Jackie Brown

Lähde Miramax

Jackie Brown on Quentin Tarantinon ohjaama rikostrilleri vuodelta 1997 ja kertoo lentoemännästä, Jackiesta (Pam Grier) joka toimii kuriirina ase-ja huumekauppias Ordell Robbielle (Samuel L. Jackson). Jackie jää kiinni poliiseille ja alkaa auttamaan saamaan muut rikollisketjun jäsenet kiinni omaa kostoaan toteuttaakseen. 

Kuten Tarantinon elokuville yhteistä on, myös Jackie Brownissa on hieman aikatasolla leikkimistä kerrottaessa, esimerkiksi rahanvaihtamiskohtaus muistaakseni kolmeen kertaan eri henkilöhahmojen näkökulmasta. Juoni etenee tätä ja muutamaa takaumakohtausta lukuun ottamatta lähes lineaarisesti. Muista Tarantinon tavaramerkeistä täyttyy myös ajoittainen pitkien otoksien käyttäminen sekä värikylläinen kuvaustyyli. En tosin huomannut viittauksia vanhoihin elokuviin enkä tavallista pidempiä dialogeja, joita Tarantinon elokuvissa tavallisesti on. Jackie Brown poikkeaa muista myös sillä, että kerronta on hienovaraisempaa, eikä väkivalta ole niin voimakasta ja tyyliteltyä. Jackie Brownissa väkivalta on jätetty minimiin, ja vaikka useat henkilöt tulevat elokuvassa ammutuksi, sitä ei näytetä graafisesti. Tämä on omasta puolestani positiivisesti muista Tarantinon elokuvista poikkeava piirre, sillä väkivalta ei ole miellyttävä asia edes elokuvissa. Väkivallan jäädessä minimiin, elokuva on humaanimpi ja muut asiat, kuten henkilöhahmojen välit tulevat esille tehokkaammin.

Lähde L.A. Taco

Henkilöhahmot saavat enemmän tilaa väkivallan jäädessä minimiin, ja heidän välisensä kanssakäyminen on realistisen oloista. Henkilöt kuitenkin jäävät melko etäiseksi ja heistä muodostuu vain pintapuolinen kuva elokuvan keskittyessä tarinankerrontaan ja juonenkuljetukseen. Henkilöhahmojen luonteet tulevat jotenkuten käytöksensä kautta esille, mutta henkilöhistoriat kerrotaan vain muutamilla sanoilla keskusteluja käydessä. Näyttelijät ovat erinomaisia ja sopivat rooleihinsa. Erityisesti Samuel L. Jackson onnistuu epämiellyttävän ”pahiksen” roolissa tuomaan hahmoon paljon myös huumoria ja Pam Grier on uskottava Jackiena. Elokuvassa on paljon myös tunnettuja näyttelijöitä sivurooleissa, jotka he hoitavat hienosti.

Tarantinolle ominaisesti elokuvassa on paljon epädiegeettisiä tekstejä kertomassa kohtauksen tapahtumapaikan. Nämä ovat osittain mielestäni hieman turhia, sillä ei tapahtumakaupunki tai kaupunginosa ole aina niin oleellista tietää. Paikan lisäksi muutaman kerran nimetään myös kohtaus, esimerkiksi ”rahanvaihto” ja ”rahanvaihto (tällä kertaa oikeasti)”. Erikoinen, muusta elokuvasta poikkeava ratkaisu, on jaetun ruudun käyttäminen kahden eri tapahtumapaikan ja eri henkilön kokemia tapahtumia kuvatessa. Tällaiset tyylikeinot jakavat elokuvaa osiin ja kiinnittävät huomion juonesta tyylillisiin asioihin.

Lähde Empire

Lopputulos on tyylin ja musiikkimaailman osalta Tarantinolle ominaisen hiottu. Elokuvan musiikkimaailma muistuttaa 70-luvusta ja sisältää paljon valmiita lauluja, eikä elokuvaa varten sävellettyä musiikkia käsittääkseni ole juurikaan. Elokuvassa on paljon diegeettistä musiikkia ja sellaista, jonka diegeettisyydestä ei voi olla varma. Tavallisesti diegeettisen musiikin lähde on havaittavissa, esimerkiksi levysoitin, autoradio tai televisio henkilöhahmojen kuunnellessa niitä tai jopa tanssiessa musiikin tahtiin. Osassa kohtauksista kuuluu musiikkia jonka diegeettisyydestä ei voi olla varma. Osan kohtausten musiikki voi hyvin kuulua kohtauksen tilassa taustamusiikkina, vaikka sen lähde ei suoraan ole nähtävillä.

Suurin osa elokuvan kohtauksista on ilman musiikkia, keskittyen vain henkilöiden keskusteluun. Puolestaan kohtausten siirtymissä on useimmiten musiikkia tunnelmaa luomassa ja siirtymää tukemassa. Ajoittain epädiegeettinen musiikki myös heijastaa henkilöiden tunteita ja ajatuksia. Esimerkiksi takauksenvälittäjän katsoessa vankilasta poispääsevää Jackieta musiikki kuvastaa miehen ihastusta naista kohtaan. Samoja musiikkiteemoja toistetaan useissa kohtauksissa yhtenäisyyden luomiseksi. Mukana on esimerkiksi rento musiikkiteema, joka toistuu useassa kohtauksessa. Funk-tyylistä musiikkia on synkissäkin, rikokseen liittyvissä kohtauksissa ristiriitaisuuden tunnetta luomassa. Usein tämä musiikki on diegeettistä, esimerkiksi kuuluu auton radiosta auton ollessa päällä ja jatkuu jälleen auton käynnistettäessä.

Lähde IMDb

Olen pitänyt Tarantinolta aiemmin näkemistäni elokuvista esimerkiksi Pulp Fictionista, Kill Bill-elokuvista, Kunniattomista Paskiaisista ja Django Unchainedista. Tämän myötä odotukseni Jackie Brownia kohtaan olivat suhteellisen korkealla. Odotukseni eivät kuitenkaan täysin täyttyneet, sillä Jackie Brown ei ole aivan mukaansa tempaava elokuvakokemus. Henkilöhahmoista ei synny kovin syvällistä kuvaa, elokuvan alkuasetelma ja juoni ovat suhteellisen yksinkertaiset ja muutenkin elokuva tuntuu hieman tasapaksulta. Päähenkilöllä on orastava romanssi takauksenvälittäjän kanssa, jonka myötä Tarantinon ote on muita elokuviaan humaanimpi. Romanssijuonikuviota ei tuoda esille täysin edukseen, koska kumpikaan osapuoli ei tee aloitetta ennen kuin vasta heidän teidensä erotessaan elokuvan lopussa. Juoni olisi ehkä saanut puhtia, mikäli romanssi olisi tuotu vahvemmin osaksi sitä.

Jackie Brownin kerronnan tahti on rauhallinen, osittain tylsäksikin käyvä. Elokuvan hitaus ja viipyilevyys tekee elokuvasta hieman tylsän, sillä tapahtumia ja toimintaa ei ole kovin paljon. Vaikka odotukseni eivät täysin täyttyneet, eikä elokuva temmannut minua mukaansa, on Jackie Brown itselleni kuitenkin ihan katsomisen arvoinen. Ihailen elokuvan vahvaa naispäähenkilöä ja onnistunutta musiikkimaailmaa sekä kuvaustyyliä erikoisinekin ratkaisuineen. Myös erinomaiset näyttelijäsuoritukset kantavat elokuvaa eteenpäin.

Tuomio elokuvalle: Tykkäsin paljon/ tykkäsin/ihan ok/meh/en tykännyt