Vuoden 2023 suosikkielokuvani: Absurdeja kokemuksia, mielikuvituksen juhlaa ja kiinnostavia kohtaloita

Vuonna 2023 tuli katsottua ennätysvähän uusia elokuvia. Arki tuntuu niin hektiseltä ja vuosi oli uuvuttava, että en raahautunut elokuvateatteriin niin usein kuin olisin halunnut.

Mietin että olisiko enemmän ideaa tehdä top 10 vuoden aikana katsomistani elokuvista, kun jonkin verran tuli kotona katsottua. Ainakin tällä kertaa vielä perinteen mukaan vuoden aikana ilmestyneiden lista.

Katsottuja elokuvia, lyhytelokuvia ja minisarjoja kertyi 201. 

Katsoin vuonna 2022 194 elokuvaa. (2021 katsoin 157, 2020 180 ja 2019 234).

10. Poika ja haikara

Sodan runtelemassa Japanissa poika muuttaa maalle ja vihjeistä alkaa etsiä kuollutta äitiään. Mystinen haikara johdattelee häntä elävien ja kuolleiden rajalla olevaan maailmaan.

Poika ja haikara oli ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäni Studio Ghiblin elokuva. Pitihän se käydä katsomassa, jos sattuu jäämään Hayao Miyazakin viimeiseksi teokseksi.

Jälleen tuttuun Ghibli-tapaan mielikuvituksen juhlaa. Rakastan tämän surrealismia ja kuinka unenomaista kaikki on. Huikea visuaalisuus ja laaja maailma täynnä yksityiskohtia. Mukana on tosin paljon samanlaista kuin Miyazakin aiemmissa elokuissa, eikä lisää paljon uutta pakkaan. Myös juoni on aika simppeli, mutta silti nautin elokuvasta.

9. Beau is Afraid

Ahdistunut Beau pelkää kaikkea. Hänen kuitenkin täytyisi uskaltaa lähteä pelkäämänsä äitinsä hautajaisiin. Alkaa monimutkainen ja levoton matka, jossa pohditaan koko elämänkaarta.

Ari Aster on yksi suosikkiohjaajiani, mutta tämä jätti hieman kylmäksi. Tämä on huikea aikuisten satu: täynnä ahdistuneisuutta, masennusta, äitiongelmia, pelokkuutta ja palleja. Rakastin, kuinka täynnä odottamattomia asioita elokuva voikaan olla. Hauska musta komedia on tosin ylipitkä ja laahaa paikoin. Visuaalisesti hieno ja kekseliäs puhumattakaan Joaquin Phoenixin roolisuorituksen taidokkuudesta.

8. Dream Scenario

Nicholas Cagen näyttelemä yliopistoprofessori alkaa selittämättömästi ilmestyä ihmisten uniin. Ilmiö paisuu ja kohta kaikki tunnistavat hänet. Alkuun hän oleilee unissa passiivisena, mutta asiat saavat synkkiä sävyjä.

Dream Scenarion asetelma on mitä hulvattomin. Elokuva on täynnä kuivakkaa, toteavaa huumoria. Rakastin elokuvan absurdia tunnelmaa ja höpsöyttä. Nicholas Cage sopii rooliin täydellisesti.

Jobin kertomuksen kaltaisesti kerrotaan ihmisen koettelemuksista ja menetyksistä Samuel Beckettin näytelmien kaltaisessa ääriabsurdissa meiningissä. Asiat vain eskaloituvat pienestä jättimäisiin mittasuhteisiin. Käsitellään kiinnostavasti joukosta pois sulkemista, netti-ilmiöistä ja ties mitä hämmentävyyksiä.

Dream Scenarion Suomen ensi-ilta on vasta helmikuussa, mutta näin tämän ennakkoon Night Visions -festivaalilla.

7. Animal Kingdom

Mystinen tauti saa ihmiset hitaasti muuttumaan eläimiksi tässä ranskalaiselokuvassa. Isä ja poika etsivät perheen äitiä ja koittavat selvitä elämänmuutoksissa.

Elokuvan juoni on omaperäinen ja kertoo kauniisti isän ja pojan välisestä suhteesta. Visuaaliset efektit ovat vaikuttavat, vaikka niissä olisi riski näyttää tosi kököltä ja epäuskottavalta, mikä vesittäisi koko tarinan.

Ilahduttavasti elokuva ei ole ainoastaan kasvutarina tai hirviöelokuva, vaan on moniulotteinen kertomus ihmisyydestä, luonnosta ja eroammeko loppujen lopuksi eläimistä syvällä sisimmässä. Animal Kingdom tavoittaa hienosti erilaisuuden pelon, kasvamisen, menetysten kanssa pärjäämisen ja syrjimisen.

Näin elokuvan Night Visions -festivaaleilla, mutta varsinaisesta teatterilevityksestä Suomessa ei ole tietoa.

6. Valoa valoa valoa

Mariia palaa lapsuudenkotiinsa käymään. Muistot nuoruudesta palaavat tahtomatta mieleen. Mimi sai hänen elämänsä täyteen valoa. Mariia pohtii traagisten olosuhteiden aiheuttamaa syyllisyyttä ja anteeksiantoa.

Inari Niemen ohjaus on koskettava kuvaus nuoresta rakkaudesta. Juoni kulkee koukuttavasti ja vääjäämättömästi kohti tragediaa. Tarina kerrotaan oivaltavalla tavalla. Surumielisyys leijuu kauniin rakkaustarinan yllä kuin ydinlaskeuma. Koskettavasta juonesta ei selviä kuivin silmin.

Elokuva on upeasti kuvattu ja täynnä hienoa retroestetiikkaa. Nuoret näyttelijät näyttelevät upean luonnollisesti. Kerrankin pidin elokuvaversiosta enemmän kuin kirjasta.

Elokuvan ohjaaja ja tuottaja kertoivat minulle mietteitään elokuvasta syksyllä.

5. Peluri

Lastentarhan työntekijä saa selville, että hänellä ei ole aivoja. Hän päätyy tuuliajolle elämässään ja löytää uuden suunnan hautausurakoitsijan apurina. Kollega paljastuu peliriippuvaiseksi.

Teemu Nikki teki jälleen omaehtoista ja yllättävää kotimaista elokuvaa, eikä pettänyt jälleen kerran.

Pelurissa on hieno vastapaino, kun toinen päähenkilöistä on raivostuttava ja toinen rakastettava. Karu ja arvaamaton elokuva on täynnä mustaa huumoria, jolle nauroin jatkuvasti. Vaikka koko juoni kuulostaa aluksi älyttömältä ja epäuskottavalta, elokuvassa kaikki on luontevaa ja soljuvaa. Kerrotaan kiehtovasti muun muassa ulkopuoliseksi jäämisen pelosta, riskien ottamisesta, sairauksista ja mitä rakkaidensa takia haluaa tehdä.

Teemu Nikki ja toisen pääosan esittäjä Jari Virman kertoivat minulle mietteitään elokuvasta syksyllä.

4. The Banshees of Inisherin

Kummallisen hauska draamakomedia syrjäiseltä Irlannin saarelta. Colm päättää yhtäkkiä katkaista välit pitkäaikaiseen ystäväänsä. Tapahtumat kärjistyvät yllättävillä tavoilla, kun Padraic ei halua hyväksyä, että Colm ei halua olla enää missään tekemisissä. Miesten välistä ystävyyttä ja masennusta tutkaillaan kiinnostavasti samalla, kun Irlannin sisällissota pauhaa taustalla.

Hurjan hauska, mutta myös surullinen elokuva, kun tapahtumat alkavat eskaloitua. Upeasti kirjoitettua hahmovetoista draamaa ja mustaa komediaa, todella outoa sellaista, mutta hyvällä tavalla. Kaikki henkilöt ovat upeita mukaan lukien hassut sivuhenkilöt, jotka myös näytellään taidolla. Rakastan elokuvan tunnelmaa ja utuista visuaalista ilmettä sekä upeita maisemia.

3. Je'vida

Ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva kertoo pakkosuomalaistamisesta yhden tytön silmin. Je'vidan elämää seurataan kolmessa aikatasossa, kun hän hylkää paineessa saamelaisen taustansa ja elää kulttuurien välissä.

Todella koskettava, sydäntä särkevä ja tärkeä elokuva. On myös turhauttavaa katsoa kaikkea epäoikeudenmukaisuutta ja tapahtumien aiheuttamaa traumaa Kaunis, maanläheinen ja opettavainen elokuva upealla näyttelemisellä. Varsinkin nuori päähenkilön näyttelijä on huikea. Ohjaaja Katja Gauriloff on tehnyt hienoa työtä esikoiskokopitkässään.

2. Kuolleet lehdet

Yksinäiset Alma ja Holappa kohtaavat yössä. Tietä yhteen päätymiseen mutkistavat miehen alkoholismi, puhelinnumeron katoaminen ja se että ei tiedä toisen nimeä. Työelämäkään ei tarjoile parastaan.

Tämä ei turhaan hehkutettu ja palkittu Aki Kaurismäen elokuva näyttää, miten vähällä voi kertoa todella paljon. Todella hauska ja lempeä elokuva täynnä hienoa näyttelemistä ja elokuvaamista. Kertoo kauniisti monista teemoista, kuten yksinäisyydestä. Oli hauska katsoa kaksikin kertaa lyhyen ajan sisällä, jolloin hahmotti yhä enemmän tasoja. Löytyy myös hauskasti easter eggejä.

Haastattelin Jussi Vatasen ja Janne Hyytiäisen Kuolleissa lehdissä näyttelemisestä.

1. Desicion to Leave

Eteläkoralaisen Park Chan-Wookin (mm. Oldboy, The Handmaiden) rikosjännäri kertoo etsivästä, joka selvittää kalliolta kuolemaansa pudonneen kiipeilijän kohtaloa. Nuori leski vaikuttaa tunteettomalta miehensä kuolemasta, joten etsivä epäilee häntä syylliseksi, mutta ihastuu kesken tutkinnan.

Tässäpä elokuva täynnä upeaa visuaalista tarinankerrontaa. Kekseliäs elokuva, jossa on paljon hienoa symboliikkaa merestä, vuorista, hukkumisesta ja putoamisesta. Kaunis ja tyyni, mutta tiivistunnelmainen elokuva kertoo kiinnostavasti esimerkiksi asioiden piilottelusta. Odotin vielä jotain käännettä, mutta tarina oli loppujenlopuksi aika selkeä, mutta jäi pitkäksi ajaksi mietityttämään.

Vuoden 2022 suosikkielokuvani

Puolisen vuotta vierähtänyt taas edellisestä postauksesta, mutta pitäydyn vähintään näissä vuoden suosikit -katsauksissa. Nyt kolmesta ensimmäinen, vuoden suosikkielokuvieni top 10 Suomessa tänä vuonna ensi-iltansa saaneista. 

Hirveästi en ehtinyt nähdä tämän vuoden elokuvia, en läheskään kaikkia haluamiani. Sarjojakin tuli katsottua, mutta en pitänyt kirjaa niistä, joten jäävät tältä kertaa välistä listoilta. Mainintoina suosikeista kuitenkin Munkkivuori ja Guillermo del Toron Cabinet of Curiosities.

Katsoin tänä vuonna 194 elokuvaa. (2021 katsoin 157, 2020 180 ja 2019 234) 

Tero Ahonen © Elokuvayhtiö Aamu 

10. Metsurin tarina 

Metsuri Pepe menettää lyhyen ajan sisällä kotinsa, vaimonsa, työnsä ja parhaan ystävänsä. Hän ottaa traagiset elämänkäänteet vastaan tyynesti ja pysyy optimistisena.

Tämä oli hauska erikoinen tapaus kaikessa absurdiudessaan. Tykkäsin lakonisesta dialogista, joka on todentuntuista ja samaan aikaan runollista. Päähenkilö on suloinen ja ihana poikkeus puhkikalutusta suomalaisesta melankoliasta. Muutkin roolisuoritukset ovat erinomaisia ja kukin tekee hahmoista uskottavia, vaikka elokuva on niin absurdi. Pidin myös kuivakasta, toteavasta huumorista. 

Visuaalisuus on hienoa ja miten värejä on käytetty. Kaikkine sävyineen ja juonenkäänteinen omaperäinen tapaus, vaikkakin tarina on suoraan Jobin kirjasta. Myös Aki Kaurismäki ja David Lynch -viboja on ehkä hiven päälleliimatullakin tavalla. Odotan innolla mitä Mikko Myllylahti tekee tämän vanhan esikoisohjauksensa jälkeen.

Erik Molberg 

 9. Speak no evil 

Tanskalaisperhe tapaa lomamatkalla hollantilaisperheen, johon ystävystyy. Kotiin saavuttua tulee kutsu vierailulle Hollantiin. Isä, äiti ja nuori tytär lähtevät lomalle, vaikka eivät tunne ystäväperhettä kovin hyvin. He kohtaavat epämukavia tilanteita, mutta säilyttävät kohteliaisuuden, vaikka miten pitkälle isäntäperheen edesottamukset menevätkään.

Omaperäinen tarina, hienoa näyttelemistä ja rakastamaani kiusallisista tilanteista syntyvää huumoria. Tosin jatkuu makuuni turhan pitkään puhtaana draamana ja mustana komediana, kunnes tapahtuu odotettu käänne synkkään kauhuun. Paljon turhauttavia käänteitä ja karmivat pahikset. Kiinnostavaa pohdintaa vallasta ja maskuliinisuudesta. Rakastan halki elokuvan vallitsevaa epämukavaa tunnelmaa ja kuinka kohteliaisuus menee liian pitkälle: "We do this because you let us". 

8. The Sadness 

Nuoren parin arki suistuu raiteiltaan, kun kaupunki alkaa täyttyä silmittömistä veriteoista. Parin on löydettävä toisensa eri puolilta suurkaupunkia sukkuloiden brutaalien vastaantulijoiden halki.

Tässä taiwanilaiselokuvassa on omaperäinen ja brutaali ote puhkikaluttuun zombie-genreen. Loistavia erikoistehosteita ja käänteitä, jotka saavat aikaan ällötysreaktioita. Erityisen pelottava kikka muuttaa tartunnan saaneet siten, että säilyvät melko ihmismäisinä ja kommunikointikykyisinä.

Oslo Pictures

7. The worst person in the world 

Romanttinen komedia omalaatuisella otteella ja mustalla komedialla sävytettynä. Norjalaiselokuvassa kolmekymppinen Julie etsii suuntaa elämälleen sattumien ja mielihalujen ohjaamana. Hän ei halua mennä kaavamaisesti uraputkessa ja yhteiskunnan odotusten mukaisesti, saati asettua aloilleen. 

Elokuvassa ilmenee eläväisesti, kuinka vailla omia suunnitelmia voi ajautua elämän viemänä. Loistavat roolisuoritukset herättävät eloon hieman ärsyttävät, todentuntuiset päähenkilöt. Elämänmakuisessa elokuvassa ihastumiset voi tuntea kutkuttelevasti. Tarina epävarmuuksista sekä itsensä ja onnen etsimisestä on kauniisti ja kekseliäästi kuvattu.

6. Lamb 

Pariskunta Maria ja Ingvar pyörittävät lammastilaansa vuoristoisella seudulla. Parisuhteen kommunikaatio on vaisua ja työkeskeistä. Harmaan arjen halkoo Marian äidinvaistot herättävä käänne.

Tässä islantilaiselokuvassa on kaunis, traaginen ja esteettinen tarina menetyksestä, elämää suuremmasta surusta sekä ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Tässä varsinkin omaperäinen juoni. Rakastan painostavaa tunnelmaa, kun sanoittamaton menetys velloo kaiken yllä. Päähenkilöpari tarpoo surun sumussa ja yrittää pyörittää lammasfarmiaan sumun ympäröimällä syrjäisellä maatilalla. Koko ajan tuntuu, että jotain pahaa on tapahtumassa. Ada-lammaslapsi on ylisuloinen ja koko ajan pelkää, että entä jos hänelle tapahtuu jotakin. Taidokasta juonenkuljetusta: pitkään on tasaista arkea, jota sopivasti tulee rikkomaan maatilan isännän veli.

Rabbit Films

5. Kupla 

Kupla on ilahduttava suomalaistapaus. Se on lämminhenkinen ja elämänmakuinen kuvaus teineistä ja heidän vanhemmistaan. 16-vuotias Eveliina näkee sattumalta äitinsä suutelemassa toista naista. Hän haluaa pitää äitinsä ja isänsä avioliiton kasassa hinnalla millä hyvänsä. Parhaaksi keinoksi hän näkee moniongelmaiseksi heittäytymisen. Upeat, aidontuntuiset roolisuoritukset (nuori Stella Leppikorpi loistaa pääroolissa!) ja soljuva käsikirjoitus tekevät arkisestakin tarinasta kiinnostavan. Teinin kokemusmaailma tavoitetaan eläväisesti, samoin se, kuinka keski-ikäisetkin kipuilevat vanhemmuudessaan ja parisuhteessa. 

 

Yannis Drakoulidis / Metro Goldwyn Mayer Pictures

4. Bones and all 

Maren joutuu isänsä hylkäämäksi ja lähtee etsimään äitiä, josta ei tiedä mitään. Marenin salaisuus on pakottanut isän ja tyttären pysymään liikkeellä, joten tien päälle lähteminen ei ole nuorelle uutta. Matkalla hän kohtaa kummallisen kaveriksi pyrkijän ja lopulta Leen, johon hänellä muodostuu läheinen suhde yhteisellä matkalla.

Tässäpä tuore ote kannibaali- ja road movie -genreihin. Kauneus ja brutaalius kulkevat käsi kädessä. Rakastan, kuinka tämä on kuvattu: ihmisten maailma on likainen ja kurja, kun taas kontrastina luonto hehkuu kauneutta. Roolisuoritukset ovat erinomaisia, erityisesti karmivien sivuhenkilöiden osalta. Bones and all ei tunnut yhtään niin pitkältä kuin on (2h 11 min), vaikka juonenkuljetuksessa ei kiirehditä ja kamera pysähtyy usein ihailemaan maailmaa. Teemoissa on kiinnostavaa eettistä pohdintaa ja kuinka päähenkilöt oikeuttavat tekoja itselleen ja selittelevät toimintaansa. Kiinnostavaa, kuinka pari näkee pahana sen, että ihmiset syövät eläimiä, joilla myös on perheet ja ystäviä, selittäen, että siinä ei ole eroa ihmisten syömiseen.

20th Century Studios

3. The Menu 

Tyler ja Margot menevät syrjäiselle saarelle huippukokin ökyillalliselle, jonne pääsevät vain harvat ja valitut. Hieno illallinen saa monia käänteitä siinä sivussa, kun kokki esittelee hienoja annoksiaan.

Tämä on erinomainen musta satiiri fine diningin maailmasta höystettynä aimo annoksella yhteiskuntakritiikkiä. Juoni pitää otteessaan, dialogi ja rakenne ovat hauskoja ja tarina kaikkiaan luova kaikessa absurdiudessaan.

Carole Bethuel

2. Titane 

Alexia on autonäyttelyiden tanssija. Hän näyttää kuin keimailisi mieskatsojilleen, mutta hänen todellinen kiinnostuksensa on ainoastaan autoissa. Alexia joutuu tekojensa vuoksi pakomatkalle ja syöksykierteeseen.

Brutaali, kaunis, yllätyksellinen. Todella omaperäinen asetelma ja huikeaa kehokauhua. Päähenkilö on upea, monitahoinen ja epäpidettävä, mutta silti välittää mitä hänelle sattuu. Huikea roolisuoritus vähillä vuorosanoilla sisäänpäinkääntyneenä henkilönä. Pohtii kiinnostavasti sukupuolta, sen moninaisuutra ja representaatioita. 

Fredrik Wenzel / Plattform-Produktion

 1.Triangle of sadness 

Alkoholistikapteenin luotsaamalla luksusaluksella kohtaavat muun muassa mallipariskunta, venäläinen oligarkki ja asekauppias. Alkoholin, rikkauden, vallan ja Instagram-filttereiden täyttämä alus keikkuu myrskyssä ja tapahtumat alkavat ryöpytä.

Odotin tätä pitkään innolla, koska Ruben Östlundin edellinen ohjaus, The Square on ykkössuosikkielokuviani. Enkä pettynyt odotuksissani. Todella fiksu, hauska, ällöttävä ja tarkkanäköinen mestariteos. Elokuva sanoo paljon yhteiskunnastamme, kuten sosiaaliluokista ja  ulkokultaisuudesta. Rakastan tässäkin kiusallisista ja ällöttävistä tilanteista syntyvää huumoria, kun asiat viedään äärimmilleen. Henkilöt on käsikirjoitettu ja näytelty hyvin. Henkilöiden ällöttävyys ja ihmisyyden nurjat puolet on tavoitettu erinomaisesti.

Muita mainintoja mieleisistä tämän vuoden elokuvista

The Innocents

Ei vain karmivia lapsia, vaan myös yhteiskunnallista sanomaa eriarvoisuudesta. Yliluonnollista yhdistellään inhorealistiin oivaltavalla ja kekseliäällä tavalla. Riipaiseva elokuvakokemus kaikkine käänteineen. Upeat roolisuoritukset lapsilta, jotka kantavat moniulotteisia roolejaan taidolla. Tajusin vasta listan koostettuani ja julkaistuani, että tämänkin Suomen ensi-ilta oli vuonna 2022. Tämä olisi todellakin kuulunut top kymppiin, mutta en kehtaa enää muutella listausta jälkikäteen. 

X 

Hauska slasher, joka pohtii, miten nuoruus ja kauneus voivat hyödyttää elämässä. X hyödyntää alagenren konventioita hauskoilla ja osin luovilla tavoilla. Aikakauden visuaalisuus on tavoitettu hienosti. Elokuva on viihdyttävä, eikä ota itseään liian vakavasti. Kiinnostava trilogian avaus. Odotan innolla jatkoa kiinnostavan päähenkilön tarinalle.

Pahanhautoja 

Omaperäinen tarina ja hienon näköinen toteutus, vaikkakaan ei täydellinen. Hienoa että Suomessakin esikoisohjaaja tarttuu kauhuun. 

Northman

Linkki aiemmin julkaisemaani arvioon.

Tikun ja Takun pelastuspartio 

Hauska ja kerrankin uudenlainen Disney-animaatio. Tai no ei ihan uudenlainen, sillä on Kuka viritti ansan, Roger Rabbit tuotuna nykypäivään. Täynnä ihanaa nostalgiaa ja hulvattomia, yllätyksellisiä hahmoja. 

Brainwashed: Sex-camera-power 

Olen ollut tietoinen aiheista, joita dokumentti käsittelee, mutta tämä oli silti silmiäavaava katselukokemus. Kiinnostava laaja skaala elokuvakohtauksia kuvaavina esimerkkeinä. Katsomisesta tulee huono olo, mutta herää toivo paremmasta. Jokaisen elokuvantekijän ja elokuvaintoilijan pitäisi perehtyä näihin aiheisiin, sillä muutoksen alku on tiedostamisessa.

Men 

Aivan villi, runollinen, mystinen tutkielma vallasta, toksisen maskuliinisuuden muodoista ja menetyksestä.

The Northman – Myyttisyyttä ja myrkyllistä maskuliinisuutta

Jälleen on työkiireiden takia vierähtänyt tovi edellisestä tekstistä, ja mietteitä elokuvista on kertynyt vain luonnoksiksi. Koitan tässä koostaa muistiinpanoista mietteeni The Northmanista, jonka näin toukokuussa Minemare-elokuvatapahtumassa.

Odotin The Northmania hieman jännityksellä. Robert Eggers on noussut kahdella elokuvallaan, The Withcillä ja The Lighthousella, suosikkiohjaajieni joukkoon. Toisaalta hänen valitsemansa aihe, viikinkiepookki epäilytti, että onko viikinkimeininki hieman loppuun kaluttu viime vuosina. Viikinkimeininkiä on nähty moneen kertaan, kuten Vikings-sarjassa ja Nicholas Vinding Refnin Valhalla Rising, joka minulle Northmanista tuli mieleen heti kun näin trailerin. Pelkäsin, että The Northman on aivotonta toimintamäiskettä, mutta Eggers tuntien ei ollut pelkkää sitä, vaan siihen yhdistettynä rikas mystiikka ja tunnelmallisuus. 

Ohjaaja Eggers jatkaa siis historiallisten elokuvien linjassaan, mutta vaihtaa kauhun toimintajännäriin. The Northman perustuu Amlethin taruun, josta muuan Shakespeare on pöhninyt Hamletinsa juonen tyystin. Amlethin lisäksi esikuvana on muinaisia islantilaissaagoja. Oidipus-elementtejä hyödynnetään muun klassisuuden ohessa.

Juoni on niinkin simppeli kuin että viikinkiprinssi Amleth kokee tragedian lapsena. Viha ja kostonhimo ei jätä häntä rauhaan, joten vuosien jälkeen hän lähtee kostamaan isänsä puolesta. Vaikka juoni on klassinen, moneen kertaan nähty ja ennalta-arvattava kostotarina, on merkittävää, miten The Northman on tehty.

Anya Taylor-Joyn näyttelemän Olgan hahmoon toivoisi enemmänkin syventymistä.

The Northmanissa vallitsee minua kiehtova maagisen myyttinen tunnelma. Myyttejä hyödynnetään oivaltavasti ja monipuolisesti, esimerkiksi sieluneläimet kulkevat kerronnassa halki elokuvan. Yliluonnolisuus, mystiikka ja usko asettuvat luonnolliseksi osaksi arkea, kuten se viikingeillä varmaan on ollutkin. Luonnosta nähdään merkkejä, palvotaan kukin omia jumaliaan ja näkijöiltä voi kysyä neuvoa. Kolme mystistä näkijää ovat huikeita hahmoja, joiden rooleissa näyttelijät pääsevät irrottelemaan. Erityisesti Björkin mykistävää, karmivaa hahmoa olisi mielellään nähnyt enemmänkin kuin yhden kohtauksen verran.

Kun rahoitus kasvaa, eivät rahoittajat todennäköisesti purematta niele Eggersin kaikkia visioita, jolloin outoilu ja kauhuelementit ovat jääneet näinkin vähälle. The Lighthouse-tyylistä trippailua kuten alun vahvassa luolakohtauksessa olisi voinut olla enemmänkin. Jännitys tiivistyy hienosti esimerkiksi, kun Amleth liikkuu yössä vaivihkaa kuin susi, näkymätön tappaja.

Elokuvan maailma on arvoituksellinen, vihan valtaama, kylmä ja karu heti alkupuolen kohtauksista, kun Amlethilta on viety kodin lämpö ja rakkaus. Eggers on luonut likaisen ja rujon viikinkisaagan, jossa väkivaltaa ei säästellä. Sotiminen, sotaorjat ja vastustajien kohtelu kylmäävät julkaisuajankohtaan nähden. Kuvasto on kuitenkin tuttua hurjista viikingeistä kerrottaessa. Karussa maailmassa ei ole varaa moraaliin, vaikka kylän väki sullottaisi rakennukseen ja poltettaisi.

Alexander Skarsgårdin Amleth pursuaa eläimellistä raivoa ja voimaa.

The Northman kuvaa myrkyllistä miehisyyttä ja kaunan kantamista toimivasti, vaikka kaikkiaan temaattiset tasot ja tulkinnanvaraisuus jäävät ohuehkoiksi. Miehen rooli on vahvasti määritelty, on oltava vahva ja pärjättävä. The Northmanin maailma on testosteronia tihkuva, mutta hieman muutakin on ujutettu sekaan. Naiset ovat ajankuva huomioiden vaimoja ja äitejä, eikä heillä ole kovin syvällistä roolia. Ihanan Anya Taylor-Joyn Olga on pakollinen romanttinen ihastus, joka tuo maailmaan kauniisti pehmeyttä ja ymmärrystä. Samalla Olga on myös itsenäinen ja ovela. Loppujen lopuksi kiinnostava, magiaa hyödyntävä hahmo ei saa kovin suurta roolia ja hahmo jää ohueksi.

Hienoja roolisuorituksia löytyy, mitä nyt erityisesti Nicole Kidmanin karmeaa väkisin väännettyä aksenttia laskematta. Jos ei luonnistu viikinkisävyinen puhe, niin eiköhän muihinkin skandirooleihin olisi löytynyt paikalliset näyttelijät. Aiemmat Eggersin teokset olleet pienimuotoisia, pienen ihmisjoukon dynamiikkaan pohjautuvia, mutta nyt suurta tehdessä hieman kangertelee eikä hahmoihin pääse täysin kiinni.

Alexander Skargsgårdin näyttelemä Amleth pursuaa alkukantaista voimaa. Rooli on vahvan ruumiillinen, jännittyneisyyden ja vihan aistii jo siinä, miten Skarsgård kantaa itseään, jatkuvasti valmiina hyökkäykseen. Amleth on etäinen, vihan panssarinsa alle asemoitunut. Hän ei voi päästää irti kostostaan, eikä näe muuta, vaikka valitsisi toisin kuin kohtalo määrää. Skarsgård näyttelee taidolla kostajaa, itsensä kovettanutta soturia, joka syvällä sisällään on yhä sama pelokas, isäänsä ja menetettyä elämäänsä kaipaava pieni poika. Rakkaus tuo toivoa ja valoa, mikä on hienoa elokuvan synkkänä vallitsevaan tunnelmaan, mutta kohtaloaan ei voi paeta.

Valinnat vastaan kohtalo -asetelma on kiinnostava, mutta ennalta-arvattavuus turhauuttaa hieman. Kuitenkin koko juonen huomioiden käy järkeen miksi kaikki menee kuten menee. Paikoin kurkistetaan syvästä vihasta ja kostonhimosta toiselle puolen ja pohditaan, kuka lopulta onkaan pahis. Upean Claes Bangin Fjölniristä maalataan syvän pahaa kuvaa, vaikka hän vaikuttaa ihan symppikseltä, joka vain välittää perheestään taustasta huolimatta.

Amleth ja Olga yhdistävät voimansa haasteiden edessä.

The Northmanin dialogi on upean lyyristä, yksityiskohtaista ja lähdeteoksen huomioiden sopivaa, vaikka sivistymättömien hahmojen suihin ei aluksi ajattelisi sopivan. Pohditaan valintoja, kohtaloa ja muiden valintojen vaikutusta itseen.

Elokuva on esteettisesti huikea, synkkä ja mystisen kaunis. Maisemat hivelevät silmiä. Mukaan sopii myös astetta karumpi, näyttävä elämänpuu. Estetiikan ja mahtipontisen äänimaailmansa vuoksi The Northman on nimenomaan isolta kankaalta nähtävä spektaakkeli.

Näen miksi elokuva jakaa vahvasti mielipiteitä. Se on kaikkea muuta kuin mitä Eggersiltä odottaisi, joten elokuva ei saata täyttää odotuksia. Juonivetoisen elokuvan ystävät saattavat turhautua simppelin juonen tai "jälleen kerran uusi Hamlet-adaptaatio" -ajatuksen äärellä. Mielestäni kyseessä on suuremman yleisön elokuva kuin Eggersin aiemmat ja joka tapauksessa antoisampi kuin muut tarjolla olevat toimintaspektaakkelit, jo itseään toistavat, vailla pintaa syvempää sisältöä olevat Marvel-rymistelyt. 

Vuoden 2021 elokuvat ja sarjat - Suosikeiksi nousi ennakkoon odottamiani teoksia

Vuonna 2021 tuli syystä tai toisesta katsottua vähemmän elokuvia kuin aiempina. Vuoden aikana katsottuja elokuvia kertyi 157. Viime vuonna katsoin 180 elokuvaa ja vuonna 2019 234.

Ei tullut katsottua mitenkään mahdottomasti uusia elokuvia, joten tämän top 10 listan tekemisessä oli vähän miettimistä. Itseäni kiinnostavia uusia elokuvia ei julkaistu mitenkään mahdottomasti ja osaa en ehtinyt nähdä kuten The Green Night. Osa näkemistäni uusista oli aika kökköä, kuten Omerta 6/12, Skimbagirls (joka tosin julkaistaan vasta 2022), Raya ja viimeinen lohikäärme sekä Netflix-leffat Two ja Willy's Wonderland. Muutamia mukiinmeneviä näkemiäni uutuuksia olivat Sorjonen: Muraalimurhat ja Nomadland. Dyynistä ihan pidin, sillä se oli toki hieno ja kaunis, mutta ei ihan oma juttuni. Myös Disneyn Luca oli upea, mutta ei mahtunut listalle.

Tämä postaus on hieman aiemmin julkaisemieni sisältöjen toistoa, koska olen julkaissut valtaosan seuraavista leffoista arviot jo aiemmin. Tässä kuitenkin vielä yhteen koottuna lyhyesti mietteitäni kustakin elokuvasta. Osasta leffoista en ollut kirjoittanut tuoreeltaan muistiin, joten koitin jälkikäteen muistella mistä niissä erityisesti pidin. Kuvituksena tekeleitäni viime vuoden varrelta.

10. Cruella

Kirjoitin tästä lyhyesti aiemmin. Lapsuuden hardcore 101 dalmatialaisen fanina olin odottanut innolla Cruellan syntytarinan kertovaa elokuvaa. Odotin hieman pelonsekaisin tuntein, sillä monesti Disneyn livenäytellyt elokuvat ovat aika kökköä.

Henkilöhahmot, näyttelijäntyö ja visuaalisuus on hienoa punk-anarkismeineen. Puvustus ja lavastus ovat todella inspiroivia. Muutoin elokuva ei ole ihan niin hyvä kuin olisin toivonut. Alkupuoli elokuvaa on aika karsea, kun katsojaa pidetään tyhmänä ja Cruella kertojanäänenä kertoo kaikkea mitä paraikaa näytetään. Asioita yliselitetään ja alleviivataan turhaan, vaikkakin lapsikatsojat huomioiden ehkä tarpeellistakin. Aika paljon ylinopeaa meininkiä ja editointia. Musiikit vaihtuvat hittikappaleesta toiseen hurjaa tahtia, jokin rokkiklassikko pauhaa pari sekuntia ja sitten jo vaihtuu seuraavaan. Elokuva kyllä parani loppua kohden, myös yllätyksellisiä juonenkäänteitä tuli kivasti.

9. Don't look up

Yhteiskunnallisessa satiirileffassa maapallon tuhoava komeetta lähestyy. Kate (Jennifer Lawrence) ja Randall (Leonardo DiCaprio) saavat asian selville ja lähtevät tuomaan tuhoa julki. Suhtautuminen ei kuitenkaan ole toivotunlaista.

Elokuvan alkuasetelma ja aiheen lähestymistapa ovat nokkelia. Tässä Netflix-elokuvassa jokainen kohtaus toisensa jälkeen saa murentumaan uskon ihmiskuntaan. Suhtautumisesta komeettaan käyvät ilmi suoraan tosimaailmassa vallitsevat suhtautumiset muun muassa ilmastonmuutokseen ja koronavirukseen. Miten vähän todellisten uhkien eteen tehdään ja millaisille asioille annetaan tilaa ja arvoa. Asiat kärjistetään hauskasti äärimmilleen.

Elokuvaan on poimittu tarkkanäköisesti todellisen maailman ilmiöitä. Vastenmielinen teknologiamiljardöörien rahakeskeinen maailma, kepeä keskustelu mediamaailmassa ja sömeöyhöttäjien maailma. Huumori on välillä ilmeisintä ja helppoa, mutta se toimii valtaosan ajasta. Politiikkaan, kuten moniin muihinkaan aiheisiin, ei sukelleta kovin syvällisesti, vaan lähestytään vain pinnallisten pilakuvien kautta. Elokuva on turhauttava katsomiskokemus ja tunteiden herättäminen tekee hyvän elokuvan. Don't look up on roolitettu täyteen tähtinäyttelijöitä, jotka toimivat oikeastaan vain sanoman välittämisessä, jääden pintapuolisiksi hahmoiksi.

8. A Quiet Place 2

Maailmanlopun jälkeisessä maailmassa ihmiset sinnittelevät ääniin reagoivien verenhimoisten hirviöiden armoilla. Äiti ja kolme lasta koittavat kotinsa tuhon ja isän kuoleman jälkeen saada elämäänsä urilleen.

Tämä kauhuleffa jatkaa intensiteetillä lohduttomassa maailmassa ja laajentaa sitä ykkösosan jäljiltä kiinnostavasti. Elokuva on täynnä hienoja roolisuorituksia, jotka ovat täynnä tunnetta. Äänisuunnittelu on yhtä huikeaa kuin ensimmäisessäkin osassa.

7. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

Sokea ja halvaantunut Jaakko on etäsuhteessa myös sairaan Sirpan kanssa ja haaveilee tämän tapaamisesta. Jaakko lähtee uhkarohkealle matkalle rakkauden perässä.

Teemu Nikin ohjaama ja pääroolin näyttelijä Petri Poikolaiselle mittatilauksena käsikirjoittama elokuva on todella intiimi. Elokuva on kuvattu todellä läheltä, täysin Jaakkoon samaistuttavasti. Ympäristöä ei juuri nähdä, vaan fokus on Poikolaisen kasvoissa. Elokuva kantaa täysin hänen roolityönsä ansiosta. Muutoin elokuva on pelkistetty ja keskitytään nimenomaan yksilön kokemukseen. Elokuva on samaistuttava ja uskottava, päästää hienosti lähelle yksilöä. Tarina on kaunis ja simppeli, johon tulee sopivasti säröä jännityselementtien myötä.

6. Yhdet vielä

Keski-ikäiset lukio-opettajat päättävät testata teoriaa, jonka mukaan ihminen on parhaimmillaan silloin, kun veren alkoholipitoisuus on 0,05 promillea. Sopiva määrä juomia saa urilleen jämähtäneen ja puisevan opetustyön luistamaan erityisesti Martinilla (Mads Mikkelsen). Kokeilun jatkuessa tulevat ilmi teorian hyvät ja huonot puolet. Liikunnanopettaja Tommylla (Thomas Bo Larsen) ja Peterillä (Lars Ranthe) ei ole perheen luomaa turvaverkkoa, kun taas Nikolajlla (Magnus Millang) testi alkaa vaikuttaa pikkulapsiarkeen.

Yhdet vielä vie mukanaan ja katsojana seuraa suurella mielenkiinnolla, mihin ihmiskoe vie miesnelikon. Thomas Vinterbergin ohjaama ja käsikirjoittama Yhdet vielä on viinan- ja todenmakuinen arkielämän kuvaus nousu- ja laskuhumaloineen. Vastaavia alkoholin sävyttämiä ihmiskohtaloita näkee arkielämässäkin. Teoksen välittämä alkoholikulttuurin kuvaus sopisi samalla tavalla Suomeenkin. Todenmakuisuus ja tunnistettavat henkilöhahmot tekevät elokuvasta koskettavan. Odotin elokuvasta tosin komediallisempaa kuin se todellisuudessa oli, mutta hauskoja hetkiä on myös. 

Roolisuoritukset ovat erinomaisia ja kukin henkilöhahmo kaveriporukasta tuntuu aidolta. Heidän kauttaan kuvataan monenlaista mieskuvaa. Myös kouluelämän kuvaus tuntuu lämpimältä ja hahmot tuttavallisilta. Humalan eri asteet on tavoitettu erinomaisen kuvaavasti. On erityisen todenmukaista seurata pidättyväisen Mikkelsenin hahmon estojen laskemista promillejen noustessa. Häntä pyydetään usein tanssimaan tanssitaustansa vuoksi ja loppukohtaus kruunaa kaiken.

Koko arvio täällä.

5. Last night in Soho

Psykologisessa jännärissä muotiurasta haaveileva Ellie muuttaa pikkukylästä Lontooseen opiskelemaan alaa. Ellie haaveilee 60-luvun maailmasta ja ihailee kaikkea siihen liittyvää. Hänen toiveensa aikakauden elämisestä toteutuu, kun Sohoon muutettuaan hän alkaa nähdä unia 60-luvulla laulajanuraa tavoittelevasta Sandiesta. Unet eskaloituvat vähitellen epämukaviksi.

Edgar Wrightin ohjaama Last night in Soho on visuaalisesti upea ja miljööt on luotu kutkuttaviksi, tarina on kiinnostava ja omaperäinen. Alun leppoisa ja idyllinen tunnelma saa hurjia ja yllättäviä käänteitä. Roolisuoritukset ovat upeita, täynnä tunnetta ja heittäytymistä. Ellien tunne ulkopuolisuudesta ja syrjäänvetäytyminen välittyvät erinomaisesti Thomasin McKenzien pääroolissa. Hän pakenee unelmiensa vuosikymmenelle tosielämäänsä. Upea Anya Taylor-Joy on vastapainona vahvana ja valovoimaisena Sandiena. Elokuva kiteyttää kerronnassaan hyvin nostalgisoinnin vaarat, että kaikki ei ollut aiemminkaan niin hohdokasta.

4. Sound of Metal

Pariskunta Ruben (Riz Ahmed) ja Lou (Olivia Cooke) kiertävät Yhdysvaltoja sympaattisella keikkabussillaan/asuntoautollaan. Duo soittaa punk/noisehenkistä musiikkiaan korkealta ja kovaa. Yllättäen kesken keskustelun Ruben kuulee äänet vain kaukaisina keskellä huminaa. Kuulo ei palaudu normaaliksi ja huononee nopeasti kesken keikan. 

Rubenin tutkimusmatka itseensä on kuvattu vahvasti. Elokuvan tarina on samaistuttava ja koskettava. Voin vain kuvitella, miten voimaannuttava ja samaistuttava elokuvakokemus se on kuuroutuneille ihmisille, kun se on vaikuttava normaalistikin kuulevalle. Ohjaaja-käsikirjoittaja Darius Marden asettaa katsojan erinomaisesti Rubenin pään sisään. Elokuva on hänen ensimmäinen ohjaustyönsä ja jälki on erinomaista. Käsikirjoitus toimii ja lukuisat keskustelut ovat todentuntuisia. Ainoastaan elokuvan rytmissä olisi ollut hiomisen varaa, sillä se tuntuu ajoin junnaavan paikoillaan, elokuva tuntuu ajoin ylipitkältä ja on vaikea hahmottaa missä kohtaa elokuvaa ollaan menossa. Toisaalta tämä kertoo Rubenin totuttelusta kuurouteensa: ei voi tietää kuinka kauan hänellä kestää hyväksyä tilanteensa.

Riz Ahmed on yllättävän rauhallisen elokuvan kantava voima ja hän loistaa roolissaan Rubenina. Hän on omistautunut roolilleen huolella. Roolisuoritus on uskottava ja samaistuttava. Ruben käy läpi laajan tunteiden skaalan huomattuaan kuuroutuvansa. Katsoja elää hänen mukanaan ja pohtii mitä tekisi itse samassa tilanteessa, kun on menettämässä yhden aisteistaan. Ahmed tavoittaa hahmonsa täysin ja ilmaisee niin paljon tunteita pelkällä olemuksellaan, eleillään ja ilmeillään puhuessaan yhä vähemmän kuurojen yhteisössä ollessaan. Rooli on monipuolinen ja haastava, mutta Ahmed suoriutuu siitä Oscarin arvoisesti.

Koko arvio täällä.

3. Isä

Anthony Hopkinsin tähdittämä draama Isä kertoo muistisairaasta miehestä ja häntä hoivaavasta tyttärestä. Kuvaus muistisairaudesta on todella läheinen, intiimi. Harvemmin päästään näin lähelle muistisairaan mieltä. Tavallisesti elokuvissa kerrotaan muistisairaudesta läheisten kautta. Elokuva on täynnä epätietoisuuden kauhua: yhtäkkiä tilassa on tuntemattomia ihmisiä, tavarat vaihtavat paikkojaan ja asunto vaihtuu lennosta. Teos on täynnä tunteita ja kaikkiaan on koskettava. Juoni on ovelasti ja hienosti rakennettu. Hopkinsin taidokas roolisuoritus kantaa elokuvaa ja päästää lähelle rapistuvaa mieltä.

2. Hytti nro 6

Laura hyppää Moskovasta Murmanskiin vievään junaan. Hän pohtii parisuhdettaan venäläiseen opiskelijaan Irinaan. Junamatkasta ei hyttikaverin vuoksi kuitenkaan tule rauhallisen mietiskelyn täyteinen, sillä kaivostyöntekijä Ljoha vodkapulloineen saa pinnan kireälle. Junakohtaamisesta muodostuu kuitenkin yllättävän merkittävä.

Hytti nro 6 on visuaalisesti ja tarinallisesti huikea. Asetelma on simppeli, mutta sen kautta onnistutaan kertomaan sitäkin enemmän. Hytti nro 6 on koskettava tutkielma ihmisyydestä. Elokuvassa ei ole vain matka määränpäähän, vaan matka myös ihmiseen, omaan itseensä. 

Pääroolit vetävien Seidi Haarlan ja Juri Borisovin roolisuoritukset ja roolihenkilöiden välinen kemia on upeaa. Miten paljon tunnetta voikaan välittää pelkällä olemuksella ja ilmeillä. Välillä sanottiin vähän. Juuri merkityksellistä oli kaikki mikä jäi sanomatta, mutta välittyi silti. Elokuvan visuaalisuus utuisine filmikuvineen on vaikuttavaa. Vieläpä kun miettii miten haastavat kuvausolosuhteet ahtaassa junassa ovat olleet, on lopputulos silmiä hivelevän kaunista ja koskettavaa. Intiimiys on tavoitettu visuaalisestikin hienosti.

Koko arvio täällä

1. Lupaava nuori nainen

Cassie (Carey Mulligan) kiertää baareja ja saattaa itsensä tieten tahtoen epämääräisiin tilanteisiin yön pikkutunneilla. Hän on jättänyt kesken lääkäriopintonsa ja työskentelee kahvilassa. Hän on katkera menneisyyden tapahtumista, eikä voi päästää niistä irti. Hänellä on tehtävä suoritettavanaan. 

Lupaava nuori nainen on hirvittävä elokuva, mutta hirveän hyvä. Sen katsominen on tunnetilojen vuoristorataa: vihasta nauruun, säälistä pelkoon ja niin edelleen. Onneksi elokuvassa on paljon mustaa huumoria ja etäyttäviä keinoja, kuten iloista musiikkia, jotta katsomiskokemus ei jää liian rankaksi aiheidensa myötä. Ajoittain raja romanttiseen draamaan, mutta myös kauhuelokuvaan on hiuksen hieno. Yllätyksellinen genrejen rikkominen tukee kerrontaa.

Elokuva on tumman huumorin sävyttämä omalaatuinen ja monitasoinen kostojännäri. Niin paljon kamalia asioita kauniissa paketissa. Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Carey Mulligan loistaa pääroolissa: Cassie on sekä pidettävä, koskettava että karmiva. Cassien tunnekokemukset ja hahmon monipuolisuus välittyvät taidolla. Hän on hyytävä, koskettava ja hän kostonsa onnistumista toivoo, vaikka keinot ovat ajoin kyseenalaiset. 

Elokuva on todella taidolla käsikirjoitettu ja ohjattu. Ajoitukset ja jännite toimivat hyvin. Käsikirjoitus on nerokas: valtaosan elokuvasta katsoo penkin reunalla sydän kurkussa. Juoni ei kerro heti mistä on kyse, vaan paljastaa asioita vähitellen. Ennalta-arvaamaton Cassie on kirjoitettu erinomaisesti. Juoneen on saatu ympättyä paljon raivostuttavia tilanteita sukupuoliseen vallankäyttöön liittyen. Kärjistämistä käytetään taidolla tehokeinona. 

Koko arvio täällä

Suosikkini viime vuonna julkaistuista tv-sarjoista:

10. Mestaritekijä

9. Makkari

8. Mister 8

7. Sex education, sarja kaikkiaan

6. Lovi (Arvioni sarjasta löytyy täältä.)

5. Politiikka Suomi

4. Squid game

3. Wanda Vision (Arvioni sarjasta löytyy täältä.)

2. You, kausi 3

1. Mädät omenat (Arvioni sarjasta löytyy täältä.)