keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Helmikuussa katsomani elokuvat


On jo pidempään ollut mielessä että voisin tehdä tällaisia kuukausittaisia katsauksia edelliskuussa katsomiini elokuviin, kuten blogissa All Good Things. Haasteena vain se, että katson kuukauden aikana tavallisesti niin paljon elokuvia, että niistä olisi aika iso työ kirjoittaa. Mutta ajattelin kokeilla sentään ja nyt listata helmikuun aikana katsomani elokuvat ja kertoa jokaisesta vähän jotain.

The Greatest Showman (2017, USA) 
Tästä kirjoitin aiemmin. Tykkäsin

The Open House (2018, USA)
Tylsä, kliseinen jännäri ilman kunnollista loppua tai mitään ideaa. Äiti ja poika muuttavat isän kuoleman jälkeen syrjäiseen taloon, jossa pidetään asuntonäyttöjä ja kummia alkaa tapahtua jonkun jäädessä näytön jäljiltä taloon. En tykännyt.



Life (2017, USA)
Todella perus scifijännäri, joka pistää vain ärsyttämään kun kaikki mikä voi mennä pieleen, menee myös pieleen. Kansainvälisellä avaruusasemalla tutkitaan Marsista löydettyä elämänmuotoa, joka alkaa kehittyä nopeaan tahtiin. Meh.

Pizza (2012, Intia)
Erittäin yllättävä ja todella erilainen mysteerijännärileffa. Homma näyttää yliluonnollisen kauhun genrepiirteet täyttävältä kunnes tulee suuri juonenkäänne. Pizzakuski päätyy kuljettamaan pizzaa outoon taloon, mutta kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää. Alkupuoli elokuvasta on aika naurettava, mutta lopun yllätyskäänne korvaa sen. Tykkäsin.

Mother! (2017, USA)
Tästä elokuvasta on vaikea sanoa mitään edes genren osalta, sillä tämä on sen verran erikoinen ja vahvan vertauskuvallinen. Pariskunta asuu suuressa kauniissa talossa, jonne alkaa lappaa porukkaa ja asiat eskaloituvat megalomaanisiin ja voimakkaan absurdeihin mittasuhteisiin saakka. Visuaalisesti mother! on todella kauniin ja vaikuttavan näköinen ja onnistuu luomaan jatkuvan painosavan tunnelman. Mother! on aivan muuta kuin, miltä se aluksi vaikuttaa ja loppujen lopuksi se vaatii paljon tulkintaa ja miettimistyötä että siitä edes saa mitään selkoa. Ongelmana vain se, että elokuva on jopa liian avoin monille tulkinnoille ja tematiikoille, sen voi nähdä oikeastaan minkälaisena vain katsoja haluaa. Itselläni kesti jonkun aikaa ennen kuin aloin tykätä elokuvasta ennen kuin loin sen moninaisista teemoista ja merkityksien viittauksista oman tulkinnan. Ihan ok. (tämä arvosana, vaikka motheria! ei todellakaan voi kuitata sanomalla vain "ihan ok" mutta ei tämä noussut vahvasti pitämäkseni tai vahvasti inhoamakseni, tätä on vain haastava kategorisoida)




Pan's Labyrinth (2006, Meksiko, Espanja, USA)
Vaikuttava kuvaus sota-ajan mielettömyydestä kuvattuna sadun kautta lapsen silmin. Kaunis, sadunomainen, mutta raadollinen kertomus vuoden 1944 sisällissodan repimästä Espanjasta, jossa nuori tyttö Ofelia päätyy labyrinttiin ja saa faunilta pelottavia tehtäviä. Tämän ohjaaja Guillermo del Toro muuten oli juuri voittoisa Oscareissa Shape of Water-leffallaan. Tykkäsin.

Sennentuntschi: Curse of the Alps (2010, Sveitsi, Itävalta)
Tästä kirjoitin aiemmin. Tykkäsin paljon.

In the Mouth of Madness (1995, USA)
Psykologinen H.P. Lovegraft-tyylinen kauhuleffa miehestä, joka alkaa etsiä kadonnutta kauhukirjailijaa, jonka suosittujen teosten tapahtumien väitetään käyvän toteen teoksia lukevalle. Aika kummallinen, mutta ihan jännä leffa, joka muistuttaa kivasti Stephen Kingin juttuja. Ihan ok.



Seoul Station (2016, Etelä-Korea)
Ihan hieno animeleffa, jossa alkaa zombiet valtaavat Seoulin. Tämä on muuten esiosa viime vuosina suositulle Train to Busan-zombiejännärille. Erikoista että tämä on anime, vaikka kuukausi tätä ennen julkaistu Train to Busan on ihan livenäytelty. Ihan ok.

Kaivo (1992, Suomi)
Traaginen draamaelokuva tositapahtumasta, jossa äiti hukutti lapsensa kaivoon. Ei mitään helppoa katsottavaa, vaan läpeensä synkkä kertomus ahdistuksesta ja masennuksesta sekä yksin jäämisestä. Aika tylsää kerrontaa, vaikka ihan hienojakin ominaisuuksia oli, kuten kaunis kuvaus. Meh.

Dorya etsimässä (2016, USA)
Erinomainen jatko-osa Pixarin Nemoa etsimässä-klassikolle. Useamman kerran olen tämän jo katsonut ja näin Disney/pixar-fanina kestää kyllä useamman katsomiskerran. Tykkäsin.



Nälkäpeli: Vihan liekit (2013, USA)
Tämä tuli katsottua toiseen kertaan kun sattui tulemaan telkkarista. Hienolta näyttävä toinen osa neliosaisesta sarjasta (kahta uudempaa en ole vielä nähnyt). Hieno, ajatuksia herättävä tarina täynnä toimintaa ja ihmissuhteita dystopisissa oloissa. Ihan ok.

The Square (2017, Ruotsi)
Tästä kirjoitin aiemmin. Tykkäsin.

Shaun of the Dead (2004, UK)
En muistannutkaan että tämä ei olekaan kovin kummoinen, tosin onhan siitä jo vuosia kun olen tämän ekan kerran nähnyt. Zombiekomedia vähän saamattomasta tyypistä ja tämän lähipiiristä, jotka pakenevat läheiseen baariin zombie-epidemian alkaessa. Meh.

The Ritual (2017, UK)
Ihan hyvä kauhuleffa miesporukasta, joka lähtee Ruotsin ja Norjan rajalle vaeltamaan traagisesti kuolleen kaverin muistoksi. Hieno tunnelmallisesti ja visuaalisesti, vaikka juonen kannalta on vähän niin ja näin. Tästä tulee mieleen tunnelman ja juonen perusteella Blair Witch Project ilman found footage- ja teini-tyyliä. Jonkin verran kliseitä, mutta elokuvan loppupuolella tulee esille myös vähän tuoreempia, mielenkiintoisia juttuja. Ihan ok.


Ja siinäpä ne kaikki 15 viime kuussa katsomaani elokuvaa. Harmittaa että vain kaksi Oscar-ehdokkaana ollutta leffan ehdin näkemään, olisi gaalaa katsoessa paremmin tiennyt, mistä on kyse. Mutta nyt sitten voittajien ollessa tiedossa voi katsoa ne parhaat ja mielenkiintoisimmat.

Suurin osa helmikuussa katsomistani oli hyviä leffoja, joista ihan tykkäsin, vaikka muutama kehnompikin lukeutuu joukkoon. Näistä huomaa että katson elokuvia aika paljon laidasta laitaan niin kauhua kuin piirrettyjäkin ja niin draamaa kuin komediaakin, uudempia ja vanhempia ja ennen kaikkea tykkään katsoa muualtakin kuin Usasta tulevia leffoja.

2 kommenttia:

  1. Vautsi, sinä olet oikein urakoinut! Oscar-leffojen tasosta en nyt tänä vuonna tiedä sen enempää, mutta ainakin niiden katsominen tuntuu innoittaneen muitakin elokuvia katsomaan, ainakin itsellä!

    Tietty ne loputkin vasta ensi-iltaan tulevat Oscar-kuvat on kiva katsoa ja vielä erityisesti näin gaalan jälkeen :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika keskivertomäärä mitä tavallisesti katson elokuvia kuukaudessa. Itsellä ainakin nyt Oscareiden jälkeen varsinkin olis kauhee innostus katsoa elokuvia ylipäätään :D

      Poista