maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitienpäivää aurinkoisissa merkeissä

Eilen oli mukava, kaunis äitienpäivä vaikka olikin ensimmäinen ilman mummoa, ei sitä tullut niin mietittyä. 

Taustamusiikiksi Marina And The Diamonds- Blue
Marina And The Diamondsia ja upeita sanoituksiaan on tullut kuunneltua paljon viime aikoina. Tämä Blue on nimestään huolimatta musiikilliselta tunnelmaltaan positiivinen, tähän postaukseen sopiva. Tässä on tosi kiva videokin.

Annoin äidille tuon tekemäni kortin jossa perheenjäsenemme ovat lintuina kuhunkin liittyvän symbolin kautta kuvattuna, ja kissojemme tassut pilkistävät kulmasta niiden yrittäessä pyydystää meitä.

Noissa väsäämissäni origamirasioissa oli toisessa aikaa sitten tekemäni sydänkaulakoru ja toinen oli täynnä tölkkiklipsejä, sillä äiti virkkaa niistä kaikenlaista ihanaa.

Käytiin perheen kesken paikallisessa ravintolassa äitienpäivälounaalla.

Vuosi sitten kävimme samaisella lounaalla paitsi että mukana oli myös mummo ja Sami, onneksi kumminkin ehtivät nähdä kunnolla toisiaan. Nyt Sami oli töiden takia Joensuussa minun ollessa täällä kotona käymässä.

Oli niiin herkullista ruokaa ja kaikki vedettiin ihan ähkyyn seisovasta pöydästä kaikkea mahdollista.

Oli kyllä mukava laittautua pitkästä aikaa vähän juhlavammin.

Oon kyllä edelleen niiin ihastunut näihin lintusukkahousuihin jotka aikaa sitten löysin vissiin Cyber Shopista♥ Hyvin iskä läpällä kysyi oonko ottanut tatuointeja :,D

Edellisenä päivänä lauantaina oltiin perheen kesken ensimmäistä kertaa tänä vuonna mökillä. Mukavaa oli syödä hyvin, saunoa, seurailla Taavetin touhuiluja, nauttia kauniista ilmasta ja kuvailla veljen kanssa luontoa. Niistä kuvista sitten joskus myöhemmin postausta. Muut perheessäni heittivät jo talviturkin mutta minä en vielä uskaltanut sillä olin alkuviikon flunssassa ja vieläkin on vähän yskää :<

Vili ihastelemassa ballerinojani :,D

Iltapäivä vietettiin äidin, veljen ja serkun kanssa ulkoilmassa auringosta nauttien ja veljen kuvaillessa.

Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu, aurinkoa riitti ainakin täällä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti