Ghost of Cinemare 7.4.

Lähde Facebook

Tämä oli putkeen neljäs Cinemare, jossa kävin ja ensimmäinen, jonka kaikkia elokuvia en jäänyt katsomaan. Ghost of Cinemaren viidestä elokuvasta väliin jättämäni olivat yön viimeiset elokuvat Street Trash ja Return to Return to Nuke'em High, jotka eivät vaikuttaneet kovin kummoisilta. Cinemaren jälkeisenä maanantaina alkaneen uuden työn vuoksi oli pakko nukkuakin yöllä. Siksi tämäkin katsaus näihin elokuviin venähti, kun töiden aloitus ynnä muut asiat elämässä ovat vieneet niin paljon aikaa ja energiaa.

Lähde elokuvan Facebook-sivu

Kyrsyä- Tuftland (Suomi, 2017)

Kyrsyä on mysteeritrilleri, joka kertoo tekstiilialan opiskelijasta, Veerasta, joka parisuhteen päätyttyä lähtee kesäksi keskelle ei mitään pieneen Kyrsyän kylään kesätöihin. Alkuun eristäytynyt luonnon keskellä elävä kylä vaikuttaa olevan vastaus Veeran irtioton kaipuuseen. Vähitellen kylästä ja kyläläisistä kuitenkin paljastuu yhä oudompia asioita asioiden kärjistyessä painajaismaisiin mittasuhteisiin.

Kyrsyä on suomalainen jännärileffaerikoisuus, joka yhdistelee kauhugenren konventionaalisia elementtejä, fantasiaa ja omalaatuisia suomalaisia junttijuttuja. Elokuvan tunnelma on tasaisen mystinen, sopivan hidaseleinen, painostava, kuitenkin ollen samalla absurdi ja synkällä huumorilla höystetty. Kuitenkin ajoittain minulla kävi mielessä, että milloin tämä oikein edes kunnolla alkaa.

Elokuvan musiikki on hienoa ja sopii tunnelmaan sekä miljööseen. Alkukohtauksessa hahmon tallustellessa metsässä tulee musiikista elävästi mieleen Rölli ja metsänhenki. Muutenkin musiikkin on fantasiamaista, luonnonläheistä ja tyyliin sopivan perinteistä.

Lähde Muropaketti

Itseäni häiritsi se, että Kyrsyän kyläläisille on olevinaan luotu murre sanojen -pi päätteillä (esim meneepi, oleepi) ja kiitosta-tyylisillä sanoilla, mutta silti henkilöhahmot puhuvat kirjakieltä. Erityisesti päähenkilön puhetyyli kirjakielisyydessään ärsytti, miksi häntä ei olisi esimerkiksi voitu laittaa puhumaan Tampereen murretta realistisuuden nimissä. Tämä kirjakielisyys on kyllä aika tyypillistä suomalaisille elokuville ja tämän elokuvan kohdalla syynä tähän saattaa toki olla kansainvälisille markkinoille tähdätessä puheen selkeyden tavoite. Toki elokuva perustuu näytelmään, josta kieli varmaan on suoraan. Näyttelijöiden työnjälki on hienoa ja uskottavaa kielestä huolimatta. Pääosan näyttelijä tosin ei yllä samalle tasolle kyrsyäläisten kanssa, mutta on varmasti todella haastavaa näytellä ainoaa ns. täysjärkistä kyrsyäläisten kaltaisten ihmisten keskellä.

Elokuvassa on mielenkiintoista pohdintaa esimerkiksi nyky-yhteiskunnan menosta, maaseudun ja kaupungin yhteentörmäyksestä, luonnon ja teollisuuden tasapainosta ja moraalikysymyksistä. Tällaista pohdintaa on ujutettu mielenkiintoisesti sinällään simppeliin juoneen. Elokuva näyttää hienolta niin puvustuksen, maskeerauksen kuin miljöönkin kannalta, mutta juoni onkin sitten aika epätasainen. Kokonaisuutenaan Kyrsyä on ihan jännä erikoisuudessaan, mutta ei mitenkään suomalaista elokuvaa mullistava.

Ihan ok.

Lähde Yle

Lähde IndieWire

The Strangers: Prey at Night (USA, 2018)

Kymmenen vuotta aiemmin ilmestyneen The Strangers- home invasion slasherkauhun itsenäinen jatko-osa The Strangers: Prey at Nigh sai ensi-iltansa Cinemarea edellisenä päivänä. Elokuva kertoo matkalle lähtevästä perheestä, äidistä, isästä, teinipojasta ja angstailevasta teinipikkusiskosta, jotka sattuvat uhreiksi kolmen anonyymin naamaripäisen sekopään tappamisleikkiin autiolla asuntovaunualueella.

Tähän jatko-osaan on vain läsäytetty yhten kaikki mahdolliset genren kliseet kymmeniä turhia jump scareja, hajonneita puhelimia ja tappajien uudelleennousemisia myöten. Positiivisia asioita elokuvasta saa etsimällä etsiä, ehkä ainoina niistä kivan yliampuva äänimaailma ja alleviivaavat musiikkivalinnat sekä muutamat visuaalisesti hienot kuvakulmat. Koko elokuva tuntuu väkisin väännetyltä ja siinä yritetään mukailla kasarislasherien tyyliä visuaalisesti ja musiikillisesti, mutta se tuntuu väkisin väännetyltä kuten Texasin moottorisahamurhat-viittauksetkin elokuvan loppupuolella.

Lähde Collider

Henkilöhahmot toimivat ihan järjettömästi, juoksentelevat loukkaantuneena ympäriinsä, yliluonnollisen oloiset ihmispahikset sattuvat aina ilmestymään sinne minne uhrit pakenevat, ilmestyvät ja katoavat ympäriinsä kuin teleporttaillen. Juoni on kömpelö, täynnä aukkoja ja näyttelijöiden työn jälkikään ei ole kovin kummoista kiitos käsikirjoituksen vikojen. Kiinnostavimmista hahmoista ja jopa tunnetuimmasta näyttelijästä luovutaan jo alkupuolella tappamalla heidät. Pahiksilla ei ole mitän taustatarinaa tai persoonaa, joten kolmikko voidaan tappaa elokuvan aikana tuosta vain. Sekin epäloogisuus, että miten pari teiniä pärjää kolmelle aikuiselle, sekopäälle ihmiselle. Tätä on hankala katsoa genren parodianakaan, sillä elokuva ottaa itsensä liian vakavasti eikä ole hauska. Koko elokuvan katsominen oli sitä kun tiesi koko ajan mitä tulee tapahtumaan ja siihen päälle vielä kunnon myötähäpeää, eikä koko elokuva liikauttanut mihinkään suuntaan, sillä minulla oli valmiiksi todella matalat odotukset tätä kohtaan.

En tykännyt.

Lähde Joblo

The Endless (USA, 2017)

The Endless kertoo veljeksistä (Justin Benson ja Aaron Moorhead), jotka ovat vuosia sitten teini-ikäisinä paenneet oudosta ufokultista. Elämä ei kuitenkaan ole kultin ulkopuolella ollut mitään herkkua, ja he palaavat takaisin katsomaan tuttuja saatuaan postia heiltä. Selviää, että metsämaisemissa yhteisöllisesti elelevän kultin uskomukset eivät olekaan niin sekopäisiä, kuin miltä aiemmin heistä vaikutti.

Tämä jännäri on hyvä nähdä ilman, että siitä tietää juuri mitään. Onneksi itse en ollut tästä ennakkoon kuullut oikeastaan yhtään mitään, joten sain tästä omalaatuisesta indie-leffasta kaiken irti. Näin alkuun sanon, että voin todellakin suositella tätä kaikille ajatusnystyröitä hieroskelevista jännäreistä tykkääville. The Endless paljastui siis elokuvaksi minun mieleeni, sillä tykkään paljon kaikenlaisista ajan ja paradoksien kanssa pelailevista elokuvista. Tässä aihetta hyödynnettiin uudenlaisella, raikkaalla tavalla, en ainakaan ole aiemmin törmännyt tämän tyyliseen elokuvaan. Tämä kun ei ole aikamatkailuelokuva, vaan jännäri ajan kulun mysteeristä. Visuaalisuudesta ja osin tunnelmasta tuli mieleen hieman Annihilation, josta kirjoitin aiemmin.

Lähde Shock Ya

The Endless yhdistelee hienosti komediaa, draamaa, jännitystä, kauhua ja scifiä, kuitenkin olematta sekava. Näyttelijät ovat vakuttavia ja kaikki hoitavat roolinsa hienosti. Hahmogalleria on upean monipuolinen ja huumorilla höystetty, vaikka henkilöhahmoissa on paljon surua. Muutenkin elokuva höystää mystistä tunnelmaa toimivalla huumorilla, joka pohjautuu ihmisten väliseen sanailuun ja surullisen hauskoihin hahmoihin. Erityisesti pääosan veljeksiä näyttelevien Bensonin ja Moorheadin välinen kemia toimii. Erikoista on, että he ovat myös ohjanneet, tuottaneet, kuvanneet, editoineet ja käsikirjoittaneet elokuvan ja vieläpä onnistuneet hommissaan, upeaa multitaskausta. Eikä tämä silti näytä pienellä työvoimalla tai budjetilla tehdyltä indie-elokuvalta. Toki tällä jännärillä on omat virheensä, kuten paikoin epätasaisesti kulkeva juoni, mutta omaperäisyys, visuaalisuus ja tunnelma ainakin oman näkemykseni mukaan korvaavat mokat.

Lähde The Daily Beast

Elokuva on visuaalisesti todella hieno, kauniisti upeissa maisemissa kuvattu. Värit ovat auringon polttamia, autiomaasta muistuttavia. Erikoistehosteilla ei mässäillä, vaan luotetaan luonnon luontaiseen mystisyyteen ja tuntemattoman uhkaan. Tässäkin se, mitä ei tarkasti näytetä ja selitetä, vaan johon vain viitataan, on jännittävämpää. Elokuvan tunnelma on tasaisen mystinen, mutta ei mitenkään painostava, jonka myötä muutamat yllättävät kovat äänet toimivat tehokkaina jump scareina. Oli hauska huomata, miten eri kohtauksissa minä ja vieressäni istuvat hätkähtelimme. The Endless paljastaa vähä vähältä mysteeriään ja juoni on toimiva loppuun saakka, vaikka paikoin se kulkee epätasaisesti. Hienointa on, että The Endless ei täysin selitä asioita auki, eikä asioita alleviivailla.

Tykkäsin.

Lähde Slashfilm

Maaliskuussa katsomani elokuvat

Viime kuussa ehdin katsomaan 15 keskenään hyvin erilaista elokuvaa, joista kustakin hieman mietteitä seuraavaksi.

Contracted (2013, USA)
Nuori nainen joutuu huumatuksi ja raiskatuksi bileiden päätteeksi ja sen myötä hänen elämänsä lähtee jyrkkään alamäkeen, ei vähiten sen takia että hänellä ilmenee rajuja oireita tuntemattomasta sairaudesta. Contracted on kökköjuoninen kauhujännäri, johon on kerätty kaikki body horror-genren kliseet ja samaan syssyyn vielä zombie-hommelia. Tämä tuo paljon mieleen vuotta myöhemmin tulleen Starry Eyes-kauhuleffan, joka aiheessa onnistuu paljon paremmin jo juonellisestikin. En tykännyt.

The Cloverfield Paradox (2018, USA)
Vuonna 2028 maailma on energiakriisissä ja energiaa hankkiakseen kansainvälisellä Cloverfield Stationilla kansainvälinen astronauttijoukkio yrittää käynnistää uudenlaista hiukkaskiihdytintä energiaa luodakseen. Kiihdytin alkaa viimein toimia, mutta kuten scifijännäreissä yleensä, kaikki mikä voi mennä pieleen, menee myös pieleen. Cloverfield-sarjan kolmas osa siis poikkeaa tyylillisesti ja genrellisesti todella paljon aiemmista osista Cloverfieldistä ja 10 Cloverfield Lanesta. The Cloverfield Paradox on avaruuskatasrofijännäreiden genressä todella perinteinen ja tuo mieleen kaikki muut genren edustajat. Kaikkia paradoksin mahdollisuuksia ei juonessa hyödynnetä, aluksella vain tapahtuu jotain kummia asioita, vaikka aiheessa olisi ollut enemmänkin potentiaalia. Tämä elokuva oli aika pettumys eikä tarjonnut vastauksia kaikkiin Cloverfield-sarjasta oleviin kysymyksiin saati kuljettanut tarinaa eteenpäin, mutta toivottavasti joskus tuleva neljäs osa tarjoaa loput vastaukset. Meh.

Lähde Viaplay

Satayksivuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi (2016, Ruotsi)
Satayksivuotissynttäreitään ystävineen Balilla viettävä Allan tarjoaa viimeisen pullon neuvostoliittolaista kansansoodaa-johon kaikki ihastuvat. Porukka lähtee etsimään kansansoodan reseptiä, jonka Allan on aikoinaan laittanut niin hyvään talteen, että siinä onkin etsimistä. Hauska Satavuotiaan toinen osa jatkaa siitä, mihin ensimmäinen jäi. Tykkäsin ekasta osasta paljon ja se onkin tullut katsottua monta kertaa, mutta tämä ei ollut tietenkään yhtä hyvä. Juoni on vielä enemmän kohellusta ja takaa-ajoa, paikasta toiseen säntäilyä kuin ensimmäinen elokuva, jossa pääpaino on Allanin maailmanhistoriaan liittyvissä muistoissa. Ihmettelen miksi kirjasta, johon eka leffa perustuu, ei ollut otettu osioita tähän jatko-osaan, sillä siinä oli paljon tapahtumia, mitkä oli ensimmäisestä elokuvasta jätetty pois. Tämä on kuitenkin tosi hauska ja musiikkipuoli sekä visuaalisuus on yhtä hienoa kuin ensimmäisessäkin osassa. Tykkäsin.

Ravenous: Erämaa syö miestä (1999, USA)
1800-luvun Amerikassa uudisraivaajien linnakkeelle raahautuu ryytynyt tyyppi, joka kertoo jouduttuaan kannibalismin riivaamaksi. Ravenous on kauhua ja mustaa komediaa kummallisella tavalla sekoittava western. Huumori on myötähäpeää herättävää, kuten myös iso osa juonesta. Aika erilainen kauhuleffana, kannibaalijuttujen käsittelyä vähän erikoisella tavalla, mielenkiintoisesti hyödynnetty intiaanien windigo-legendaa. Musiikki tässä on todella kummallista. Meh

Lähde Flixable

Veronica (2017, Espanja)
Yläasteikäinen Veronica kavereineen päättää auringonpimennyksen aikaan leikkiä ouija-laudalla ja koittaa ottaa yhteyttä Veronican kuolleeseen isään. Spiritistinen istunto ei mene ihan putkeen ja jokin paha voima seuraa Veronicaa kotiin. Kyseessä on ouija- ja riivaus-kauhuleffojen kliseitä toistava ylihehkutettu espanjalaisleffa, jota oli aikalailla tylsä seurata kun tiesi mitä tapahtuu. Naispäähenkilön näyttelijä oli hyvä ja lapsinäyttelijät todella upeita. Tykkäsin myös miten ns. hirviö oli esitetty: lopussa ei voinut olla varma onko Veronica oikeasti riivattu vai hänen mielenterveytensä järkkynyt. Loppu jätti tuon kivasti avoimeksi, mutta silti en tykännyt.

Nemoa etsimässä (2003, USA)
Viime kuussa katsomani Doria etsimässä jälkeen tuli katsottua tämä, vähän nurinkurisessa järjestyksessä toki, mutta mitäpä tuosta. Yhä yhtä ihana pixar-animaatio, kuin lapsuudessakin katsoessa. Tykkäsin

Nälkäpeli: Matkijanärhi, osa 1 (2015, USA)
Nälkäpelin tuhouduttua Katniss toimii hirmuvalta Capitolin kaatamista ajavan vastaliikkeen vastentahtoisena keulakuvana rakkaansa Peetan ollessa Capitolin propagandan hahmona. Tämä toisiksi viimeinen Nälkäpeli-sarjan leffa oli minulla vielä näkemättä ja tämä vaikutti aikalailla pitkitetyltä väliosalta. Ei tässä hirveästi oleellista tapahtumaa vaikuttanut olevan että ehkä vika kirja olisi saatu yhteen elokuvaankin. Jospa se vika osa olisi sitten parempi. Meh

Contracted: Phase 2 (2015, USA)
Olin utelias näkemään Contracted bodyhorrorzombie-leffan kakkososankin, että mitä sitten tapahtui, vaikka se eka osa oli niin kökkö. Ekassa osassa tartunnan saanut mies koittaa saada parannuskeinon virukseen sen aloittaneelta pahikselta. Tämä sitten jatkoi kökkää linjaa, samoilla ns. ällötyselementeillä tässäkin pelailtiin eikä juoni ollut kovin kummoinen.

Hardcore (2015, Venäjä, USA)
Tämä scifitoiminta-leffa alkaa kun päähenkilö herää leikkauspöydän tapaiselta ilman muistia ja nainen edessä kertoo olevansa henkilön vaimo. Heti seuraavaksi nainen siepataan ja sitten olisikin pelastusretken aika. Poukkoileva juoni, juoksentelua paikasta toiseen, räjähtelyä ja pinnallisiksi jääviä hahmoja. Juonellisesti tämä ei siis ollut ihmeellinen, mutta visuaalinen kokeilevuus oli kiva piristys tavalliseen juoksenteluaction-leffaan. Paljon lainailtu elementtejä videopelien maailmasta jo first person-näkökulmankin kautta. Tuntui kuin olisi katsonut videopelin tarinallisia video-osioita. Kieltämättä näkökulma vaati paljon totuttelua, mutta ei siihen loppupuolella enää kiinnittänyt huomiota. Meh

Lähde Ruudukko

Annihilation: Hävitys (2018, USA, UK)
Mystinen hohde on vallannut aluetta ja sinne lähetetyistä sotilasjoukoista kukaan ei ole palannut ennen kuin biologi-Lenan mies palaa salaiselta operaatioltaan huonossa kunnossa oltuaan vuoden kadoksissa. Lena lähtee tutkimusjoukon mukana selvittämään mitä hänen miehelleen tapahtui mystisellä alueella, jossa paljastuu tapahtuvan kummia. Tämä scifi-jännäri on tosi erilainen, älykäs tuttavuus, joka laittaa miettimään ja mielen mutkalle. Juoni kulkee edestakaisin kahdessa eri aikatasossa mysteerisen paikan salaisuuksien vähitellen selvitessä, mikä etäännyttää katsojaa tarinasta, mutta tavallaan se toimii elokuvan ideaan. Annihilation on hienosti kuvattu ja visuaalisesti todella hieno; Hohteen alue on todella karun kauniisti tehty, se on silmiä hivelevää kauneutta unohtamatta karmivia piirteitä ja body horroriin viittaavia elementtejä. Elokuvan tematiikka on monipuolinen ja hienosti esiin tuotu ja tarina ylipäänsä mielikuvituksellinen ja persoonallinen mystisellä, unenomaisella tunnelmalla höystettynä.

ABSs of Death 2 (2014, USA)
Persoonallinen kauhuantologia, jossa on kerätty toinen toistaan erikoisempia kauhukomedialyhäreitä ohjaajilta eri puolilta maailmaa. Jokainen ohjaaja on saanut yhden kirjaimen aakkosista josta he ovat keksineet sanan, johon pohjaavat elokuvansa. Monia kummastuttavia kokemuksia, myötähäpeää ja myös mukavan persoonallisia yllätyksiä niin epäonnistuneen murhan, mutanttitappajamäyrien kuin zombiemummon perintöä odottavan joukkionkin muodossa. Aakkosantologian ensimmäinen osa on minulla vielä näkemättä, mutta tämä kakkososa toimi itsenäisenä elokuvana. Ihan ok

Bolt (2008, USA)
Bolt kertoo samannimisestä näyttelijäkoirasta, jolle uskotellaan kaiken sarjassa tapahtuvan olevan totta. Bolt uskoo omaavansa supervoimia kunnes hänen maailmansa kääntyy päälaelleen hänen jouduttuaan pois tutusta ympäristöstä. Tämä Disney-klassikko tuli nähtyä nyt toista kertaa ja ei ollut niin huono kuin mitä muistelin, mutta ei mitään parhaitakaan Disney-leffoja. Ihan hauska söpöjen eläinhahmojen seikkailu. Ihan ok

Lähde Disney Wikia

Hiidenpata (1985, USA)
Tietäjän oppipoika Taran saa tehtäväkseen suojella oraakkelipossu Hennikkiä, sillä tämä tietää pahan noidanpadan sijainnin. Elokuvan pahis Hornansarvi haluaa saada haltuunsa noidanpadan pahat voimat ja reissun aikana kasvaneen kaverusjoukon on päihitettävä hänet. Hiidenpata on hieman tuntemattomampi Disneyn klassikoista ja en ollutkaan tätä aiemmin nähnyt. Tämä on myös aika erilainen verrattuna muuhun Disneyn tuotantoon; esimerkiksi animaatiotyyli ja tehosteet ovat erilaisia ja hieman kokeellisempia ja kuvaston voisi luulla olevan lapsille turhan pelottavaa. Elokuva sijoittuu keskiaikaan ja jotenkin tuo mieleen Disneyn Miekka kivessä-leffan (en kyllä muista olisinko sitä nähnyt). Tämä oli aikanaan kallein tehty animaatioelokuva ylittäessään budjettinsa ja ikävä kyllä floppasi tuotoissaan. Ihan ok

P (2005, Thaimaa)
Kummallinen draamakauhu nuoresta taikavoimia omaavasta tytöstä, joka lähtee maalta kaupunkiin hankkiakseen rahaa mummolleen. Tyttö päätyy tanssibaariin, jossa kaltoinkohdeltuna ei enää muista mummon opetuksia voimien oikein käytöstä ja asiat menevät pieleen. Poukkoilevaa tarinankerrontaa ja kummallinen musiikki, en oikein saanut otetta koko elokuvasta. Meh

Tie El Doradoon (2000, USA)
Kauniisti tehty animaatio, jossa huijarikaverukset päätyvät vahingossa tarujen kultaiseen kaupunkiin, Eldoradoon, jonka asukkaat alkavat pitää heitä jumalinaan. Aika perus animaatioseikkailu, todella huolella tehty sellainen.

Kalenteriharrastukseni esittely

Ei olekaan tullut vielä esiteltyä kalenteriaskarteluharrastustani tarkemmin, vaikka olen harrastanut kohta jo vuoden. Suurimpana syynä entinen läppärini, jolla kuvien lisääminen tänne oli lähes mahdotonta.

Innostuin kalenteriaskartelusta vuosi sitten törmäiltyäni jo pitkään Instagramissa kauniisiin koristeltuihin kalenteriaukeamiin. Samalla bullet journal-trendi oli nostamassa kunnolla päätään ja se tuli monessa paikassa vastaan. Selvitin aiheista lisää, liityin Facebookin Planner Lovers Finland, Kalenterimania ja Bullet Journal Suomi- ryhmiin ja se oli menoa sitten.

Tilasin nämä kannet vuosi sitten jostain KiinastaAli Expressin kautta ja olen kyllä ollut tyytyväinen. Tavoitteena oli edulliset kalenterikannet, joiden sisällön suhteen minulla olisi vapaat kädet. Näissä kansissa on kyllä todella hyvä hinta-laatusuhde. Ainoa homma että renkaat vain saisi olla isommat. 

Tykkään rengaskansista bullet journal- tyyliseen vihkoon verrattuna siitä, että sivut saa irti ja takaisin ja niiden järjestystä saa muuteltua. Kansien mukana tulikin tyhjiä neljän tyylisiä sivuja; blankoja, viivoitettuja, ruudullisia ja pisteellisiä. Niistä olen kovasti tykännyt ja olen käyttänyt aika säästeliäästi enimmäkseen käyttäen kierrätyssivuja esimerkiksi toisista vihkoista.

Mukana tuli myös söpöjä kissatarroja, vuosinäkymätarroja ja välilehdet, jotka eivät olleet tyyliseni ja möin ne eteenpäin.

Tein itse välilehdet laminoimalla netistä tulostettuja kuvia.

Tätä kalenteria en kuljeta mukana, vaan se on kirjoituspöydälläni, jossa sitä usein päivitän ja koristelen

Mukana minulla kulkee pikkukalenteri, jonka sivuja en koristele, vaan merkkaan pikaisesti menot, luennot yms. Se on menossa mukana aina jos tarvitsee tarkistaa jotain ajankohtia yms.

Kalenterikoristelutyylini on jotain bullet journalin ja askartelun väliltä. En käytä juurikaan bujolle tyypillisiä juttuja saatikka kalenterini olisi pelkistetty. Enimmäkseen käytän koristeluun kierrätysmateriaaleja, kuten lehdistä leikattuja juttuja. Lisäksi piirtelen itse, käytän washiteippejä sekä ilmaistulosteita. Tarroja käytän aika vähän.

Aloitan uuden kuukauden kuukausinäkymällä ja sitten teen jokaiselle kuukauden viikolle oman aukeamansa. 

Kuukauden lopuksi minulla on tapana tehdä pieni katsaus menneeseen kuukauteen, esimerkiksi kirjaan muistiin tärkeimpiä tapahtuneita juttuja ja kerään kalenterin väliin lappusia käymistäni paikoista yms.

Lisäksi minulla on ajoittain erilaisia trackereita, esimerkiksi habit tracker ja välillä oli uni trecker, mitä ei juuri tullut käytettyä. Nyt vuoden alusta aloitin kokeilemaan tälläistä year in pixels- systeemiä kuukausittaisen mood trackerin sijaan.

Kalenterin loppupuolella minulla on erilaisia listoja esimerkiksi kiinnostavia elokuvia katsottavaksi sekä kaikki katsomani elokuvat ja kirjat listattuna.

Aika paljon listoja olen joutunut siirtämään toisiin rengaskansiin, jotka löysin joskus kirpparilta. Harmi että kansien renkaat eivät ole kovin isot loppujen lopuksi niin ei voi kaikkea pitää yksien kansien välissä.

Tällainen pullukka tuli viime vuoden toukokuusta joulukuuhun pitämästäni kalenterista. Kummasti oli vapautunut olo kun sai tyhjentää rengaskannet vanhoista sivuista ja aloittaa puhtaalta pöydältä vuoden alusta.

Tässäpä oli pieni katsaus askarteluharrastukseeni, joka on Instagramissani toki ollut esillä pidempäänkin. Tästä aiheesta varmaan tulee tehtyä jatkossakin postauksia, voisin esitellä joitakin aukeamistani muiden harrastajien inspiraatioksi. Itse ainakin tykkään kovasti nähdä muiden askarteluja.

Utran saarissa kuvailemassa

Asun Joensuussa kolmatta vuotta enkä ollut vielä käynyt yhdessä suosituimmista retkeilykohteista, Utran saarissa.

Maaliskuussa veljeni ollessa pitkästä aikaao käymässä mietimme uutta kivaa kohdetta, jossa valokuvailla niin lähdimme sitten katsastamaan Utran saaret.

Oli muuten nätti päivä, mutta joelta tietysti tuuli todella kylmästi melko avoimeen saareen.

Monet sillat yhdistävät pikkusaaria.

Utran saarissa on monta nuotiopaikkaa, joten sinne olisi joskus keväämmällä kiva mennä makkaranpaistoretkelle.

Söpö kaiverrus koivussa.

Oli mukavan rauhallista tällaisena talvipäivänä tuolla kun vain yksi koiran ulkoiluttaja oli siellä lisäksemme, mutta käsittääkseni tuo on aika suosittu retkeilykohde varsinkin viikonloppuisin ja loma-aikoina.

Hyvää pääsiäistä kaikille muuten, näin pääsiäisen viimeisenä päivänä.