Kt osa 8: Hyi, poikien lelu!

Hieman viivästynyt tämä kuvatarinan jatkaminen :D Edellinen osa julkastu huhtikuussa, hups. Aluks ei vaan  ehtiny kuvata ja ekalla lomaviikolla kun tämän osan kuvasin niin sen jälkeen välillä unohdin, välillä ei ehtiny ja välillä ei vaan saanu aikaseks, mutta nyt viimein tämä tässä siis. Jospa ette olisi täysin unohtanut tätä kyhäelmääni. Muistin virkistämiseksi edellinen osa

Taustamusiikkia, tiedätte mitä tehdä :)

Blue Foundation- Eyes On Fire

Kuvatarina, osa 8: Hyi, poikien lelu!

Istuin huoneeni nurkassa sivellen korun pintaa.

Tunsin sen jälleen hohkavan jonkinlaista lämpöä, aivan kuin jotain outoa voimaa.

Se tuntui lämpimältä käsissäni. Korun erikoinen kuvio vaikutti kätkevän sisäänsä monia salaisuuksia, äidin salaisuuksia.


Mutta miten ne saataisi paljastettua? Mitä näille voimille pitäisi tehdä?


Mitä äiti haluaisi? Pitäisikö minun sittenkin kertoa tästä Evelynille?


Haluan pitää nämä itselläni! Olen parempi näiden voimien omistajaksi!


 "Clara, mitäs teet?"
Hätkähdin huoneeseeni ilmestynyttä Evelyniä ja havahduin ajatuksistani.


 "Mitä sinulla on siinä?" Evelyn kysyi hämmentyneenä.


"Löysin tämän silloin kun tulin kipeäksi,"kerroin vastahakoisena.


"Äidin voimat! Löysit ne siis vihdoin. Ja olet piilotellut sitä! Näytä niin katson tarkemmin." Evelyn kuulosti kiihtyneeltä ja ehkä vähän vihaiseltakin minulle.


 "Ei!" kivahdin Evelynin tavoitellessa koruani


"Mitä? Äiti on tarkoittanut sen meille molemmille!" siskoni sanoi vihaisena


 "Se on minun! Löytäjä saa pitää!"


 "Hyvä on jos kerran haluat niin, se voi olla sinun. Onhan niitä vielä kolme lisää jossain."


"Niin. Löysin muuten tälläisen lapun korun luota." Kaivoin löytämäni paperin hameeni taskusta


 "Tässä on vihje seuraavasta voimien piilopaikasta." Evelyn keksi


"Lue se ääneen," kehotin malttamattomana

Lähempänä kuin arvaattekaan
löydätte etsimänne läheltä taivaan
nouskaa ylös, ylös yhä
kunnes tavoitatte asian pyhän


"Kylläpä on taas mystistä" Evelyn sanoi tuhahtaen


"Eihän tuosta ota mitään selvää!" sanoin turhautuneena


"Pyhä asia...Ei täällä kotimme lähellä ole mitään kirkkoa tai mitään pyhää juttua. Voima olisi voinut olla kirkon katolla, siihen voisi viitata tuo lähellä taivaan..." Evelyn pohti lähes itsekseen.


"Onko meidän ihan pakko löytää ne kaikki korut?"


"Ei ne ole koruja. Ne on äidin voimat. Voima on vain laitettu koruun." Evelyn korjasi vaikka tiesin kyllä asian jo.


"Tämä tuntuukin aika voimakkaalta korulta"


"Pidäkin siitä huolta. Pitäisiköhän se laittaa piiloon vai pitää koko ajan mukana?" Evelyn pohti järkeilevästi.


"Voin laittaa sen nauhaan ja pitää kaulassa koko ajan," sanoin innostuneena


"Tee niin, mutta älä missään nimessä käytä voimaa."


"Enhän edes osaisi," sanoin tuhahtaen.


"Silti. Et vahingossakaan. Emme tiedä niistä mitään ennekä osaa käyttää niitä."


"Mutta on tämä koruna nätti." Evelyn ei enää kuunnellut minua vaan tuijotti vihjelappua mietteliäänä.


"Mihin ylös..? Mikä pyhä asia...?"


Hätkähdin huomatessani jonkun oudon pojan ovella.


Tökin Evelyniä kylkeen ja kuiskasin: "Kuka tuo poika on?"


Evelyn hätkähti ja piilotti vihjelapun käsiensä alle. "Jared!" hän huudahti yllättyneenä "Miten sinä pääsit sisään?"

"Tuotah...ovi oli auki."


"Clara, tämä ei ole edelleenkään mikään muumitalo! Enkö ole monesti käskenyt lukita se perässäsi?" Evelyn kuulosti yllättäen tosi vihaiselta minulle.


"Älähän nyt pientä tuollaisesta moiti. Ei se tahallaan, pikkulapset vain on tuollaisia huolimattomia." Nostin yllättyneenä katseeni minua puolustavaan poikaan.


Evelyn katsoi minua vielä kerran vihaisena. En ymmärtänyt mikä hänellä oli. Kuka tuo poika oikein oli ja miksi se ei olisi saanu tulla meille?


Evelyn nousi ja sanoi pojalle: "Anteeksi, en ole edes tervehtinyt sinua, eikä Claraa ja sinua ole esitelty."


"Eli Clara, tässä on Jared. Hän pelasti sinut silloin sieltä hangesta. Sinun pitäisi kiittää häntä"
Evelyn kuulosti minusta ihan kauhealta esittäessään virallista, ystävällistä talon emäntää.


Nousin ujona ja katsoin Jarediin, vähän pelottavaan tummaan poikaan. "Kiitos Jared."


"Hyvä että olet tervehtynyt, pikkuinen. Minulla on sinulle täällä pieni tuliainen." poika sanoi pitäen toista kättään selän takana piilossa.


Jared otti selkänsä takaa jonkin nuken ja ojensi sen minulle.


"Wau, kiitos!" huudahdin innostuneena saatuani lahjan, unohtaen ujouteni.


"Mitäs tuo nyt on? Ei sinun olisi tarvinnut." Evelyn kuulosti hämmentyyneeltä, kuitenkin oli vain kateellinen minulle.


"Olin huolissani Clarasta. Löysin tuon vanhan suosikkileluni ja päätin tulla katsomaan pikkuista. Pidätkö siitä Clara?"


"Tuota...se on poikien lelu..."


"Mutta eikös tuo ballerinanukke olekin miehen tarpeessa?" Jared osoitti lattialle jäänyttä barbietani.


"Minun vanha nukkeni voi olla sen poikaystävä." Jaredin idea oli hieno.


Jared katsoi Evelynia jotenkin oudosti. Vinkkasiko se jopa silmää?


Evelynin katseen suora suomennos olisi ollut mitä hittoa ja se katsoi vaivaantuneena pois päin.


Vielä tutuksi tullut tapa, behind the scenes:

Siinä kuvauspaikka ja nukkekorini.


MItäs tykkäsitte kuvatarinasta? Toivottavasti ette aivan olleet unohtaneet aiempia juttuja
 kun aikaa on "vähän" kulunut. Kokelin tuollaista vähän erilaista kerrontatyyliä,
Claran näkökulmasta kerrottua. Toimikohan se?
Mutta nyt lupaan että seuraavan osan julkaisen pian, parin viikon sisällä.
Kunpa vain saisin aikaiseksi kuvattua, juoni kun on jo valmiina.

Blogini 70 lukijaa muuten oli täyttyny eilen ja näköjään ylittynytkin. Juhlapostaus ei tule ihan heti, koska huomenna lähden matkailuautoreissuun ja tuun joskus loppuviikosta. Kai te vielä jaksatte Giveä odottaa? ;)