Suomalainen jännityssarja Lovi näyttää hienolta ja hyödyntää kansantaruja

Kävin kuun alussa tekemässä juttua suomalaisesta sarjatulokkaasta, ja päätin kirjoittaa arvion siitä tänne blogiinkin. Sarja tuli Yle Areenaan 10.12. Oli hienoa nähdä sarja valkokankaalta ja jututtaa tekijöitä.

Lovi-jännityssarjan avauksena seitsemäntoistavuotias Sofia menettää isosiskonsa Wilman. Tyttären hukkuminen särkee perheen. Sofia ei kuitenkaan pure nielemättä, että kyseessä olisi vain onnettomuus. Hän alkaa selvittää uuden ystävän Taran kanssa Lovi-järven mysteeriä.

Nuoret käsikirjoittajat Aino Putaala ja Kirsti Riekkola voittivat Yle Nuorten järjestämän käsikirjoituskilpailun. Kilpailun tiimoilta syntyi kahdeksanosainen Lovi-sarja, jonka kokonaiskesto on noin kaksi tuntia.

Sarjaa kuvattiin Pohjois-Karjalassa kesällä 2021. Tutut ympäristöt sieltä täältä Pohjois-Karjalasta sulautuvat saumattomasti fiktiivisen Lovi-pikkukaupungin maisemiksi. Sarjassa hyytäväksi muokatut maisemat pääsevät oikeuksiinsa komeissa drone-otoksissa. Lovi näyttää elokuvalliselta maisemineen, valaistuksineen ja värimäärittelyineen.

Lähde Yle

 

On rohkea veto tehdä Suomessa marginaalista tuotetta, nuorten jännityssarjaa. Kauhu- ja jännitysgenressä, erityisesti yliluonnollisten vivahteiden kanssa, on roolihenkilöiden ja heidän luomansa maailman oltava uskottava. Lovi onnistuu siinä. Sarja on kaikkiaan virkistävä tulokas komedian ja draaman hallitsemalle suomalaiskentälle.

Kansanperinne sävyttää reaalimaailmaa ja murhamysteeriä viehättävästi. Jo sarjan nimi vihjaa mytologian yliluonnolliseen paikkaan järven alla. Yliluonnollisia elementtejä ei vedetä yli kuten monissa amerikkalaiskauhusäikyttelyissä. Monet asiat tapahtuvat alitajunnan tasolla.

Kaikkiaan tunnelma säilyy tasaisen jännittävänä. Osin melko perinteistä mysteeriä avataan vähitellen, sillä kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Tiivistä tunnelmaa luodaan genren tyypillisillä keinoilla, kuten äkkisäikäytyksillä. Se olikin vain unta -kohtauksia käytetään liikaa, ja niiltä menee lopulta teho.

 

Lähde Yle

Miia Tervo ja Markus Lehmusruusu ovat tehneet hyvää työtä nuorten näyttelijöiden kanssa. Roolitukset lapsinäyttelijöitä myöten ovat onnistuneet. Näyttelijöiden läsnäolon ja dialogi tuntuu pääosin luontevalta. Nuoret käsikirjoittajat tuntevat nuorison puhetavan, joten vuorosanat tuntuvat nuorten suihin sopivilta. Lukiolaisten maailma tavoitetaan uskottavasti, ja siinä tehdään rohkeitakin ratkaisuja, kuten kikkelikuvan näyttäminen.

Erityisesti perhesuhteiden jännitteen luomisessa on onnistuttu. Pääperhe, jossa vallitsee vaikenemisen ja itsekseen pärjäämisen kulttuuri, on tunnistettava ja todentuntuinen. Sofian suru välittyy Veera Pyykön pidättyväisestä olemuksesta ja Wilman hahmon ristiriitaisuus käy ilmi Elli Arstilan roolityössä. Nuorten maailma, kiusallinen nuoruuden olemus ja ihmissuhdeongelmat tavoitetaan uskottavaksi.

Huumoria on sopivana vastapainona keventämään kauhua ja jännitystä nuorimmalle yleisölle. Erityisen hauska on Janne Hyytiäisen taidokkaasti näyttelemä isä nuukuuksineen ja hirveen liittyvine sattumuksineen. Eeva Litmanen on hurmaava muistisairaana karjalaismummona, joka vetää huomion muun muassa itkuvirsillään.