 2017

Cinemare 22-23.4: kauhua laidasta laitaan

Cinemare
Lähde

Luvassa on pitkä postaus viikonlopun Cinemaresta.Cinemare on siis Helsingissä järjestettävän Night Visionsin tyyppinen kauhuelokuvafestivaali, ja se järjestetään vuosittain keväällä ja syksyllä Joensuun Tapio-elokuvateatterikeskuksessa. Olin katsomassa kauhuelokuvia läpi yön ensimmäistä kertaa Cinemaressa keväällä ja siitä kirjoitin täällä. Julkaisin postauksen vasta jälkikäteen joulukuun 2016 Cinemaresta täälläTällä kertaa ohjelmistossa oli viisi elokuvaa ja lippupaketti maksoi 28€ ja yksittäiset liput 8€.  Oltiin alkuvuosi mietitty kaverin kanssa oisko lähdetty kattelemaan millainen Night Visions olisi, mutta sattuivatkin mokomat samalle viikonlopulle. Onneksemme pitkän odotuksen jälkeen Cinemare-ohjelmisto julkistettiin ja monet Night Visionsin ohjelmistossa kiinnostavilta vaikuttaneet elokuvat oli saaatu myös Cinemareen. Tämänkään kerran Cinemare-leffoista yhtäkään en ollut ennakkoon nähnyt ja todella mielenkiintoiselta ja monipuoliselta kattaukselta vaikutti. Olin innoissani erityisesti Raw-leffasta jonka näkemistä oltiin kaverin kanssa odotettu jo kauan. Nyt oli ainakin kauhuntäyteisempi yö kuin edellinen läppäelokuvien valloittama ohjelmisto.

Kuvahaun tulos haulle the belko experiment poster

The Belko Experiment 
2016, Ohjaus: Greg McLean USA

Elokuvayö starttasi klo 21 The Belko Experimentin Suomen ensi-illalla ja porukkaa oli salissa ihan mukavasti. Elokuvan juoni on yksinkertainen. Kolumbiassa sijaitsevan The Belko Industriesin toimistotalossa kuuluu työpäivän keskeyttävä kuulutus jossa tuntematon ääni määrää kaikki paikalla olevaa 80 amerikkalaista työntekijää tappavaan peliin. Heidän on joko tapettava tai tulla tapetuksi sinetöidyssä rakennuksessa ilman yhteyksiä ulkomaailmaan.

The Belko Experimentissä on todella tyypillinen asetelma siis: suljettu tila, hysteria ja vähitellen mutta vääjäämättömästi pahempaa kohden etenevä tilanne sekä tietenkin splatteria. Goren ystäville mitä mainioin, itselleni tylsä. Kovin pelottavaa tunnelmaa ei saada aikaan. Elokuva leikittelee katsojan odotuksilla siitä kuka henkilöistä kohtaa loppunsa seuraavaksi ja miten. Muutamia yllätyksiä siinä toki tulee, mutta oikeastaan se on aivan sama. Vaikka hahmot ovat todella yksiulotteisia ja tyyppejä, henkilökemiat ja niiden kehittyminen ovat mielenkiintoisia sekä se miten kukin suhtautuu tilanteeseen omalla tavallaan. Ovathan kuitenkin esimerkiksi pilviveikon, pomon, hermoheikkojen ja kylmähermoisten suhtautumiset ennalta arvattavissa. Elokuvassa on sopivasti mustaa huumoria sekä esimerkiksi täysin randomi kohtaus jossa koira merkkailee reviiriä toimistorakennuksen lähettyvillä. Tässä olisi ollut mahdollisuuksia kantaa-ottavaan splatter-satiiriin, mutta käsikirjoitus ei tarjoa kummempia pohdintoja tai syvällisyyttä. The Belko Experimentin loppu on tympeän itsestäänselvä, miksi ihmeessä koko elokuvan korostetaan kuka selviää viimeisenä. Ei tästä hirveästi jäänyt käteen. Tulee vain mieleen että tämä on japanilaisleffa Battle Royalen amerikkalaisversio, joka aikoinaan jouduttiin hyllyttämään Nälkäpelien ja kouluampumisten vuoksi. Nyt tilanne on vain sijoitettuna toimistomaailmaan.

Raw
Grave, 2016, Ohjaus: Julia Ducournau, Ranska

Ennen Rawta oli alkulyhärinä oli kummallinen, gore ja vinksahtanut The Defiler- Häpäisijä (Suomi, 2016), joka tuo mieleen 80-luvun roskatoimintaelokuvat.
Itse Raw-elokuva oli juuri se odottamamme emmekä joutuneet pettymään.
16-vuotias vegaani Justine aloittaa eläinlääkäri-opiskeluitaan. Hänen fuksivuotensa alkaa astetta rajummin, sillä vanhemmat opiskelijat keksivät kaikkea ilkeää ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Heti alkuun Justine pakotetaan syömään rakaa jäniksen maksaa jonkinmoisen opiskelijariitin yhteydessä. Justine perheineen on ollut ihan syystäkin vegaaneja, sillä Julietten maistaessa raakaa lihaa ensimmäistä kertaa seuraa kohtalokkaita seurauksia. Julietten peitetyt himot alkavat herätä ja hän alkaa himoita ihmislihaa.

Raw on hyvin käsikirjotettu, sillä juonta viedään ovelasti useaan suuntaan. Juonessa ei ole juuri ennalta-arvattuvuutta ja katsoja ei voi kuin arvailla mihin tapahtumat vievät. Raw ei turvaudu halpohin säikyttelyihin, vaan se luottaa kokonaistunnelman rakentamiseen ja hitaaseen jännitykseen. Tunnelma menee vähitellen yhä likaisempaan ja vinksahtaneempaan suuntaan kun Justine antaa vähitellen periksi lihan himolleen. Turmeltuneisuus, seksuaalisuus ja väkivalta alkavat heräillä hänessä. Yleistunnelma on kaikkiaan absurdi, mutta ei naurettavalla tavalla. Absurdiutta tukee täysin elokuvan moraalipohdintojen puute sekä se ettei henkilöillä näytä olevan juuri tunnontuskia tekosistaan. He vaikuttavat välittävän melkein vain omista haluistaan. Sisarusten välinen kemia on mielenkiintoista seurataavaa sekä se että kannibalismin laajuus jää arvailujen varaan.

Henkilöhahmoissa on syvyyttä ja ihmissuhteet kehittyvät mielenkiintoisella tavalla. Justinen siskon, Alexian näyttelijä Ella Rumpf on omiaan itsevarman, villin ja sekopäisen siskon roolissa. Muutkin sivuhenkilöt, erityisesti sympaattisen kämppis-Adrienin näyttelijä, vetävät roolinsa hyvin. Pääosan Garance Marillien puolestaan on nappivalinta päärooliin: viatoman pikkutytön ja vähän töhön näköinen opiskelija pahiksena. Juuri sellaista vastakkaisuutta ja kontrastia mitä Raw viljelee halki kestonsa. Lähes kaikki miljöössä on kolkkoa ja kylmän sävyistä, jolle lihan ja veren lämpö ja hurme tuovat vahvan kontrastin. Kuvauksellisesti elokuva on hieno; erikoisia ja monipuolisia kuvakulmien käyttöä sekä tunnelmaa tukevaa kameratyötä. Elokuva loppuu myös tehokkaasti ja toimivasti. Raw on tyylikästä kauhua ja vaikka se kertoo kannibalismista, verellä, lihalla ja suolenpätkillä ei mässäillä liiallisuuksiin. Muutamat kohtaukset, joissa itse kannibalismia on, ovat taidokkaan hitaasti, kuvottavasti luotuja ja hyvin maskeerattuja. En yhtään ihmettele että jossain elokuvajuhlilla tämä oli aiheuttanut katsomossa pyörtymisiäkin. Ei kuitenkaan niin pahaa kuin mitä luulin, sillä mitään splatteria tämä ei ole. Voihan toki olla että elokuvasta on välissä leikelty jotakin tai yleisössä on ollut kohderyhmään kuulumattomia. Erikoista että kannibaalileffassa itseäni ahdistaa eniten kohtaus, jossa päähenkilön iho kutiaa yöllä hillittömästi niin ettei voi edes nukkua. Voin niin hyvin samaistua siihen kutinan ahdistukseen. Mutta kaiken kaikkiaan todella taidokas ranskalaisen Ducournaun ensiohjaus. Kiva oli vaihteeksi nähdä kauhua ranskaksi.



Aiheeseen liittyvä kuva



The Autopsy of Jane Doe
2016, Ohjaus:André Øvredal, 2016, USA

Yliluonnollisen kauhun genreen sijoittuva The Autopsy of Jane Doe starttaa kun poliisi löytää oudoista olosuhteista tuntemattoman naisen ruumiin "Maija Meikäläisen". Tommy (Brian Cox) pyörittää ruumishuonetta poikansa Austinin (Emile Hirsch) kanssa ja heidän on tehtävä ruumiinavaus Jane Doelle (Olwen Katherine Kelly) sekä selvitettävä epätavallisen ruumiin kuolinsyy aamuun mennessä. Illan kuluessa alkaa kauhistuttavien asioiden sarja isän ja pojan tajutessa että ruumiiden nilkkaan kiinnitettävä kilikello on hyvä keksintö.

The Autopsy of Jane Doe on todella tiivistunnelmainen ja jännitys sympaattisten päähenkilöiden puolesta säilyy loppuun asti. Elokuvassa on oveliakin säikyttelyjä, mutta edetessään elokuva alkaa toistaa samoja kikkoja. Sinällään loppuratkaisu oli vähän pöljä ja useita epäloogisuuksiakin oli, mutta kai tällaista yliluonnollista kauhua katsoessa kuuluisikin laittaa aivot narikkaan. Vaikka käsikirjoituksessa olisi parantamisen varaa, ohjaukseltaan tämä on taidokas. Päähenkilöt ovat sympaattisia ja heistä välittää, molemmat näyttelijät ovat myös rooleihinsa sopivia, vaikkakaan käsikirjoitus ei anna heille kovin realistisia tapoja suhtautua tapahtumiin. Tunnelmaltaan tämä puolestaan on todella hieno, kuten myös maskeerauksiltaan.

Kuvahaun tulos haulle the autopsy of jane doe
Huhhuh sitä jump scarejen määrää! Jatkuvaan olin hätkähtämässä. Niiden määrä meinaa mennä jo yli, mutta se on jännää kun niitä jatkuvaan odottaa, niin yllättävän hätkäytyksen viimein tullessa hätkähtää pahemmin kuin jos ei ollenkaan odottaisi. Tässä on hyödynnetty myös jännityksen luomista siten että hahmo kurkkaa pienestä reiästä tuntemattomaan. Juuri sellaisia kohtauksia joita inhoan, siinä kun ajattelee että kohta jotain tökkää silmään. Miljöö sammuvine valoineen ja savuineen on juuri otollista juuri jump scareille. Elokuvan miljöö onkin kyllä parasta elokuvassa, olen aina miettinyt että ruumishuoneelle sijoittuva kauhuleffa olisi mielenkiintoinen. Juuri suljetussa tilassa tapahtuvat ja henkilökemioita samalla käsittelevät kauhut ovat niitä jännimpiä. Tässä jännitystä vielä pitkitetään ja luodaan jatkuvasti uusin kikoin, vaikka juurikin halpoja, kliseisiäkin säikytyksiä viljellään, esimerkkinä jo se että yllättäen paikasta ei pääse pois ja yhteys ulkomaailmaan on katkennut. Kaikesta pelottelusta huolimatta elokuvasta kauhean tekee kissan kuolema, niin järkyttävä kohtaus!

Lust
Lyst, 2017, Ohjaus: Severin Eskeland, Norja

Kuuluisa rikoskirjailija Lisa Sjötorp on joutunut kotonaan hyökkäyksen uhriksi, minkä seurauksena hänen mielensä on järkkynyt. Kirjailija on erakoitunut kotiinsa, vain terapiakäynnit ja entisen treffikumppaninsa tai poliisin vierailut rytmittävät alkoholin ja lääkkeiden siivittämää arkea. Lisa koittaa vain selvitä päivä ja yö kerrallaan, mutta oudot tapahtumat saavat hänet epäilemään stalkkerin palaamista ja lopulta koko todellisuuskäsitystään.

Tämä on enimmäkseen surullinen ja myötätuntoa herättävä kuvaus uhriksi joutuneen naisen ahdistuksesta. Aluksi tosin ajattelin että "jaahas perus kliseinen juoppo, masentunut ja erakoitunut kirjailija". Päähenkilön kehitys kuitenkin menee yhä pidemmälle ja pidemmälle tästä. Elokuva kuvaa tehokkaasti mieleltään sairaan ja harhaisen ihmisen näkemystä. Elokuvassa on todella paljon toistoa, jumpscareja ja kaikkea mikä kuvastaa häiriintyneisyyttä ja ahdistusta. Katsoja puudutetaan toistolla jo toivomaan että kaikki vielä selviäisi, mutta katsojaa ei kuitenkaan päästetä mitenkään helpolla. Tämäkin elokuva sijoittuu niin monen tämänkertaisen Cinemaren leffan tapaan suljettuun tilaan, Lisan kodin nurkat alkavat jo ahdistaa kun kamera niissä pyörii niin monet kerrat, saaden katsojan yhä vain samaistumaan Lisaan. Graafiset yksityiskohdat ajoittain lisäävät tavallisen asuinhuoneiston karmivuutta.

Kuvahaun tulos haulle Severin Eskeland
Lähde

Päähenkilön näyttelijä Magdalena From Delis on aivan loistava, intensiivinen roolissaan, hän tulkitsee nurkkaan ajetun naisen ahdistusta ja harhaisuutta, epävarmuutta ja kostonhalua niin konkreettisella otteella. Koko elokuva menee oikeastaan vain hänen läsnäolonsa ja intensiteettinsä painolla, sivuhenkilöiden ollessa vain hämmentämässä Lisan häiriintynyttä mieltä ennestään. Myös terapisti näyttelijä Sondre Krogtoft Larsen on sopivan sympaattinen ja mietteliäs roolissaan. Lisa on niin hämillään ja ahdistunut että alkaa jo epäillä kaikkia hyökkääjäkseen, mikä kuvataan tehokkaasti niin ettei katsojakaan tiedä mikä on oikea tulkinta. Juoni pureutuu niin syvälle sairaaseen mieleen että katsoja on täysin päähenkilön saappaissa kun ei ole mitään tietoa mikä on totta, mikä kuvitelmaa ja mikä unta. Vielä lopussakin on epäselvää miten oikeasti tapahtui ja oliko oma tulkinta se oikea. En muuten ollut kai aiemmin nähnyt norjalaista kauhuelokuvaa. Ja tämä paranoiakauhu oli ihan omaa luokkaansa.


Raw Force
1982, Ohjaus: Edward D. Murphy, USA
Alkulyhärinä oli omituinen kasaria ihannoiva tekele Elää ja kuolla Kouvolassa (Suomi 2016) kotikutoisilla efekteillä ja yksinkertaisella juonella. Raw Force-leffassa puolestaan joukko kamppailulajeja harrastavia miehiä matkaa iloisia ihmisiä tursuavalla risteilyaluksella kohti Warrior's Island-nimistä saarta. Mystisellä saarella, jota ihmiset karttavat, asuu nuoria naisia syöden munkkiyhteisö joka uhraa saadakseen kung fun mestarit takaisin haudan takaa. Rikollisjoukkio harrastaa munkkien kanssa ihmiskauppaa ja yrittää estää aluksen pääsyn saarelle. Kasari, taistelulajeja, nakuilua, kannibalismia ja zombeja, ei niistä kai voi tulla tämän kummoisempaa.

Mitäs tästä nyt sanoisikaan. Kasarirymistelyä poukkeilevalla juonella, myötähäpeällä ja pöljillä efekteillä höystettynä  kökköleffassa. Eikä Raw Force ole edes kovin hauska muutamia kohtauksia lukuun ottamatta. Onhan tässä se kasarityyli ja ihmisten epälooginen kohellustoimiminen välillä huvittavaa, mutta alkaa puuduttaa kun elokuva ei tunnu etenevän mihinkään. Käsikirjoitus on koominen pöljine vuorosanoineen, näyttely kökköä, hahmot yksiulotteisia ja erikoisefektit huonoja. Jos pitää sanoa mikä oli parasta niin ehdottomasti pöljän näköiset munkit muhahahaa-nauruineen koikkelehtivan kung fu-zombiejoukon seassa. Oletin kuitenkin että tämä olisi huonoudessaan hauskempi. Tämän elokuvan jälkeen aamukuudelta olimme kaverin kanssa väsyneemmissä tunnelmissa kuin aiemmissa Cinemareissa.

Mutta kaiken kaikkiaan tällä kertaa Cinemaressa oli oikein hyvä ja monipuolinen elokuvakattaus. Oli kauhua niin splatterin, yliluonnollisen, kannibalismin kuin psykologisenkin paranoiagenren puolelta, kuralaatuista kasariaction-kauhua suinkaan unohtamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti