maanantai 25. syyskuuta 2017

Kesä 2017 yhteenvetona


Ohhoh onpas jälleen yksi kesä ihan huomaamatta jäänyt taaksepäin. Ihan huomaamatta jäi blogihommat sivuun koko kesäksi vaikka välillä on ollut mielessä että pitäisi jotain julkaista. Nyt syksyn ja opiskelujen alkaessa onkin mukava tehdä jonkinlaista yhteenvetoa, kesän muistelupostausta jota on itse myöhemmim lueskella. Kesä meni yhdessä hujauksessa. Kesäkuun ehdin lomailla kotikotona kirjateenttiin lukemista lukuun ottamatta. Kesäkuun lopusta tähän asti onkin sitten mennyt aikalailla vain töitä tehden, marjamyyntikioskilla jossa nyt yhä syyskuussa pystyn jatkamaan sillä luentoja on vain pari viikossa näin alkuun. Hui, kandiseminaarinkin ensimmäinen tapaaminen oli jo. Aika ahdistavaa kun ei ole mitään konkreettista ideaa mistä aiheesta tekisin kandidaatintutkielmani. Jospa se tässä pian ajatuksia pyöritellessä selkiytyisi.


Kesällä en ehtinyt juurikaan reissuta, mutta neljät juhlat tuli käytyä; rippijuhlat, kahdet valmistujaiset ja kahdet suuret synttärijuhlat. Toiset niistä olivat vanhempieni suuret tuplajuhlat kun täyttivät molemmat pyöreitä tänä vuonna. 


Kesäkuun lomaillessa ehdittiin käydä myös omalla mökillä aikaa viettämässä. Taavetti varsinkin tykkäsi käydä luonnon helmassa.


 Kävin heinäkuussa lapsuuden kotipaikkakunnallani pitkästä aikaa, siellä pitkäaikaisimman ystäväni tupareissa. Oli ihanaa käydä lapsuuden maisemissa ja viettää juhlimisen jälkeistä rentoa päivää Konnuksen kanavalla ja paikkakuntaa kierrellen kauniissa säässä. 


Olin Ilosaarirockissa talkoolaisena. Pitkästä aikaa festareilla ja vieläpä ilmaiseksi työpanoksen hinnalla. Minulle tosin sattuivat juuri yövuorot järjestyksenvalvontakopilta, jossa kirjattiin ylös järkkäreiden työvuorot ja pidettiin kirjaa rdiopuhelimista. Päivällä piti saada nukuttua että jaksoi yön valvoa, joten en ehtinyt nähdä kuin kolme keikkaa, juuri ne bändit joiden takia rokkiin halusinkin; Pariisin Kevät, Imagine Dragons ja Royal Blood. Taisin nähdä osia myös muutamien muiden esiintyjien keikoista. Rokkiyövuorojen ja marjakioskin työvuorojen yhdistäminen oli suht raskasta mutta kyllä siitäkin selvisi hyvin.



Äitini ja veljeni olivat meillä käymässä pitkästä aikaa. Käytiin Botanialla ihailemassa ja Kuunari Elinalla pizzoilla. Oli kyllä mukava viikonloppu silloin, vaikka melko pikavisiitillä kävivätkin.


Ehdin jo säikähtää etten tänä kesänä pääsisi kummieni mökille jossa olemme perheeni kanssa käyneet lähes joka kesä, mutta onneksi pääsimmekin viettämään sinne mukavaa viikonloppua hyvässä seurassa ja herkkuruuan parissa. Pidimme myös käsityö/taidetyöpajaa, jossa valmistuneet tuotokset näkyvät alla. Myös kavereita olen ehtinyt näkemään taidenäyttelyiden ja kauhuleffaöiden merkeissä.



Työn ohella on jäänyt aikaa myös harrastuksilleni, sillä opiskelujuttuihin en juurikaan ole jaksanut keskittyä (mikä saattaa toki myöhemmin kostautua sillä vuoden loppuun on ainakin kolme 10-sivuista esseetä kirjoitettavana) Olen askarrellut paljon sillä alkuvuodesta innostuin siitä pitkästä aikaa. Kalenteriaskartelu ja etanapostin väsäily ovat olleet rentouttavaa puuhailua. Olen pitkästä aikaa innostunut myös lukemisesta. Elokuussa luin jopa kolme huippuhyvää kirjaa. Nyt kun opiskelulukeminen on ollut vähän sivussa (mikä myöskin varmaan kostautuu tässä syksyllä) niin on ollut innostusta omien kirjojen lukemiseen. Varsinkin kioskilla hiljaisina päivinä kun asiakkaita ei ole, on ehtinyt hyvin lukea.


Haluaisin uudistaa tätä blogia ja alkaa aktiivisemmin tekemään postauksia, ei vain elokuvamietteitä vaan ylipäänsä kaikesta pohtimistani asioista ja jutuista jotka minua inspiroivat sekä aikaansaannoksistani. Haluaidin askartelujeni ja piirtelyitteni näkyvän myös täällä vaikka Instagram onkin itselleni ominainen, helppo ja nopea julkaisutapa. Visuaalisuus ja kuvat ovat tärkeitä itselleni joten haluaisin niiden olevan läsnä blogissani vahvasti. Kuitenkin ongelmana on koneeni joka on vanha ja raihnainen eikä suostu näyttämään kuvia joten niiden lisääminenkin on hankalaa. Puhelimen ja tabletin kautta kuvien lisääminen puolestaan on hidasta ja työlästä. Ehkä koitan kestää tilannetta jotenkin ja saada kuviakin tänne, tehdä blogistani inspiraationi paikan joka se joskus oli. Lisäksi blogin ulkoasun muuttaminen on ollut pitkään mietinnässä. Myös tuon nimen kanssa olen tuskaillut, se on niin pitkä ja epäkäytännöllinen. Senkin muutan kunhan keksin uuden, iskevän nimen.


Tästä postauksesta sain onneksi porukoiden pöytäkoneella tehtyä tällaisen kuvapläjäysmuistelun. Olen muuten nyt ensimmäistä kertaa yhdeksään viikkoon kotikotona, sillä monet viikonloput olen ollut töissä. Oli kyllä kauhea ikävä Viliä ja Taavettia. Nyt autottomana ei tule ylipäänsä niin helposti lähdettyä mihinkään. Autoni kun alkoi heinäkuussa vedellä viimeisiään ja nyt on laitettu pois rekisteristä. Rip Hokkuspokkus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti