Tämä oli putkeen neljäs Cinemare, jossa kävin ja ensimmäinen, jonka kaikkia elokuvia en jäänyt katsomaan. Ghost of Cinemaren viidestä elokuvasta väliin jättämäni olivat yön viimeiset elokuvat Street Trash ja Return to Return to Nuke'em High, jotka eivät vaikuttaneet kovin kummoisilta. Cinemaren jälkeisenä maanantaina alkaneen uuden työn vuoksi oli pakko nukkuakin yöllä. Siksi tämäkin katsaus näihin elokuviin venähti, kun töiden aloitus ynnä muut asiat elämässä ovat vieneet niin paljon aikaa ja energiaa.
Kyrsyä- Tuftland (Suomi, 2017)
Kyrsyä on mysteeritrilleri, joka kertoo tekstiilialan opiskelijasta, Veerasta, joka parisuhteen päätyttyä lähtee kesäksi keskelle ei mitään pieneen Kyrsyän kylään kesätöihin. Alkuun eristäytynyt luonnon keskellä elävä kylä vaikuttaa olevan vastaus Veeran irtioton kaipuuseen. Vähitellen kylästä ja kyläläisistä kuitenkin paljastuu yhä oudompia asioita asioiden kärjistyessä painajaismaisiin mittasuhteisiin.
Kyrsyä on suomalainen jännärileffaerikoisuus, joka yhdistelee kauhugenren konventionaalisia elementtejä, fantasiaa ja omalaatuisia suomalaisia junttijuttuja. Elokuvan tunnelma on tasaisen mystinen, sopivan hidaseleinen, painostava, kuitenkin ollen samalla absurdi ja synkällä huumorilla höystetty. Kuitenkin ajoittain minulla kävi mielessä, että milloin tämä oikein edes kunnolla alkaa.
Elokuvan musiikki on hienoa ja sopii tunnelmaan sekä miljööseen. Alkukohtauksessa hahmon tallustellessa metsässä tulee musiikista elävästi mieleen Rölli ja metsänhenki. Muutenkin musiikkin on fantasiamaista, luonnonläheistä ja tyyliin sopivan perinteistä.
Itseäni häiritsi se, että Kyrsyän kyläläisille on olevinaan luotu murre sanojen -pi päätteillä (esim meneepi, oleepi) ja kiitosta-tyylisillä sanoilla, mutta silti henkilöhahmot puhuvat kirjakieltä. Erityisesti päähenkilön puhetyyli kirjakielisyydessään ärsytti, miksi häntä ei olisi esimerkiksi voitu laittaa puhumaan Tampereen murretta realistisuuden nimissä. Tämä kirjakielisyys on kyllä aika tyypillistä suomalaisille elokuville ja tämän elokuvan kohdalla syynä tähän saattaa toki olla kansainvälisille markkinoille tähdätessä puheen selkeyden tavoite. Toki elokuva perustuu näytelmään, josta kieli varmaan on suoraan. Näyttelijöiden työnjälki on hienoa ja uskottavaa kielestä huolimatta. Pääosan näyttelijä tosin ei yllä samalle tasolle kyrsyäläisten kanssa, mutta on varmasti todella haastavaa näytellä ainoaa ns. täysjärkistä kyrsyäläisten kaltaisten ihmisten keskellä.
Elokuvassa on mielenkiintoista pohdintaa esimerkiksi nyky-yhteiskunnan menosta, maaseudun ja kaupungin yhteentörmäyksestä, luonnon ja teollisuuden tasapainosta ja moraalikysymyksistä. Tällaista pohdintaa on ujutettu mielenkiintoisesti sinällään simppeliin juoneen. Elokuva näyttää hienolta niin puvustuksen, maskeerauksen kuin miljöönkin kannalta, mutta juoni onkin sitten aika epätasainen. Kokonaisuutenaan Kyrsyä on ihan jännä erikoisuudessaan, mutta ei mitenkään suomalaista elokuvaa mullistava.
Ihan ok.
The Strangers: Prey at Night (USA, 2018)
Tähän jatko-osaan on vain läsäytetty yhten kaikki mahdolliset genren kliseet kymmeniä turhia jump scareja, hajonneita puhelimia ja tappajien uudelleennousemisia myöten. Positiivisia asioita elokuvasta saa etsimällä etsiä, ehkä ainoina niistä kivan yliampuva äänimaailma ja alleviivaavat musiikkivalinnat sekä muutamat visuaalisesti hienot kuvakulmat. Koko elokuva tuntuu väkisin väännetyltä ja siinä yritetään mukailla kasarislasherien tyyliä visuaalisesti ja musiikillisesti, mutta se tuntuu väkisin väännetyltä kuten Texasin moottorisahamurhat-viittauksetkin elokuvan loppupuolella.
En tykännyt.
Lähde Joblo
The Endless (USA, 2017)
The Endless kertoo veljeksistä (Justin Benson ja Aaron Moorhead), jotka ovat vuosia sitten teini-ikäisinä paenneet oudosta ufokultista. Elämä ei kuitenkaan ole kultin ulkopuolella ollut mitään herkkua, ja he palaavat takaisin katsomaan tuttuja saatuaan postia heiltä. Selviää, että metsämaisemissa yhteisöllisesti elelevän kultin uskomukset eivät olekaan niin sekopäisiä, kuin miltä aiemmin heistä vaikutti.
Tämä jännäri on hyvä nähdä ilman, että siitä tietää juuri mitään. Onneksi itse en ollut tästä ennakkoon kuullut oikeastaan yhtään mitään, joten sain tästä omalaatuisesta indie-leffasta kaiken irti. Näin alkuun sanon, että voin todellakin suositella tätä kaikille ajatusnystyröitä hieroskelevista jännäreistä tykkääville. The Endless paljastui siis elokuvaksi minun mieleeni, sillä tykkään paljon kaikenlaisista ajan ja paradoksien kanssa pelailevista elokuvista. Tässä aihetta hyödynnettiin uudenlaisella, raikkaalla tavalla, en ainakaan ole aiemmin törmännyt tämän tyyliseen elokuvaan. Tämä kun ei ole aikamatkailuelokuva, vaan jännäri ajan kulun mysteeristä. Visuaalisuudesta ja osin tunnelmasta tuli mieleen hieman Annihilation, josta kirjoitin aiemmin.
Elokuva on visuaalisesti todella hieno, kauniisti upeissa maisemissa kuvattu. Värit ovat auringon polttamia, autiomaasta muistuttavia. Erikoistehosteilla ei mässäillä, vaan luotetaan luonnon luontaiseen mystisyyteen ja tuntemattoman uhkaan. Tässäkin se, mitä ei tarkasti näytetä ja selitetä, vaan johon vain viitataan, on jännittävämpää. Elokuvan tunnelma on tasaisen mystinen, mutta ei mitenkään painostava, jonka myötä muutamat yllättävät kovat äänet toimivat tehokkaina jump scareina. Oli hauska huomata, miten eri kohtauksissa minä ja vieressäni istuvat hätkähtelimme. The Endless paljastaa vähä vähältä mysteeriään ja juoni on toimiva loppuun saakka, vaikka paikoin se kulkee epätasaisesti. Hienointa on, että The Endless ei täysin selitä asioita auki, eikä asioita alleviivailla.
Tykkäsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti