Nytpä esittelen sukulaisille tekemiäni joululahjoja. Oli kyllä taas kiva väsäillä näitä ja ennen kaikkea mukava nähdä lahjojen saajien reaktioita.
Tällaisia mainoslehdistä punottuja koreja tein kummeilleni yhteiseksi, enolleni ja vaimolleen yhteiseksi ja serkulleni tuollaisen pikkusen.
Enon vaimo sai origami-somisteisen kynäpurkin ja pyörän sisäkumista tehtyjä magneetteja. Ne löytyivätkin heidän kotonaan jo jääkaapin ovesta siellä syömässä käydessämme Tapaninpäivänä.
Enon vaimon toisesta paketista löytyi sulkakorvikset, myöskin pyörän sisäkumista tehdyt.
Serkkuni ensimmäiseen pakettiin lähti se aiemmin mainitsemani punottu pikkukori, koristelemassani peltirasiassa helmikoristeiset sulkakorvikset, joku suklaajuttu ja kaulakoru.
Kaulakorun tein kutistemuovista ja siinä on pikkuinen keinuva tyttö, Idean koruun sain Pinterestin kautta tästä. Voisinkin myöhemmin esitellä enemmän kutistemuoviprojektejani.
Toisesta paketista serkkuni sai kynäpurkin jossa oli perus joulusuklaita ja nuolukivikarkki. Serkku hullaantui nuolikivikarkista ja jouluaattoilta menikin sitä nuollen ja yrittäen saada uusia karkkikerroksia esiin.
Toinen serkkuni sai energiajuomatölkistä tehdyn kynäpurkin ja samanlaisen nuolukivikarkin kuin siskonsa.
Toisesta paketista samainen teinipoika sai suklaan lisäksi meemi-tyynyliinan. Sekin oli päätynyt kotonaan heti käyttöön :D
Enolleni ja hänen vaimolleen yhteisestä paketista löytyivät ilmoitustaulut/pannunaluset, joita suunnittelin jo aiemmassa postauksessa. Samanlaiset mutta eri kankaasta lähtivät myös kummeilleni.
Paljon kiitoksia ideasta Helmihytti
Meinaan tehdä tällaiset myös meille kämpille.
Kummitädilleni tein jonkinmoisen koristelaatikon H&M:n kuvastosta löytyvillä kivoilla pikkukuvilla koristellen. Laatikkoon laitoin Taitokorttelista hankkimani pöllökaulakorun, jonka pahviin lisäsin oman vitsimme.
Tädin toiseen pakettiin lähti pyöränkumi avaimenperä ja kutistemuovista tekemäni oksalla istuva lintu.
Toiselle kummilleni virkkasin kummitädin vinkkaaman nokipannun kahvansuojuksen. Olisi varmasti ilman tuota pahvijuttua ollut lahjan saajalla ihmettelemistä että mitäs tämmöisellä virkatulla läpyskällä tekee.
Toisesta paketistaan kummi sai kissanpeppu-pannunalusen :,D
Mummolle ja ukille annoin ristipistoenkelin.
Toisesta paketista he saivat muistipelin, jossa kortteina on kuvia sukulaisistamme vuosien saatossa. Ei siitä pelaamisesta oikein mitään tullut kun muistisairas mummoni jäi vain kuvia ihailemaan ja muistelemaan että ketäs siinä nyt onkaan. Onneksi laitoin mukaan listan kuvien henkilöistä ja vuosiluvuista.
Sitten näitä Gamestopista löytyneitä Funkopoppeja
Veljeni paketteihin lähtivät nämä ja kolmanteen nuolukivikarkki.
Äitini sai hiussoljen jossa koristeena pyörän sisäkumi sulka. Paketissa lisänä karkkitanko joita viljelin vähän kaikkien paketteihin.
Samaisesta äidin paketista löytyi myös tällainen origami-lintukoriste.
Annoin äitini valita koruja korujoulukalenterista ja hän valitsi pakettiin nämä perhoskorvikset, -kaulakorun ja -rannekorun. Lahjarasia hieman kissankarvoissa :,D
Kolmannesta äitini paketista hän sai aiemmassa postauksessa esittelemäni lehtirinkulakoristeiset kehykset ja niihin kuvaksi kaksi vaihtoehtoista akvarellimaalaustani.
Isäni sai oman kuvansa koristeiset tuopinaluset ja piirrokseni, iskulauseena Samin keksimä sisäpiirin juttu.
Paketeissa koristeena oli esimerkiksi tällaisia virkattuja juttuja.
Tässäpä olivat nämä joululahjat ja tämän postauksen myötä onkin tämä joulu loppuun käsitelty :D
Kivoja lahjoja kyll annoit :)
VastaaPoistaIte kävin ostaan viime sunnuntaina elämäni ensimmäisen Funkopopin. Olin menossa ostaan Hawkeyeta, mutta onnekseni löysin Lokin lojumasta yhdeltä hyllyltä :3
Oi kiva :3 Funkopopit on kyllä ihania ♥ Itselläni on tuon Grootin lisäksi Dalek ja Samilta saamani Rocket. Samilla on Thor ja Nebula-minifunkopop. Veljeni tilasi juuri tuon antamani Hiron kaveriksi Mikki Hiiren :D
PoistaKiva :)
PoistaHerranjumala! Kylläpäs oletkin jaksanut väkertää! Suosikkini on kyllä nuo jääkaappimagneetit!
VastaaPoistaKiva että tykkäät :D
Poista