lauantai 26. huhtikuuta 2014

Yllättäviä musiikki-ihastuksia

En tavallisesti ihastu totaalisesti suomalaisiin kappaleisiin mutta viime aikoina niin on käynyt muutaman kappaleen/artistin osalta.

Sanni-Luodinkestävää

Lähde
Ehkä elämä on sotku hetkiä,
pitäs irti päästää kun ne on mennyttä

Näitä mustii aukkoja on mulla muistissa
Eilinen on liian kaukana
Rakastutaan, mut varoitan, on jotain vikana silmien takana
On liikaa tarjolla mahdollisuuksia, liikaa ovia avonaisia


Sannin kappaleita olen ihastellut jo pitkän aikaa.
Jo prinsessoja ja astronautteja-sanoitukset ja varsinkin Jos mä oon oikee puhuttelivat paljon pohdiskelemaan. Upeaa sanoilla leikittelyä ja sisällöllisyyttä. Samastumista.
 Kerta kaikkiaan nerokkaita sanoituksia♥


Juju-Onnelliseksi

Kaunis video

Mikä tekee sut onnelliseksi
Tekee mut onnelliseksi
Jos sullon sellanen olo et haluisit vaan et maailman ääriin lymyilemään
Tehtävä suoritettu ku saan sut hymyilemään

Niin kaunista. Haluan joskus vielä tuollaista. 

Haluun olla sun kaa, haluuksä olla hullu munkaa. 
Luomuna parasta

Samuli Putro-Kuka tahansa kelpaa 


Lähde


Kuka tahansa kelpaa
Jos sillä on sun nimi
Yhtä leveät haaveet
Yhtä raikas mieli


Kauniita ajatuksia, puhetta viisaasti simppeleistä asioista ja tuttun tapaan yksilöllisesti käsitettävää tekstiä.

Samuli Putron sanoituksia olen ihastellut jo todella kauan ja kuunnellut Zen Cafeta ja Putroa aina silloin tällöin. Putron uudelta levyltä, Taitekohdassa, olen ihastunut tähän kauniiseen kappaleeseen. Levy kokonaisuutena ei ole vielä ainakaa oikein iskenyt mutta yleensä Putroa tarvitaankin useampi kuuntelukerta. Oioi nyt tuli mieleen kaikki vanhat suosikit, Piha ilman sadettajaa, Eipä tiennyt tyttö ja Mies jonka ympäriltä tuolit viedään. Pakko kuunnella.

Oli näitä vielä muutamia kivoja kuten Egotripin Mestaripiirros, Nopsajalan Lupaan olla ja Hätähuuto-kappale jonka esittäjää en muuten muista mutta siinä on Toni Wirtanen mukana.


Näitä seuraavia kappaleita olen joskus aikoja sitten kuunnellut.
 Olin tehnyt niistä postauksenkin joka oli jotenkin kummasti jäänyt roikkumaan luonnokseksi aikoja sitten :/


Ihanaa Ed Sheerania ja sen kappaleiden videoita. Aivan upeita. Tykkään niistä ehkä jopa enemmän kuin kappaleista. Huolella tehtyjä, hienot ideat ja juonet.

Ed Sheeran-Drunk




Känniin kissan kanssa. Kivan rento chillailubiisi.

Ed Sheeran-Give me Love



Olen rakastunut tähän videoon ♥ Wau, toi enkeli-idea ja toteutus. Tytöstä tulee Amor, tuo rakkauden muille mutta työ on rankkaa. Ihana tarina ja tosi erilainen musiikkivideo. Kiva toi että video alkaa siitä mistä loppuu ja amor itsekin löytää rakkauden.


Hurts-Blind



Erikoinen tarina, uusi huume, kaunis pari ja huono liitto. Hot mies ;) Video josta ei ihan pääse perille mutta kivalla tavalla. Tossa on kauhee loppu.

Anouk-The good life




 Video kuin elokuva. Tähän tutustuin kun Anouk oli viime vuonna Euroviisuissa Birds-kappaleella.

Five Finger Death punch coming down

Loppuun edellisistä paljon poikkeava, todella ajatuksia herättävä, surullinen, toteutukseltaan kaamean realistinen ja aiheeltaan todellinen. Tämä kappale oli upeaa kyulla marraskuussa livenä!


Jokainen omalla tavallaan ihanan ajatuksia herättäviä videoita ♥

1 kommentti:

  1. hyvä että laitoit noi sannin biisit tohon, en ois löytänyt noin ihania muuten! ^w^

    VastaaPoista