torstai 30. toukokuuta 2013

Lasijengi




Hain tiistaina pari viikkoa odotetun paketin. Yllättävän iso oli mutta ei painanut juuri mitään. 




Ja sisältähän paljastui kahdeksan For My Dollista tilattua peruukkia. Ei kaikki tietenkään omille nukeilleni vaan kolme Ticohaballe ja kaksi Annasofialle



(Yääh, kuvan laatu :P)Siinä uudet peruukit nukkeleiden päässä. Ofelialle tosiaan en tilannut uutta koska tuo vanha on hyvässä kunnossa ja just sen tyylinen.



Jared sai tummanruskean lyhyen peruukin. Stailasin sen tollein vähä vinoon ettei oo ihan suora etutukka kun tuli vähän pottafiiliksinen tukka jos laittoi ihan suoraan. Tämä on Jaredille juuri sopiva peruukki.



Evelynin hiustyyli koki suuren muutoksen vanhasta kuparinruskeasta pinkiksi. Minua vähän pelotti sopiiko se Evelynille ja vähän kauhistelin siinä päähän laittaessa vielä, mutta kyllä tuo on hyvä kun siihen tottuu. Väri olisi ehkä saanut olla hitusen tummempi kun kasvot näyttää aika voimakkailta tuon vaalean peruukin rinnalla. 



Ja Clara neitinen sai tuollaisen turkoosin kiharapilven. Olisin halunnut vaaleansinisen, mutta tuota mallia ei ollut sen värisenä. Pelkäsin että olisi ollut liian voimakas väri Claralle mutta se sopiikin täydellisesti pikkuneidille, varsinkin silmien väriin.

Siinäpä oli uudet peruukit lyhyesti esiteltynä, kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen. Tilauskimppalaisten (onko tuo edes oikea sana :D) peruukit matkaa pian postissa omistajilleen.

Noista nukeillani kuvissa olevista laseista vielä, julkaisen tässä joku päivä jonkinlaisen askartelupostauksen jossa kerron niistä enemmän. 

Kuvatarina puolestaan on tässä näköjään lähteny jonkinlaiselle lomalle. Ei ole vain ehtinyt/inspiroinut kuvata, mutta kyllä minä sen tässä loman alussa vielä kuvaan eli se jatkuu vielä. Toivottavasti sen hidas tahti ei haittaa paljoo.

Tuli muuten heitettyä eilen talviturkki kavereiden kanssa yökoulussa. Oli lämmintä vettä ja muutenkin kuin uimassa tosi hauska viimeinen yökoulu (kuitenkin varmaan jatketaan perinnettämme syksyllä) Tosiaan, ihan outoa että loma alkaa, enää jäljellä vain huomisen neljä tuntia koulussa (maalamassa kuvistyötä) ja lauantain yksi tunti päättäjäisissä. Ihanaa kun vihdoin tosi tarpeeseen tuleva kesäloma, jospa nämä hyvät säät jatkuisi sitten vielä.


lauantai 25. toukokuuta 2013

Kuvakisaan


Osallistuin A Morning with my dolls-blogin kuvakisaan. Aiheena siis todistustenjako/kevätjuhla. 

Nukkeni hengaavat kauniissa kesäsäässä todistustenjaon jälkeen juhlatamineissa, kukin ominaisissa fiiliksissään. Evelyn iloitsee hyvästä todistuksesta. Claraa kiinnostaa todistusta ja numeroita enemmän opettajalta saamansa tikkari. Jared on rennosti taittanut tokarinsa ja antaa sen vaan olla, itse hengatessaan coolina, auringosta nauttien. Ofelia masistelee taustalla ja on rytännyt todistuksensa. Liekö ollut niin huono että vetää mielen vihaiseksi vai eikö muuten vaan huvita, tiedä häntä.


torstai 23. toukokuuta 2013

Many faces of the tenth


David Tennant ei todellakaan ole yhden ilmeen mies, varsinkaan Tohtorin roolissa.




Ikävä :'( Pitä totutella Matt Smithin Tohtoriin, onhan sekin hauska ja hyvä tyyppi.

11. Tohtori sanoo tuon kymmenennelle Tohtorille.


Tämä pyörä on täyttä totta uuden Tohtorin muodon tullessa



























sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Evelyn feeds birds' love with teardrops

Pölötän ennen shoottia vähän Euroviisuista. Voitte valita näistä kolmesta taustamusiikin shootille, kai noi kaikki sopii siihen ihan ok hyvin.

Anouks-Birds, Alankomaiden edustuskappale
Piti laittaa videokin kun on niin traagisen kaunis

Margaret Berger-I feed you my love, Norjan edustuskappale, taisi pärjätä melko hyvin. 
Erikoinen video kyllä.

Ja voittaja Emmelie De Forest-Only Teardrops. Kyllä oikee voitti, kaunis kappale.

Myös Liettuan ja Moldovan esityksistä tykkäsin, kummallakin laulajalla oli hyvä ääni, mutta kappaleet oli vähä tylsiä ja tavallisia. Moldovan esitys oli upea, nainen oli tosi kaunis ja se mekko♥ Vironkin kappale oli kaunis. Romanian oopperamiehenkin esitys oli hyvä erikoisella tavallaan ja Kreikan miesbändi oli hauska. Harvinaisen monia hyviä esityksiä oli tänä vuonna mukana ja tietenkään Suomi ei pärjänny :/

Mutta nyt siihen shoottiin, kameran edessä tällä kertaa Evelyn.














Toivottvasti tykkäsitte ja kertokaahan minkä kappaleen valitsitte noista kolmesta ja toki mitkä olivat omat suosikkinne viisukappaleista :)

perjantai 17. toukokuuta 2013

Gatsbya

Nyt se sitten on elokuvissa. En malta odottaa että pääsen näkemään sen. Tuskin tulee elokuvissa käytyä joten DVD-julkaisua odotellessa.
Tuollaisen Great Gatsby tyylisen logon voi käydä luomassa itselleen täällä. Tein itsellenikin omista nimikirjaimistani, hieno tuli.

Ihanaa GG-soundtrackia

Sia-Kill And Run

Florence+The Machine-Over The Love



Lähde


Lähde


Lähde



Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde

Toi sen ajan tyyli on vaan niin ihana ja Carey Mulligan on niin suloinen ja kaunis.
Pitäis ehtiä lukea Kultahattu-kirjana kun lainasin sen jo kuukausi sitten...

torstai 16. toukokuuta 2013

Hämyisiä leskenlehtiä pikkutytön käsissä

Taidanpa höpistä vasta lopussa jos jotakin tulee mieleen. Suoraan Claran keväiseen shoottiin tämän kappaleen taustalla soidessa...


Ihanaa Lana del Reyta jälleen, Summertime sadness, tätä jaksaa yhä vain kuunnella ja sopii mielestäni tähän shoottiin ja fiiliksiin.





















Tästä Claran keväisestä shootista tuli kivan hämyinen. Halusin vähän vaihtelua ettei koko postaus oo tasapaksua samantyyppisiä kuvia joten osa on kooltaan isompia ja osa pienempiä. 
Tän kuvaaminen oli osittain aika tuskaa kun pikkuneiti ei millään meinannu pysyä pystyssä. Mutta toivottavasti tykkäsitte kuvista.