Movie Monday #59- Disney Villains

Ajattelin pitkästä aikaa tarttua Movie Monday-elokuvahaasteblogin aiheisiin. Disney-elokuvat ovat lähellä sydäntäni ja niitä tulee yhä katsottua aika usein, sillä keräämme niitä veljeni kanssa.

Movie Mondayn haasteen 59 aiheena ovat Disneyn pahikset

"Kuka on suosikkisi? Ketä pelkäsit lapsena? Kenen ääni vieläkin saa karvat nousemaan pystyyn?Onko dubbauksella väliä, mistä hahmon kammottavuus koostuu?"

Kuvituksena alkuperäisten Disney-ulkonäköjen lisäksi Jirka Väätäisen upeita realistisia kuvia Disney-hahmoista. Kannattaa käydä katsomassa lähdelinkeistä muitakin tyypin toteuttamia upeuksia!

Suosikkini

  

Lähde Techeblog

Oma suosikkini ehkä on ollut Ursula, sillä hänen pahuudelleen on annettu jonkinmoinen selitys, vallanhimo ja kateus Tritonia kohtaan. Ursula on ovela ja hauska hahmo, hän osaa esittää mukavaa ja "auttaa" Arielia saamaan jalat. Suomenkielinen dubbaus sopii hahmolle täydellisesti; monipuolinen, käheä ja ovela ääni. Hänen muodonmuutoksensa on hauska, ihmishahmo on tosin monta kertaa ärsyttävämpi kuin Ursula normaalimuodossaan. Tätäkin hahmoa alan aina vihata elokuvan loppua kohti yhä enemmän.

Lähde Jirka Väätäinen

Lähde Rinki tinki tinki

Liisa Ihmemaassa-piirretyn Herttakuningatar, mukavan sekopää hahmo, samalla kyllä ärsyttäväkin. Tästä en sen kummemmin muista yksityiskohtia sillä kyseisen piirretyn näkemisestä on kulunut harmillisen paljon aikaa :/

Inhokkini/lapsena pelon kohteet

Lähde Monologuedb

Lumikin äitipuoli nostattaa kylmiä väreitä vieläkin. Häntä en muistaakseni pienenä juuri pelännyt, mutta inhosin. Äitipuolen ilmeettömyys, tunteettomuus, itsekeskeisyys ja ulkonäkökeskeisyys, kylmyys, tuo naamakin ja ääni...Se vain että ei pahemmin selitellä miksi eukko on sellainen kuin on. 

Lähde Jirka Väätäinen

Lähde Disney Wikia

Kuvernööri Ratcliffeä vihaan ehkä äitipuoltakin enemmän. Inhoni tätä hahmoa kohtaan aiheuttavat hänen ylimielisyytensä, määräilevyytensä, puhetyylinsä sekä asenne että hän omistaa uuden valloitetun mantereen ja sen kullan, alkuperäiskansan kustannuksella, ylipäänsä se koko kolonialistinen asenne. Ulkonäkökin on niin vastenmielinen. Hahmo on kyllä aika yksiuloitteinen ja ainoana motiivina pahuudelle taitaa olla ahneus.

Inhokki vai suosikki?

Lähde io9

Cruella deVilin haluaisin kovasti laittaa joko inhokikseni tai suosikikseni, mutta en osaa määritellä inhoanko koko hahmoa vai tykkäänkö, tavallaan molempia xD Todella mahtava hahmo kuitenkin.

Jackie Brown

Lähde Miramax

Jackie Brown on Quentin Tarantinon ohjaama rikostrilleri vuodelta 1997 ja kertoo lentoemännästä, Jackiesta (Pam Grier) joka toimii kuriirina ase-ja huumekauppias Ordell Robbielle (Samuel L. Jackson). Jackie jää kiinni poliiseille ja alkaa auttamaan saamaan muut rikollisketjun jäsenet kiinni omaa kostoaan toteuttaakseen. 

Kuten Tarantinon elokuville yhteistä on, myös Jackie Brownissa on hieman aikatasolla leikkimistä kerrottaessa, esimerkiksi rahanvaihtamiskohtaus muistaakseni kolmeen kertaan eri henkilöhahmojen näkökulmasta. Juoni etenee tätä ja muutamaa takaumakohtausta lukuun ottamatta lähes lineaarisesti. Muista Tarantinon tavaramerkeistä täyttyy myös ajoittainen pitkien otoksien käyttäminen sekä värikylläinen kuvaustyyli. En tosin huomannut viittauksia vanhoihin elokuviin enkä tavallista pidempiä dialogeja, joita Tarantinon elokuvissa tavallisesti on. Jackie Brown poikkeaa muista myös sillä, että kerronta on hienovaraisempaa, eikä väkivalta ole niin voimakasta ja tyyliteltyä. Jackie Brownissa väkivalta on jätetty minimiin, ja vaikka useat henkilöt tulevat elokuvassa ammutuksi, sitä ei näytetä graafisesti. Tämä on omasta puolestani positiivisesti muista Tarantinon elokuvista poikkeava piirre, sillä väkivalta ei ole miellyttävä asia edes elokuvissa. Väkivallan jäädessä minimiin, elokuva on humaanimpi ja muut asiat, kuten henkilöhahmojen välit tulevat esille tehokkaammin.

Lähde L.A. Taco

Henkilöhahmot saavat enemmän tilaa väkivallan jäädessä minimiin, ja heidän välisensä kanssakäyminen on realistisen oloista. Henkilöt kuitenkin jäävät melko etäiseksi ja heistä muodostuu vain pintapuolinen kuva elokuvan keskittyessä tarinankerrontaan ja juonenkuljetukseen. Henkilöhahmojen luonteet tulevat jotenkuten käytöksensä kautta esille, mutta henkilöhistoriat kerrotaan vain muutamilla sanoilla keskusteluja käydessä. Näyttelijät ovat erinomaisia ja sopivat rooleihinsa. Erityisesti Samuel L. Jackson onnistuu epämiellyttävän ”pahiksen” roolissa tuomaan hahmoon paljon myös huumoria ja Pam Grier on uskottava Jackiena. Elokuvassa on paljon myös tunnettuja näyttelijöitä sivurooleissa, jotka he hoitavat hienosti.

Tarantinolle ominaisesti elokuvassa on paljon epädiegeettisiä tekstejä kertomassa kohtauksen tapahtumapaikan. Nämä ovat osittain mielestäni hieman turhia, sillä ei tapahtumakaupunki tai kaupunginosa ole aina niin oleellista tietää. Paikan lisäksi muutaman kerran nimetään myös kohtaus, esimerkiksi ”rahanvaihto” ja ”rahanvaihto (tällä kertaa oikeasti)”. Erikoinen, muusta elokuvasta poikkeava ratkaisu, on jaetun ruudun käyttäminen kahden eri tapahtumapaikan ja eri henkilön kokemia tapahtumia kuvatessa. Tällaiset tyylikeinot jakavat elokuvaa osiin ja kiinnittävät huomion juonesta tyylillisiin asioihin.

Lähde Empire

Lopputulos on tyylin ja musiikkimaailman osalta Tarantinolle ominaisen hiottu. Elokuvan musiikkimaailma muistuttaa 70-luvusta ja sisältää paljon valmiita lauluja, eikä elokuvaa varten sävellettyä musiikkia käsittääkseni ole juurikaan. Elokuvassa on paljon diegeettistä musiikkia ja sellaista, jonka diegeettisyydestä ei voi olla varma. Tavallisesti diegeettisen musiikin lähde on havaittavissa, esimerkiksi levysoitin, autoradio tai televisio henkilöhahmojen kuunnellessa niitä tai jopa tanssiessa musiikin tahtiin. Osassa kohtauksista kuuluu musiikkia jonka diegeettisyydestä ei voi olla varma. Osan kohtausten musiikki voi hyvin kuulua kohtauksen tilassa taustamusiikkina, vaikka sen lähde ei suoraan ole nähtävillä.

Suurin osa elokuvan kohtauksista on ilman musiikkia, keskittyen vain henkilöiden keskusteluun. Puolestaan kohtausten siirtymissä on useimmiten musiikkia tunnelmaa luomassa ja siirtymää tukemassa. Ajoittain epädiegeettinen musiikki myös heijastaa henkilöiden tunteita ja ajatuksia. Esimerkiksi takauksenvälittäjän katsoessa vankilasta poispääsevää Jackieta musiikki kuvastaa miehen ihastusta naista kohtaan. Samoja musiikkiteemoja toistetaan useissa kohtauksissa yhtenäisyyden luomiseksi. Mukana on esimerkiksi rento musiikkiteema, joka toistuu useassa kohtauksessa. Funk-tyylistä musiikkia on synkissäkin, rikokseen liittyvissä kohtauksissa ristiriitaisuuden tunnetta luomassa. Usein tämä musiikki on diegeettistä, esimerkiksi kuuluu auton radiosta auton ollessa päällä ja jatkuu jälleen auton käynnistettäessä.

Lähde IMDb

Olen pitänyt Tarantinolta aiemmin näkemistäni elokuvista esimerkiksi Pulp Fictionista, Kill Bill-elokuvista, Kunniattomista Paskiaisista ja Django Unchainedista. Tämän myötä odotukseni Jackie Brownia kohtaan olivat suhteellisen korkealla. Odotukseni eivät kuitenkaan täysin täyttyneet, sillä Jackie Brown ei ole aivan mukaansa tempaava elokuvakokemus. Henkilöhahmoista ei synny kovin syvällistä kuvaa, elokuvan alkuasetelma ja juoni ovat suhteellisen yksinkertaiset ja muutenkin elokuva tuntuu hieman tasapaksulta. Päähenkilöllä on orastava romanssi takauksenvälittäjän kanssa, jonka myötä Tarantinon ote on muita elokuviaan humaanimpi. Romanssijuonikuviota ei tuoda esille täysin edukseen, koska kumpikaan osapuoli ei tee aloitetta ennen kuin vasta heidän teidensä erotessaan elokuvan lopussa. Juoni olisi ehkä saanut puhtia, mikäli romanssi olisi tuotu vahvemmin osaksi sitä.

Jackie Brownin kerronnan tahti on rauhallinen, osittain tylsäksikin käyvä. Elokuvan hitaus ja viipyilevyys tekee elokuvasta hieman tylsän, sillä tapahtumia ja toimintaa ei ole kovin paljon. Vaikka odotukseni eivät täysin täyttyneet, eikä elokuva temmannut minua mukaansa, on Jackie Brown itselleni kuitenkin ihan katsomisen arvoinen. Ihailen elokuvan vahvaa naispäähenkilöä ja onnistunutta musiikkimaailmaa sekä kuvaustyyliä erikoisinekin ratkaisuineen. Myös erinomaiset näyttelijäsuoritukset kantavat elokuvaa eteenpäin.

Tuomio elokuvalle: Tykkäsin paljon/ tykkäsin/ihan ok/meh/en tykännyt

Vuoden 2017 aikana luettua

Onpas vähän venähtänyt tämän viime vuoden luettujen kasaan kokoaminen, vaikka tarkoitus oli julkaista tämä kooste jo alkuvuodesta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En tosin muista aivan varmaksi ovatko tässä kaikki viime vuonna lukemani kaunokirjalliset teokset.

Viime vuoden lukemiset tuli aloiteltua suomalaisella klassikkokirjallisuudella erään opintoihini kuuluvan kurssin myötä. Tuli luettua enemmän tai vähemmän tarkkaan niin Kalevalaa, Vänrikki Stoolin tarinoita kuin Tuntematonta sotilastakin. Harmikseni en ehtinyt lukemaan kaikkia kurssin klassikoita ajanpuutteen ja tiiviin aikataulun takia, monia mielenkiintoisia olisi ollut näiden lukemieni lisäksi.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1870)

Tutustuin tähän klassikkoon ensimmäistä kertaa, mukavan eläväistä ja humoristista kieltä. 

Tämä ei ollutkaan niin tylsä kuin mitä odotin, mutta ajanpuutteen vuoksi kuuntelin suurimman osan tästä äänikirjana.

Minna Canth: Työmiehen vaimo (1885)

Tästä eni hirveästi jäänyt mieleeni, taisin lukea kirjan aika nopeaan tahtiin.

Juhani Aho: Yksin (1903)

Mielenkiintoinen, jopa nykyaikaisen oloinen pienoisromaani, joka kertoo sydänsuruisen miehen Pariisin reissusta.

Eino Leino: Helkavirret (1903, 1916)

Kauniita runoja varustettuna laidasta laitaan menevillä tunnelmilla. 

Maria Jotuni: Arkielämää (1909)

Ihan hauska yhdenpäivänromaani, vaikkakin tämäkin tuli luettua sen verran nopeaan tahtiin että hirveästi en enää muista tästä.

Joel Lehtonen: Putkinotko (1920)
Todella mielenkiintoisen elävää ja tarkkaa kuvailua, jonka kautta Juutas Käkriäisen elämän perheineen voi selkeästi kuvitella silmiensä eteen.

Aino Kallas: Sudenmorsian(1928)

Tämä oli todella erilainen suomalaisen kirjallisuuden edustaja, traaginen ihmissusikertomus sijoittuen Hiidenmaalle. Ihan mielenkiintoista seurattavaa, vaikkakin vanhahtava, balladimainen kieli vaati paljon totuttelua.

Edith Södegran: Tulevaisuuden varjo (1990)

Kauniita runoja, joista olisi varmaan saanut paljon irti jos olisi ollut enemmän aikaa lukea.

Pentti Haanpää: Noitaympyrä (1931)

Hieman harhaanjohtavalla nimellä varustettu kertomus tukkilaiselämästä. Tämäkään ei ollut lainkaan niin tylsä kuin miltä aiheensa perusteella kuvittelin.

Aaro Hellaakoski: Jääpeili (1928)

Tästä kirjoitin kurssin tutkielman ja vaikka ennakkoon epäilin kykyäni kirjoittaa runoista, tuli tutkielmasta aika hyvä. Tykkäsin tosi paljon kokoelman runoista; kaunista kieltä, aiheita ja teemoja elämän monista puolista.

Elmer Diktonius: Janne Kuutio (1932)

Tästä ei jäänyt hirveästi mieleen, muuta kuin että teos käsittelee köyhien elämää lama-aikana. Kerrontatyyli on kivan kokeellinen, jossa kirjan tapahtumia kommentoitiin ja kertoja suhtautui päähenkilöön hauskasti tosi ironisesti.

Veijo Meri: Manillaköysi (1957)

Tämä oli yksi yllätyssuosikkejani kurssin kirjalistalta. Kuvaus sota-ajan mielettömyydestä, todella humoristisesti ja mielenkiintoisesti kerrottu absurdi tarina, jossa sotamies haluaa salakuljettaa köyden lomilla kotiin viemisiksi.

Kurssilla tuli luettua lisäksi vaikka minkämoista tutkimuskirjallisuutta Juhani Ahosta kirjailijaesitelmää ja Jääpeilistä tutkielmaa tehdessä.

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (1908)

Kesällä äidin kanssa katsottuamme Netflixiin tulleen Anna, a lopussa-sarjan, innostuin lukemaan ensimmäisen Anna-sarjan kirjan pitkästä aikaa. Tämän kirjasarjan suloisen viattomaan, kauniiseen maailmaan uppoaa aina mielellään.

Kesälläkin tuli luettua tenttikirjoja, ihan mielenkiintoisia tosin, Johdatus taiteentutkimukseen-tenttiä varten.

Anton Tsehov: Lokki (1968), Vanja-eno (1890)

Kesällä ollessani marjanmyyntikioskilla töissä hiljaisina päivinä ehti vilkuilla lukea kirjojakin. Nämä Tsehovin näytelmät luin erään kurssin esseetä varten, enkä saanut näistä hirveästi irti. Hahmot jäivät niin etäisiksi kun juuri minkäänlaisia parenteeseja tai kuvailua ei ollut.

S.J. Watson: Kun suljen silmäni (2012)
Tämä oli yksi suosikkejani kaikista viime vuonna lukemistani. Tämä oli niin koukuttava ja jännä että oli luettava muutamalta istumalta. Tämä psykologinen trilleri kertoo naisesta, joka unohtaa päivän aikaiset muistonsa yön aikana.

Ira Levin: Rosemaryn painajainen (1967)
Todella mielenkiintoinen, elävästi kerrottu kertomus Rosemarysta, joka odottaa esikoistaan uudessa asuinpaikassa ja alkaa epäillä että naapurustossa on outoa tekeillä. Kirjasta tehty elokuva on tarkkaan kuvattu kirjan pohjalta ja molemmat ovat tosi hyviä.

Emma Donoghue: Huone (2010)
Tämä oli myös yksi vuoden suosikkejani. Liikuttava kuvaus naisesta ja tämän viisivuotiaasta pojasta, jotka elävät vankeudessa puutarhavajassa. Kerrontatyyli on aivan ihanan erilainen, pikkulapsen näkökulmasta maailma on niin erilainen ja asiat nähdään ja käsitetään aivan eri tavalla kuin aikuisen silmin. Myös elokuvaversio on todella hieno,

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2014)
Tämäkin lukeutuu suosikkieni joukkoon. Todella hieno romaani suomalaiselta esikoiskirjailijalta niin maahanmuutosta, rasismista, seksuaalisesta suuntautumisesta kuin ulkopuolisuuden tunteestakin. Tämän teoksen teemat ovat hyvin moninaiset ja kertomus pistää miettimään. Lisäksi tämä on kerrottu mielenkiintoisesti sekä maahanmuuttajaperheen äidin näkökulmasta menneisyydestä nykyaikaan ja tämän pojan näkökulmasta nykyajassa.

Paulo Coelho: Zahir (2005)
Vähän kummallinen ja vähän pitkäveteinen kertomus miehestä, jonka nainen vain häipyy yllättäen ilman mitään selitystä. 

Stephen King: Jälkeen keskiyön (1985)

Tässä novellikokoelmassa on vaikka mitä mielenkiintoisia novelleja monesta eri aiheesta. King todella osaa jännitystä luovan kerronnan ja hallitsee mitä mielikuvituksellisimmista aiheista kertomisen järkeen käyvällä tavalla. Suosikkini olivat novelli, johon The Mist-elokuva perustuu sekä Jaunttaus-niminen novelli, jossa teleporttauksen mennessä pieleen mieli sekoaa.

Ian McEwan: Rannalla (2007)

Mielenkiintoinen, vaikkakin aika ärsyttävä kertomus nuoresta pariskunnasta, joka ei ole osannut keskustella haluistaan ja tavoitteistaan ja tämän myötä hääyöstä tulee traaginen. 

Marguerite Duras: Rakastaja (1984)

Todella poukkoileva, haastavan fragmentaalinen kertomus nuoresta ranskalaistytöstä ja tämän vanhemmasta kiinalaisesta rakastajasta. Tässä oli aika työ saada selvää ja tehdä rakenteellisesti järkevä tutkielma eräälle kurssille.

Alyson Noel: Punaiset tulppanit (2009)

Jonninjoutava romaani teinirakkaudesta yliluonnollisilla vivahteilla. Huomaa etten kuulu kohderyhmään, sillä oli kyllä niin naiivia ja tönkköä kieltä ja kerrontaa.

Ja vielä äänikirjana kuunneltua:

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat (2012)

Molemmat omalla tavallaan todella vaikuttavia, traagisia kertomuksia, jotka laittavat ajatelemaan. Todella taitavasti rakennettuja ja kaikilta osa-alueiltaan taidokkaita teoksia.

Mihail Bulkakov: Saatana saapuu Moskovaan (1967)

Yllättävän humoristinen, absurdi teos, jossa Saatana kirjaimellisesti saapuu Moskovaan. En tiedä onko tämä jonkinlainen satiiri jostain aiheesta, mutta itse käsitin erikoisena ja hauskana maagisen realismin genren aikuisten satuna.

Ja vielä kasapäin tutkimuskirjallisuutta tutkielmia ja esseitä varten.

Viime vuonna ehdin lukea yllättävän paljon aiempiin vuosiin verrattuna. Kesän aikana sain luettua paljon muutakin kuin opiskeluja varten. Monet omassa kirjahyllyssä odottaneet kirjat sain luettua.

Nyt keväällä pitäisi paljon taas lukea kun Yleisen kaunokirjallisuuden-kirjatenttiin pitää lukea 22 länsimaisen kirjallisuuden klassikoita, onneksi joukossa on romaanien ohella myös runoja, näytelmiä ja novelleja.

Ja eniten lukemistahan teettää se kandi, jonka opponointiin on aika tasan tarkkaan kuukausi.

Helmikuussa katsomani elokuvat

On jo pidempään ollut mielessä että voisin tehdä tällaisia kuukausittaisia katsauksia edelliskuussa katsomiini elokuviin, kuten blogissa All Good Things. Haasteena vain se, että katson kuukauden aikana tavallisesti niin paljon elokuvia, että niistä olisi aika iso työ kirjoittaa. Mutta ajattelin kokeilla sentään ja nyt listata helmikuun aikana katsomani elokuvat ja kertoa jokaisesta vähän jotain.

The Greatest Showman (2017, USA) 
Tästä kirjoitin aiemmin. Tykkäsin

The Open House (2018, USA)
Tylsä, kliseinen jännäri ilman kunnollista loppua tai mitään ideaa. Äiti ja poika muuttavat isän kuoleman jälkeen syrjäiseen taloon, jossa pidetään asuntonäyttöjä ja kummia alkaa tapahtua jonkun jäädessä näytön jäljiltä taloon. En tykännyt.

Lähde Cultjer

Life (2017, USA)
Todella perus scifijännäri, joka pistää vain ärsyttämään kun kaikki mikä voi mennä pieleen, menee myös pieleen. Kansainvälisellä avaruusasemalla tutkitaan Marsista löydettyä elämänmuotoa, joka alkaa kehittyä nopeaan tahtiin. Meh.

Pizza (2012, Intia)
Erittäin yllättävä ja todella erilainen mysteerijännärileffa. Homma näyttää yliluonnollisen kauhun genrepiirteet täyttävältä kunnes tulee suuri juonenkäänne. Pizzakuski päätyy kuljettamaan pizzaa outoon taloon, mutta kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää. Alkupuoli elokuvasta on aika naurettava, mutta lopun yllätyskäänne korvaa sen. Tykkäsin.

Mother! (2017, USA)
Tästä elokuvasta on vaikea sanoa mitään edes genren osalta, sillä tämä on sen verran erikoinen ja vahvan vertauskuvallinen. Pariskunta asuu suuressa kauniissa talossa, jonne alkaa lappaa porukkaa ja asiat eskaloituvat megalomaanisiin ja voimakkaan absurdeihin mittasuhteisiin saakka. Visuaalisesti mother! on todella kauniin ja vaikuttavan näköinen ja onnistuu luomaan jatkuvan painosavan tunnelman. Mother! on aivan muuta kuin, miltä se aluksi vaikuttaa ja loppujen lopuksi se vaatii paljon tulkintaa ja miettimistyötä että siitä edes saa mitään selkoa. Ongelmana vain se, että elokuva on jopa liian avoin monille tulkinnoille ja tematiikoille, sen voi nähdä oikeastaan minkälaisena vain katsoja haluaa. Itselläni kesti jonkun aikaa ennen kuin aloin tykätä elokuvasta ennen kuin loin sen moninaisista teemoista ja merkityksien viittauksista oman tulkinnan. Ihan ok. (tämä arvosana, vaikka motheria! ei todellakaan voi kuitata sanomalla vain "ihan ok" mutta ei tämä noussut vahvasti pitämäkseni tai vahvasti inhoamakseni, tätä on vain haastava kategorisoida)

Lähde NME

Pan's Labyrinth (2006, Meksiko, Espanja, USA)
Vaikuttava kuvaus sota-ajan mielettömyydestä kuvattuna sadun kautta lapsen silmin. Kaunis, sadunomainen, mutta raadollinen kertomus vuoden 1944 sisällissodan repimästä Espanjasta, jossa nuori tyttö Ofelia päätyy labyrinttiin ja saa faunilta pelottavia tehtäviä. Tämän ohjaaja Guillermo del Toro muuten oli juuri voittoisa Oscareissa Shape of Water-leffallaan. Tykkäsin.

Sennentuntschi: Curse of the Alps (2010, Sveitsi, Itävalta)
Tästä kirjoitin aiemmin. Tykkäsin paljon.

In the Mouth of Madness (1995, USA)
Psykologinen H.P. Lovegraft-tyylinen kauhuleffa miehestä, joka alkaa etsiä kadonnutta kauhukirjailijaa, jonka suosittujen teosten tapahtumien väitetään käyvän toteen teoksia lukevalle. Aika kummallinen, mutta ihan jännä leffa, joka muistuttaa kivasti Stephen Kingin juttuja. Ihan ok.

Lähde Acesshowbiz

Seoul Station (2016, Etelä-Korea)
Ihan hieno animeleffa, jossa alkaa zombiet valtaavat Seoulin. Tämä on muuten esiosa viime vuosina suositulle Train to Busan-zombiejännärille. Erikoista että tämä on anime, vaikka kuukausi tätä ennen julkaistu Train to Busan on ihan livenäytelty. Ihan ok.

Kaivo (1992, Suomi)
Traaginen draamaelokuva tositapahtumasta, jossa äiti hukutti lapsensa kaivoon. Ei mitään helppoa katsottavaa, vaan läpeensä synkkä kertomus ahdistuksesta ja masennuksesta sekä yksin jäämisestä. Aika tylsää kerrontaa, vaikka ihan hienojakin ominaisuuksia oli, kuten kaunis kuvaus. Meh.

Dorya etsimässä (2016, USA)
Erinomainen jatko-osa Pixarin Nemoa etsimässä-klassikolle. Useamman kerran olen tämän jo katsonut ja näin Disney/pixar-fanina kestää kyllä useamman katsomiskerran. Tykkäsin.

Lähde The Fandomentals

Nälkäpeli: Vihan liekit (2013, USA)
Tämä tuli katsottua toiseen kertaan kun sattui tulemaan telkkarista. Hienolta näyttävä toinen osa neliosaisesta sarjasta (kahta uudempaa en ole vielä nähnyt). Hieno, ajatuksia herättävä tarina täynnä toimintaa ja ihmissuhteita dystopisissa oloissa. Ihan ok.

The Square (2017, Ruotsi)
Tästä kirjoitin aiemmin. Tykkäsin.

Shaun of the Dead (2004, UK)
En muistannutkaan että tämä ei olekaan kovin kummoinen, tosin onhan siitä jo vuosia kun olen tämän ekan kerran nähnyt. Zombiekomedia vähän saamattomasta tyypistä ja tämän lähipiiristä, jotka pakenevat läheiseen baariin zombie-epidemian alkaessa. Meh.

The Ritual (2017, UK)
Ihan hyvä kauhuleffa miesporukasta, joka lähtee Ruotsin ja Norjan rajalle vaeltamaan traagisesti kuolleen kaverin muistoksi. Hieno tunnelmallisesti ja visuaalisesti, vaikka juonen kannalta on vähän niin ja näin. Tästä tulee mieleen tunnelman ja juonen perusteella Blair Witch Project ilman found footage- ja teini-tyyliä. Jonkin verran kliseitä, mutta elokuvan loppupuolella tulee esille myös vähän tuoreempia, mielenkiintoisia juttuja. Ihan ok.


Ja siinäpä ne kaikki 15 viime kuussa katsomaani elokuvaa. Harmittaa että vain kaksi Oscar-ehdokkaana ollutta leffan ehdin näkemään, olisi gaalaa katsoessa paremmin tiennyt, mistä on kyse. Mutta nyt sitten voittajien ollessa tiedossa voi katsoa ne parhaat ja mielenkiintoisimmat.

Suurin osa helmikuussa katsomistani oli hyviä leffoja, joista ihan tykkäsin, vaikka muutama kehnompikin lukeutuu joukkoon. Näistä huomaa että katson elokuvia aika paljon laidasta laitaan niin kauhua kuin piirrettyjäkin ja niin draamaa kuin komediaakin, uudempia ja vanhempia ja ennen kaikkea tykkään katsoa muualtakin kuin Usasta tulevia leffoja.

Trowback: Muistikirjamaaliskuu 2013

Löysin viiden vuoden takaa tekemäni vihkosen, jossa tein silloisen muistikirjamaaliskuun haastesivuja. Ai että inspiroiduin että miten oonkin panostanut ja pystyisikö nyt samaan. Näin maaliskuun alun kunniaksi ajattelin jakaa kuvat kirjasesta tännekin (vaikka kuvat ovatkin turhan sinisävyisiä..hups. Mutta sopiipahan ainakin näiden pakkaspäivien värimaailmaan). Haasteaiheet muuten löysin silloin blogista Hupsistarallaa.

Hauskaa että näistä olen päässyt aika hyvin eroon :D

Hauskaa on se, että tämä puhelin jonka hankkimisen plussia ja miinuksia tässä pohdin, on minulla yhä viiden vuoden jälkeen. Taisi siis tuolloin olla ihan kannattava hankinta.

Tuota muistikirja-haastevihkoa selaillessa huomasi hauskalla tavalla, miten niin tyylini ja mielenkiinnon kohteeni kuin elämäntilanteenikin ovat viidessä vuodessa vähitellen ja huomaamatta kehittyneet. Esimerkiksi nykyisin kalenteriaskarrellessa en tee aivan noin yltäkylläisiä ja vähän sekavan oloisia aukeamia.