lauantai 3. maaliskuuta 2012

I will love you until my dying day


Seuran Tv-maailman arvostelu:
Moulin Rouge!
Musikaali Australialaisohjaaja Baz Luhrmannin elokuva on visuaalista ilotulistusta.
1800-luvun lopun Pariisin Montmantreen sijoittuva Baz Luhrmannin elokuva on pohjimmiltaan yksinkertainen kolmiodraama, jossa antisankarin oloinen kirjailijanalku Christian (Ewan McGregor) ja paha rikas mies kilpailevat kauniista Satinesta (lumoava Nicole Kidman).
   Moulin Rouge on myös visuaalinen virvatuli, joka kaappaa mukaansa kuin onnistunut rock-konsertti. Musiikki soikin elokuvassa melkein tauotta ja kunnon anakronisesti. Oliko muka vuonna 1899 Elton Johnia, beatleksiä ja muita nirvanoita? Eipä tietenkään, mutta Luhrmann rakenteleekin elokuvassaan suurta poikkitaiteellista synteesiä.
  Huikeinta antia on upeasti ristiinleikkaamista hyödyntävä Police-yhtyeen Roxanne-biisin taivuttaminen tangoksi. Jaksoon on tavoitettu luja määrä intohimoa, jonka puutteesta aivan liian monet elokuvat nykyään kärsivät. Ja levittävät näivettymistä.
   Antti Lindqvist
*****
Katsoin tällä viikolla Moulin Rougen joka minun on pitänyt katsoa jo monet kerrat, mutta nyt sen sain katsottua kun se tuli taas telkkarista lauantainakohan se tuli. Ja oli se kyllä todella hyvä elokuva. En ole katsonut kovin monta musikaalielokuvaa, ehkä Sound of music on ainoa tämän lisäksi näkemäni. Olen ajatellut musikaalien olevan tylsiä, mutta olin todella väärässä ainakin tämän musikaalin suhteen.
       Moulin rouge on vauhdikas ja värikäs elokuva. Välillä tahti on kuin musiikkivideossa tai elokuvan trailerissa, niin nopeaa muutamat ristiinleikatut kohtaukset menevät. Elokuva alkoi kiinnostavasti ja uteliaisuutta herättävästi siitä mihin elokuva päätyy, Moulin rouge on ränsistynyt ja Satine kuollut.  
      Elokuvassa on monia tosi dramaattisia ja näyttäviä kohtauksia, kaikista dramaattisin on ehkä kohtaus jossa Satine kuolee Christianin syliin. . Nicole Kidmanin näyttelemän kurtisaani-Satinen asut ovat hienoja ja muutenkin puvustus ja lavastus on todella näyttävää ja värikästä. Elokuva voittikin parhaan puvustuksen ja parhaan lavastuksen Oscarit ilmestymisvuonnaan 2001. Se oli myös ehdolla parhaaksi elokuvaksi ja parhaaksi naispääosaksi. Pääosien näyttelijät olivat tosi hyviä, sekä näyttelijöinä että laulajina.
       Moulin rougen laulut ovat ihania ja niitä on tullut kuunneltua monet kerrat tämän viikon aikana. Tuttujen kappaleiden uudenlaiset sovitukset ovat tosi hyviä ja ne sopivat tosi hyvin elokuvan juoneen, eikä niiden aikana tule sellainen olo niinkuin joskus Disney-piirrettyjen aikaan, että loppuis jo tämä kappale.

Erityisen ihana on tämä Your song.
Tässä hauska video kohtauksesta, jossa Satine ja Christian keskustelevat eri kappaleiden sanoilla.

Minulla meni tämän postauksen teossa noin viikko kun tein tätä aina iltasin vähä, kun en muullon oikein ehtinyt, Eilen alko talviloma, joten jos ens viikon aikana ehtis paremmin tehdä juttuja tänne. (Vaikka eihän näitä kukaan muu kuin minä lue, mutta ihan sama.)Tähän juttuun laitoin muuten ekaa kertaa myös videoita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti