torstai 26. maaliskuuta 2015

Painting space


Nyt vapauden alettua olen pääsykokeisiin lueskelun lisäksi tehnyt pitkästä aikaa kaikkea mistä tykkään! Olen maalannut, ommellut, piirrellyt, ollut kissojen kanssa, katsonut paljon eri sarjoja ja leffoja ♥ 

Hitto kun YouTuben videonjako systeemi on muuttunut niin en enää osaa upottaa kappaletta postaukseen pelkkänä palkkina >___< 
Toivottavasti kuuntelette vaikka onkin noin linkkinä nyt :/  

Tähän alkuun siis uutta Musea taustabiisiksi postaukselle. 

Tykkäsin kuitenkin ehkä enemmän ekaksi julkaistusta sinkusta, Pychosta kuin tästä toisesta, Dead Insidesta. Levy Drones sitten kesäkuussa :3 Sitä odotellessa ♥


Nyt voin alkaa palata kunnolla bloggailun pariinkin. Ryhdistäydyin ja tein viimein uuden bannerinkin vanhan nukkebannerin tilalle :D

Innostuin maalailemaan avaruutta tossa viime viikon lopulla.
Käytin tuon bannerinkin taustalla maalaustani.


Sivulla näkyy vihko jossa aiemmin maalaamaani avaruuskuosia


Tämmösiä on kyllä mukava maalailla kun saa leikkiä väreillä ja sotkee miten huvittaa ja sitten vaan maalikerrosta toisen päälle :D



Tosta aluspaperistakii ois saanu hienon taideteoksen xD


Kattelin samalla padilta True Bloodin viimeistä kautta


Taavettikin tuli kattomaan :D


Mukavaa ajanvietettä oli iltaisin rentoutua tämän parissa kun aloitin silloin kun kirjotuksia vielä oli jäljellä.




Yksityiskohtien lisäilyn aloitus


Kimalletta :3



Osa näistä puhelimella otetuista kuvista on kyllä aika sumeita ja tärähtäneitä xP


Vielä tähtiä ym loppuviimeistelynä ja valmista

Maalasin siis canvakselle ja käytin violetin ja sinisen eri sävyjä: akryylimaaleja, peitevärejä ja öljyvärejä. Lisäksi valkoista peiteväriä, hopeista geelikynää, kimalleliimoja ja koristehileitä ja -tähtiä.

Lisäksi oon ommellu pari tämmöstä koalapehmolelua


Ompelin kierrätysmateriaalista, nimittäin haaroista ratkenneista collareistani :D


En ollut ihan tyytyväinen tuohon ensin tekemääni oikeanpuoleiseen sillä siitä tuli liian iso eikä sille olisi oikein saanut tehtyä vaatteita.


Tarkoituksena oli nimittäin tehdä poikaystäväni antamalle inttinallelle kaveri jonka annan poikaystävälleni sinne mukaan kun tulee lomille. Sopivasti sain valmiiksi nyt myös parane pian-lahjaksi sillä Sami loukkasi silmänsä tiistaina leirillä >___<


Viime viikonloppuna koristelin hänelle tuollaisen steampunk-muistivihkon hajoneesta kellostaan :D


Esimerkiksi tämmöstä on tullut nyt puuhailtua :D 
Muista ompeluprojekteistani varmaan laitan myöhemmin kuvaa niiden valmistuttua :)


5 kommenttia:

  1. Eikö olekin ihanaa palata pitkästä aikaa bloggailun pariin? Itsellänikin vapaus koitti tuossa viime viikon puolella ja tuntuu jopa uskomattomalta, että nyt on aikaa puuhastella taas kaikenlaista mistä pitää (pääsykokeisiin luvun ohella tosin) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on♥ Pitkästä aikaa ihana vapaus tehdä kaikkee mistä tykkää ja voi kunnolla palata harrastusten pariin ♥ Eikä tätä vapautta vieläkään ihan ymmärrä että oikeesti on koulu ohi nyt xD Mitä kaikkee sä muutrn kirjotit? :)

      Poista
  2. Vähänkö mahtava taulu! :3
    Ite voisin postata kans viimeaikaisista tekemisistäni mun life style blogiin. Jos vaikka sunnuntaina ehtis ;)
    http://inmyownworld1.blogspot.fi/ Tossa linkki jos joku muuki haluu käydä kurkkaan.

    VastaaPoista