tiistai 22. joulukuuta 2015

Luukku 22: Suosikki jouluruoka

Kuvituksena minun, äitini ja veljeni aikaansaannoksia lauantain aherrukselta keittössä.


Pienenä jouluruuista ei oikein välittänyt, mutta kun ikää on karttunut, on jouluruuatkin alkanut olla suurta herkkua. Tykkään aikalailla kaikista jouluruuista, ainoa ehdoton ei on maksalaatikko. Suurin suoosikkini on tottakai joulukinkku. Tämän joulun ensimmäinen kinkku onkin jo syötynä, paistoimme pikkukinkun Samin kanssa pikkujouluihimme.



Teimme nyt ehkä ensimmäistä kertaa kotona itse karjalanpiirakoita. Aiemmin mummo on tehnyt niitä meillekin mutta nyt täytyy sitten itse opetella ja muistella mummon lapsuudessamme kertomia neuvoja. Teimme piirakoita äitini kanssa jo aiemmin viikolla ja viikonloppuna uudestaan veljeni ollessa myös puuhaamassa niitä.


Makeista jouluherkuista lempparini on tietysti suklaa, mutta tykkään tosi paljon myös joulutortuista. Sen sijaan jouluiset kuivakakut eivät kuulu suosikkeihini.


5 kommenttia:

  1. Jouluruuat eivät ehkä ole minun lemppareitani, ja kasvissyöjänä kinkkukaan ei oikein maistu:D mutta on laatikot ja rosolli ja joulukala ihan kivoja~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi jouluruoista kumminkin löytyy jokaiselle jotakuinkin jotain :)

      Poista
  2. APUA!? Mitä tuolle uuninpellille on tapahtunut!? Oliko kiva raaputtaa tuota irti? Vai onko siinä leivinpaperi?

    Juu itselle ei kanssa jouluruoka ole mitään varsinaista herkkua, kun ei niistä laatikoista pidä. Mutta onneksi on tosiaan paljon vaihoehtoja ja nälkä ei jää, vaikka laatikot skippaisi... xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä idea siinä on mutta äitini mukaan karjalanpiirakat paistetaan ilman leivinpaperia ja siijen ripotellaan vaan ruisjauhoja. Että sitä se on ja eiköhän ne ole pestessä lähtenyt helposti :D

      Poista
    2. Ainiin selitys taisikin olla että leivinpaperi saattaisi syttyä palamaan kun piirakat paistetaan niin kovassa lämmössä ilmeisesti :)

      Poista