Jaahas, tämäkin postaus jäänyt roikkumaan keskeneräisenä luonnokseksi, mutta kuitenkin sen verran olin kirjoittanut etten henno vain poistaa. Näiden elokuvien katsomisesta on siis aikaa varmaan pari vuotta, joten tällä kertaa hieman erilainen postaus. Vähän testiä itselleni että miten hyvin muistan elokuvia joiden katsomisesta on jo aikaa (yhtä kuin en kovin hyvin).
Lähde
Warm Bodies (2013)
Lähde
Warm Bodies (2013)
Totuttuun zombie-elokuvan tyyliin zombieapokalypsi on raunioittanut maailman ja joukkoon ryhmittyneet ihmiset koittavat selviytyä. Julie (Teresa Palmer) on joukon johtajan tytär jonka R-niminen zombie (Nicholas Hoult) pelastaa hetken mielijohteesta syötyään tytön poikaystävän aivot. Julien ja R:n välinen suhde alkaa muuttaa koko vallitsevaa maailman tilannetta. Pääosien näyttelijät ovat ihan mainiot. Naispääosan näyttelijä muistuttaa ulkonäöltään Kristen Stewartia mutta näyttelee paljon paremmin. Häntä en ole aiemmin tainnut nähdä muussa elokuvassa. Nicholas Houltista olen puolestaan tykännyt jo Poika-elokuvassa ja Skins Liekeissä-sarjassa. Zombiet ovat ihan hyvin maskeerattuja, eivätkä nolon tai liioitellun näköisiä, toisin kuin luurankozombiet tikkumaisine raajoineen ja juoksenteluineen.
Lähde
Elokuvan juoni on osin typerä ja nolo: zombie tutustuu ja ihastuu tyttöön syötyään tämän poikaystävän aivot. Tavallaan niin naurettava idea juonelle että on siinä rajalla etteikö ole jo hyväkin idea. Ainakin on tuore mutta naurettava. Erilainen idea on myös se että zombiet alkavatkin vähitellen muuttua inhimillisemmiksi ja lopulta eläviksi. Warm Bodies on paitsi aiheeltaan, myös tunnelmaltaan mukavan poikkeava zombie-genrestä. Warm Bodies onkin aivan erilainen rakkauselokuva. Kertojanääni on mukavan humoristinen ja itseironinen halki elokuvan. Zombieen samaistuminen on kekseliäästi toteutettu, sillä zombithan eivät ole ennen saaneet puheenvuoroa eikä heillä ole kerrottu olevan edes tietoisuutta. Elokuvassa on muutenkin paljon perushauskaa zombie-huumoria. Elokuvan huvittavampia kohtauksia zombien meikkaaminen Pretty Womanin soidessa taustalla. En voinut olla kuvittelematta että Nicholas Hoult on ensin maskeerattu zombieksi ja tyttöjen meikatessa hänet ihmiseksi meikki vain poistettaisiin.
Lähde
Elokuvan juoni on osin typerä ja nolo: zombie tutustuu ja ihastuu tyttöön syötyään tämän poikaystävän aivot. Tavallaan niin naurettava idea juonelle että on siinä rajalla etteikö ole jo hyväkin idea. Ainakin on tuore mutta naurettava. Erilainen idea on myös se että zombiet alkavatkin vähitellen muuttua inhimillisemmiksi ja lopulta eläviksi. Warm Bodies on paitsi aiheeltaan, myös tunnelmaltaan mukavan poikkeava zombie-genrestä. Warm Bodies onkin aivan erilainen rakkauselokuva. Kertojanääni on mukavan humoristinen ja itseironinen halki elokuvan. Zombieen samaistuminen on kekseliäästi toteutettu, sillä zombithan eivät ole ennen saaneet puheenvuoroa eikä heillä ole kerrottu olevan edes tietoisuutta. Elokuvassa on muutenkin paljon perushauskaa zombie-huumoria. Elokuvan huvittavampia kohtauksia zombien meikkaaminen Pretty Womanin soidessa taustalla. En voinut olla kuvittelematta että Nicholas Hoult on ensin maskeerattu zombieksi ja tyttöjen meikatessa hänet ihmiseksi meikki vain poistettaisiin.
Elokuvassa on mukava musiikkimaailma raikkaan indiemusiikin myötä, aina musiikki ei tosin ole täysin kohtauksiin sopivaa. Tosin musiikkivalinta zombieiden hauskaan jälleennäkemiskohtaukseen ja päämääräiseen marssimiseen on loistava. Elokuvan visuaalisuus ja värimaailma muuttuvat lopussa harmaasta ja synkästä kirkkaiksi väreiksi kuten on muistelukohtaustenkin aikana, jopa liian alleviivatusti ja korostetusti maailman palatessa vähitellen ennalleen. Harvinaista zombie-elokuvalle että loppu hyvin kaikki hyvin. Sanoma onkin lopulta hyväksyminen, uuden ja pelottavan kohtaaminen sekä ennakkoluulojen voittaminen.
Daredevil (2003)
Marvelin sarjakuviin perustuva Daredevil-supersankarista kertova elokuva, jossa sokea lakimies Matt Murdock hyppelehtii ympäri kaupunkia yrittäen antaa pahalle palkkansa. Alkuvideo on visuaalisesti kekseliäs ja tunnelmallinen, teemaan sopiva. Elokuvan alusta, synkkyydestä ja mustavalkoisuudesta tulevat mieleen Sin City elokuvat. Hell's Kitchen on kyllä aikalailla samanlainen kun Sin Cityn maailma. Väkisinkin vertaan elokuvaa Netfixin Daredevil sarjaan ja miten eri tavoin asiat kuten, Matthewin sokeutuminen, on esitetty. Tällä kertaa elokuvassa on erityisen hauska Stan Lee-cameo! Tajuttoman nolo taistelukohtaus leikkipuistossa Mattin ja Jennifer Garnerin näyttelemän Elektran välillä, elokuvassa on myös yksi noloimmista näkemistäni seksikohtauksista. Jennifer Garner on kyllä tosi kaunis ja Colin Farrell on komea Bulls Eye-pahiksena, hurmaavana kierona pahiksena. Ben Affleck puolestaan on aika mitäänsanomaton Daredevilin roolissa. Musiikkimaailma on mukavaa rokin räimettä, mutta ei aina kohtaukseen täysin istuvana ja vaikka Within Temptationin kappaleet ihania ovatkin, ne eivät todellakaan tähän sopineet ja tuntuivat tosi irrallisilta. Kaiken kaikkiaan melko nolo, mitäänsanomaton elokuva.
Piiat sijoittuu 1960-luvun Yhdysvaltoihin, jossa aletaan ajaa eriväristen ihmisten välistä tasa-arvoa. Musta palvelusväki joitaa valkoisen keskiluoka lapsia ja tasapainoa alkaa järkyttää Emma Stonen näyttelemä Skeeter lehtijuttuineen.
Ihanan värikäs visuaalinen maailma. Pikkuhiljaa selviää ettei kyseessä olekaan ihan pinnallinen ja pirteä elokuva. mielenkiintoisia ja monipuolisia ihmiskohtaloita, huumoria, vastoinkäymisiä mutta myös hyvää mieltä.
(Tästä en hirveästi muista, mutta kai se oli tuon katsomisen jälkeen kirjoittamani kaltainen elokuva. Katsomisesta on siis jotain vuosi, joten voisikin katsoa tuon uudestaan, sillä muistan pitäneeni siitä.)
Cubic (Equilibrium) (2002)
Tieteiselokuva Cubic sijoittuu vuoteen 2072, totalitaristiseen maailmaan jossa uskotaan ihmisten tunteiden aiheuttavan sotia. Tämän myötä kansalaisilta poistetaan mahdollisuus tuntea mitään tunteita. Kansalaiset ovat velvoitettuja ottamaan päivittäisen lääkeannoksen kuolemanrangaistuksen uhalla. Kuoleman kohtaavat myös he, jotka yrittävät harrastaa kulttuuria.
•Vaikuttava dystopia, jossa kulttuuria, taidetta, musiikkia, kirjoja tuhotaan.
•Ajatuksia herättävää pohtia, onko sotien ja väkivallan poistamiseksi kaikkien tunteiden, niin negatiivisten kuin positiivistenkin poistaminen sen arvoista.
•Väkivallan monopoli kuitenkin vallitsee yhä, sillä valtion puolesta tuhotaan välittömästi kaikki tunteita tuntevat ihmiset ns yhteisen hyvän turvaamiseksi
•Jatkuva propaganda pyörii videolla isän puhumana
•Yhdistelmä kahta klassikko dystopiaromaania, Orwellin Vuonna 1984 ja Bradburyn Fahrenheit 451.
Isoveli valvoo-tyyppinen ideologinen itsevaltias; Isä on kuin isoveli klassikosta Vuonna 1984
•Puvustus ja taistelukohtaukset kuin Matrixista.
•Visuaalisesti hieno, pelkistetty lavastus, vastapainona salatut ns kulttuurihuoneet, persoonallinen äänimaisema, klassista musiikkia, loppuun muutosta kuvastamaan teknoa.
•Klassisen musiikin käyttö taistelukohtauksen taustalla tuo mieleen Kellopeliappelsiinin.
•Christian Bale sopii täydellisesti kivikasvoisena näyttelijänä päärooliin papiksi, joka tajuaa miten pielessä maailman meno on, jätettyään pois "tunteettomuuslääkkeensä".
•Sydäntä raastava koirien tappokohtaus mutta onneksi suloinen koiranpentu selviää.
(Tämänkin elokuvan haluaisin kyllä katsoa uudelleen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti