Inktober 2019: Miten onnistuin

Lähde: Inktoberin Instagram-tili

Osallistuin lokakuussa kolmatta kertaa Inktober-piirtämishaasteeseen, jossa joka päivälle on määritelty sana, jonka mukaisesti tulee piirtää musteella kuva per päivä. Näiden sanateemojen oheen asetin itselleni lisähaasteen: joka kuvan oli liityttävä jollain tavalla johonkin elokuvaan. Oli yllättävää miten automaattisesti ja hyvissä ajoin suurin osa sanoihin sopivista elokuvista tuli, mutta osan kuten swing ja overgrown kanssa oli mietittävä tovi.

Pahoittelut jos kuvien laatu tässä koossa kärsii, otin vain pikaisia puhelinkuvia pitkin lokakuuta. Kannattaa klikata kuvat postauksesta isommaksi, niin näkyvät selkeämpinä ja laadukkaampina.

Tein täydellä innolla jo kuukauden etukäteen nämä kun erehdyin kuukaudesta, milloin haaste alkaa :,D

Piirsin kuvat pelikortin kokoisiksi, jotta voin myöhemmin tehdä kuvista muistipelin piirtämällä jokaisesta kortista toisen, samasta elokuvasta olevan kuvan. Idea tähän tuli Kiasman kaupasta löytämästäni upeasta elokuvamuistipelistä. Saa nähdä jätänkö muistipelikortit tällaisiksi mustavalkoisiksi vai lisäisinkö väriä ja se on eri asia milloin saan piirrettyä joka kortille vastinparin. Onneksi suurimpaan osaan kuvista on jo toinen elokuvakuva valmiiksi mietitittynä.

Vain tämä husky-teeman Scarlett Johansson epäonnistui aluksi, överivarjostusten myötä kasvot muistuttivat kuin olisivat kauttaaltaan palovammoissa. Kuvan onnistuin kuitenkin pelastamaan liimaamalla palovammojen päälle uuden paperin.

Luonnos ja valmis kuva.

1. Ring - The Ring     2. Brainless - Dead Don't Die     3. Bait - Jaws 

4. Freeze - The Shining     5. Build - House That Jack Built     6. Husky - Jojo Rabbit 

7. Enchanted - Beauty and the Beast    8. Frail - Dallas Buyers Club     9. Swing - Good Boys

10. Pattern - Neon Demon       11. Snow - Hateful Eight      12. Dragon - The Desolation of Smaug

13. Ash - Evil Dead       14. Overgrown - Little Shop of Horrors       15. Legend - Legend

16. Wild - Us       17. Ornament - Midsommar          18. Misfit - Joker

Taavettia kiinnosti rekvisiittakasvit kuvia enemmän.

    19. Sling - Misery                  20. Tred - Before Midnight       21. Treasure - Bad Times at El Royale

22. Ghost - A Ghost Story           23. Ancient - The Shape of Water         24. Dizzy - Vertigo

                        25. Tast - Raw         26. Dark - Babdook         27. Coat - Under the Silver Lake

Viimeiset neljä kuvaa tein vanhan ajan musteella, kun kaikki aiemmat kuvat olin tehnyt Micron-kynillä.

28. Ride - Drive 29. Injured - Whiplash 30. Catch - Creature from the Black Lagoon

31. Ripe - The Fly

Kun tälle sivulle jäi neljä tyhjää ruutua, pyysin Instagramissa sanaehdotuksia täydennykseksi. Sain jo sanat spell ja cat, joten vielä uupuisi kolme sanaa, joista keksisin elokuvakuvat. Saa ehdottaa siis!

Tässä vielä lopuksi omat top 3 suosikkiani kuukauden kuvista:

Haaste oli todella antoisa ja antoi mietittävää juuri sopivasti ja haastoi elokuvatietämystäni hieman.

Lokakuun ensi-iltoja: Epämukavuutta upealla ja ei niin upealla tavalla

Tässä kuussa ei tullut käytyä läheskään niin paljon elokuvissa kuin viime kuukausina, enkä myöskään jatkanut tavoitetta katsoa yhtä monta elokuvaa kuin kuukaudessa on päiviä, kuten kahtena edellisenä kuukautena onnistuin katsomaan. Osasyynä tähän oli gradunkirjoituskiireet ja Inktober-piirtämishaaste. Katsoin kaikkiaan 19 elokuvaa viime kuussa ja tässä arviot neljästä ensi-iltaelokuvasta, joista yksi tosin sai ensi-iltansa Netflixissä. Näistä kaksi oli täynnä upeaa epämukavuutta ja kaksi ei niin upeaa.


Tottumiskysymys
Draama, Suomi
Ensi-ilta 27.9.

Tottumiskysymys tuli ensi-iltaan jo syyskuun lopulla, mutta ehdin näkemään vasta lokakuun puolella, joten tämä arvio on nyt lokakuun elokuvien joukossa. Hilla (Krista Kosonen) ja miehensä Kristian (Eero Ritala) ovat ulkomaanmatkalla, kun vieras mies kouraisee Hillaa ohimennessä takamuksesta. Kumpikaan ei tiedä miten toimia röyhkeän vallankäytön tilanteessa tai kuinka suhtautua siihen jälkeenpäin. Emmin (Suvi Blick) kotibileiden päätyttyä humalaisen Janin (Joonas Snellman) suostuttelu ja maarittelu venyttävät sopimattomuuden rajoja kun taas toisaalla Miljan (Pinja Sanaksenaho) koulumatkasta tulee epämukava vieraiden poikien käydessä liian lähelle muiden matkustajien kääntäessä katseensa. Nuori näyttelijä Emppu (Julia Lappalainen) harjoittelee miesohjaajan ja -vastanäyttelijän kanssa raiskauksen sisältävää teatteriesitystä varten kun taas syyttäjäharjoittelija Aleksi (Johannes Holopainen) valmistautuu kiireellä raiskausoikeudenkäyntiin ja Katja (Seidi Haarla) uskoutuu firman juhlissa kokemastaan lähentely-yrityksestä, joutuen silmätikuksi juhlatunnelman pilaamisesta.

Mielenkiintoisella tavalla toteutettu seitsämän ohjaajan antologiaelokuva näyttää naisten maailmaa raadollisimmillaan. Näitä kaikkia seitsämää seksuaalisen ahdistelun ja sukupuolisen vallankäytön ympärille ja keskenään yhteen kietoutuvaa lyhytelokuvaa on todella epämukava ja raivostuttava katsoa, sillä siinä ilmenee niin vahvasti tosielämän tilanteita ja luutuneita asenteita seksuaalista häirintää kohtaan. On vaikea olla menettämättä malttiaan niin suuren yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden kohdalla ja elokuva onnistuukin todella välittämään yhteiskunnan epäkohtia hyvin läheltä tapahtumia. Uhrin kokemus tulee ilmi selvästi ja sitä myös peilataan ja tuetaan hienosti esimerkiksi asianajajan ja puolison näkökulmaa mukaan tuovissa osioissa.

Kauheinta on, että Tottumiskysymyksen sisältö perustuu ohjaajien tosielämän havaintoihin, mutta vaikka Tottumiskysymystä on vaikea katsoa, on sen loppuun saakka katsominen sen arvoista, sillä siitä saa paljon ajattelemisen aihetta. On tärkeää, että tällainen elokuva on tehty, jotta hekin, jotka eivät omassa elämässään kohtaa aihetta, alkavat sitä ymmärtää. On hieno ratkaisu editoida lyhytelokuvat toistensa lomaan, niin että katsojana odottaa loppuun asti mitä millekin hahmolle tapahtuu kun tarinoita kuljetetaan rinta rinnan ja ne osin limittäytyvätkin, Olisi mielenkiintoista nähdä myös alkuperäiset lyhytelokuvat, joista tämä elokuva on koostettu.

Mielestäni on todella kyseenalaista, että elokuvan genreksi on joissain yhteyksissä laitettu draaman ohella komedia, mitä tämä ei mielestäni todellakaan ole. Miten tuollaisia tapahtumia voisi mitenkään pitää komediallisina? Kenties jotkin sovinistiset setämiehet, jotka hekottelevat tytteleiden ahdingolle ja toivovat olevansa se, joka on tyttöä kopeloimassa. Itselleni tilanteet näyttäytyvät korkeintaan absurdeina, mutta siksi, että noin älyttömyyksiä tapahtuu oikeassakin elämässä.

Joker

Jännitys/draama, Yhdysvallat

Ensi-ilta 4.10.

Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) pyristelee mielenterveysongelmistaan huolimatta osana kotikaupunkinsa Gothamin yhteiskuntaa työskennellen tilauspellenä. Hän asuu rähjäisessä asunnossa huonokuntoisen äitinsä kanssa ja haaveilee stand up -koomikon urasta, mutta yhteyttä oikein mihinkään ei tunnu löytyvän ennen kuin hänelle muodostuu nimi Joker.

Joker näyttää, kuinka yksilö on täysin yhteiskunnan armoilla, miten se pettää yksilön ja jättää hauraimman omilleen. Arthurin hahmoon kasaantuvat kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, ehkä jopa liiallisuuteen saakka, mutta pitäähän hahmoon hulluus perustella monesta suunnasta juurta jaksaen ja hänen motiivinsa olla ymmärrettävissä. Arthurin pään sisään päästään puistattavan syvälle, eikä voi kuin sääliä kuinka lohduton hänen maailmansa on ja kuinka pohjattoman yksinäinen hän on kuvitellessaan kaikenlaista. Aina ei voi olla täysin varma mikä on Arthurin mielensisäistä maailmaa ja mikä on oikeaa kieroutuneessa Gothamin kaupungissa. Potkivatko ihmiset Arthuria kerta toisensa jälkeen fyysisesti vai tapahtuuko vain hänen päässään henkisinä potkuina?

Joaquin Phoenix on aivan nappivalinta Arthuriksi. Roolisuoritus tuo mieleeni hänen roolihahmonsa Lynne Ramsayn You Were Never Really Here -trillerissä traumatisoituneena, sulkeutuneena sotaveternaanina ja Woody Allenin Irrational Man -elokuvassa masentuneena yliopisto-opettajana, jonka elämä saa tarkoituksensa hänen murhattuaan ihmisen. Roolisuoritus Jokerina on kuitenkin yhä vain syvällisempi ja kylmäävä, kaikki nuo aiemmat upeat roolisuoritukset yhteen vedettynä ja vielä hieman lisää päälle. Arthurin roolissa Phoenix pääsee irrottelemaan oikein kunnolla ja on huikean karmiva niin ilmeineen kuin riutuvan luisevine olemuksineenkin siitä naurusta puhumattakaan.

Todd Phillipsin käsikirjoitus on erinomainen, täynnä syvällistä yhteiskunnallista ja moraalista pohdintaa siitä, kuinka karmeat olot yhteiskunnassa luovat hirviönsä. Elokuva on vaikeaa ja kiusallista katsottavaa, mutta saa katsojan ajattelemaan asioita. Phillips lainailee sopivasti aineksia sieltä täältä, kuten Martin Scorsecen tuotannosta, mutta lopputulos kuitenkin seisoo omilla jaloillaan omaperäisenä ja varsinkin ilman sarjakuvaviitekehyksen tietämystäkin. Joker on alusta loppuun saakka tasaisen painostava ja ajoittain tuodaan ripaus epäsovinnaista huumoria, josta ei ole varma voiko sille nauraa. Elokuvassa on vain muutama turha korostaminen, miljoonaan kertaan samanlaisena nähty kaikkien tuntema tietty kujakohtaus ja viimeinen tarpeeton loppukohtaus, jotka olisi voinut jättää poiskin.

Joker on visuaalisesti huikean rappiollisen, karun. synkän harmaan näköinen seepiasävyisillä väreillä. Täynnä likaa, tuhrua ja graffiteja, mutta onnistuu olemaan värikäs harmaasta yleistunnelmasta huolimatta. Elokuva on myös musiikillisesti onnistunut, kohtalokas, surumielinen musiikki tukee kerrontaa ja Arthurin psyykeä. Muun muassa Tom of Finlandiin musiikkeja tekemässä olleen islantilaissäveltäjä Hildur Guðnadóttirin työ on tällä kertaa yhä vain vaikuttavampaa. Puistattavat musiikit tukevat ahdistavaa tunnelmaa vahvasti; musiikki on ilmavan kaikuisaa ja kolahtelevaa, on niin sydämen pamppailua muistuttavia rumpuja kuin sydäntä riipiviä viulujakin. Synkkä yhteiskunta ja toivottomuus ihan kuuluu, ei vain näy.

Harvoin, jos koskaan ovat art house- ja supersankari-genre olleet näin lähekkäin toisiaan. Joker on pyskologinen draamatrilleri ja sairauskertomus enemmän kuin sarjakuvafilmatisointi ja näin ollen ihan eri luokkaa perinteisiin supersankari tai -pahisfilmatisointeihin nähden. Elokuva olisi todennäköisesti toiminut erinomaisesti, vaikka kyseessä ei olisi ollut juuri DC:n Jokeri, vaan se olisi kertonut aivan uudesta hahmosta. Jokeri-näkökulma kuitenkin tuo elokuvalle lisää suurta huomiota sarjakuvafilmatisointien jatkumossa tuoden täysin uuden tuulahduksen niihin ja luoden Jokerin hahmon uudelleen. Samalla Waynen perhe ja tuleva Batman esitetään virkistävän erilaisesta näkökulmasta. On kuitenkin hyvä ratkaisu, ettei tätä Jokeria kytketä osaksi jatkumoa tai viitata suoraan johonkin jatkoon. 

On hieno ratkaisu, että elokuvan väkivalta ei ole toimintaväkivaltaa, viihdettä, jossa verta hädin tuskin nähdään, vaikka ihmisiä lahdataan roppakaupalla. Sen sijaan hätkähdyttäviä aseen pamauksia myöten Jokerin väkivalta on puistattavaa, harkittua ja brutaalia, eikä sillä mässäilyyn sorruta, vaan sitä käytetään harkiten. Jokeria tai tai tämän aiheuttamaa väkivaltaa ei glorifioida, ja Arthuria kohtaan tuntee sympatiaa lähinnä vain alkupuolella elokuvaa, mutta sääli on vahva tunne halki elokuvan. Arthur on mädän yhteiskunnan uhri, karun taustan omaava mielenterveyspotilas. Elokuva ei kuitenkaan ota kantaa mielenterveysongelmiin liittyvään stigmaan, ongelmia on elokuvissa käsitelty samankaltaiseen sävyyn pitkään, ja voi olla montaa mieltä vaikuttavatko ne oikean maailman tapaan kohdata mielenterveysongelmia samoin kuin pohdinta siitä, aiheuttaako elokuva tosimaailman väkivaltaa. Asiaa on pohdittu jo vuosikymmeniä elokuva- ja peliväkivallan kohdalla ja keskustelu on hieman kulahtanutta, eikä asiaan voi sanoa juuta tai jaata.

Arthur ei sovi oikein mihinkään, vaikka hän kuinka yrittää ja hahmon asetelma tuo mieleen Zen Cafen klassikkolaulun Mies, jonka ympäriltä tuolit viedään. Arthurilta on viety kaikki, häntä potkitaan, kaltoinkohdellaan ja hänelle nauretaan. Erityisesti kiusallinen kohtaus, jossa Arthur on katsomassa stand up-esiintymistä, kuvastaa hyvin hänen joukkoon sopimattomuuttaan, aivan kuten Zen Cafen laulussa ”Ja jos se nauraa se on useimmiten väärä paikka”. Ja voi millainen nauru se onkaan. Arthurin nauru on sydäntä riipivää, niin syvältä kumpuavan tuskaista, itkunsekaista pidättelemättömissä olevaa. Phoenix ei vain täytä suuria Jokerin saappaita senkin osalta, vaan luo täysin omat saappaat, sillä jo hänen tuottamansa nauru on paras kuulemani Jokeri-nauru. Kaiken kaikkiaan Joker onnistuu elokuvana erinomaisesti ja siitä voisi jopa aavistella muodostuvan modernin elokuvaklassikon.

Diva of Finland

Draama/musiikki, Suomi
Ensi-ilta 11.10.2019

Abivuottaan opiskeleva Henna (Suvi-Tuuli Teerinkoski) odottaa Pudasjärven kaamoksessa pääsevänsä ylioppilaskirjoitusten jälkeen viimein suureen maailmaan kokeilemaan siipiään. Ystäviensä (Jutta Myllykoski, Sonja Sippala) lahjakkaaksi ja musikaaliseksi hehkuttaman Hennan arki saa kuitenkin haasteita Siljan (Linda Manelius) muuttaessa naapuriin ja hurmatessa kaveripiirin puolelleen. Mustasukkainen ja epävarma Henna alkaa stalkata eloisaa, musikaalista, kaunista Siljaa somessa ja tosielämässä kateuden kirjaimellisesti sokaistessa hänet.

Lue arvosteluni Episodin nettisivuilta.

Fractured

Jännitys, Yhdysvallat 

Ensi-ilta Netflixissä 11.10.2019

Ajattelin vaihteeksi ottaa mukaan myös suoraan Netflixissä ensi-iltansa saavan elokuvan.

Rayn (Avatarista tuttu Sam Worthington) ja Joannen (American Horror Storysta tuttu Lily Rabe) pieni tytär loukkaantuu ja on vietävä sairaalaan perheen ollessa reissussa. Tytär joutuu lisäkokeisiin ja äiti lähtee mukaan isän jäädessä odottelemaan. Odotusaika venyy tunneiksi, vaimoa ja tytärtä kuulu, eikä sairaalan henkilökunta löydä enää mitään merkintöjä Joannesta ja tyttärestä. Ray alkaa etsiä perhettään epätoivoisena, eikä ole varma kehen voi luottaa.

Jännäreiden puolella kunnostautuneen, muun muassa Machinistista tutun Brad Andersonin tuore ohjaustyö alkaa pärähtävästi pariskunnan riidasta autossa, mikä jo sinänsä on pahaenteinen alkuasetelma, sillä ajaessa ei pitäisi antaa tunteiden kuumentua. Jo alusta asti pauhaa pahaenteinen musiikki ja värimaailma on synkän harmaa, kuvaus tukee kerrontaa järkkyneestä mielestä ja levottomuudesta, epävarmuudesta, mies kävelee häikäisevän valkeaa sairaalan käytävää pitkin ja koko kuvakulma on vinksallaan koko tilanteen tavoin.

Elokuva näyttää amerikkalaisen terveydenhuollon ja sairasvakuutussysteemien ”hohdokkuutta” ja terveydenhuoltoon liittyvine salaliittoineen tuo mieleen vuoden 2018 Unsane-jännärin. Kuten Unsanessa ja niin monissa muissakin elokuvissa, tässäkään ei voi olla varma onko yksilö oikeassa vai mieleltään järkkynyt, ovatko viranomaiset oikeassa vai mätiä ja korruptoituneita.

Elokuva on toteutettu tasaisen mukiinmenevästi ja mielenkiinto pysyy yllä, vaikkakaan elokuva ei tarjoa mitään uutta; yllättäviksi, maton alta vetäväksi tarkoitetut juonen käänteet on nähty niin moneen kertaan, että niille vain tuhahtelee. Fractured on Worthingtonin hahmon varassa ja katsojan halutaan samaistuvan tämän huoleen ja epäuskoon, jotka muuttuvat epätoivoksi ja tässä Worthington tekee vahvan roolisuorituksen keskinkertaisesta käsikirjoituksesta huolimatta.

Lokakuun top 3 elokuvaa tässä kuussa ensi kertaa näkemieni elokuvien joukossa: Joker, Filth ja Moon.

Syyskuun ensi-iltoja: leluja, tivolimiljöötä, nettihuijausta ja pukudraamaa

Tällaiseen veikeään maskottiin sain tarvikepussukan Toy Story nelosen nähtyäni.

Hieman viiveellä sain kasattua tämän postauksen näkemistäni syyskuun ensi-illoista. Nämä kaikki kuusi elokuvaa näin elokuussa vielä Episodilla ollessani. Nyt harjoittelukuukauden jälkeen olen jatkanut etänä Episodille kirjoittelua, mistä olen todella iloinen, sillä lehden kotiteatteri-osion arvosteluiden ja käännösjuttujen tekeminen on mukavaa vastapainoa opiskeluteksteille!

Toy Story 4

Ensi-ilta 6.9.

Woody on epävarma paikastaan uuden omistajan Bonnien lelukatraassa, mutta tytön tehdessä Kahveli-lelun, saa hän elämälleen tehtävän estäessä tätä menemästä roskiin. Perheen lähtiessä road tripille, kohtaavat lelut niin vanhoja kuin uusiakin ystäviä.

Toy Story 4 on jatko-osa, jota kukaan ei odottanut, mutta joka kuitenkin otetaan avosylin vastaan. Kyseessä on sympaattinen kertomus tuttujen lelujen elämästä, mutta ongelmana on tooodella suuri hahmokaarti. On sekä kaikki vanhat tutut että iso liuta sivuosiin jääviä uusia leluja, jotka toki hauskoja ovat, mutta jäävät juonelle epäoleelliseen pieneen osaan. Elokuva on hauska ja hieno jatkumo Toy Story -sarjalle jolla ainakin itselläni on vahva nostalgia-arvo.

Tämän näin ensin englanniksi ja sen jälkeen vielä suomeksi veljeni kanssa erikseen käydessäni katsomassa. Suomalaiset äänet jättivät jotenkin todella kylmäksi, mutta alkuperäisversiossa erityisesti Key&Peele-duon ja Keanu Reevesin roolisuoritukset olivat upeita.

SE: Toinen luku

Ensi-ilta 6.9.

27 vuotta on vierähtänyt ensimmäisen osan tapahtumista, kun aikuisiksi varttuneiden Luusereiden kerhon jäsenten on palattava Derryn-pikkukaupunkiin kohtaamaan unohtamansa muistot. Ennen kaikkea Pennywise-klovni ja traumat on kohdattava, jotta kaikki pääsevät elämissään eteenpäin.

Jatko-osa ei ole lähellekään niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta odotukseni olivat aika nollassa vuoden 1990 minisarjafilmatisoinnin jäljiltä, enkä kirjaa ole lukenut. Aavistelin että ensimmäisen elokuvan tasolle ei mitenkään ole mahdollista päästä: jotenkin vain lapsille tapahtuva kauhu on kaameampaa ja tarinan loppupuoli on synkempi, vailla kasarin nostalgia-arvoa

Tämän ylipitkän jatko-osan roolitus on todella onnistunut ja näyttelijät onnistuvat rooleissaan, vaikka käsikirjoitus aika kökkö onkin. Varsinkin elokuvan loppuosio menee ihme juoksenteluksi ja Pennywisea nähdään ikävän vähän omana karmivana itsenään, jonkalaisena hän ensimmäisessä osassa on. Tykkäsin elokuvasta tosi paljon visuaalisesti, erityisesti siirtymät olivat aivan tosi upeita ja örkit olivat hienon ällösti tehtyjä, juuri sopivan epätodellisen näköisiä suhteessa siihen että ovat epätodellisia elokuvan henkilöillekin. Tämäkin piti seuran vuoksi katsoa vielä toistamiseen.

Olen mukana kertomassa mietteitäni elokuvasta Episodin podcastissa.

Olen kuka haluat

Ensi-ilta 6.9.

Nuorempi rakastaja jättää 50-vuotiaan Clairen yllättäen ja elämänsä tyhjyyttä ja rakkauden kaipuuta paikatakseen tämä tekee Facebook-tilin. Hetken mielijohteesta hän kuitenkin tekeytyy parikymppiseksi nuoreksi varastetun kuvan taakse ja saa ex-rakastajansa kaverin rakastumaan luomaansa henkilöön.

Olen kuka haluat on ajatuksia herättävä kuvaus somemaailmasta vanhemman ihmisen silmin. Tämän kaltaista ei ole itselleni vielä tullut vastaan tehneen. Elokuva on visuaalisesti hienon kylmänsävyinen, ikään kuin koko elokuva olisi kuvattu Clairen näytön valoa hyödyntäen. Äänimaailmassa hydöynnetään tehokkaasti puhelimen merkkiääniä ja kolkkoutta. Kyseessä on vaikuttava ja kerronnallisesti hieno draama, jossa fiktio ja faktat, valheet ja fantasia sekoittuvat kiehtovalla tavalla yhä vain tiivistyen loppua kohden. Päähenkilöstä paljastetaan kohtaus kohtaukselta erilaisia puolia ja hänen psyykeensä sukelletaan huimalla tavalla.

Piirrokseni Crawleyn siskoksista vuodelta 2013

Downton Abbey

Ensi-ilta 13.9.

Downton Abbey -elokuvan maailmassa on kulunut puolitoista vuotta sarjan tapahtumista. Vuonna 1927 kunigas Yrjö V (Simon Jones) ja kuningatar Mary (Geraldine James) ilmoittavat tulevansa vierailemaan Downton Abbeyhyn. Tämä saa sekä jaarlipariskunnan (Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern), leskikreivitär Violetin (Maggie Smith), lady Maryn (Michelle Dockery) että palvelusväen aivan täpinöihinsä kuninkaallisissa valmisteluissa, eikä toilailuilta voida välttyä.

Downton Abbey on minulle todella tärkeä sarja, kaikki kaudet tuli katsottua yhdessä äitini ja veljeni kanssa uppoutuen täysillä kartanon elämään. Tämäkin oli käytävä seuran vuoksi katsomassa vielä toistamiseen. Elokuvan näkemisen jälkeen oli hienoa aloittaa alusta katsomaan sarjaa seurassa, joka ei ollut kartanon maailmaan vielä lainkaan tutustunut. On hienoa nähdä, miten paljon hahmot ovat sarjan aikana kehittyneet ja mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua ja miten paljon ensimmäisiltä kausilta onkaan ehtinyt jo unohtaa.

Lue koko arvosteluni Episodin sivuilta.

Playmobil

Ensi-ilta 27.9.

Ala-asteikäinen Charlie katoaa yllättäen lelunäyttelyn Playmobil-maailmaan, on veljensä huoltajana toimivan Marla-siskon vain seurattava perässä. Ihmeellisessä lelumaailmassa uusiin muovikehoihin totutellessa sisarukset saavat uutta perspektiiviä elämäänsä.

Kyseessä on mukahauska legokopio täynnä kuluneita, kömpelöitä vitsejä. Näkemäni versio oli vieläpä suomeksi dubattuna ja siinä kun on alussa ja lopussa ihmisten näyttelemiä pitkiä osioita niin hyi kauheaa. Ainoa hyvä puoli söpön palleroinen, huolella tehty visuaalinen ilme. Kulunut sanoma ja kankea opetus itseensä uskomisesta ja että mikä vain on mahdollista silloin.

Mestari Cheng

Ensi-ilta 27.9.

Kiinalais-suomalaisena yhteistyönä tehty elokuva kertoo yksinkertaisen, tunteellisen tarinan rauhalliseen tahtiin, ja sen vahvuutena ovat syvälliset henkilöhahmot, näyttelijöiden suoritukset sekä kaunis visuaalinen ilme. Mestarikokki Cheng (Chu Pak Hong) saapuu poikansa (Lucas Hsuan) kanssa lappilaiseen syrjäkylään ja päätyy sattumalta Sirkan (Anna-Maija Tuokko) omistaman kituuttelevan ravintolan kokiksi. Kylänmiehiä (Vesa-Matti Loiri, Kari Väänänen) kumma tulokas ihmetyttää, mutta niin vain alkaa englannin puhuminen ja uusien asioiden ennakkoluuloton kokeileminen heiltäkin luonnistua kaikkien osapuolten tutustuessa vieraaseen kulttuuriin arjen lomassa.

Lue arvosteluni Episodin sivuilta.

Syyskuussa tuli nämä ensi-illat mukaan lukien katsottua 30 elokuvaa, joista top 3 oli Vertigo (1958) , The Neon Demon (2016) ja Under the Silver Lake (2018). En ymmärrä miten noita mestariteoksia ei ollut tullut aiemmin katsottua ja niistäkin riittäisi vaikka mitä sanottavaa jos vain saisin sanottavan kirjoitettua tekstimuotoon.

Elokuun ensi-iltoja: toimintaräimettä, Hollywood-tarinaa, kärsimystä ja komediaa

Ohi on työntäyteinen, kahden työharjoittelun täyttämä kesä ja ehdin päivitellä tännekin näkemiäni elokuvia, vaikkakin hieman viiveellä. Olin elokuun työharjoittelussa elokuvalehti Episodissa ja oli kyllä ihan mahtavaa päästä kirjoittelemaan arvosteluita, kääntämään juttuja lehteen, antamaan tähtiä ajankohtaisille elokuville, tekemään nettiuutisia, heti toisena harjoittelupäivänä haastattelemaan Krista Kososta Beforeigners-sarjan merkeissä ja osallistumaan podcastiin. Tuntui kyllä just omalta hommalta. Oli hienoa päästä kiinnostavien elokuvien ennakkonäytöksiin ja päästä näkemään esimerkiksi Downton Abbey ensimmäisessä Suomen näytöksessä. Elokuun aikana tulikin katsottua yhtä monta elokuvaa kuin mitä kuukaudessa oli päiviä.

Fast & Furious: Hobbs & Shaw 

Ensi-ilta 2.8.

Heti ensimmäisen harjoittelupäiväni 31.7. aluksi pääsin ensimmäistä kertaa Imax-teatteriin. Elokuvaksi osui toimintaräime, jonka sarjasta olin joskus yläasteella nähnyt muutamaa elokuvaa varmaan osittain. 8-osaiseen sarjaan perehtymättömyys ei kuitenkaan haitannut mitään tämän melko aivottoman toimintaräimeen mukana pysymisessä.

Agentti Hobbs (Dwayne Johnson) ja entinen eliittisotilas Shaw (Jason Statham) pestataan etsimään biologinen ase, joka voi tuhota koko ihmiskunnan ennen kuin geenimanipuloitu Brixton (Idris Elba) saa aseen käsiinsä. Alkaa Yhdysvalloista Venäjälle ja Samoalle poukkoileva matka, jossa mukana on myös Brixtonin jahtaama Shawn sisko Hattie (Vanessa Kirby).

Karismaattiset päänäyttelijät osin pelastavat ison rahan toimintarysäyttelyn. Päähenkilöiden välistä
nokittelua ja sanailua on viihdyttävä seurata, kuten myös absurdiuteen yltyviä toimintakohtauksia.
Toiminta ja juonenkäänteet yltyvät ajoittain koomisiin mittasuhteisiin saakka. Esimerkiksi autojen liittyessä letkaksi ja noustessa ilmaan helikopterin nostamana ei voi nauruntyrskähdyksiltä
välttyä. Juoni on poukkoileva ja olisi voinut päättyä minkä tahansa toimintakohtauksen jälkeen, mutta
niin vain hahmot lähtevät vielä Venäjälle ja yhtäkkiä teleporttaavat Samoalle, jotta perhetausta voidaan vielä tuoda juonen keskiöön väkisin vääntämällä. Ryan Reynolds tekee hienon komiikkaroolin elokuvan alkupuolella ja ihan lopussa esiintyessään ja on yksi elokuvan parhaita paloja.

Hobbs & Shawn merkeissä pääsin osallistumaan elämäni ensimmäiseen podcastiin. Oli jännä kokemus, mutta ei eronnut juuri porukalla muuten vain elokuvasta rupattelusta. Oli myös hauska saada kuulijalta palautetta, että mukava kuulla itämurretta Episodin podcastissa :D

Scary Stories to Tell in the Dark 

Ensi-ilta 9.8.

Scary Stories to Tell in the Dark kertoo Stellasta (Zoe Colletti) ystävineen, jotka halloween-yönä 1968 seikkailevat hylättyyn kartanoon. Ränsistyneestä kartanosta liikkuu synkkä legenda Sarah Bellowsista ja tämän tuhoisista kertomuksista, joten vierailu kartanossa on omiaan tuomaan jännitystä nuorten halloweeniin. Kun nuori kirjailijanalku Stella nappaa kartanosta mukaansa verisiä tarinoita sisältävän kirjan, jonka tekstit käyvät toteen, ei koulukiusaaja olekaan enää heidän pahin haasteensa.

Lue arvosteluni Episodin nettisivuilta.

Once Upon a Time in Hollywood 

Ensi-ilta 16.8.

Harmitti vietävästi kun olin kipeänä juuri tämän elokuvan lehdistönäytöksen aikaan ja flunssan myötä ääneni oli kadoksissa, joten en pystynyt osallistumaan podcast-äänityksiinkään, vaikka juuri tästä olisi ollut mielenkiintoista päästä juttelemaan. Onneksi pääsin näkemään tämän kuitenkin heti ensi-iltapäivänä.

Vuonna 1969 Hollywood on muutoksen kourissa kulta-ajan tullessa taitoskohtaan. Rick Dalton (Leonardo DiCaprio) on Hollywoodin menestynyt länkkäri-tähti, joka itkuun pillahdellen pelkää uransa päättymistä stunt-näyttelijäkaverinsa Cliff Boothin (Brad Pitt) ollessa tukena. Toisaalla Sharon Tate (Margot Robbie) nauttii rennosta tähtösen elämästään samaan aikaan kuin Charles Mansonin nuorista hipeistä koostuva "perhe" viettää aikaa hylätyllä farmilla.

Quentin Tarantinon leffaksi OUaTiH:ssä on yllättävän vähän vähivaltaa, mutta loppuosio korvaa alkupuolen raakuudellaan. Elokuva on täynnä todella hienoa tarinointia ja eri henkilöhahmoihin keskitytään vuorollaan rauhassa. Ajankuva on visuaalisesti todella kaunis, värikäs, yksityiskohtia arvostava. Ajalle uskollinen musiikkimaailma on upea, siten että myös elokuvan hahmot kuulevat katsojille kuuluvan musiikin sillä aina joku kuuntelee musiikkia esimerkiksi autoradiosta.
Fakta ja fiktio sekoittuvat kiehtovalla tavalla ja elokuvan alkupuolen Sharon Tateen keskittyessä elokuva saa odottamaan, että kaikki menee niin kuin oikeasti meni, joten kyseisen päivän illan lähestyessä alkaa kuumottaa. Elokuva on todella hauska ja on huvittavaa kuinka Tarantino viljelee jalkafetissiään sen saamasta huomiosta tietoisena.

Ready or Not 

Ensi-ilta 23.8.
Nuori morsian (Samara Wawing) viettää häitään aviomiehensä (Mark O'Brien) rikkaan perheen valtavalla kartanolla, jossa ensi kertaa tapaamansa uusi suku paljastuu aikalailla erikoiseksi. Perheen häärituaalipeli paljastuu astetta vaarallisemmaksi piilosleikiksi, jossa kaikkien on selvittävä hengissä.

Tämä kauhukomedia on visuaalisesti upean aristokraattisen synkkä ja upeasti lavastettu. Elokuva on täynnä absurdia huumoria, joka saa pariin kertaan hymähtelemään, mutta kauhukomediaksi luokiteltuna olisin toivonut enemmänkin komediaa. Kyseessä on melko perinteinen kissa-hiiri-jahti kumminkin, vaikka mukana on muutamia hauskoja oivalluksia ja ällötyksiä esimerkiksi ruosteiseen naulaan liittyen ja loppu on hauskan yllättävä. Päähenkilöt jäävät todella etäisiksi ja vieraiksi, sillä elokuvassa on kiirehtimisen makua: tapahtumat alkavat suoraan häistä ja vain ohimennen sivutaan parin taustaa sekä sitä, miten häihin päädyttiin. Näin ollen kestää tovin ennen kuin sisäistää ketä kukakin paikalla oleva perheenjäsen on. Roolisuoritukset ovat mainioita ajoittaisista käsikirjoituksen ongelmista huolimatta. Sankaritar on ihan pidettävä, eikä vain kiljuen juokse karkuun, vaan myös puolustautuu rohkeasti. Elokuva kokee vahvan lässähtämisen puolessavälin lupaavan kiinnostavan alun jälkeen kun lähdetään metsään säntäilemään.

Dead Don't Die 

Ensi-ilta 23.8.

Centervillen pikkukaupungissa poliisitrio (Adam Driver, Bill Murray, Cloe Sevigny) kokee elämänsä kummallisimpia aikoja, kun aurinko ei enää laske totuttuun aikaan, kellot pysähtyvät ja eläimet käyttäytyvät kummallisesti. Veristen ruumiiden paljastuessa kolmikko alkaa epäillä että asialla ovat elävät kuolleet.

Ohjaaja Jim Jarmuschin tyylisesti elokuva on rentoa, totista jutustelua ja hienosti rakennettuja persoonallisia henkilöhahmoja, jotka huvittavat pelkällä olemuksellaan. Kuivakalla, komediaksi tarkoitetulla satiirilla on hienot hetkensä, kuten kofeiinizombiet ja hahmojen välinen sanailu. Neljättä seinää rikotaan yllättäen ja asia viedään asteen verran ylikin ja yhteiskunnallinen kommentointi puhelinzombiudesta ja ympäristökriisistä menee hieman ohi maalistaan.

Angel Has Fallen 

Ensi-ilta 23.8.

Veteraaniagentti Mike Banning (Gerard Butler) yrittää suojella Yhdysvaltojen presidenttiä (Morgan Freeman), mutta tämä yritetään salamurhata ja Banning lavastetaan syylliseksi. Banningin on pakoiltava FBI:ta ja oikeita syyllisiä ja pidettävä perheensä turvassa turvautuen yllättävään liittolaiseen.

Angel Has Fallen on kömpelö, epäloogisuuksia täynnä oleva levoton toimintaräime. Esimerkiksi päähenkilö ampuu helikopteria kohti, vaikka välissä on ikkuna on välissä, eikä ikkuna edes hajoa. Räjähtelyä, säntäilyä, sympaattiseksi tarkoitettu perhesuhdesivujuoni. Etäiseksi jäävä päähenkilö. En tiedä olisiko tästä saanut enemmän irti jos olisin nähnyt kaksi edellistä elokuvaa, mutta vahvasti epäilen. Taitavat nekin olla samaa toimintapläjäystä ja presidentin pelastamista. Äänimaailma on todella levoton, esimerkiksi kuuluu hätääntyneen kiljumisen ääniä vaikka kukaan ei
näytä kiljuvan hätääntyneenä. Elokuvan pahisjuoni paljastetaan todella ajoissa ja loppuosa on vain
säntäilyn seuraamista. Elokuva on pelkkiä kuluneita toimintakliseitä, eikä mitään yllättävää tai hienoa.

Good Boys 

Ensi-ilta 30.8.

Kolme 12-vuotiasta poikaa saa kutsun luokkakavereiden juhliin, joissa on luvassa pussailua. Poikatrio ei kuitenkaan osaa pussailla, mitä pitäisi pian oppia ja siinä apuna on käytettävä isän dronea ilman lupaa. Seuraa tapahtumarikas päivä, johon sisältyy muun muassa vahingossa varastettuja huumeita ja teinityttöjä karkuun juoksemista.

Sympaattinen, oikeasti naurattava komedia on kertomus ystävyydestä ja kasvamisesta höystettynä härskillä huumorilla. Roolitus on todella onnistunut ja pikkupoikatrio on todella luonteva rooleissaan, erityisesti jo ennestään pitämäni Jacob Tremblay on todella mahtava. Huumeita, juomista, seksileluja kuutosluokkalaisten päivän tapahtumissa saattaisi kuulostaa kyseenalaiselta, mutta näitä asioita tarkastellaan ns viattomasti lapsen silmin. Tai lapsen silmin niin miten aikuinen
kuvittelee lasten ihmettelevän. Päähenkilöhahmot ovat koomisen pikkuvanhoja, mutta silti oikeasti lapsia. Hienoa sanailua ja väärinkäsityksiä vain kuten lapsi voi kokea.

Kärsimys ja kunnia 

Ensi-ilta 30.8.

Pedro Almodovarin tuore draama kertoo terveysongelmien kanssa kamppailevasta menestyneestä elokuvaohjaajasta, joka muistelee omaa elämäänsä 1960-luvun lapsuudesta, 80-luvun ensirakkaudesta ja erosta nykyhetkeen, jossa vallitsee fyysinen kipu ja tyhjyys. Ohjaajan on kohdattava menneisyytensä ja aloittaa tämän tekemällä sovinnon elokuvassaan näytelleen tähden kanssa.

Kärsimys ja kunnia on Almodovarin tapaan visuaalisesti todella kaunis. Kyseessä on surumielinen kuvaus henkilöhahmosta, johon paneudutaan todella syvällisesti. Kaunis tarina, jossa käsitellään mielenkiintoisella tavalla luovuutta, mutta on myös kärsimystä. Elokuvaohjaajan nykyhetken elämän ohella kerrotaan hänen lapsuudestaan ja ensi-ihastuksestaan ja loppupuolella on hieno paljastus ja perustelu näiden lapsuuskohtausten näyttämiselle. Rauhallinen ja empaattinen elokuva, jossa fiktio ja Almodovarin oma elämänhistoria limittäytyvät mielenkiintoisella tavalla.

Kesälomaviikolla Tallinnassa

Toinen osa katsauksesta kesääni, joka on mennyt huimaa vauhtia. Ehdin tehdä viikon reissun Helsinkiin ja Tallinnaan ennen kuin alkoi parin kuukauden hektinen työharjoitteluni tapahtumatuotannon parissa. Pitkää päivää tullut painettua niin onneksi tuo reissu ennen sitä ehdittiin tehdä. Tuli räpsittyä paljon kivoja kuvia, joten jaan tuon lomaviikon kahdeksi postaukseksi, ettei tule kerralla liian pitkä kuvapläjäytys. Tässä kuvia lomaviikon toiselta puoliskolta Tallinnasta

20.6. torstai

Lähdettiin aamuysin laivalla Tallinnaan ja raahauduttiin matkatavaroiden kanssa helteisessä Tallinnassa ihanaan vanhaan kaupunkiin, jossa edellisen kerran tuli vierailtua vuosi sitten.

 Vanhassa kaupungissa on ihan oma tunnelmansa ja aina uusia kivoja juttuja löydettäväksi.

Lomalookkini ekana Tallinna-päivänä. Jokunen vuosi sitten kirpparilta löytämäni shortsit ja nyt kesällä kirpparilta löytämäni toppi kivoilla pitsihihoilla. Nuo upeat kengät hankin ihanasta uudesta vaateliikelöydöstä, Pull&Bearista.

Kissapatsaat aidalla.

Beer Housen eväät ja jotenkin hämmentävän nihkeä palvelu.

Iltaa istumassa kattoterassibaarissa.

21.6. perjantai

Näkymä tunnelmallisen Taanilinna-nimisen hotellimme ikkunasta. Hotelli oli kätevästi Vanhassa kaupungissa keskeisellä paikalla ja kaikki oli kätevän kävelymatkan päässä.

Hotelliaamupalalla jaksoi pitkälle päivään.

Linnan muurilla

 Korkealta oli hienot maisemat, vaikka nousu korkealle huteran oloisia portaita jänskättikin.

 Balti Jaama Turg- kauppahalli.

Baileysin makuisella ice cream rollilla herkuttelua. Näistä olin videoita nähnyt aiemmin instassa ja ihmetellyt mikä juttu tuo on. Se on siis kylmästä jäätelömassasta kylmälevyllä tehtyjä rullia. Niiden teon katsominen on jotenkin hypnoottista.

Balti Jaama Turgin kirppareiden yms kivojen putiikkien kiertelyä.

Tuolla oli ihana liike, joka oli pullollaan söpöjä, käsityönä tehtyjä nukkeja ja eläinhahmoja. Sieltä hankittiin tuliaisena majoituksesta kiitoksena kummeilleni pesukarhupehmolelu.

 Balti Jaama Turgilta käveltiin suosikkipaikkaani Tallinnassa, Telliskiven boheemiin kaupunginosaan.

Toisen Tallinna-päivän lomalookki koostui uusista kengistä, uusista New Yorkerin raitashortsteista ja aiemmin tehdystä kirpparilöydöstä.

Katutaidetta roskasta.

Tämä on yksi suosikkimaalauksistani mitä Tallinnassa olen nähnyt.

Tosi paljon upeita seinämaalauksia Telliskiven kaupunginosa täynnä.

Torstain ruokapaikkamme oli ravintola Argentiina. Niitä on Tallinnassa kaksi ja mentiin aluksi väärään, vaikka pöytävarauksemme oli sataman läheisyydessä olevassa Argentiinassa. Tosi mukavaa palvelua, tunnelmallinen paikka ja herkkuruokaa.

Rotermanni kanssa kiva kaupunginosa, sieltä löytyi esim tämä söpö buldoggi.

Tällainen hauska maalattu simpukka löytyi myös Rotermannilta.

 Kaunis auringonlasku hotellihuoneen ikkunasta.

22.6. lauantai

 Perinteiseen tapaani tältäkin Tallinnan reissulta hankin maatuskat kokoelmaani.

Toinen perinne on hankkia korvikset Oma Asi-nimisestä desing-liikkestä. Aiemmin olen hankkinut esim perhoskorvikset. 

Hotellihuoneen luovutus oli puoliltapäivin, joten täyttävän aamupalan vedettyämme lähdettiin helteiselle kaupungille kiertelemään matkatavaroinemme. Löydettiin ihania vaatekauppoja, joissa oli just ihanan tyylisiä vaatteita. Esim Springfield, Crop ja House.

Katutaidetta Kultuuri Katel-kulttuurikeskuksen läheisyydessä.

Ilmeikäs lintupatsas ja päivän asuna aiemmat kirpparilöytöshortsit sekä kirpparilöytöpaita keväältä.

Klo 18 lähtevää laivaa tähyillessä terminaalin läheisyydessä odottelemassa.

Kotimatka autossa körötellessä koitti sitten tuon viikon sunnuntaina. Oli kyllä upea reissu, vaikkakin moneen kertaan koetuissa paikoissa viikko, mutta aina uutta nähtävää ja koettavaa löytyy. Säät suosi ja tuli shoppailtua kivoja löytöjä.