Night Visions 22.-24.11.18

Ajattelin rikkoa viimein tämän puolen vuoden blogihiljaisuuden. Hiljaisuudelle ei ole ollut sen kummempaa syytä kuin että elämässä on ollut vaikka mitä muuta ajateltavaa ja niin paljon tapahtumaa, että ei vain ole tullut mieleenikään syventyä blogia päivittämään. Nyt kuitenkin innostus pitkästä aikaa heräsi, sillä haluan taltioida tänne loppuvuoden juttuja, joita olen vuosittain tänne taltioinut; elokuvafestivaalit ja joulujutut.

Marraskuussa tuli ensimmäistä kertaa lähdettyä Helsingissä järjestettävälle Night Visions-elokuvafestivaalille, joka on erikoistunut kauhu-, jännitys-, fantasia- ja scifi-elokuviin. Night Visions on nelipäiväinen tapahtuma mutta olimme siellä katselemassa elokuvia kolmena päivänä, torstaista launtaihin. Itse Helsingin reissulla olimme torstaista sunnuntaihin. Tuona aikana tuli katsottua 11 elokuvaa festareiden 41 elokuvan valikoimasta ja valvottua paljon.

Night Visions oli hienosti järjestetty tapahtuma Helsingin Kinopalatsissa kolmessa elokuvasalissa. Saimme liput lähes kaikkiin haluamiimme näytöksiin, eikä must see-elokuvia mennyt pahasti päällekkäin. Ohjelmistossa oli vain muutama elokuva, jotka olimme kaverini kanssa ennakkoon nähneet ja suurin osa oli sellaisia, joista ei ollut tullut ikinä kuultua. Kiva yllätys oli että jokaiseen elokuvaan mennessä sai Blockbuster-koodin, jolla voi katsoa kyseisestä elokuvapalvelusta leffan ilmaiseksi. Tosi kiva lisä olivat myös ympäri Kinopalatsia ripotellut upeat koristeet näytillä olevien elokuvien pohjalta tehtynä. Tässä lyhyet, hieman tajunnanvirtamaiset katsaukset katsottavaksi valikoimiimme kauhu- ja jännityselokuviin, joiden näkemisestä on jo hetki kulunut.


To. 22.11.

Cleaning Lady

2018, USA, Jon Knautz, psykologinen kauhutrilleri.

Varakas Alice (Alexis Kendra) yrittää päästä yli suhteestaan varattuun mieheen samalla kun yrittää ystävystyä palkkaamansa siivoojan, Shellyn (Rachel Alig), kanssa. Siivooja on hiljainen ja syrjään vetäytyvä, kasvot palovammoilla. Vähitellen takaumien kautta selviää että hänen menneisyytensä ja mielensä ovat yhtä rujoja kuin ulkomuotonsakin.

Elokuva on hienosti lavastettu ja maskeerattu, näyttelijätkin tekevät parhaansa mitä kökön käsikirjoituksen puitteissa pystyivät. Varsinkin päähenkilön roolisuoritus ja hahmo ovat sympaattisia, puolestaan siivoojanaisen hahmo jää perinteisen häiriintyneen hahmon arkkityyppiin eikä traumaattista, mässäilevää taustaa kummemmin selitellä hänen persoonaansa ja tekojaan. Juoneessa on muutamia kekseliäitä juttuja, kuten hiiret tehosekoittimessa. Juoni etenee kivasti vähitellen arkisesta kohti synkempää tunnelmaa kun aluksi vain vihjaillaan ilmiselvästi jotain olevan pielessä. The Cleaning Lady kuitenkin kaatuu laiskaan käsikirjoitukseensa, joka lopulta sortuu takaa-ajoksi ja siihen, että autosta loppuu bensa ja puhelimessa ei ole kenttää. Pääpahiksen hahmon kuvaus jää vain traumatisoituneen pikkutytön tasolle ja hänen kieroutuneisuuttaan selitettiin takaumien kautta. Elokuvas

Opera

1987, Italia, Dario Argento, mysteerijännäri.

Nuori Betty (Christina Marsillach) saa mahdollisuuden näyttää kykynsä Macbethin oopperasovituksen naispääosassa, mutta hän ei ehdi juuri iloita roolin saamisesta. Oopperan ympärillä tapahtuu kummia ja epäonnisia asioita, jotka äityvät murhien aalloksi. Betty on kaiken keskiössä kun murhaajalla vaikuttaa olevan jotain juuri häntä kohtaan pakottaessaan tämän katsomaan kaiken.

Suspiriasta parhaiten tunnetun Dario Argenton ohjaama Opera on ihan kekseliäs, visuaalisesti kokeileva ja tyylikäs. Erityisesti variskohtaukset olivat hienoja. Kohtaukset, joissa tappaja laittaa päähenkilön silmien alle neuloja, saivat kunnon puistatuksen ja fyysisen empatian kulkemaan. Elokuvan juoni on hauskan kökkö ja ennalta-arvattava, vaikkakin se yllätti juuri sillä että totta olikin juuri se mitä alleviivattiin. Elokuva menee hauskasti loppua kohden ihan plörinäksi ja todennäköisesti ihan tarkoituksella koomiseksi.

Operan silmät, neulat ja korpit.

Lifechanger

Kanada 2018, Justin McConnell, scifijännäri.

Erikoiset murhat riivaavat jouluista Torontoa, jossa seurataan vaihtuvia henkilöhahmoja kertojaäänen ollessa vähän väliä äänessä. Elokuva kuvaa lopulta äärimmäistä kiertolaisuutta ja sitä kuinka mikään ei ole omaa.Tämän elokuvan kohdalla on parempi mitä vähemmän juonesta tietää, jotta kerronnan myötä palaset loksahtelevat vähitellen paikoilleen.

Ihan hieno, omaperäinen idea joka on toteutettu kerronnallisesti hauskasti päähenkilöolennon karismaattisen äänen kertomana ja tämän persoona välittyy läpi vaikka ulkonäkönsä onkin jatkuvassa muutoksessa. Elokuva on täynnä omaperäistä body horroria, joka ajoittain puistattaakin. Toteutuksesta tosin näkee pienen budjetin niin efekteistä kuin juonen ajoittaisesta kankeudestakin. Mielenkiintoisesta asetelmasta ja kerrontatavasta huolimatta elokuva, sen päähenkikö ja tapahtumat jäävät teennäisen ja etäisen oloisiksi. Tosin surumielisen, loputtoman uuvuttavan yksinäisen tunnelman luomisessa on onnistuttu.

The Lifechangerissa esiintyvä arkku

The Unthinkable

Ruotsi 2018, Victor Danell, draama/katastrofielokuva.

Tuntematon uhka valtaa Ruotsin ja ajaa vähitellen koko yhteiskunnan sekasorron partaalle. Elokuva seuraa nuorta muusikkoa Alexia, niin hänen nuoruuttaan pikkukylässä kuin hänen paluutaan sinne nykyaikana tilanteen muuttuessa katasrofaalisemmaksi. Katasrofin ympäröidessä Alexin on myös kohdattava oma historiansa ja nuoruudesta asti vaivanneet kipukohdat.

Hienosti yksilötasolla katastrofia käsittelevä elokuva. Tunnelma on luotu hienosti epätietoisuudesta, joka syntyy kun koko kansakunta kohtaa tuntemattoman uhan. Katsoja arvailee suurimman osan ajasta että mistä kaikki johtuu ja arvailee niin terrorismin kuin zombisminkin olevan syynä tapahtumiin. Päähenkilön taustatarina on luotu hienosti, vaikka itse päähenkilö ei kovin pidettävä olekaan. Päähenkilö isineen oikein tihkuu toksista maskuliinisuutta ja koko elokuva kuvastaa mitä jatkuvasta puhumattomuudesta ja asioiden sisään patoamisesta seuraa. Perhedraama jännityselokuvan sisälle oli tehty oikein hienosti ja pidin paljon myös elokuvan surullisen kauniista lopusta, jossa ollaan vesisateessa kirkon raunioissa. Virkistävän erilainen pohjoismainen elokuva kaikkien rikosnoir-leffojen, matkaelokuvien ja komedioiden keskelle.

23.11.

Boar

Australia, 2017, Chris Sun, kauhukomedia

Jättimäinen tappajasika on päässyt ihmisten tappamisen makuun, eikä Australian takamailla pian kukaan ole turvassa. Turistiporukka eksyy epäonnisesti tappajasian kotikonnuille sukuloimaan.

Ihanaa aussiaksenttia ja taidokasta, eläväisen mukaansa tempaavaa dialogia. Harvinaisen hauska kauhujännäri juurikin dialoginsa ja hahmojen välille luodun kemian ansiosta. Jättivillisika on harvinaisen kämäisen koomisesti tehty kuten myös jotkin juonenkäänteistä ja takaa-ajokohtauksista. Arvostan kuitenkin että suurin osa efekteistä villisikaa myöten on tehty käsityönä näin cgi-animaation kulta-aikana.

Välillä käytiin kummieni luona nukkumassa ja katsomassa kissojensa perään heidän ollessa muualla.

Vultures (Vargur)

Islanti, 2018, Borgus Sightorsson, rikosjännäri.

Vultures kertoo veljeksistä, Erikistä ja Atlista, jotka salakuljettavat huumeita Reykjavikiin. Homma kuitenkin mutkistuu kun kuriirina toimiva puolalaistyttö ei saakaan tikistettyä kokaiinipaketteja ulos elimistöstään. Odotus muuttuu päiviksi ja niin veljesten kuin kuriirinkin tilanne kuumottavaksi poliisien päästessä jäljille.

Tämä on aikalailla perinteinen noir-rikosjännäri, josta en havainnut juuri mitään omaperäistä tai yllättävää vaikka en genren elokuvia olekaan juuri nähnyt. Hahmoista mikään ei ollut sellainen että hänen kohtalonsa olisi kiinnostanut, ainostaan loppu oli tunteita herättävä, ärsyttävä. Elokuva oli ihan kivan näköinen synkän harmaita sävyjä täynnä, mutta ei mitenkään mainittavalla tavalla erikoinen. Itselleni aika mauton ja hajuton elokuvakokemus.

Abrakadabra

Argentiina/Uusi-Seelanti 2018, Luciano&Nicolas Onetti, jännitys.

Vuoden 1971 Torinossa taikuri Lorenzo Mancini valmistelee show'nsa ensi-iltaa kun näyttämöltä löytyy kuollut nainen. Surmassa on käytetty taikatemppujen välineitä, joten Mancini uskoo jonkun haluavan hänen näyttävän syylliseltä. Uhreja tulee lisää ja miehen henkilökohtainen ahdinko mutkistuu ja muuttuu yhä vain houreisemmaksi.

Tämän aikana oli vaikea pysyä hereillä, vaikka oli vasta alkuilta. Juoni on tökerö, täynnä ylipitkiä kohtauksia ja loppukäänne on liioiteltu, tekemällä tehdyn oloinen että nytpä muka vedetään katsojalta matto jalkojen alta. Tässä on kaikennäköisiä kliseitä yhteen kasattuna, liekö tarkoituksellisesti kaikki 70-luvun elokuvien kaikki kököimmät ominaisuudet kasattu yhteen kun ajan henkeä on tavoiteltu niin visuaalisuuden, laadun kuin äänimaailmankin kautta. Päähenkilöä tai muitakaan hahmoja kohtaan ei ainakaan itselläni herännyt minkäänlaista sympatiaa tai kiinnostusta heidän kohtalostaan, sillä heidän taustoistaan ei kertottu juuri mitään. Ihan hienon näköinen oli sentään värikkäinen, retrotyyleineen ja ajan tämän genren henki on onnistuttu vangitsemaan hyvin.

Elokuvien katselun välissä piti tankatakin sushi-buffetissa.

The Field Guide to Evil

Uusi-Seelanti, 2018, useita ohjaajia, kauhu. Agnieska Smoczynska: The Kindler and The Virgin (Puola), Franz & Fiala: Die Trud (Itävalta), Clavin Lee Reeder: Beware the Melonheads (USA), Katrin Gebbe: Die Rote Maus (Saksa), Can Evrenol: Al Karisi, The Childbirth Djinn (Turkki), Ashim Ahluwalia: Palace of Horrors (Intia), Yannis Veslemes: What Ever Happened to Panagas the Pagan (Kreikka), Peter Strickland: Cobbler's Lot (Unkari).

The Field Guide to Evil koostuu kahdeksasta lyhyestä kauhuelokuvasta, jokainen eri ohjaajalta. Kukin ohjaaja ammentaa oman kotimaansa karmivista kansantaruista, kuten kreikkalaisesta menninkäisestä, vastasyntynyttä kärttävästä pahasta turkkilaishengestä, puolalaisesta sydämen syöntiin ajavasta hengestä sekä eristyksissä elävistä saksalaissisaruksista, joita paha henki piinaa. Joukkoon lukeutuu myös Lovecraft-tyylinen intialaiselokuva, jossa siirtomaa-ajan haamut ovat läsnä, itävaltalainen kertomus kielletystä rakkaudesta sekä unkarilainen synkkä fantasia, jossa kuninkaantyttären upeiden kenkien ja rakkauden vuoksi on suoritettava tehtäviä. Kummallisuuksien joukkoon lukeutuu muun muassa myös yhdysvaltalainen, melonipäinen metsässä asuva kansa.

Tykkään tosi paljon tämän kaltaisista antologiaelokuvista, joissa jokainen lyhytelokuva on oma kokonaisuutensa, mutta silti kiinteä osa elokuvakokoelmaa kietoutuen yhteisen teeman ympärille. Tässä tapauksessa teemana on folklore, erilaiset karmivat kansantarinat ympäri maailmaa. The Field Guide to Evil on täynnä tasaisen hienoja lyhäreitä, joissa jkaisessa oma taidolla rakennettu maailmansa ja tunnelmansa. Osa toki oli hienompi kuin toiset, esimerkiksi yhdysvaltalainen melonipäälyhäri oli ihan huumoriksi vedetty. Suurin osa elokuvista oli visuaalisesti todella upeita, synkeän värisiä, tunnelmallisia. Yhdessä ne luovat hienon folkloren ja kansantarujen ympärille kietoutuvan kertomuskokoelman.

                      Upea asetelma The Windistä

24.11.

The Wind

USA, 2018, Emma Tammi western-kauhu.

The Wind sijoittuu preerialle, jossa tuuli ujeltaa armottomasti taukoamatta. Siellä uudisasukaspariskunta Lizzy (Caitlin Gerard) ja Isaac Macklin (Ashley Zukerman) saavat kauan yksin asuttuaan naapureita. Nelikko kohtaa pian pelottavia haasteita preeriademonien alkaessa riivata naisten elämää, vai onko kyse sittenkään yliluonnollisista voimista...

The Windiä kuvaavat parhaiten sanat tunnelmallinen, uhkaava ja kaunis. Elokuvan äänimaailma on erityisen tehokas, sillä taustalla kuuluu lähes taukoamatta tuulen ujellus, johon alussa kiinnitin huomiota, mutta johon totuin myöhemmin eikä ääntä enää melkein huomannutkaan myöhemmin.
Elokuvassa on vain viisi näyttelijää, jotka suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Erityisesti pääosan näyttelijä, jonka läsnäololle lähes koko elokuva pohjautuu, saa katsojan eläytymään erämaan herättämään levottomuuteen. Elokuva on taidokkaasti rakennettu; se paljastaa asioita pikku hiljaa ja rakentaa tunnelmaa, jossa ei voi olla aivan varma ovatko päähenkilön kokemat asiat todella yliluonnollisia vai jotain muuta. Pidin paljon myös elokuvan kauniista puvustuksesta, lavastuksesta ja miljööstä ylipäänsä. Tämä on kivasti hieman The Witch-elokuvan tyylinen kuvastoltaan ja kerronnaltaan sekä tunnelmaltaan tasaisen uhkaava, johon ripotellaan viittauksia yliluonnollisen läsnäoloon.

The Witch in the Window

USA, 2018, Andy Mitton, kauhu.

The Witch in the Window keskittyy kuvaamaan isän (Alex Drape) ja 12-vuotiaan poikansa (Charlie Tacker) suhdetta isän hankkiessa vanhan talon kunnostettavakseen. He ovat vanhempien eron myötä etääntyneet toisistaan, mutta lähentyvät kummasti talossa olevan jotain remontointia kummasti haittaavaa.

Vaikka The Witch in the Window onkin asetelmaltaan melko perinteinen kummittelukertomus, on siinä hauskan absurdi ja kivan erilainen juoni. Tämä ei ole pelkkää perinteistä kummituksilla säikyttelyä, vaikka sitäkin viljelee hieman. Tunnelma pysyy tasaisen jännittävänä ja lisämaustetta tuodaan koomisilla tilanteilla, kuten pitkällä tuijotuksella nenä lähes kiinni kummitusnaisen poskessa. Lopulta jää kummallinen fiilis että mikä olikaan totta. Kaikkein hauskinta tässä on henkilöhahmojen kaavamaisesta poikkeava reagointi kummitteluun.

What Keeps You Alive

Kanada, 2018, Colin Minihan, trilleri.

Elokuvafestarimme päätti trilleri, jossa pariskunta Jackie (Hannah Emily Anderson) ja Jules (Brittany Allen) viettävät ensimmäistä hääpäiväänsä syrjäisellä metsämökillä. Onnellinen matka saa kuitenkin ei niin onnellisia käänteitä Julesin saadessa selville, että vaimo ei olekaan se ihminen, joka on tämän luullut.

Kuten tavallista, tämän kaltaisissa kissa-hiiri-asetelman omaavissa elokuvissa vain ihmettelee hahmojen tekemiä päätöksiä, kun toinen jahtaa uhriaan tappoaikeissa. Pahiksen motiiveja ei juuri selitellä ja hän jää hyvin yksiulotteiseksi hahmoksi ja hänet kuitataan vain psykopaattina. Tykkäsin kuitenkin elokuvan miljööstä ja päähenkilöhahmosta tavallaan, vaikka tavallaan hän epäloogisen toimintansa myötä on aika ärsyttävä. Asetelma siitä, että rakas henkilö paljastuu aivan yllättäen joksikuksi vieraaksi on mielenkiintoisen karmiva, vaikkakin on jotenkin teennäistä että niin kävisi aivan yllättäen mökkireissulle lähtiessä.

Helsingin reissu oli muutenkin tosi mukava ja elokuvien katselun ja bussissa istumisen lisäksi ehdittiin syödä hyvää ruokaa ja shoppailla. Kaverini löysi muun muassa tämän mahtavimman koriste-esineen, lintukoiran ja löydettiin tuo yllä oleva Suspiria-tyylinen upea rakennus. Kaiken kaikkiaan mahtava Helsinki-seikkailu, vaikka univelkaa jonkun verran taisi reissulla kertyä.

Tein muuten viime syksynä profiilin Letterboxd-elokuvapalveluun, jossa voi pitää ns elokuvapäiväkirjaa katsomistaan elokuvista. Sieltä on hauska seurata mitä kaikkea on tullut katsottua ja mitä niistä on tykännyt. Olen siellä nimellä Miiaumau.

Movie Monday #59- Disney Villains

Ajattelin pitkästä aikaa tarttua Movie Monday-elokuvahaasteblogin aiheisiin. Disney-elokuvat ovat lähellä sydäntäni ja niitä tulee yhä katsottua aika usein, sillä keräämme niitä veljeni kanssa.

Movie Mondayn haasteen 59 aiheena ovat Disneyn pahikset

"Kuka on suosikkisi? Ketä pelkäsit lapsena? Kenen ääni vieläkin saa karvat nousemaan pystyyn?Onko dubbauksella väliä, mistä hahmon kammottavuus koostuu?"

Kuvituksena alkuperäisten Disney-ulkonäköjen lisäksi Jirka Väätäisen upeita realistisia kuvia Disney-hahmoista. Kannattaa käydä katsomassa lähdelinkeistä muitakin tyypin toteuttamia upeuksia!

Suosikkini

  

Lähde Techeblog

Oma suosikkini ehkä on ollut Ursula, sillä hänen pahuudelleen on annettu jonkinmoinen selitys, vallanhimo ja kateus Tritonia kohtaan. Ursula on ovela ja hauska hahmo, hän osaa esittää mukavaa ja "auttaa" Arielia saamaan jalat. Suomenkielinen dubbaus sopii hahmolle täydellisesti; monipuolinen, käheä ja ovela ääni. Hänen muodonmuutoksensa on hauska, ihmishahmo on tosin monta kertaa ärsyttävämpi kuin Ursula normaalimuodossaan. Tätäkin hahmoa alan aina vihata elokuvan loppua kohti yhä enemmän.

Lähde Jirka Väätäinen

Lähde Rinki tinki tinki

Liisa Ihmemaassa-piirretyn Herttakuningatar, mukavan sekopää hahmo, samalla kyllä ärsyttäväkin. Tästä en sen kummemmin muista yksityiskohtia sillä kyseisen piirretyn näkemisestä on kulunut harmillisen paljon aikaa :/

Inhokkini/lapsena pelon kohteet

Lähde Monologuedb

Lumikin äitipuoli nostattaa kylmiä väreitä vieläkin. Häntä en muistaakseni pienenä juuri pelännyt, mutta inhosin. Äitipuolen ilmeettömyys, tunteettomuus, itsekeskeisyys ja ulkonäkökeskeisyys, kylmyys, tuo naamakin ja ääni...Se vain että ei pahemmin selitellä miksi eukko on sellainen kuin on. 

Lähde Jirka Väätäinen

Lähde Disney Wikia

Kuvernööri Ratcliffeä vihaan ehkä äitipuoltakin enemmän. Inhoni tätä hahmoa kohtaan aiheuttavat hänen ylimielisyytensä, määräilevyytensä, puhetyylinsä sekä asenne että hän omistaa uuden valloitetun mantereen ja sen kullan, alkuperäiskansan kustannuksella, ylipäänsä se koko kolonialistinen asenne. Ulkonäkökin on niin vastenmielinen. Hahmo on kyllä aika yksiuloitteinen ja ainoana motiivina pahuudelle taitaa olla ahneus.

Inhokki vai suosikki?

Lähde io9

Cruella deVilin haluaisin kovasti laittaa joko inhokikseni tai suosikikseni, mutta en osaa määritellä inhoanko koko hahmoa vai tykkäänkö, tavallaan molempia xD Todella mahtava hahmo kuitenkin.

Kesä 2017 yhteenvetona

Ohhoh onpas jälleen yksi kesä ihan huomaamatta jäänyt taaksepäin. Ihan huomaamatta jäi blogihommat sivuun koko kesäksi vaikka välillä on ollut mielessä että pitäisi jotain julkaista. Nyt syksyn ja opiskelujen alkaessa onkin mukava tehdä jonkinlaista yhteenvetoa, kesän muistelupostausta jota on itse myöhemmim lueskella. Kesä meni yhdessä hujauksessa. Kesäkuun ehdin lomailla kotikotona kirjateenttiin lukemista lukuun ottamatta. Kesäkuun lopusta tähän asti onkin sitten mennyt aikalailla vain töitä tehden, marjamyyntikioskilla jossa nyt yhä syyskuussa pystyn jatkamaan sillä luentoja on vain pari viikossa näin alkuun. Hui, kandiseminaarinkin ensimmäinen tapaaminen oli jo. Aika ahdistavaa kun ei ole mitään konkreettista ideaa mistä aiheesta tekisin kandidaatintutkielmani. Jospa se tässä pian ajatuksia pyöritellessä selkiytyisi.

Kesällä en ehtinyt juurikaan reissuta, mutta neljät juhlat tuli käytyä; rippijuhlat, kahdet valmistujaiset ja kahdet suuret synttärijuhlat. Toiset niistä olivat vanhempieni suuret tuplajuhlat kun täyttivät molemmat pyöreitä tänä vuonna. 

Kesäkuun lomaillessa ehdittiin käydä myös omalla mökillä aikaa viettämässä. Taavetti varsinkin tykkäsi käydä luonnon helmassa.

 Kävin heinäkuussa lapsuuden kotipaikkakunnallani pitkästä aikaa, siellä pitkäaikaisimman ystäväni tupareissa. Oli ihanaa käydä lapsuuden maisemissa ja viettää juhlimisen jälkeistä rentoa päivää Konnuksen kanavalla ja paikkakuntaa kierrellen kauniissa säässä. 

Olin Ilosaarirockissa talkoolaisena. Pitkästä aikaa festareilla ja vieläpä ilmaiseksi työpanoksen hinnalla. Minulle tosin sattuivat juuri yövuorot järjestyksenvalvontakopilta, jossa kirjattiin ylös järkkäreiden työvuorot ja pidettiin kirjaa rdiopuhelimista. Päivällä piti saada nukuttua että jaksoi yön valvoa, joten en ehtinyt nähdä kuin kolme keikkaa, juuri ne bändit joiden takia rokkiin halusinkin; Pariisin Kevät, Imagine Dragons ja Royal Blood. Taisin nähdä osia myös muutamien muiden esiintyjien keikoista. Rokkiyövuorojen ja marjakioskin työvuorojen yhdistäminen oli suht raskasta mutta kyllä siitäkin selvisi hyvin.

Äitini ja veljeni olivat meillä käymässä pitkästä aikaa. Käytiin Botanialla ihailemassa ja Kuunari Elinalla pizzoilla. Oli kyllä mukava viikonloppu silloin, vaikka melko pikavisiitillä kävivätkin.

Ehdin jo säikähtää etten tänä kesänä pääsisi kummieni mökille jossa olemme perheeni kanssa käyneet lähes joka kesä, mutta onneksi pääsimmekin viettämään sinne mukavaa viikonloppua hyvässä seurassa ja herkkuruuan parissa. Pidimme myös käsityö/taidetyöpajaa, jossa valmistuneet tuotokset näkyvät alla. Myös kavereita olen ehtinyt näkemään taidenäyttelyiden ja kauhuleffaöiden merkeissä.

Työn ohella on jäänyt aikaa myös harrastuksilleni, sillä opiskelujuttuihin en juurikaan ole jaksanut keskittyä (mikä saattaa toki myöhemmin kostautua sillä vuoden loppuun on ainakin kolme 10-sivuista esseetä kirjoitettavana) Olen askarrellut paljon sillä alkuvuodesta innostuin siitä pitkästä aikaa. Kalenteriaskartelu ja etanapostin väsäily ovat olleet rentouttavaa puuhailua. Olen pitkästä aikaa innostunut myös lukemisesta. Elokuussa luin jopa kolme huippuhyvää kirjaa. Nyt kun opiskelulukeminen on ollut vähän sivussa (mikä myöskin varmaan kostautuu tässä syksyllä) niin on ollut innostusta omien kirjojen lukemiseen. Varsinkin kioskilla hiljaisina päivinä kun asiakkaita ei ole, on ehtinyt hyvin lukea.

Haluaisin uudistaa tätä blogia ja alkaa aktiivisemmin tekemään postauksia, ei vain elokuvamietteitä vaan ylipäänsä kaikesta pohtimistani asioista ja jutuista jotka minua inspiroivat sekä aikaansaannoksistani. Haluaidin askartelujeni ja piirtelyitteni näkyvän myös täällä vaikka Instagram onkin itselleni ominainen, helppo ja nopea julkaisutapa. Visuaalisuus ja kuvat ovat tärkeitä itselleni joten haluaisin niiden olevan läsnä blogissani vahvasti. Kuitenkin ongelmana on koneeni joka on vanha ja raihnainen eikä suostu näyttämään kuvia joten niiden lisääminenkin on hankalaa. Puhelimen ja tabletin kautta kuvien lisääminen puolestaan on hidasta ja työlästä. Ehkä koitan kestää tilannetta jotenkin ja saada kuviakin tänne, tehdä blogistani inspiraationi paikan joka se joskus oli. Lisäksi blogin ulkoasun muuttaminen on ollut pitkään mietinnässä. Myös tuon nimen kanssa olen tuskaillut, se on niin pitkä ja epäkäytännöllinen. Senkin muutan kunhan keksin uuden, iskevän nimen.

Tästä postauksesta sain onneksi porukoiden pöytäkoneella tehtyä tällaisen kuvapläjäysmuistelun. Olen muuten nyt ensimmäistä kertaa yhdeksään viikkoon kotikotona, sillä monet viikonloput olen ollut töissä. Oli kyllä kauhea ikävä Viliä ja Taavettia. Nyt autottomana ei tule ylipäänsä niin helposti lähdettyä mihinkään. Autoni kun alkoi heinäkuussa vedellä viimeisiään ja nyt on laitettu pois rekisteristä. Rip Hokkuspokkus.

Luonnon ulottuvuudet-taidenäyttelyjen järjestäminen

Nytpä on elämäni ensimmäiset näyttelyt pidetty, kolme kappaletta. Ensimmäinen tammikuussa Nilsiän kirjastossa, toinen helmikuussa Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa Botanialla ja kolmas maaliskuussa Kuopion ravintola Introssa. Monenlaista näyttelypaikkaa eri paikkakunnilla. Kotipaikkakunnalta tuli kyselyä voisiko näyttelyn järjestää siellä kesällä pitäjäpäivien aikaan. Ja voihan sen, sponsorikehysliikekin vastasi että kehykset voi olla lainassa vielä. Kaikin puolin mukava sponsori kyllä sattui löytymään.

On muutenkin kokonaisuutena ollut mukava ja positiivinen kokemus tämä mediakulttuurin ja viestinnän projektityön kurssia varten tehty homma. Hommaahan varsinkin alussa riitti; viime vuoden lopulla hirveää sähköpostirumbaa ja paniikkia mistä löytyy näyttelytiloja. Kuitenkin itse toteuttaminen oli suht rentoa, sen kun kävi vaan kuun alussa viemässä taulut (kolme tuntia meni joka kerralla) ja kuun lopulla haki. Olihan siinä aika sumplimista ja sommittelua välillä miten taulut saa nätisti ja järkevästi esille. Onneksi jokaisen näyttelypaikan puitteet olivat kuitenkin hyvät ja taulut sai hyvin esille. Siinä ennen kuun alkua mainosteli näyttelyä ympäriinsä että kurssin viestintäpainoitteinen tavoite täyttyy. Olihan tässä aika paljon hommaa, mutta juuri kuuden opintopisteen työmäärän verran.

Kuluja näyttelyistä tuli yhden paikan vuokrasta, käyntikorteista ja näyttelypaikkoihin ajamisesta niitä alustavasti katsoessa ja tauluja viedessä/hakiessa. Onneksi ajomatkat sai yhdistettyä muiden paikkakunnalla asioimisen yhteyteen. Ja kuluthan korvautuvat opintotuella jonka ansaitsemisen osana ne kuusi opintopistettä ovat :,D Kulut ovat kuitenkin pienet verrattuna siihen mitä kaikkea näyttelyiden järjestäminen antoi; positiivisen kokemuksen, uuden oppimista, viestintäni kehittämistä, laatuaikaa veljen kanssa ja mukava yhteinen projekti, positiivisia kokemuksia näyttelyvieraille ja tietysti näkyvyyttä veljeni upeille valokuville sekä omille tuherruksilleni. Saa nähdä ottaako joku joskus yhteyttä tämän tiimoilta, mutta toistaiseksi ei ole tullut yhteydenottoja. Teosten myyminen tosin ei ollut tavoitteenamme eikä sitä alkuun edes mietitty, mutta sen tultua mieleen tilattiin käyntikortteja. Niin ja poikihan tämä sen yhden lisänäyttelyn pyynnön, mukava järjestää ns ohjelmaa pitäjäpäiville.

Palaute näyttelyistä oli kaikin puolin positiivista sekä kävijöiltä että näyttelypaikoista. Kahdesta paikasta kehuivat kovasti ja painokkaasti sanoivat että saa toistekin tulla pitämään näyttelyä. Toki muutamia negatiivisempia ja haastavia puolia tässä projektissa on ollut mutta positiivinen puoli vahvasti korostui. Onneksi keksin juuri tämän kurssin projektiksi. Nyt vain pitäisi saada aikaiseksi kirjoittaa loppuraportti valmiiksi ja valmistella miten projektin esittelen kurssin viimeisessä tapaamisessa toukokuussa. Saa nähdä millaisen vastaanoton se saa projektiohjaajaltani ja kurssin kahdelta muulta vetäjältä. Jospa tulee hyvä arvosanakin, sillä panostin tähän niin paljon.