maanantai 16. maaliskuuta 2020

Piirustustyylini kehitys vuosikymmenen aikana

Tein aiemmin katsauksen vuosikymmeneeni ja Instagramissa tein jo vuoden vaihteessa tämän katsauksen piirustustyylini kehitykseen, joten ajattelin laittaa sen tännekin.

2010

Tein enimmäkseen lyijykynäpiirroksia ruutuvihkoon. Tyyli oli vielä aika mangamainen ja otin mallia piirtämiseen manga-sarjakuvista.



2011

Aloin pikkuhiljaa kokeilla tehdä muotokuvapiirroksiakin.


2012

Aloin käyttää enemmän aikaa yksittäisiin kuviin. Tein paljon ihmis- ja eläinhahmoja.

2013

Aloin ideoida tatuointeja ja lisätä kuviin tekstejä, esimerkiksi mietelauseita ja laulujen sanoja.

2014

Piirsin todella paljon ja oma tyylini alkoi muotoutua. Lisäsin paljon laulun sanoja ja väriä akvarelleilla ja kuivapastelleilla.Ideoin ensimmäisen versionvuonna 2017 näyttelyyn päätyneistä kuvista.


2015

Tein aika paljon mustavalkokuvia. Muistaakseni oli vähemmän aikaa piirrellä.

2016

Piirtelin muotokuvia, maalasin akryylikuvia ja tein paljon lahjateoksia.

2017

Tein Inktober-tyylisen haasteen. Aloin tehdä värimuotokuvia ja akvarellimaalauksia yhä enemmän.


2018

Tyyli lähinnä akvarellikuvia ja muotokuvia.

2019

Viime vuonna tein aikalailla akvarelleihin ja Micron-kyniin painottuen. Tein paljon eläinaiheisia kuvia, lahjakuvia ja kirjakuvitukset.


Nyt alkuvuodesta olen tehnyt useita muotokuvia tilauksesta. Tässä muutama valmistuneista.


Muotokuvia löytyy koottuna blogini Muotokuvat-välilehdeltä. Sinne aina välillä päivittelen tuoreita teoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti