sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Musikaalia, halvautumista, mielisairautta ja ongelmallisia perhesuhteita


Lähde

Les Miserables (televisiosta)
Les Miserables on Viktor Hugon klassikkoromaaniin Kurjat perustuva elokuvamusikaali vuodelta 2012. öyhän, joka Juoni kertoo ehdonalaiseen vapautuvasta Jean Valejanista (Hugh Jackman), jota kohtaa onnenpotku: kurjuudesta kärsiessään hän kohtaa hyväntahtoisen miehen, joka auttaa hänet uuden elämän alkuun. Kahdeksan vuoden jälkeen Jean onkin päätynyt pormestariksi päätettyään tehdä parannuksen, ja vastaavasti pyrkii auttamaan vähäosaisia. Jean päätyy nuoren Cosetten(Isabelle Allen, Amanda Seyfried) huoltajaksi tämän äidin Fantinen (Anne Hathaway) kuoltua. Elokuva on täynnä todella traagista kuvausta köyhyydestä. Varsinkin prostituutiota käsittelevät kohtaukset ovat kauheaa katsottavaa: naisen myytävä itseään ja myytävä kauniit pitkät hiuksensakin saadakseen itsensä ja tyttärensä elätettyä. Jeanin omantunnon tuskat ja oikein toimimisen pohtiminen on mielenkiintoista katsottavaa.

Lähde
Elokuva on suurimmilta osin ärsyttävää laulaen puhumista ja keskustelua. Osa lauluista on kuitenkin ihan mukavaa kuunneltavaa, kuten esimerkiksi köyhän väkijoukon ja vallankumouksesta laulavan väkijoukon laulut. Minulle tuli yllätyksenä että esimerkiksi Anne Hathaway osaa laulaa. Russell Crowenkaan lauluäänessä ei ole todellakaan moitittavaa ja Hugh Jakmankin menettelee. Aivan mahtava Helena Bonham Carter itselleen ominaisessa roolissa ja Sacha Baron Cohen miehenään kuten tavallista, joka roolissa eri näköisenä. Mukana myös ihanat Eddie Redmayne ja Amanda Seyfried. Harmi vain en nähnyt ttä 2h 40min pituista spektaakkelia kokonaan sillä digiboksi oli päättänyt lopettaa elokuvan talentamisen jossain puolen välin tienoilla :/ Ehkä näen joskus myöhemmin loppuun asti että miten tämä mielenkiintoisesti alkanut tarina päättyy. Tämän laitan elokuvahaasteen kohtaan elokuva, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta


Lähde
Perhonen lasikuvussa (YleAreena)
Perhonen lasikuvussa on omaelämäkertaan pohjautuva surullisen kaunis ranskalaiselokuva, jossa
järkyttävä locked in-oireyhtymä on kuvattu todenmukaisesti ja raastavasti.
Jean-Dominique Bauby halvaantui 43-vuotiaana ja vietti kaksi elämänsä viimeistä vuotta silmäluomea lukuun ottamatta halvautuneena aivohalvauksen takia.  Vaikea kuvitella miten kamalaa olisi olla kyseisessä tilanteessa, täysin muiden armoilla pystymättä liikkumaan mutta silti kykenevä tajuamaan kaiken. Jean-Dominiquen tunteet, kuoleman toiveet, tilanteeseen alistuminen, toiveikkuus ja kirjan kirjoittaminen silmää räpäyttämällä sanellen ovat yllättävän mielenkiintoista seurattavaa vaikka elokuva vähäeleinen onkin. Elokuvan alku on tehokkaasti kuvattu Jean-Dominiquen omasta näkökulmasta ja miehen ulkonäkö selviää vasta paljon myöhemmin. Tilaan joutumisen alun näyttämistä pitkitetään viimeiseen asti ja tapahtumia ei muutenkaan kerrota kronologisesti vaan välillä pompitaan Jean-Dominiquen muistoissa hänen naissuhteistaan ja menneisyydestään. Kaunis musiikkimaailma ja Jean-Dominiquen mielikuvituksesta kertovat kohtaukset tuovat elokuvaan haikeaa tunnelmaa ja vaihtelua ankeaan arkeen. Loppukohtaus on kuvattu ahdistavasti ja loppu muutenkin on traaginen. Tämän laitan elokuvahaasteen kohtaan elokuva, jossa päähenkilö kamppailee sairauden kanssa.


Lähde
Side Effects (Netflix)
Emily Taylor (Rooney Mara) saa miehensä (Channing Tatum) takaisin luokseen vankilasta neljän vuoden odotuksen jälkeen. Kaikki ei ole sittenkään hyvin sillä Emilyn masennus, paniikkikohtaukset ja itsetuhoiset ajatukset jatkuvat. Itsemurhaa yritettyään Emily passitetaan psykiatrin, Jonathan Banskin (Jude Law) hoidettavaksi. Sivuoireiden vuoksi sopivan mielialalääkkeen löytäminen on vaikeaa, joten Banks päättää kokeilla Emilylle vasta testausvaiheessa olevan lääkettä, kohtalokkain seurauksin.


Lähde
Side Effectissä on hienoa näyttelijäntyötä, paitsi Tatum, mutta onneksi hänen kankeuttaan ei yllättäen tarvitsekaan katsella kovin kauaa, sillä pääosissa ovat onneksi kaunis Rooney Mara ja karismaattinen Jude Law. Elokuvasta ei lainkaan tiedä mikä on totta ja mikä kuvitelmaa tai valhetta, lopussakin seuraa todellinen yllätys. Mielenkiintoinen, ahdistava musiikkimaailma tukee elokuvaa, mutta välillä se kiinnitti liikaakin huomiota. Välillä ajattelin että ei voi olla niin miltä asia näyttää. Juoni on  rakennettu hyvin vaikka jonkin verran epäselvyyksiä ja sekavuuksia onkin. Vielä lopussakaan en osannut sanoa varmaksi mikä oli totta, mikä mielisairautta, kuka oli mielisairas tai sekaisin, mikä valetta ja mikä totta, kuka puhui totta ja kuka valehteli, kenelle ja miksi. Tämä oli vähän vaikea laittaa mihinkään elokuvahaasteen kategoriaan mutta ehkä laitan tämänkin kohtaan elokuva, jossa päähenkilö kamppailee sairauden kanssa, vaikka sitä ei voikaan Side Effectsin kohdalla varmaksi sanoa.



Lähde
Winter Passing (Netflix)
Winter Passing on persoonallinen elokuva nuoresta naisesta joka tuntuu olevan vähän hukassa. Zooey Deschanel on minusta ihana vaikka ei kovin miellyttävää henkilöä tässä näyttelekään. Minua järkytti suuresti kohtaus jossa hukuttaa kissanpennun :,((( Oli mukava pikku elokuva erikoisella tunnelmalla ja hämmentävillä tilanteilla ja ihmissuhteilla höystettynä
Tämä oli jo kauan aikaa roikkunut Netlfixin katsottavien listalla joten päätin katsoa elokuvahaasteen kategoriaan elokuva jota et ole aiemmin nähnyt, yhdeltä lempinäyttelijöistäsi.

4 kommenttia:

  1. Kolme ekaa mie olen nähnyt ja Les Miserables kuuluu itse asiassa lemppareihin, suosittelen siis todellakin katsomaan loppuun/kokonaan jos mahdollisuus löytyy :) Mie muistan ku kävin tämän katsomassa elokuvissa ja mua vaan itketti ja itketti eikä paperia ollu tarpeeks :D Oli niin noloa poistua salista silmät ihan turvonneina mut onneksi en ollut ainoa, hahah. Erityisesti Hathawayn rooli lyhyydestään huolimatta oli tosi riipaiseva, ja en Oscaria yhtään ihmettele.
    Perhonen lasikuvussa käytiin katsomassa muistaakseni lukiossa äidinkielen ryhmän kanssa katsomassa yksityisnäytöksenä elokuvateatterissa enkä muista siitä kovinkaan paljon, mutta mä olen siitä streotypiomainen massaleffojen kuluttaja, että muhun ei iske kovinkaan paljon Eurooppalaiset leffat, tai joissa on kielenä jokin muu kuin englanti. Niissä joutuu keskittymään suomennoksiin musta liian paljon. Mutta ei toi leffa muistaakseni huono ollut!
    Ja kiva että ilmeisesti pidit tuosta suosittelemastani Side Effectistä ja olit samaa mieltä Tatumista, hahah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, kylläpä Les Miserables vaikutti vahvasti tunteisiisi, saa nähdä mitä mieltä itse olen sitten kunhan näen sen loppuun asti :D Hathaway on roolissaan tosiaankin vakuuttava.

      Itse puolestani tykkään vaihtelun vuoksi katsoa esimerkiksi just ranskalaisia tai japanilaisia elokuvia, vaikka kuten sanoit, niissä joutuu kyllä keskittymään ihan eri tavalla kuin tuttuun turvalliseen englanninkieliseen elokuvaan.

      Kiitos suosittelusta :D Mietin kyllä että voiko kukaan olla Tatumin näyttelystä muutakaan mieltä xD

      Poista
  2. Näen kyllä, mikä Les Misissä viehättää, mutta itselle se oli aikamoista pakkopullaa. Ainoa highlightti oli Hathaway ja hänkin poistui näyttämöltä ensimmäisen vartin sisään (toki palaa loppukohtaukseen, sitä enempää spoilaamatta), mutta itse en juuri voinut sietää tuota puhumislaulamista. Varsinkin, muutenkin inhottava näyttelijä Hugh Jackman ja hänen korvia raastava laulunsa oli jotain järkyttävää kuunneltavaa. Plus elokuvahan on pitkä kuin nälkävuosi.

    Side Effects kuuluu yksiin lemppareihini. Rakastan juuri tuollaisia jännäreitä, jossa koko ajan joutuu kyseenalaistamaan kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa jännä miten vahvasti mielipiteet vaihtelevat kahden kommentin välillä joihin peräkkäin vastaan :D Itsellenikin puhumislaulaminen oli aikamoinen shokki alkuun mutta en siihen sitten kummemmin kiinnittänytkään huomiota siihen asti kunnes elokuvasta tallennettu osa loppui. Itse puolestani pidän Jackmania sympaattisena :D Ilmeisesti oli todellakin nälkävuoden pituinen elokuva kun ei digiboksin muistillekaan sopinut :,D

      Kiva että Side Effects puolestaan on mieleesi :) Se tosiaan on mielenkiintoinen juuri tuon mainitsemasi piirteen ansiosta.

      Poista