lauantai 29. syyskuuta 2012

The 2nd law!


Tätä on kyllä odotettu: Musen uusi levy, The 2nd Law julkastiin eilen! Tilaan sen tänään, piti kyllä aiemmin jo tilata, mutten ole ehtiny. Nyt spotifysta sitä fiilistelen. Ihan huippukappaleita. Osa kivan erilaista Musea, kuten esim. tää Panic Station. Kappaleesta en löytäny muuta kuin live-versioita.



Pakkohan toi levy itellekin saada, vaikka Spotifystakin pystyy kuuntelemaan.

Sheryl Desingsin Muse-nuket on kyllä upeet. Niistä olikin jo aiemmassakin postauksessa joskus mutta nyt on taas niitä ihastellu.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Sananlaskuja


Höpinät lopussa :) Kattokaa kuvat ihan rauhassa.













Ohoh, viimeks sunnuntaina tullu postattua. Tää viikko ollu aika kiirettä kokeiden ja läksyjen kanssa. Vielä ens viikolla olis yhdet kokeet ja sitten niitä ei vähään aikaan ookaan. 

Tässä postauksessa oli nyt tämmösiä kuvia sananlaskuista. Eräässä kuvakisassa oli aiheena sananlaskut ja näitä tuli sitten kuvattua useemmastakin aiheesta. Osallistuin tolla oma maa mansikka, muu maa mustikka-kuvalla. Suunnilleen arvoin millä osallistun kun en osannu päättä, tykkään kaikista noista.

Enpä taas tiedä millon ehdin seuraavan postauksen väsätä, joten siihen asti, moi.


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Musashootti: Yummy yummy yummy

Musa päälle, oleellinen osa shoottia

Evelynillä herkkuna ei ihan ötököitä.


Yummy, yummy, yummy on ne ötökät herkut nannaa

Niistä nautii herkkusuu


Ötököistä herkuista nautin niitä kun vain saan, pois jäänyt kaikki muu

Uu, niitä haistan, uu niitä maistan, uu niihin rakastuuuu

Aivan, niitä kun maistan, uuu se on maku uus

Yummy, yummy, yummy on ne ötökät herkut nannaa, vaikka toisia kuvottaa

Jos usko et sä, maista, niitä on monenlaista

Enkä tiedä mä parempaa

Suustani sisään, saatava lisää, saatava maku uuuus

Nälkä on suuri, siksipä juuri maljan mä vielä juon

Yummy, yummy, yummy on ne ötökät herkut nannaa, niitä tahdon mä aina vaan

Näitä en mä jätä, syötävä on tätä

Mä taivaasta mannan saan

Niitä kun haistan, niitä kun maistan, uu niihin rakastuuuu

Suustani sisään, saatava lisää, saatava maku-

Lemumuffiniiii!?

Siinäpä se. Mitäs piditte?
Ihan sattumalta muuten keksin tuon monta viikkoo sitten ottamiini kuviin sopivan Timon ja Pumba-kappaleen tähän.

torstai 20. syyskuuta 2012

Written in the stars

Musiikki liittyy kuviin












Kuvasin tähtishootin tossa joku aika sitten.
Yhdellä noista kuvista osallistuin erääseen Tähdet ja tähtikuviot-kisaan.
Enpä keksi mitään höpötettävää.


maanantai 17. syyskuuta 2012

Peruukkijuttuja

Testailin tytöille eri peruukkeja silloin kun vaihdoin obbaritkin ja tässä lopputulokset.

Päätön nukke:

Claran stock-peruukki Viljamilla. Aika huono kuva.


Parempi kuva:

Ja sitten Vilillä:

Claran stock-peruukki sopii Evelynillekin:

Evelynin vakioperuukki Claralla



Ja toinen Evelynin peruukki

Ja sitten toi päälakikalju-tukka



Enpä muuten tajunnu kokeilla Evelynin stock-peruukkia Claralle.

Aion tilata Claralle joskus blondin tai vaaleanruskean peruukin, jotain ton päälakikaljutukan pituisen peruukin Coolcatilta, 

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kesäinen syyspäivä

Nämä tämän shootin kuvat on itse asiassa otettu viime viikon sunnuntaina kun oli aurinkoinen syyspäivä, mutta tänäänkin oli samanlainen sää, viikko sitten oli tosin lämpimämpi kuin tänään. 
Tää on muuten eka shootti obitsuilla. Niillä on kyllä ihana posettaa♥

Tää Coldplayn kappale sopii tähän jotenkin hyvin. Syksyllä kun on keltaista.










Ja vielä pieni Evelyn&Vili-shootti




Siinäpä olivat nämä shootit. Mitäs piditte?