En tykkää yhtään laittaa lahjoja suosikkijärjestykseen sillä ne ovat kaikki minulle yhtä tärkeitä. Siksipä esittelenkin nyt kaikki lahjani kuten minulla on aikaisempinakin vuosina ollut tapana.
Samilta sain autolumilapion, kosteusvoiteen, suosikkikonvehtejamme ja dvd:n Downton Abbeyta.
Anopiltani sain vartalovoiteen ja lapaset.
Vanhemmiltani sain pyjaman ja tiedän että saan toivomani kellon kunhan posti tuo sen. Iskäni oli keksinyt hyvän simppelin lahjan tapansa mukaan :D Oli vieläpä väkrännyt sen kivaan pakettiin.
Kummeiltani sain kaksi kirjaa, vintage-metallitaulun, Saksan tuliaismagneetkn, karkkikaulakorun, muffinivuokia ja piparikepparin.
Ukeilta ja mummoilta sain lahjaksi rahaa.
Enoni porukalta sain John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen kirjana. Ostin sen aiemmin leffana ja oli todella hyvä.
Kavereilta sain suklaata, meidän yhteiskuvasta teetätetyn mukin, pullon Fresitaa ja sukat.
Kaksi kaveriani tilasi yhdessä tuollaiset mukit meille neljälle. Tuo teksti sopii täydellisesti mukin toisella puolella olevaan meidän sekoilukuvaan xD
Tädin porukalta sain virtapankin ja nimikyltin.
Lisäksi sain isosedältä oman suklaarasian vaikka perheen yhteiseksi niitä on tullut pitkän ajan tarpeisiin xD
Lisäksi saimme koko perheen ja Samin sekä minun ja Samin yhteiset paketit joita emme ole voineet vielä aukaista.
Tykkään tosi paljon kaikista saamistani ihanista lahjoista, mutta sitä kelloani odotan vielä innolla. Miksi joulun pyhäpäivien pitääkin olla niin pitkiä...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti