Lähde
Ihan nolottaa miten tämä postaus on jäänyt roikkumaan luonnokseksi. Nyt kuitenkin julkaisen tämän tulevan viikonlopun Cinemaren kynnyksellä. Cinemare on siis Helsingissä järjestettävän Night Visionsin tyyppinen kauhuelokuvafestivaali, ja se järjestetään vuosittain keväällä ja syksyllä Joensuun Tapio-elokuvateatterikeskuksessa. Olin katsomassa kauhuelokuvia läpi yön ensimmäistä kertaa Cinemaressa keväällä ja siitä kirjoitin täällä. Tällä kertaa ohjelmistossa oli kahdeksan elokuvaa, joista kuusi pääsi katsomaan kahden päällekkäisyyden vuoksi. Tällä kertaa koko kuuden lipun paketti maksoin 30€ ja yksittäiset liput 8€. Tämänkään kerran Cinemare-leffoista yhtäkään en ollut ennakkoon nähnyt ja vain Evil Deadin tiesin ennestään.
Ihan nolottaa miten tämä postaus on jäänyt roikkumaan luonnokseksi. Nyt kuitenkin julkaisen tämän tulevan viikonlopun Cinemaren kynnyksellä. Cinemare on siis Helsingissä järjestettävän Night Visionsin tyyppinen kauhuelokuvafestivaali, ja se järjestetään vuosittain keväällä ja syksyllä Joensuun Tapio-elokuvateatterikeskuksessa. Olin katsomassa kauhuelokuvia läpi yön ensimmäistä kertaa Cinemaressa keväällä ja siitä kirjoitin täällä. Tällä kertaa ohjelmistossa oli kahdeksan elokuvaa, joista kuusi pääsi katsomaan kahden päällekkäisyyden vuoksi. Tällä kertaa koko kuuden lipun paketti maksoin 30€ ja yksittäiset liput 8€. Tämänkään kerran Cinemare-leffoista yhtäkään en ollut ennakkoon nähnyt ja vain Evil Deadin tiesin ennestään.
Creeping Terror
1964, Ohjaus: Vic Savage, USA
Ilta alkoi kello kymmeneltä tämän mustavalkoisen mykän elokuvatekeleen myötä. Elokuva kertoo randomista örkistä joka rysähtää aluksellaan maahan ja alkaa kylvää pelkoa ja tuhoa lähiseudulla viranomaisten tumpeloidessa. Creeping Terror on kökköelokuvien kuninkaisiin lukeutuva, mutta erikoisen tästä näytöksestä teki livesäestys ja -duppaus! Harvoin pääsee elokuvaa näkemään näin. Elokuvalle oli koominen, mutta täysin sopiva säestys. Alussa seurasin lumoutuneena minulle vielä silloin tuntemattoman insrumentin soittoa elokuvaan hirveästi keskittymättä. Taidokasta musiikin sovittamista elokuvan kohtauksiin oikealla ajoituksella. Koomisen totinen kertojanääni, sama miesääni myös naisilla. Kökön elokuvasta tekevät monsterin kotikutoinen ulkoasu, ylipitkät kohtaukset ja surkea näyttely. Elokuvan tanssipaikkakohtaus oli paras, siinä monsteri lähestyy paikkaa ikuisuudelta tuntuvan ajan ja yllättäen onkin pellolta sisäiloissa. Oli ihan huvittava alkuun, mutta sitten se vain venyi ja venyi yhtä päättömänä. Kuitenkin ihan mielenkiintoinen kokemus livesäestyksen ja -dubbauksen myötä.
Evil Dead
1981, Ohjaus: Sam Raimi, USA
Evil Dead, kauhun kulttiklassikoihin lukeutuva elokuva oli itselläni vielä näkemättä, joten oli kiva että esitettiin Cinemaressa. Juonikuvio on nykymittapuulla kliseinen, mutta kasarilla oli kai edelläkävijä. Viiden nuoren kaveriporukka siis lähtee syrjäiselle mökille lomailemaan, mutta kun kellarista löytyykin mystisiä esineitä ja meno alkaa mennä demoniseksi.
Tehosteet ovat niin kasikytlukulaiset, kuin olla ja voi. Ne ovat nykynäkökulmasta todella huonoja ja yli vietyjä että ovat jo koomisuudessaan hyviä. Osa elokuvasta meni vain nauraessa varsinki riivattujen hahmojen huvittaville äänille ja maskeeraukselle. Eritteille sun muille mössöille ei loppua kuten ei myöskään uudelleen nousemisille. Sai kyllä nauraa kunnolla vastapainona tiiviille tunnelmalle. Jump scareille ei Evil Deadissa näy loppua, ja vaikka niitä odotti jatkuvasti, monesti niitä hätkähti kunnolla. On siis kauhun klassikko ihan ansaitusti, sillä tunnelma on kaikkiaan todella tiivis, eikä katsoja saa juuri hetken rauhaa, loppukin on tehokas. Nykyisin jo loppuun kulutetut ideat ovat tässä tuoreita, eivätkä jäljittelijät ole päässeet samalle tasolle. Välillä toistuvuus tosin kävi puuduttavaksi. On ovela keino kuvata keinuvasti läpi metsien kohti mökkiä paljastamatta mikä siellä oikeasti liikkuu ja hyvä että varsinainen "mörkö" jää näyttämättä, sillä aina se mitä ei näe on pelottavampaa. Tehokasta oli että kohtauksissa on paljon henkilöiden tirkistelyä pahiksen näkökulmasta. Ihmetyttää jo aiemmin kauhuelokuvissa huomaamani asia että aina juuri naiset tulevat riivatuksi ja ihan sekopäiseksi.
Evil Dead esitettiin samaan aikaan meksikolaisen tänä vuonna ilmestyneen 1974-nimisen elokuvan kanssa, joka sekin olisi kiinnostanut. Kuitenkin koska Evil Dead on klassikko ja oli sekä minulta että kaveriltaninäkemättä, valitsimme sen. Ehkä tuon 1974 pääsee myös joskus näkemään.
31
2016, Ohjaus: Rob Zombie, USA, UK
Hevarimuusikko- ohjaaja Rob Zombien elokuva 31 sijoittuu vuoteen 1976 johonkin punaniskaosavaltioon. Joukko karnevaalityöntekijöitä matkustaa johonkin kunnes matkalle tulee yllättävä keskeytys. Joukkio siepataan outoon laitokseen sairaan pelin päätähdiksi ja heidän on selvittävä sekopäisien tappajien jahtaamana. Eloluvalla on hieno alku kun pelottava hahmo puhuu intensiivisesti kameralle ja osoittaa sanansa ahdistavasti suoraan katsojalle. Illuusio sitten pilaantuukin kun muun juonen kannalta täysin epäoleellinen hahmo on sidottuna tuoliin. Muutamia ovelia kikkoja ja erikoisia hahmoja lukuunottamatta elokuva sitten onkin perus sairasta verimättöpeliä, mutta sisältää yllättävän vähän kidutusta ja gorea, ei liikaa mässäilyä. Elokuva on Rob Zombien tyyliin seksin, pervouden ja splatterin yhdistämistä 70-80 luvun tyyliseen tunnelmaan. Hahmot tietysti kuolevat yksi kerrallaan ja erilaiset sekopäät persoonalliset tappajat tulevat vuorollaan esiin. Tappajat ovat todella erikoisia, kuten espanjalainen kääpiönatsi Hitler alttareineen, iso Death- niminen mies balettihameessa kaverinaan Sex- niminen nukkemainen pieni nainen, moottorisahaklovnit ja lopulta elokuvan alussa esiintynyt tirehtööriä muistuttava creepy äijänkäppänä joka vetää ehdottomasti elokuvan parhaan ja kylmäävimmän roolisuorituksen. Elokuvalla on avoin loppu jota en aivan osannut odottaa, kuten en myöskään peliin joutuneiden kohtaloita. Ei mitenkään ihmeellinen tappoelokuva, mutta oli tälläkin hetkensä.
31 oli päällekkäin John Carpneterin They Liven kanssa, mutta päätimme että Evil Deadissa oli tarpeeksi kasaria hetkeksi ja yön muissa elokuvissa on tarpeeksi huumoria.
Tonigh She Comes
2016, Ohjaus: Matt Stuertz
Joukko nuoria syrjäisellä kesäasunnolla...tuttu kuvio. Tyttö on kadonnut ja kaksi kaveriaan tulee etsimään häntä, kuten myös joku postia toimittava poika. Kuitenkin he päätyvät pitämään hauskaa kunnes kaikki muuttuu synkäksi randomin alastoman naisen ilmaantuessa paikalle ja heti perään muutakin outoa porukkaa.
Tämä elokuva oli todella randomi, ei tiennyt yhtään mitä seuraavaksi ja mistä oikein on kyse. Aluksi Tonight She Comes vaikutti perus teinileffalta: epälooginen toiminta, juopottelu, seksi, ihmissuhdedraama. Koomisinta juonessa on kun tyttö menee makuupussiin ja alaston verinen nainen alkaa mätkiä sitä veriseksi mössöksi puuta vasten. Ylipäänsä elokuvassa on paljon kaikkea absurdia, draamaa ja komediaa. Lopputekstien aikaan oli todella hämmentynyt olo sillä aiemmalle visuaaliselle ärsykkeelle täysin kontrastisen musiikin ja hempeän fontin siivittämänä. Elokuva on täynnä todella korkeita ääniä ja painostavaa musiikkia,joku edessä istuva jopa kiljahti yhtäkkisen äänen kohdalla. Sekä lisäksi tietysti paljon jump scareja. Elokuvan lopussakaan ei osannut sanoa mistä kaikessa oli kyse, joutuiko nuoriso paikallisten asukkaiden terrorisoimaksi, oliko verinen katatoninen nainen riivattu vai mitä ihmettä...
The Greasy Strangler
2016, Ohjaus: Jim Hosking, USA
Ja lisää outoutta Cinemare-yöhön oli luvassa "Rasvaisen kuristajan" myötä. Tämä oli kaikkea muuta kuin kauhua, jotain outoa mustaa komediaa... kai. Eläkeläinen discoheppu ja yhä kotona asuva luuseripoika. Öisin isä on yltä päältä rasvassa ja hihhuiloi ympäri kaupunkia kuristamassa ihmisiä. Outoa ihmissuhdedraamaa ja vielä oudompia tapahtumia. The Greasy Strangler on yksi aivopieruimmista elokuvista pitkään aikaan. Odotin jo kauan milloin elokuva loppuu, mutta se vain jatkui yhä oudoimpaan loppuhuipennukseen. Yhä uudelleen samankaltaisina toistuvia kohtauksia, hitaita kohtauksia ja outoja keskusteluja. Ennen kaikkea ihmissuhteiden outous ja rasvan ällöys. Ylilyövyydellään ja älyttömyydellään parasta oli kohtaus motellin ulkopuolella snäkkiautomaatilla intialaisen ja kahden muun miehen kesken. Ihan outoa, paikallaan junnaavaa keskustelua. Hauska ja älyvapaa musiikkimaailma täynnä pimputtelua, kasi ja kuustoista bittisitä peleistä muistuttavaa. Se toi älyvapaaseen elokuvaan yhä enemmän outoutta.
Troll 2
1990, Ohjaus: Drake Floyd, USA, Italia
Cinemare koostui siis todella oudoista elokuvista ja tämä kruunasi kaiken. Troll 2 on kulttiklassikon aseman huonoimpien elokuvien joukosta saanut B-luokan kauhukomedia, joka on huono ja älytön kaikilla mahdollisilla tavoilla. Juoni kertoo nelihenkisestä perheestä, jonka isoisä on vastikään kuollut ja hänen haamunsa ilmestyy pikkupojalle ajoittain. Isoisä on kertonut pojalle tarinoita kasvissyöjä goblineista, jotka muuttavat ihmiset kasveiksi ja syövät heitä. Perhe lähtee lomalle maalle ja vaihtaa asuntoja pikkukylän perheen kanssa. Siellä sitten goblintarinat käyvätkin todeksi ja meno on aivan outoa. Troll 2 on oudolla tavalla jopa hyvä, ehkä jopa illan viihdyttävin. Eniten nauratti peikkojoukon muista jäsenistä poikkeava derp goblin, joka kerta kun tuli kuvaan. No shit Sherlock-logiikka, puiksi muuttuminen, isoisän ilmestyminen siellä täällä, kyläläisten tonninsetelikasvot ja mitä vielä. "Oh my god, they're eating her! And then they're eating me!"- yksi legendaarisin huonojen elokuvien repliikeista. Mahtavan koomiset vuorosanat ja surkea näyttely. Troll kakkosen päätyttyä, Cinemaren jälkeen oli aika aivopierutunnelmat astua valjenneeseen aamuun kello yhdeksän aikoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti