The Impossible Girl

Lähde

Innostuin eilen piirtämään Claran Doctor Whosta eli näyttelijä Jenna-Louise Colemanin. Tuli valittua kuva jossa hänellä on hauska ilme mutta ei aivan omimmillaan ole siinä, joten lopputuloksestakaan ei tullut aivan Doctor Whon Clara.

Hahmottelua 0,5 lyijytäytekynällä.

 

Varjostuksien lisäilyä.

Ääriviivojen vahvistelua.

Varjojen lisäilyä Derwentin Graphic Soft-lyijykynillä.

Varjostusten häivytykset Derwentin kahdella eri kokoisella blending stumpilla.

Halusin kokeilla tehdä vähän tyylistäni poikkeavan taustan ja tässä olin luonnostellut sen.

Tein taustan kuviot Stabiloilla, Copiceilla, Faber-Castellin Pitt artist-kynillä ja Letrasetin Promarkereilla.

Vertailin lopputulosta, mikä on pahinta jälkikäteen tehtäväksi. Eihän ikinä voi saada tismalleen identtistä että ei niistä pienistä eroista pitäisi välittää.

Kuva kokonaisuudessaan. Illalla aloitettuani sain tämän valmiiksi noin puoli neljältä yöllä xD En edes huomannut ajan kulua samalla katsellessani dokumenttisarjaa Walt Disneystä.

Tänään kuvaa tarkastellessani huomasin kuvan alaosan olevan turhan tyhjä, joten lisäsin lainauksen Doctor Whosta.

Tohtori siis kutsui muutamassa jaksossa Claraa impossible girliksi.

Teksti valmiina ja rajattuna Letrasetin 0,1 Fine Line Drawing Penillä, väritettynä Copiceilla.

Alaosa kaipasi vielä tummuutta joten väritin Claran paidan Derwentin lyijykynällä 8B.

Lähikuvaa kasvoista.

Ja lähikuvaa tekstistä.

Tällainen tästä loppujen lopuksi tuli. Paperina muuten oli Letrasetin Bleedproof Marker Pad, koska aluksi meinasin värittää piirrokseni kokonaan Copiceilla. Kuitenkin pelkäsin lyijykynävarjostusteni leviävän enkä halunnut alkaa piirtämään ääriviivoja rajauskynällä. Tuli tästä ihan hyvä näin mustavalkoisenakin minun mielestäni.

Tähän loppuun vielä pöytäni kaaos ja likainen tabletin näyttö xD

Your worst enemy, he reflected, was your own nervous system

Ajattelinpa julkaista pitkästä aikaa omaa ns kaunokirjallista tekstiäni. Tämä on aikaa sitten kirjoittamani, jotain runon ja pienoisnovellin väliltä olevaa.

Ajatukset palloilivat päässä yhtenä sekasotkuna. Törmäilivät toisiinsa ja tajuntani reunoihin. Ne poksahtelivat rikki iskeytyessään liian lujaa. Ajetusten sekamelska, kuin niiden kauppojen ovien luona olevien purkkakoneiden sisältö. Aina oli pakko saada ainakin yksi ylihintainen purkka vaikka maku lähti jo viidessä minuutissa.

Ajatukset eivät ehkä kuitenkaan olleet aivan sellaisia. Mieli oli ennemmin kuin hattarakone. Ajatuksen hahtuvat pyörivät ja pyörivät ja pyörivät. Yhtenä massana. Hattaratikkuun, tiedostamiseen, saa vain murto-osan.

Mieli oli kuin atomeista koostuva materia, jota se ehkä olikin, en tiedä. Enhän ollut koskaan tajunnut atomien perimmäistä olemusta, mitä lie. Atomiajatukset poukkoilivat ympäriinsä törmäillen toisiinsa, kuin ne purkat tosiaan.

Sähköimpulssit kulkivat aivoissa. Synapsit erittivät välittäjäaineita. Harmaat aivosolut hyrräsivät villinä. Sähkövirran voiman saattoi melkein tiedostaa. Ei aivan, mutta melkein.

Voisikohan aivoissa syntyä ylijännite? Olikohan keho suljettu virtapiiri? Paitsi jos salama iskee ihmiseen tai jos työntää neulapuikon pistorasiaan. Tai jos sekoilee jotain ja saa sähkölamauttimesta perseelle. Tai kun sydän on vaarassa pysähtyä ja lääkäri iskee niillä hassuilla sähkölätkillä. Irti!

Otsikko muuten on peräisin George Orwellin klassikosta Vuonna 1984 jonka luin englanniksi aikaa sitten. Kuvituksena toimivat kuvat veljeni upeasta lampusta, jonka hän hankki alkuvuodesta.

Ehkä voisinkin postailla enemmän runojanikin, tosin aikaa sitten kirjoittamiani. Vaikka nyt lähiaikoina on alkanut kirjoitusinnostus pitkästä aikaa heräillä, en ole vielä keksinyt kirjoitettavaa. Runoja kuitenkin on pitkältä ajalta kertynyt jonkin verran aina silloin tällöin kun joku pikku kirjoitusidea tulee mieleen.

DIY tablettikotelo

Sain joululahjaksi tabletin ja keksin Pinterestin kautta täältä tehdä sille itse kotelon. Pitkästä aikaa siis luvassa DIY-tutoriaalia.

Tarvitset:

Kierrätykseen joutavan kirjan

Leveää teippiä

Sakset

Kangasta, halutessasi kahta erilaista

Neula ja lankaa (sekä ompelukone)

Vanukangasta

Kuminauhaa

Liimaa (esim Erikeperiä)

Nauhaa

Tarvitset siis tablettisi kokoisen kirjan. Itse löysin juuri sopivan kokoisen ja paksuisen meille kotiin kertyneistä kirjaston poistokirjoista. Revin paperikannet ja kontaktimuovit pois ja irrotin kirjan sivut pois.

Kannattaa varmistaa ettei kirja ole liian ohut eikä paksu.

Vahvistin kirjan keskiosaa leveällä teipillä useaan kertaan.

Leikkaa haluamastasi kankaasta kirjan kokoinen pala jättäen saumavarat.

Toinen kappale kotelon taskua varten.

Nuppineuloita ja ompele taskukappaleeseen päärme.

Leikkaa vanukankaasta sopivan kokoiset kappaleet.

Varmista ettei kirjasta tule liian paksu vanukankaiden kanssa, kuten minulla aluksi kävi.

Irrotin vanukankaan kaksi kerrosta erilleen jolloin niistä tuli sopivan paksuisia.

Taavettikin tuli ihmettelemään mitä touhuan :3

Nuppineulota kaikki yhteen.

Varmista että tabletti sopii taskuun hyvin.

Ja varmista että kangasosio sopii kirjan kansien sisään.

Leikkaa kuminauhasta kulmiin sopivan pituiset pätkät ja ompele käsin kiinni.

Liimaa kangasosa kiinni kansiin.

Itselläni kävi vähän ikävästi ja liima tuli kankaasta läpi jättäen ikäviä läikkiä :/ 

Läikät onneksi jonkin verran haalistuivat liiman kuivuttua. Koteloon saa muuten mukavasti mukaan myös stylus-kynän.

Testailin pysyykö kotelo enää pystyssä telineenä ja eihän se pysynyt mitä Taavettikin tuli toteamaan.

Joten otin satiininauhaa...

...josta leikkasin sopivan pituiset kappaleet joiden päät ompelin siististi purkautumisen estämiseksi.

Ja ompelin nauhat kotelon sivuille.

Kun nauhat sitoo yhteen, saa telineen pysymään pystyssä.

Siinäpä koko hommeli valmiina.

Kanteen ajattelin piristykseksi vielä lisätä jonkin kuvan kunhan keksin millainen se voisi olla.

Toivottavasti tykkäsitte tästä DIY-vinkistä ja teidänkin mahdollinen tablettinne saa kivan kierrätetyn kotelon turvakseen :) Itselläni ainakin tämä on käytössä toiminut ihan kiitettävästi ja ajaa hyvin asiansa.

Et sydämeeni koskaan enää loista

Eilisen Runebergin päivän kunniaksi kuvia eilen leipomistani Runebergin tortuista ja kaunis, puhutteleva runo kansallisrunoilijaltamme. Tästä runosta näkyy mielestäni erinomaisesti Runebergin edustaman romantiikan kirjalliselle suuntaukselle ominainen lapsuuden, menneisyyden ja luonnon ihannointi.

Lapsuuden muistoja

Ma muistan ajan, muistan aina sen,

Kun elon aamu punas poskipäitä,

Poveeni hentoon kasvoi kukkanen,

Jonk’ kauno peljännyt ei myrskysäitä.

Kuink’ olin viaton ja autuas,

Kuin pilven päällä aamun ensi ruskat,

Iloni niinkuin taivas kuulakas,

Kuin kastehelmet haihtui helpot tuskat.

Kaikessa näytti riemu elävän;

Hymyili maa, kuin kantais enkelit sen,

Ja aallotar ja tuulet keskenään

Iloisna lasna telmi kuin ma itsen.

Vaan kohta poistuit, lapsuus ihanin;

Et sydämeeni koskaan enää loista.

Ain’ uus’ on metsän somuus keväisin, –

Elomme vaan ei kuki kertaa toista

Ah, turhaan, kun sen kukka surkastuu,

Sen juurta kastaa kyyneltulvin kaipuu;

Surkastuneelle aukee haudan suu,

Ja varsi kylmän äidin helmaan vaipuu.

Oi, pianpa lentää palaamattomiin

Tää pyrinnön ja toivon taistohetki.

Kun tie niin lyhkäiseksi määrättiin,

Miks’ ennen loppuu riemumme kuin retki?

Sua kohden, mennyt aika, katsahdan,

Kuin pursimies päin kaipaamaansa rantaa.

Iloita, nauraa – ah, vaan lapsen suodahan,

Ja miehen taistella ja alttiiks’ antaa.

Mit’ on ne mailmat joita aaveksin,

Ne palmut, joita toivon unelmissa,

Majaani vertoin jossa kasvaelin

Ja kukkaisvauloihin sen tienohissa!

Vaan enpä itke. – Riemu entinen

Sydämmen kyyhkyltä jää löytämättä.

Vaan, armas muisto muinaispäivien,

Mun kanssan’ kulje antain mulle kättä!

Kentiesi matkan pääss’ yks’ armahin

Suo tiestä uupuneelle suojan lauhan,

Kentiesi vanhuus mulle takaisin

Luo lapsen unelmat ja entis-rauhan.

Kun kyyryksissä, sauva nojanain,

Sen huoneen nään, miss’ surut eivät jäydä,

Iloisna silloin mielin hautahain,

Kuin lasna muinen kehtohoni, käydä.

Leipoessa näitä tuli kyllä mieleen lapsuuden muistoja sillä mummo aina toi meille tekemiään Runebergin torttuja. Ei nämä tekemäni kyllä vedä vertoja niille.