Ohjaus: Bong
Joon-Ho
Jännitys, draama, komedia
Rooleissa: Kang-ho Song, Woo-shik Choi, So-dam Park, Jung-Eun Lee,
Hye-jin
Jang, Sun-kyun Lee, Yeo-jeong Cho.
Suomen ensi-ilta 31.1.2020
Eteläkorealainen Parasite
oli voittoisa muun muassa Cannesin elokuvajuhlilla ja on ehdolla kuudessa Oscar-kategoriassa, mukaan lukien paras elokuva ja paras vieraskielinen elokuva. Nyt tuo mustan huumorin sävyttämä jännityselokuva saa viimein myös Suomen
ensi-iltansa. Itse näin tämän mestariteoksen onnekseni jo marraskuussa Night Visions -festivaaleilla, jossa se voitti yleisöpalkinnon.
Kehuja kerännyt Parasite
on sosiaalinen satiiri, jossa seurataan kahden hyvin erilaisen perheen elämää. Köyhä,
nelihenkinen Kimin perhe elää rähjäisessä kellariasunnossaan ja haaveilee
paremmasta elämästä. Vähäisiä varojaan nelikko kartuttaa taittelemalla pizzalaatikoita
ja tulevaisuus näyttää yhtä synkältä kuin kotikadulle suihkutettavat
tuholaistorjuntamyrkyt. Perheen poika Ki-woo (Woo-sik Choi) saa kuitenkin ystävänsä kautta töitä rikkaan
Parkin perheen yksityisopettajana. Parkien yläluokkaisen elämäntavan houkuttelemana Kimin perhe alkaa kutoa suunnitelmia, jotta koko perhe pääsisi elämään siivellä näiden sinisilmäisyyden huomattuaan. Kahden perheen
kohtaamisesta seuraa arvaamaton tapahtumaketju, jonka myötä ei Kimien eikä
Parkien elämä ole enää entisensä.
Eteläkorealaisohjaaja
Joon-ho Bong on ohjannut aiemmin mainiot dystooppiset Snowpiercerin (2013) ja Netflix-elokuva Okjan
(2017), jotka ottavat molemmat omalla tavallaan kantaa
yhteiskunnallisiin ongelmiin ja ekokritiikkiin. Parasiten kohdalla kauas on jäänyt
lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, sillä tällä kertaa Joon-ho Bong keskittyy
nyky-yhteiskunnan epätasa-arvoisuuteen. Parasitesta paistaa ohjaajansa intohimo
elokuvantekemistä kohtaan.
Monitasoinen Parasite liikkuu jännityksen,
draaman ja komedian välillä ja on ovela ja yllättävä alusta loppuun saakka. Juuri
yllätyksellisyytensä vuoksi Parasite jos mikä on sellainen elokuva, josta ei halua
tietää paljoa ennen sen näkemistä.
Parasiten juoni on hurja, ennalta-arvaamaton ja yllättävä, hahmot kiinnostavia ja miljöö herkullinen. Tarina keskittyy kuvaamaan satiirin keinoin yhteiskunnan epäkohtia. Omaperäisesti toteutettu elokuva etenee tasaisen kiinnostavasti ja yhä vain paranee edetessään. Huonoa sanottavaa Parasitesta on vaikea keksiä, mutta jos jotain on keksittävä, voi elokuvan loppu toimia osaa katsojista etäännyttävänä asiana, sillä elokuvan huipennus on jo paljon ennen loppua.
Monipolvinen
tarina kulkee halki juonenkäänteidensä hallitusti kiitos taidokkaan ohjauksen
ja käsikirjoituksen. Joon-Ho Bongin ja Jin-won Hanin käsikirjoitus on erinomainen;
juonenkuljetus on taidokasta ja varsinkin henkilöiden väliset keskustelut
tuntuvat luonnollisilta. Näyttelijäsuoritukset ovat halki elokuvan erinomaisia kuten myös henkilöohjaus.
Erityisesti köyhän perheen nelikosta vastaavat näyttelevät erinomaisesti hahmoja,
jotka vuorostaan näyttelevät rikkaalle perheelle muuta kuin oikeasti ovat.
Monesti luokkaeroja
käsittelevissä elokuvissa rikkaat kuvataan pahiksina ja köyhät uhreina. Parasitessa
on hienoa, että asia ei ole näin yksiselitteinen, kuten ei mikään muukaan
elokuvan esittämä asia. Hyvän ja pahan välinen raja on häilyvä, sillä jokaisella
henkilöhahmolla on inhimillisesti niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Rikkaat
ihmiset eivät ole täysin idiootteja tai pahoja.Katsojaa ohjataan ymmärtämään myös varakkaita Parkeja, vaikka tarina kerrotaan ovelan, köyhän perheen näkökulmasta. Elokuvan edetessä henkilöitä pääsee vähitellen lähemmäs, kun heistä paljastuu koko ajan lisää
asioita. Köyhän perheen on käytettävä oveluuttaan elämässä pärjätäkseen ja heille
kontrastina näyttäytyy rikkaan perheen naiivius heidän totuttuansa
etuoikeutettuun asemaansa ja helppoihin oloihin, jossa pienetkin asiat ovat
suuria ongelmia.
Parasitessa on
useita tasoja ja metaforia, joten kaikella esitetyllä on merkitys. Tarinassa on
toistuvia motiiveja, kuten tuholaishyönteiset, vesi ja kivi, jotka toimivat
ovelasti symboleina ja kerronnan keinona paljastaen hahmoista ja tapahtumista
lisätasoja. Erityisesti tuholaisilla on oleellinen merkitys jo nimenkin tasolla. Kuvasymboliikkaa
käytetään paljon esimerkiksi ylä- ja alasuunnassa. Köyhä Kimin perhe asuu
kaupungin keskustassa, katutason alla samaan aikaan kun rikas Parkin perhe asuu
korkeammalla, hienostoalueella, eivätkä Parkin perheen jäsenet katso koskaan
alas. Myös vesi on tarinan keskeinen elementti: esimerkiksi Kimien koti tulvii
samalla kun yläluokkainen perhe ihailee sateen kauneutta. Monet metaforat tukevat juuri kuvausta yhdestä Parasiten keskeisistä teemoista, luokkajaosta. On myös hienoa, että kaikkea ei selitetä auki, vaan jätetään sopivasti
katsojan ymmärryksen varaan ja tällöin katsojalle tarjoutuu mahdollisuus
oivaltamisen iloon.
Visuaalisesti Parasite
on rikas, huoliteltu ja erinomaisesti kuvattu. Elokuva onnistuu samaan aikaan
näyttämään sekä kliinisen kauniilta, että rupuisen nuhjuiselta, mikä toimii
hyvin yhteiskuntaluokkien välisen kontrastin luomisessa. Tilaa käytetään
erinomaisesti, sillä tapahtumat sijoittuvat suurelta osin yhteen asuntoon,
jossa liikutaan jännittävällä tavalla piilotetun ja esilläolon välimaastossa. Samoin
koko kaupungilla on merkityksensä, esimerkiksi Kimin perheen juostessa sateessa
loputtomia rappusia yhä alemmas ja alemmas köyhien asuinalueelle.
Parasite on universaali
ja ajankohtainen: elokuvalla on vahva yhteiskunnallinen terä ja sen
yhteiskuntaluokan ja unelmoinnin teemat ovat yleismaailmallisia. Vaikka eteläkorealaisesta
yhteiskunnasta ei tietäisi mitään, ovat elokuvan esittämät asiat täysin
ymmärrettävissä ja samaistuttavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti