torstai 2. kesäkuuta 2016

Toukokuun suosikit

Nyt on aika toukokuun suosikkien näin kesäkuun alussa. Tällä kertaa kuusi juttua on päässyt suosikeikseni toukokuulta. Ainiin kuvassa vasta leikkuutettu otsatukka, se ei sopinut suosikkeihin tällä kertaa.

6. Coldplayn musiikkivideo, surrealismi



Coldplayn uusi musiikkivideo on visuaalisesti älyttömän upea ja kekseliäs. Kappale itsessään on vähän tylsä näin muutaman kuuntelun jälkeen ja jää vähän videon varjoon. Videolla on kuvattu maailma todella kauniisti ja mielikuvituksellisesti, tykkään just surrealismista. Tykkäsin erityisesti avaruusteemaisista kohdista ja siitä että asioita oli kekseliäästi otettu pois kontekstistaan ja liitetty ihan eri ympäristöön, jatkuvasti tapahtui jotain yllättävää.Samaa tunnelmaa kuin videolla, on näissä Pinterestissä aikaa sitten lisäämissäni kuvissa.

   1                                    2                                           3                                   4  
   5                                    6                                              7                                    8

5. Uusi vaate pitkästä aikaa

 Vaatteita tosiaan tulee nykyisin harvemmin hommattua, edellisen kerran varmaan hiihtolomalla kirpparilta pari paitaa. Toukokuun alkupuolella Undergroundissa piipahtaessa huomasin tämän ihanan topin ja se oli pakko hommata.

Ihanan persoonallinen oldschool-tatuointimainen kuva ja niskassa kiva yksityiskohta. Harmi kun tämä on tosi läpikuultava niin alla on pakko pitää toista toppia, saa nähdä tuleeko tässä kesällä liian kuuma, mutta tosi kiva toppi kumminkin. Tätä asua tuli pidettyä alkukuusta kun Joensuussa oli kevään paras-viikko tapahtumaviikonloppu, jossa kävimme Samin kanssa kesäntekijäisillä ja Arttu Wiskarin keikalla.


4. Kane's-limpparit

  
Nyt toukokuussa tajusin vasta nämä Olvin erikoiset sodapop-limpparit ja kaikkia kolmea on tullut nyt kokeiltua ja on kyllä hyviä. Mukavan mehumaisia eikä liikaa hiilihappoja. Oma lempparini on kyllä tuo vihreä sitruunan ja lohikäärmehedelmän makuinen, kivan erikoinen maku. Pullot on todella kauniita ja laitoinkin ne kivaksi sisustuselementiksi huoneeseeni. Näitähän myydään tölkeissäkin mutta ne ei ole yhtä kivoja kuin lasipullot


Kevään viimeistä kirjallisuus ja sukupuoli-kurssia varten kirjaa lukiessa tuli hörpittyä Kane'sia ekaa kertaa.

Tämä vadelma-sitruuna oli toisiksi parasta. Näitä on mukava juoda saunan jälkeen jääkaappikylmänä.


3. Koulujuttujen loppu-> aikaa lukea itselle mieleisiä kirjoja


Maanantaina oli viimeisen kurssin tehtävien palautus ja oli kyllä motivaatio jo siinä kohtaa ihan hukassa ja yhtä tuskaa oli koittaa saada viimeinen essee kasaan. Elokuuhun mennessä teen ehkä vielä yhden esseillä suoritettavan kurssin mutta en kyllä ihan heti mitenkään ala sitä aloittamaan. Sitten kunhan jaksaa, pitäisi vain itseä ottaa jossain vaiheessa niskasta kiinni että sen oikeasti tekee, tarkkaa deadlinea sille kun ei ole. Olen intoutunut lukemaan pitkästä aikaa ja luin Aavikon kukan parissa päivässä. Kirjastosta kävin lainaamassa syksyn suomalaisen kirjallisuuden klassikot-kurssia varten Kalevalan ja Vänrikki Stoolin tarinat joita pitäisi jossain välin lueskella kuten kymmeniä muitakin sitä kurssia varten luettavia. Mukaan tarttui muitakin mielenkiintoisia teoksia.



2. Kaunis sää ja tulevat juhlat

Mukava lämmin ja aurinkoinen sää kyllä pitää mielen pirteänä vaikka ulkoilmasta ei muuten tulekkaan paljon nautittua kuin Taavettia ulkoiluttaessani ja muuten kävelyllä käydessä. Työkaverini harmitteli hauskasti että asiakkaat aina kauppaan tullessaan toteavat että onpa mukavan viileä ja hän kun haluaisi olla lämpimässä auringonpaisteessa.


Viikonloppuna on tutun lakkiaiset, sitä seuraavana serkun rippijuhlat ja sitä seuraavana viikonloppuna ollaan menossa Samin kanssa yksiin häihin lapsenvahdiksi. Mukava päästä juhlamekkoja ulkoiluttamaan ja laittautumaan sekä tietysti nauttimaan hyvästä juhlaruuasta ;P

1. Työpaikka koko kesäksi

Ensimmäiset neljä työpäivää S-Marektissa takana; aluksi oli maanantai, tiistai ja torstai kevyttä harjoittelua kassalla neljä tuntia ja tällä viikolla kymmenestä puoli seitsämään jo. Nyt toiselle työviikolle tultua on ihan hyvin lähtenyt kassalla olo sujumaan vaikka tarkkana pitää malttaa koko ajan olla. Veikkauskone kyllä vielä mietityttää välillä. Ihan mukava että töitä on elokuun loppuun asti. Paljoa ei kyllä ehdi lomailla sitten mutta onpahan tienestiä että pärjää hyvin seuraavan lukuvuoden. Jospa vapaita sattuisi välillä pari päivää putkeen niin pääsisi Joensuussakin käymään useammin, yksittäisvapailla kun vähän edestakas ajelua olisi jos lähtisi käymään. Nyt kahden viikon odotuksen jälkeen pääsin Samia näkemään kämpillemme, käydessäni samalla ti-ke tuutorointileirillä. Syksyllä sitten odottavat nimittäin tuutorointihommatkin.

Loppuun vielä kaunis kollaasi kukan haistelustani. Taavettia ulkoiluttaessa tulee laitettua WhatsAppissa Samille tämän tyyppisiä pelleilykuvia xD

2 kommenttia:

  1. kiva postaus. tollaset kirjastoreissut jollon ottaa vaan kaiken kiinnostavan mukaan ovat tosi ihania! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo ne on ihan parhautta varsinkin silloin kun on vapaasti aikaa lukea vaikka mitä :D

      Poista