Sieppari ruispellossa, Coelhot ja Fifty Shadesit sulassa sovussa hyllyllä :,D Itse asiassa Sami löysi nuo Fifty Shadesit kirpparilta mulle, en oo vielä alottanutkaan, saa nähdä miten käy :,D
Tajusin etten ole pitkään aikaan kirjoittanut kirjoista mitään, vaikka en syksyllä juuri muuta tehnytkään kuin luin kirjallisuutta. Tosin lukemistahti oli pakon edessä sellainen ettei muulle juuri jäänyt aikaa. Mutta nyt joululomalla olen ehtinyt lukea vapaavalintaisestikin, joten luvassa on kirjallisuuspostaus.
Sain
Tähtiin kirjoitetun virheen joululahjaksi 2014 ja tämä jotenkin jäi roikkumaan muiden lukemisten takia, joten aloitin sen vasta alkusyksystä. Kuitenkin kirjapitoisen kurssin aikana tämä jäi kokonaan kesken ja nyt joululomalla luin loppuun. Nyt sitten luin tämän hieman jälkijunassa, kirjaa ja elokuvaa ympäröineen buumin jo laannuttua,
Tämä kansi on kyllä paljon hienompi kuin tuo elokuvakansi, jonka version omistan.
Alkuun en millään meinannut jaksaa lukea tätä, sillä alkuosa oli jotenkin tönkkö, tylsä ja tuntui nuoremmille suunnatulta, mutta kyllä tarina pääsi vauhtiin ja teoksen loppupuolella päähenkilöihin oli kiintynyt jo niin paljon ettei itkusta meinannuut tulla loppua.Koko lukemisen ajan pohdin että olisi pitänyt lukea tämä alkukielellä. Suomennoksessa oli aika paljon kirjoitusvirheitä ja kielen nerokkuus olisi varmasti tullut paljon paremmin esille, vaikka en olekaan englanniksi kauheasti kirjallisuutta lukenut.
Kuitenkin juuri kielen käyttötapa, nerokkaat vitsailut, huumori, sujuvat, elävän tuntuiset keskustelut, Hazelin ja Gusin välinen kemia, kaikki mietteet ja vertauskuvat saivat minut todella pitämään tästä teoksesta. Sairautta kuvattiin surullisesti, mutta ei masentavasti, kuvaus sairaiden nuorten elämästä oli katkeransuloinen mutta positiivisuuteen pyrkivä. Tarina loppui hieman erikoisesti, paljon auki jättäen, ehkä vähän Hazelin suosikkikirjaa Viistoa valoa mukaillen, mutta mielestäni Gusin viimeiset sanat kirjeessä ja avoin loppu ja sopivat tähän.
Näin Tähtiin kirjoitetun virheen elokuvana ennen lukemista mutta onneksi välillä ehti kulua aikaa melkein vuosi, joten en muista elokuvasta paljoa. Vertailua näiden kahden välillä kuitenkin sen verran että Van Houten oli kirjassa kuvattu paljon vastenmielisemmäksi henkilöksi, elokuvassa hän oli vain omituinen. Elokuvaa katsoessa en muista itkeneeni mutta kirjan loppupuoli oli vain yhtä itkua. Ehkä elokuva pitäisikin nyt lukemisen jälkeen katsoa uudestaan, sillä en filmatisoinnista muista paljoa.
Minulle jäivät mieleen erityisesti nämä persoonallisesti kirjoitetu kohdat:
"Kone hoiti hengittämisen puolestani, mikä oli hyvin ärsyttävää, mutta parasta siinä oli ääni: se kolisi sisäänhengityksellä ja sirisi uloshengityksellä. Ajattelin sitä aina lohikäärmeenä, joka hengitti samaa tahtia kanssani, aivan kuin minulla olisi ollut lemmikkilohikäärme joka piti minusta niin paljon, että halusi hengittääkin samassa rytmissä. Nukahdin siihen ajatukseen."
"Yksinäinen. pedofiliaan taipuvainen keinu etsii lasten takamuksia."
"Paljon käytetty mutta rakenteeltaan hyväkuntoinen lastenkeinu etsii uutta kotia. Hanki lapsellesi tai lapsillesi muistoja niin, että hänkin myöhemmin takapihalle katsoessaan tuntee samanlaista riipaisevaa nostalgiaa kuin minä tänään. Kaikki on haurasta ja ohikiitävää, mutta tämän keinun avulla lapsesi saa(vat) tutustua ihmiselämän nousuihin ja laskuihin lempeästi ja turvallisesti. Kenties he oppivat kaikkein tärkeimmän: potkipa kuinka kovasti tahansa, nousipa kuin (!) korkealle hyvänsä, ympäri ei pääse."
Nauroin lukiessani monelle muullekin kohdalle, mutta ei ole järkeä niitä kaikkia kirjoittaa tähän.
Tykästyin Greenin kirjoitustyyliin, että ehkä tartunkin seuraavaksi hänen teokseensa Arvoitus nimeltä Margoon (Paper Towns) joka löytyykin jo kirjahyllystäni, tosin ikävä kyllä suomennoksena sekin.
