Mulla on nyt asiaa, mutta lisään tähän muutamia vanhoja ennenjulkaisemattomia kuvia Evelynistä ettei tää postaus olisi niin tylsä tekstipläjäys.
Taas yksi lukija lähtenyt, jo ainakin kolmas parin viikon sisällä.
Tää on varmaan aika tuttua monesta blogista, tää tämmönen valittelu kommenttien vähyydestä ja lukijamäärästä. On varmaati myös aika tuttua monille bloggaajille tämä lukijamäärään ja kommenttien vähyyteen turhautuminen.
Itselleni oli aiemmin melko ihan samaa mikä lukijamäärä blogilla on ja se tuleeko kommentteja, kertovatko lukijat mielipiteitään tai antavatko palautetta tai kritiikkiä. Nyt kun on jo yli vuoden blogannut, alkaa vähän häiritä tuon lukijamäärän lähes täysin samana pysyminen ja aina muutamilla lukijoilla väheneminen. Olen tietysti tyytyväinen tuohon saavuttamaani lukijamäärään, mutta haluaisin tavoittaa suuremmankin määrän, tehdä juhlapostauksia, kilpailuja ja give awayja teidän iloksenne. Itseäni vartenhan minä bloggaan, mutta olette te lukijat tärkeitä. Haluaisin lisäksi useammin kuulla mielipiteitänne ja kommentteja että voisin parantaa blogiani ja edistää sitä lukijoille mieleisemmäksi. Tiedän kyllä itsekin miten vaikeaa kommentoiminen yleensä on, varsinkin kun luen itse monia kymmeniä blogeja. Mutta kyllä sitä kommenttia keksii, vaikka vain ihan sen kommentteja pyytävän bloggaajan mieliksi.
Lukijamäärän kasvattaminen on aika vaikea, ei oikein viittisi alkaa niihin liityn sun jos liityt mun-juttuihin. Lukijoiden pitäisi liittyä omasta kiinnostuksesta. Mutta se sitten voi olla vaikeaa että miten lukijat löytää blogini. Ehkä pitäisi vaan alkaa mainostaa blogiani oikein kunnolla, linkata blogini joka paikkaan ja kaikkiin kommentteihin. Jotenkin aiemmin lukijamäärällä ei vaan ole ollut niin auurta merkitystä, mutta luulen että kaikille tulee aina välillä tälläisiä blogimasennusvaiheita.
Tietysti niitä lukijoita kaipaa, mainostaminen on kaivattua. Ja muistutan vielä että pidän Give awayn varmaan 70 lukijan kohdalla, 80 on aika turha odotella, luulisin.
Ai niin, yritän joku päivä kuvata kuvatarinaan seuraavan osan, jos joku sitä edes kaipaisi. Pitäs kyllä yrittää saada siihen vauhtia ja meininkiä. Varsinkin kuvatarinasta mielipiteitänne kyllä kaipaan, ehdotuksia että miten parannan sitä ja myös juonikuvioita voi ehdotella jos tulee jotain mieleen, mulla se nimittäin on paikoitellen vielä aika auki.
Tässäpä tämä pläjäys oli, toivottavasti todella luitte, kiitos.
Tiedän itsekkin miltä se tunttuu, mutta nyt asiat on parempaan päin. Ja anteeksi etten ole kommentoinut nyt niin aktiivisesti, kun on ollu koulu kiireitä. Onhan se harmiilista että lukioita lähtee ja kommentti vähenee, mutta pitää jatkaa vaan! Kannustavaa puhetta 8DDD Lupaan että kommentoin ja pysyn tässä blogissa niin kauvan kun vaan itse jatkat!
VastaaPoistaEn tiedä oikein mikä saa blogista kiinostavan, mutta en itse ole aivan mukana noissa ''sarja'' - potsauksissa. Johtuuko siittä etten seuraa, mutta niin. Eniten kiinostaa kaikki nukke, kissa ja semmoset potsaukset missä näytät mitä oot tehny ja kohentanu asioita uuteen kuntoon.
Ja minusta kaikki kuvatarinat ovat olleet hyviä!
Miten niitä saa paremmaksi? No en tiedä, mutta rakastan tämmöisiä juonenkäänteitä ja koskettavia kuvatarinoita. Kuvia voisit parantaa siten että käytät erilaisia kuvakulmia.
Kuvista puheen olle noi Even kuvat on suloisia!
Rakastuin noihin haalari huosuihin! ^^
Kannustan vaan jatkamaan! Ja joo mainostaminen kannataa!
Toivottavasti tämä auttaa sua edes vähän!
Oii, kiitos paljon kannustavasta kommentistasi, siitä tuli hyvä mieli♥ Paljon hyödyllistä apua ja vinkkejä, kiitos♡
PoistaTuttu tunne kun on pitänyt blogia pytkään ja lukioita ei paljoa ole mutta hei sä oot pitänyt blogia vuoden ja sulla on jo 60 lukiaa. Mä oon pitäny mun blogia vähän päälle puoltoista vuotta ja mulla on vasta joku 23 lukiaa.
VastaaPoistaSun blogi on ihana, ja jaksan aina lukea kaikki tekstit. Kuvat on hienoja ja pidän sun kuvatarinoista, toivottavasti jatkat sitä edellistä.
VastaaPoistaTiedän tunteen. On se tietty tylsää, ku on kymmenii lukijoita ja kommentteja joka postauksessa tyylii 5 kommentia. Mä ite luen sun blogia mielelläni. :) Oon ottanu tavoitteeks kommata jokaseen postaukseen jonka luen, mut se on ruvennut vähän lipsumaan käsistä :s Pitää kai ottaa itseeni niskasta kii... :D
VastaaPoistaKiitos paljon kaikille ihanista kommenteista.♡ Kyllä sä Senkkukin saat vielä suuremman lukijamäärän. Mullakin lukijamäärä kasvo tosi hitaasti, just jossain puolen vuoden tienoilla oli jotain alle 30 lukijaa.
VastaaPoistaAsiaa. Tuntuu et kukaa ei lue niitä ko ei kommaakkaa ^^'
VastaaPoistaMutta itse luen aina vaikken kommaiskaan.
Mutta mielenkiinnolla odotan blogin uutta ulkoasua ja nimea 8)
Itse aina katson blogisi, mutta minun nukkekuume on jossain kuusessa...
VastaaPoistaEn jaksa enään innostua kommentoimaan, tai saatika omaa blogiani pitämään.
Mä kyllä luen sun blogia, ei vaan aina tule kommentoitua .__. Kuvatarina on ollu tähän asti tosi laadukas, jatka vaan. Ofeliaaki ois kyllä kiva nähä siinä :3 Harmi kyllä kun lukijat lähtee.
VastaaPoista