maanantai 29. lokakuuta 2012

Maalauskuva

Osallistumani kuvakisan uusimman kierroksen aiheena oli Claude Monet´n maalaukset. Hieman erikoisempi siis, mutta kyllähän siihenkin kuvan keksi.

Ohjeistus:
Pientä suuntaa: inspiroidu siis Claude Monetin kuuluisimmista maalauksista. Monetilla oli tapana maalata kauniita maisemia, puutarhoja ja niittyjä. Tälläkertaa on siis tarkoitus etsiä jokin kaunis maisema, joka tapailee jotakin Monetin maalaamista kuvista. Kun sellainen maisema on löytynyt, on tarkoitus asettaa nukke mahdollisimman luonnollisesti maisemaan ja koittaa tavoittaa vanhahtavaa ja harmoonista kokonaisuutta. Nythän on syksy, joten se voi olla hieman haastavaa, mutta Monet on kyllä maalannut syksyisiä ja synkkiäkin maalauksia. Improvisoi! 
C: ticohaba


Tämän maalauksen pohjalta siis lähdin.


Ja tässä kisakuvani.
Olisihan tuo voinut olla luovempi, mutta en parempaakaan keksiny.

 Huomenna tulossa pitkästä aikaa nukkeshootti. Kuvatarinaa ei ole tiedossa (valitettavasti?) pitkään aikaan. Ei nimittäin ole aikaa kuvata mitään uutta ja kaiken lisäksi kunnollisia kuvia.

10 kommenttia:

  1. Ooh, aivan kuin oikea kuva. ♥

    VastaaPoista
  2. Ja todella hieno bannerikin. ((:

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva, ja maailman ihanin banneri! ^W^

    VastaaPoista
  4. siis mitä nukkei noi on? ne on aika jännii haluisin tietää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi mikä tossa maalauksessa on ja bannerissakin oikealla, Evelyn, on pullip-nukke ja vasemman puoleinen, Clara, on dal. Kannattaa Googlettaa jos kiinnostaa :)

      Poista
  5. Oo, söpö kuva nun Ootko tehny Evelynin takin ite? Se on hieno :)

    VastaaPoista