sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kun yritän kirjoittaa esseetä ym kotona


Joka. Kerta.

Nytkin pitäisi tehdä biologian tutkielman tyyppistä tiistaiksi ja koko päivän pitäny lukee enkun kokeisiin. Ja yllätys yllätys! Koko ajan päädyn tekemään ihan kaikkea muuta. 

Kirjoitusten jälkeen lukemiseen keskittymisen yrittäminen on ollut ylivoimainen asia! Parit edelliset kokeet on menny tosi vähällä lukemisella, mutta mikäs siinä kun eivät oo kumminkaan menneet ihan perseelleen.


Onneksi enää yksi jakso ja sitten KESÄLOMA! On muuten tulossa kaikkien aikojen kesä!

Tämän sanoitukset iskee!
The Limousines-Very Busy People

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ideoita auringonpaisteessa?


Tälläsia kuvia tällä kertaa.



On varmaan useat huomannu että nukkepostaukset on aikalailla vähentyny. Niitä aika harvoin intoutuu kuvaamaan ideoiden ja ajan puutteen takia. nyt on kyllä muutama idea päässä kunhan vain Jaredin ja Ofelian obitsut tulisi ja olisi aikaa kuvata. Vaikka blogini lukijoista suurin osa on nukkeilijoita, toivon ettei nukkesisällön vähäisyys saa teitä hylkäämään blogiani ja juttuni jaksavat kiinnostaa vaikka eivät aina liitykkään nukkeihin.


Vaikka on usein aika kiireistä ja ideat välillä vähissä, mutta koitan silti pysyä tiistain ja perjantain postaamisen tavoitteessani ja saada jonkinlaista sisältöä aikaiseksi. Vaikkakin näköjään vain yksi postaus viikossa on näköjään ns omaa aikaansaannostani o.O
Ajan ja ideoiden puute ja se että olen niin vähän koneella nykyisin toki hieman hankaloittavat.



Toivoisin että saisin teiltä lukijoilta jotain ideoita mitä haluaisitte blogissani lukea ja nähdä. Yksi idea itselläni on julkaista joitakin tekstejäni täällä, runoja ja muutamia novelleja. olen myös miettinyt tekisinkö ihan erikseen blogin teksteille ja sen sellaisille.


 Myös kirja- sekä elokuva-arvosteluiden ja vinkkausten tänne tekeminen innostaisi mutta ne tietysti vaativat paljon aikaa ja paneutumista että jäisivät innosta huolimatta vähäisiksi todennnäköisesti. Kiinnostaisiko ketään lukea? Olisi kiinnostava toteuttaa myös jonkinlaisia kuva ym haasteita, kertokaahan jos on jonkinlaisia ideoita :)


Kirjoittakaa toki kommenttiin toiveita millaisia postauksia kiinnostaisi lukea ja postausaiheidoita, liittyivät ne sitten nukkeihin, tekeleisiin, piirroksiin, tyyliin, kissoihin tai mihin tahansa :) Ideat on enemmän kuin tervetulleita! :D


perjantai 28. maaliskuuta 2014

The Book Jar

Kirjoitin lapuille kirjoja jotka haluaisin lukea ja laitoin purkkiin.

Tein vintage purkista Kirjapurkin.



Minun on yleensä kauhean vaikea päättää mitä luen seuraavaksi joten tein tälläisen.



Kirjoitin lapuille kirjoja jotka haluaisin lukea ja laitoin laput purkkiin.


.
Kun tekee mieli lukea, nostan lapun ja luen kirjan joka siinä lukee.



tiistai 25. maaliskuuta 2014

Tiistai-ihastus: Murhaajakissat

Löysin upean kissajutun. Olen itsekin huomannut että kissoilla on usein pahat mielessä.

Tässä mielestäni upeimmat kissakuvat kyseisestä jutusta.

I'm innocent: A cat stares innocently at the camera while sitting next to two sharp kitchen knives
O-ou...ei siis veitsiä enää kissojen ulottuville.

Looking for ideas: A white feline scowls at its owner's back while she reads a book about evil cats
Tuollainen kirja voisi joskus olla hyödyllinen :D

evil cats
Jos katse voisi murhata...

My plan is working! This owner might be thinking twice about opening his present after spotting his cat's smirk
Ihan kuin Taavetti viime jouluna

It's working! This pet seems to be in the middle of carrying out its evil plot as it sits on cushion on top of its owner's head
Tuosta tulee mieleen Viljami-vainaa kun sillä oli tapana nukkua yöt mun kaulan ja naaman päällä :/ 
Sekin varmaan suunnitteli tuota tukehduttamis murhatyyliä

evil cats
Riivattu o___O

Sitten meidän salamurhaajat:

Samaan joukkoon kuuluva kuva Viljami-vainaasta.

Ja Vilistä

Kyllä Mimi-vainaakin näytti välillä murhaa suunnittelevalta xD

Taavetti kaapin päällä murhasuunnitelmineen

Vilistä ei kyllä juurikaan ole mitään salamurhaajakissa-kuvia :3 Se on niin lepposa poju

Ja Tahvokin osaa olla näyttämättä murhaa sunnittelevalta :D

Ei  ne kisut ehkä sittenkään suunnittele omistajiensa murhaamista. Ehkä...

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Emp:n tilaus ♥ Bmth, Gotsa ja Aa-paidat



Pitkästä aikaa tilasin jotakin. Sain jopa karsittua kolmeen tuotteeseen useasta kymmenestä jutusta mitä esittelin aiemmin. Olisi kyllä vaaaaikka mitä ihanaa tehny mieli tilata mutta noinkin tuli tarpeeks kalliiks paketti kun veljen kanssa yhdessä tilattiin. Onneksi oli sentään -10% alennuskoodi :D
Nämä Bring Me the Horizon, Queens of the Stone Age ja Asking Alexandria- paidat oli kyllä ihana palkinto itselle hyvin menneestä elämäni ensimmäisestä yo-kokeesta ♥

Kolme paitaani ♥ näkyy myös veljeni samalla tilaamat Mario-huppari ja Minecraft t-paita







Nämä ihanat ballerinat ostin pari viikkoa sitten ihan vaan Tokmannilta.

Innostuin vähän kuvailemaan uusia ihanuuksiani ihan mallin päällä kun keksin kivan kuvauspaikan ullakolta. Veljeni toimi kameramiehenä.






Taavetti oli hulluna ulllakkoon kun ekaa kertaa sinne pääsi nyt.
Lisää kuvia siitä myöhemmin Taavetin tarinat-blogissamme.











Löydettiin tällaisia hienoja vanhoja matkalaukkuja.



Fail-ilme xD

Traktorimimmi xD

Fail-otos xD






Tämän paidan ostin joskus aikoja sitten Cybershopista mutta 
tuunasin pussitaskullisesta tunikasta tälläiseksi tavan paidaksi tässä vähän aikaa sitten.






Sori jos näitä tuli vähä paljon xD
Kiitoksia upeista kuvista veliseni :)

Sunnuntaina VIHDOINKIN tilasin Jaredin ja Ofelian obitsut. Eihän tässä ookkaan kulunu kun kröhöm...yli vuosi niin että oon aatellu että pitäs kyllä tilata. Mimiwoon tilauksessa kestää kaks-kolme viikkoo ja onneksi vaihtuu jaksokin sitten niin saattais vihdoinkin olla aikaa kuvata nukkeleita. Innostustakin varmasti löytyy obitsujen, parin muun tilaamani jutun ja Evelynille väsäämieni uusien vaatteiden myötä. Pitkästä aikaa aloin ommella vaatteita nukeille! :D