Druk, Tanska, 2020
Draama
Ensi-ilta Suomessa 7.5.2021
Keski-ikäiset
lukio-opettajat päättävät testata teoriaa, jonka mukaan ihminen on
parhaimmillaan silloin, kun veren alkoholipitoisuus on 0,05 promillea. Sopiva
määrä juomia saa urilleen jämähtäneen ja puisevan opetustyön luistamaan
erityisesti Martinilla (Mads Mikkelsen). Kokeilun jatkuessa tulevat ilmi
teorian hyvät ja huonot puolet. Liikunnanopettaja Tommylla (Thomas Bo Larsen)
ja Peterillä (Lars Ranthe) ei ole perheen luomaa turvaverkkoa, kun taas Nikolajlla
(Magnus Millang) testi alkaa vaikuttaa pikkulapsiarkeen.
Pidän paljon Thomas
Vinterbergin Jahti-elokuvasta vuodelta 2012. Se on Mads Mikkelsenin
tähdittämä kuvaus siitä, mitä yhteisössä tapahtuu perättömän pedofiilisyytöksen
vuoksi. Jahti-elokuvan myötä odotin innolla Yhdet vielä -elokuvaa,
jossa kaksikko työskentelee myös yhdessä. Yhdet vielä tarjoaa samaan
tapaan perhekeskeisen ja liikuttavan kuvauksen, vaikkakin aihe on paljon iloisempi
ja komediallisempi.
Yhdet vielä
vie mukanaan ja katsojana seuraa suurella mielenkiinnolla, mihin ihmiskoe vie
miesnelikon. Vinterbergin ohjaama ja käsikirjoittama Yhdet vielä on viinan-
ja todenmakuinen arkielämän kuvaus nousu- ja laskuhumaloineen. Vastaavia alkoholin
sävyttämiä ihmiskohtaloita näkee arkielämässäkin. Teoksen välittämä
alkoholikulttuurin kuvaus sopisi samalla tavalla Suomeenkin. Todenmakuisuus ja
tunnistettavat henkilöhahmot tekevät elokuvasta koskettavan. Odotin elokuvasta
tosin komediallisempaa kuin se todellisuudessa oli, mutta hauskoja hetkiä on
myös.
Roolisuoritukset ovat
erinomaisia ja kukin henkilöhahmo kaveriporukasta tuntuu aidolta. Heidän
kauttaan kuvataan monenlaista mieskuvaa. Myös kouluelämän kuvaus tuntuu
lämpimältä ja hahmot tuttavallisilta. Humalan eri asteet on tavoitettu
erinomaisen kuvaavasti. On erityisen todenmukaista seurata pidättyväisen Mikkelsenin
hahmon estojen laskemista promillejen noustessa. Häntä pyydetään usein tanssimaan
tanssitaustansa vuoksi ja loppukohtaus kruunaa kaiken.
Elokuva on hyvin mieskeskeinen. Naishahmot jäävät ohuiksi ja tuttuun tapaan lasten ja kodin huolehtijoiksi, jotka ovat kotona vastassa nalkuttamassa känniretkeltä tulevalle miehelleen. Naishahmoihin olisi kaivannut monipuolisuutta, mutta toki aihetta on rajattava ja juuri miesten kaveriporukka on keskiössä.
Korona-aikaan tuntuu ristiriitaiselta ja haikealta katsoa elokuvaa, jossa juhlitaan ja pidetään hauskaa isolla porukalla ja läheisesti. Tuntuu katkeralta katsoa penkkareiden kaltaisia sukupolvikokemuksia, jotka nyt jäävät abeilta välistä. Halailu ja metrossa tuntemattomien pussailu tuntuu etäiseltä. Hauskanpito ilman viinaakin tuntuu kaukaiselta rajoituksissa pidättymisen aikana. Mutta joskus vielä.
Siis näin sen Madsin tanssikohtauksen tästä leffasta ja laitoin tän leffan heti katsottavat-listalle! Ja muutenkin mielenkiintoinen aihe tässä leffassa (ja Mads Mikkelsen!).
VastaaPoistaSe kohtaus on ihan tosi upea! :D Ja Mads Mikkelsen on upea näyttelijä. Suosittelen vahvasti katsomaan :)
Poista