Huhhuh, onpahan ollut kiirettä näin kandivuoden opintojen parissa. Siitä itsestäänselvästä syystä tämä syksyn hiljaiselo. Palailen tänne kuitenkin näin pikaisesti elokuvakirjoittelun merkeissä. Kävin nimittäin ensimmäistä kertaa Suomen suurimmilla elokuvamusiikkifestivaaleilla, Rokumentissa, katsomassa parit elokuvat. Ensimmäinen oli tämä Score: A Film Music Documentary, josta kirjoitin Elokuvamusiikin-kurssille tämän tekstin, jonka ajattelin olevan tännekin julkaistavaksi kiva.
Ensimmäinen koskaan näkemäni Rokumentti-elokuva Score: A Film Music Documentary (2016) on äärimmäisen mielenkiintoinen
läpileikkaus elokuvamusiikin nykyajasta ja historiasta. Elokuvassa käsitellään
mielenkiintoisella tavalla elokuvamusiikin ikonisimmat sävelmät, tunnetuimmat
säveltäjät ja elokuvamusiikin tekemisen taustaa. Itselleni elokuva oli todella
innoittava elämys.
Elokuvan rakenne on hieman sekavahko, kun siinä esitellään niin monia
elokuvia ja säveltäjiä jotka kertovat näkemyksiään. Lisäksi esitellään
elokuvamusiikin historiaa ja nykyaikaa sekaisin. Aluksi pelkäsin että elokuva
on historiakatsaus, sillä alkupuolella tuli paljon samaa asiaa kuin kurssin
ensimmäisellä luennolla. Esimerkiksi siitä, että elokuva ei ole koskaan ollut
äänetöntä ja miten elokuvia on livesäestetty, puhuttiin dokumentissakin. Oli
todella mielenkiintoista nähdä monimutkaisen näköinen harmoni, jolla on
soitettu elokuviin eri soittimilla soitetun kuuloista musiikkia. Sen
soittaminen näyttää todella monimutkaiselta, mutta kuulostaa sitäkin hienommalta
ja sopi hyvin näytettyyn elokuvapätkään.
Rakenteessa pompitaan erikoisesti valikoiduissa eri
vuosikymmenten elokuvissa, mutta pääosin pysyttiin nykyelokuvassa ja
tunnetuimmissa klassikoissa. Tämä on seurattavuuden kannalta hyvä ratkaisu,
vaikka elokuvan historiaan palataan ajoittain ja ajassa liikutaan edestakaisin. On hyvä ratkaisu kertoa säveltäjien nimien alla myös säveltämiään
elokuvia, jotka vaihtuvat kohtausten välillä; näin osaa jotenkin
tyylillisesti yhdistää itselle tuntemattomamman säveltäjän tuttuun elokuvaan, sillä
joukossa on paljon tuttuja elokuvia. Monen
dokumentissa soineen musiikin kohdalla en tunnistanut mistä ne ovat. Oli
kuitenkin hauska huomata että jos joku musiikki kuulosti etäisesti tutulta, enkä
sitä heti osannut yhdistää oikeaan elokuvaan, kuvan tullessa mukaan
tunnistin heti mikä elokuva oli kyseessä. On siis todella hyvä ratkaisu
näyttää paljon pätkiä eri elokuvista, eikä keskittyä vain musiikkiin.
Hienoa kuinka laaja dokumentin
näkökulma on; on haastateltu paitsi uusia että vanhoja
elokuvamusiikkisäveltäjiä, elokuvahistorioitsijoita, ohjaajia ja jopa
psykologia. Lisäksi on joukkoon poimittu paljon arkistomateriaalia eri
vuosikymmeniltä. On erikoinen, mutta
suhteellisen toimiva ratkaisu että haastateltavaksi säveltäjien oheen on valittu myös psykologi. Oli toki mielenkiintoista kuulla miten musiikin
kuuleminen vaikuttaa aivoissa, mutta fysiologinen kuvannus ihmisaivoista on hieman kontekstista poikkeavaa. Psykologi kuitenkin kertoo ihan kivoja
knoppitietoja, minkä myötä kiinnitin enemmän huomiota siihen, miten
musiikkipätkät vaikuttavat itseeni. Tuntui syke kiihtyvän omien
suosikkielokuvapätkien näkyessä ja soidessa. Tajusin dokumenttia katsoessa
vielä vahvemmin, kuinka merkittävää musiikki on elokuvissa, vaikka yleensä sitä
ei edes tule huomioitua. Erityisesti musiikin merkitys Jaws-elokuvassa oli
mielenkiintoista huomata. Elokuva ei olisi lainkaan pelottava ilman ikonista,
uhkaavaa sävelmäänsä. Juuri Steven Spielbergin ja John Williamin yhteistyötä
on mielenkiintoista nähdä arkistomateriaaleista.
On todella mielenkiintoisinta nähdä
kuinka tutun elokuvan musiikkia on konkreettisesti tehty. Aina ei tule
ajatelleeksi, miten paljon kaikkea siellä taustalla onkaan. En olekaan tullut
ajatelleeksi miten erilaisia menetelmiä ja erikoisia soittimia
elokuvamusiikissa voi olla mukana. Erityisesti Heitor Pereira vaikutti
kokeelliselta erikoisine soittimineen. Dokumentissa näytettiin musiikillisten
kokeilujen lisäksi säveltäjien erilaisia hauskoja tapoja, kuten Avengers: Age of Ultronin ja Fast and Furious-sarjan säveltäjän tapa
mennä tarkkailemaan elokuvayleisöä ja elokuvan jälkeen mennä vessaan
kuuntelemaan hyräilevätkö tai viheltelevätkö ihmiset hänen säveltämiään
musiikkeja. Hauska keino saada tietää miten musiikki on onnistunut, sillä sävellyksistä
palautteen saaminen ei varmaan ole niin yksinkertaista.
On kiehtovaa nähdä elokuvamusiikin
luomisprosessin eri vaiheet, kuten suunnittelu, säveltäminen, kokeilut, äänitykset
ja vastaanotto. Mad Max: Fury Roadin erikoisen
kohtauksen musiikin tuottamista oli todella mielenkiintoista nähdä. Ei ihme
että säveltäjällä oli miettimistä kuinka luoda kyseisen kohtauksen
äänimaailman, mutta erittäin hyvä siitä tulikin. Kokeelliset musiikintuottamisen keinot ja
koneellisen musiikin tulo elokuviin on tuotu dokumentissa esiin
mielenkiintoisella tavalla. Vaikka elokuvamusiikki uudistuu ja kehittyy, on orkesterimusiikin
mukana säilyminen tärkeää, kuten Hans Zimmer sanoo. Omastanikin mielestäni sen
menettämisen mukana menetettäisi paljon.
Inspiroivan ja kiehtovan
elokuvamusiikin luomisen ohella säveltäjien haastatteluissa tulee esille
elokuvabisneksen rajuus; kuinka tiukat aikataulut säveltäjillä on ja miten
vähän aikaa saattaa olla. Erityisen kärjistynyt, mutta tavallaan hauska esimerkki
tästä on Michael Bayn Harry Gregson-Williamsille antama kirjaimellinen Armageddon countdown-laskuri. Säveltäjien
puheissa korostuu ohjaajan merkitys musiikkia luodessa; en olekaan tajunnut
että ohjaaja jopa seisoo vieressä katsomassa ja kuuntelemassa säveltäjän
soittoa. Erikoista, että säveltäjille ei anneta taiteellista vapautta. Toki
ohjaaja on se joka loppupeleissä päättää koko elokuvasta ja musiikin on
vastattava hänen visiotaan elokuvasta.
Elokuvaa katsoessa oli hauska huomata mitä aiheesta jo
tiesi ja yhdisti aiemmin esimerkiksi elokuvamusiikin kurssilla kuultuun. Opin
elokuvasta kuitenkin myös paljon uutta ja ymmärsin uusia asioita. En
esimerkiksi tiennyt että yhden suosikkibändeistäni, Nine Inch Nailsin perustaja Trent Reznor on säveltänyt ja tuottanut
elokuvamusiikkiakin ja jopa voittanut Oscarin Social Network-elokuvasta. Tajusinkin
kuulleeni hänen musiikkiaan esimerkiksi Gone
Girl-elokuvassa. Aiemmin opittuihin asioihin puolestaan sain uutta
näkökulmaa. Esimerkiksi johtomotiivin käsite selitettiin hauskasti esimerkillä Lord of the Rings-kohtauksista, joissa
motiivi esiintyy. Tim Burtonin elokuvien Danny Elfmanin luomasta musiikista
olisin kuullut mielelläni lisää, sillä olen Burton-elokuvien suuri ystävä ja
niiden musiikki on juuri omintakeista. Outoa että koko dokumentissa esiintyy muistaakseni vain yksi naissäveltäjä. En olekaan tajunnut että sekin ala on
niin sukupuolittunutta, ainakin menestyneiden ja tunnetuimpien säveltäjien
osalta. Joka tapauksessa kaikista hienointa dokumentista on nähdä, miten
innostuneita haastatellut säveltäjät ovat työstään. Todella inspiroivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti