Löysin tämän kivan Kwamie Livin Lost In The Girl-kappaleen vähän aikaa sitten, toimikoon postauksen taustamusiikkina :D
Vihdoinkin sain perjantaina annettua Samille kaksi vuosipäivälahjaksi maalaamani/piirtämääni ja kehystämäni kuvaa.
Ei oltu Samin kanssa töidensä takia nähty kolmeen viikkoon, mutta se tuli meille ja vietettiin nyt juhannus yhdessä. Meinattiin mennä meidän mökille kahdestaan mutta ei sitten viitittykään mennä huonon sään takia.
Ei tullut juhannusgrillailuistamme näpsittyä kuvia, joten ruokakuvan asiaa ajakoon tämä kanahampurilaisateria paikallisessa ravintolassa kavereiden kanssa 17.6. käydessä
Juhannusaattona oli tietysti perinteinen kokko mökkimme lammen rannalla. Vaikka sää oli ollut tosi ankea koko aattopäivän, oli kokolle silti kerääntynyt porukkaa melkein saman verran kuin aiempina vuosina. Vaikka välillä ripsaisikin vettä, kokko sytti hyvin. Ei porukka kuitenkaan jaksanut kauan siellä kärvistellä kylmässä tuota kattelemassa vaan monet lähti pian sen syttymisen jälkeen. Meidän porukka oli hiilloksille asti kunnes lähdettiin kotiin taas syömään ja saunomaan.
Noi oli hyyyviä :3 Samin kanssa tuli siis sopivasti naukkailtuakin ja lauantaina porukat teki tosi hyvää boolia :D
Tilattiin veljeni ja Samin kanssa EMP:ltä ja iteselleni tilaukseen tuon asun Bring Me the Horizon-paita,
Miss May I-kissatoppi
ja höyhenellä koristettu rustokoru. En tosin ole vielä vaihtanut kertaakaan alkuperäistä korua tammikuussa ottamaani lävistykseen. Parit renkaatkin olen ehtinyt jo hommata, mutta voisi kunnolla vvielä odotella ennen korun vaihtamista.
Tein lauantaina Samille ja itselleni hennatatskat samalla henna-tahnalla kuin viime kesänä. Samin kuvasta tuli tosi heikosti erottuva, ehkä koska se ei kuivunut kauttaaltaan ennen aineen poistoa tai koska sen tein ensin ja tahna oli tuubin kärjestä hieman kuivahtanutt :/
Itselleni tein käsivarteen tuollaisen timantin jonka tekoa sunnittelin jo viime kesänä. Ei tuostakaan tullut yhtä tumma kuin viime kesän tatskoista, sillä henna vissiin vanhentuukin.
Yritin kuvailla sunnuntain 14.6. hiusten hennavärjäyksen tulosta.
Eipä noihin paljoa eroa tullut :/ Liekkö kauan kaapissa pyörinyt hennajauhe vanhentunutta taikka sitten seoksen tekemisen ja hiuksiin levittämisen välillä ehti kulua liikaa aikaa :/
Tuli löydettyä kirpparilta tällaset feikkilasit ja huijasinkin Samia että uudet oikeet lasit sain xP
Sain kaikki viisikymmentä kiitos-korttia valmiiksi ja niitä tuli nyt juhannuksena jaeltua ja osa odottaa vielä postitustaan.
On viime aikoina tullut myös piirreltyä kesän antimia hyödyntäen, eli kukkia kuivaamalla ja lisäämällä kuvaan kontaktimuovitettuna.
Taavetti täytti 19.6. jo kaksi vuotta ♥ Paljon onnea Taffo :3 Tutkaile sen kunniaksi vaatekaappiani ja uikkareita ihan vapaasti :,D
Mulla ainakin oli ihan kiva juhannus, toivottavasti oli teillä kaikilla myös, melko huonosta säästä huolimatta.
Tosi ihana toi idea (ja myös toteutus) hyödyntää luonnon materiaaleja piirrustuksissa! :)
VastaaPoistaKiitos :D
Poista