Piiiitkästä aikaa tiistai-ihastus postaus :D
Nolottaa että tein tämän postauksen valmiiksi jo kesällä katsottuani kyseisen Love and other disasters-elokuvan, mutta jotenkin tämä jäi vain luonnokseksi roikkumaan, Mutta parempihan tämä on julkaista myöhään kuin ei milloinkaan.
Nolottaa että tein tämän postauksen valmiiksi jo kesällä katsottuani kyseisen Love and other disasters-elokuvan, mutta jotenkin tämä jäi vain luonnokseksi roikkumaan, Mutta parempihan tämä on julkaista myöhään kuin ei milloinkaan.
Love And Other Disasters-Rakkautta ja muita katastrofeja kertoo brittien Voguessa työskentelevästä Emily "Jacks" Jacksonista, joka asuu yhdessä homobestiksensä, käsikirjoittajaPeter Simonin. Jacks pelkää pettyvänsä vakavassa suhteessa joten hän viettää aikansa bestiksensä kanssa ja makaa eksänsä Jamesin kanssa, jota ei rakasta. Peteri ei ole koskaan ollut suhteessa ja viettää liikaa aikaa haaveissaan joten ei voi rakastua todellisiin ihmisiin. Henkilökokoelmaan kuuluu siis aito citypimu, tämän bestis äänekäs outo draamaqueen ja pari homppelia.
Tilanteet käyvät yhä mutkikkaammiksi kun Voguen kuvaajan avustajaksi tulee Paolo, jonka Jacksin homotutka luokittelee suoraan homoksi. juonen kehittyessä henkilöt tavoittelevat kohti onnellista loppuaan monien mutkien kautta.
Love And Other Disasters on ihana omaperäinen hyvänmielen elokuva :3 Tämä leffa yllätti todella ja oli mukavan poikkeava romanttinen komedia. Leffan sekavan ja tyhmän alun jälkeen odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta kun elokuvan irvaileva luonne selvisi minulle, aloin miettiä oliko alku vain itseironinen tehokeino muille usein huonosti käsikirjoitetuille romkomeille. LaOD paljastuikin hauskaksi ja nokkelaksi leffaksi, joka on täynnä itseironista perus Hollywood-romkomeille pilkkaamista
Pääosan näyttelevä Brittany Murphy muistuttaa ulkonältään Audrey Hepburnia ja sitä on kai haluttu korostaakkin Murphun roolihahmon meikillä, kampauksella ja klassisella tyylillä. Aamiainen Tiffanylla kuuluukin elokuvassa esiintyviin lukuisiin leffaviittauksiin.
Hahmojen välinen dialogi on hupaisaa ja kekseliästä. Etenkin päähenkilö Jacksin ja tämän homokämppisbestiksensä Peterin kemiat kohtaavat. Huumori perustuukin pääosin dialogiin ja tilannekomiikkaan.
Jos haluaa nähdä rennon ja hupaisan hyvänmielenleffan, Love And Other Disasters on todellakin varteenotettava vaihtoehto.