Postaus saattaa sisältää juonipaljastuksia
Yle Teema näytti tuossa ennen joulua vihdoin ja viimein ilmestyneen Kuolleista palanneiden kakkoskauden. Vinkkasin siitä aiemmin tääällä. Koko kahdeksan jakson kausi on nähtävissä Yle Areenassa vielä 21 päivän ajan. Itselläni ykköskauden viimeisen jakson tapahtumien muistikuvat olivat hieman hataria sillä pilottikauden katsomisesta oli tosiaan kulunut jo puolitoista vuotta. Päätösjakso oli siis katsottava uudelleen muistin virkistämiseksi.Ykköskausi on onneksi nähtävissä Netflixistä. (Huom! Suosittelen alkuperäistä eli Les Revenantsia, ei sitä kökköä amerikkalaisversiota.) Täällä ja täällä kirjoitin ensimmäisestä kaudesta.
Kausien välillä on sarjan maailmassa kulunut puoli vuotta. Ihmiset syrjäisessä vuoristokaupungissa ihmettelevät tulvaa, joka on vallannut suuren osan kaupungista. Uusi tutkija Berg saapuu kylään auttamaan mystisen tulvan syiden tutkimisessa. Kaupungissa järjestystä ylläpitävä armeija ei ota uskoakseen kuolleiden palaamisia. Suuri osa kaupungin asukkaista on lähtenyt pois tulvan jälkeen ja kylä on lähes autioitunut. Kuitenkin edelliseltä kaudelta tutut keskeisimmät hahmot ovat mukana kuvioissa, Adele raskausajan kauhukuvineen, Camille äitinsä kanssa Alueella, Jerome tutkimuksineen ja Pierre auttavassa kädessä.
Yhä uusia kuolleita ilmestyy elävien sekaan ja he kerääntyvät joukoiksi omalle tulvan eristämälle Alueelleen. Kaikki palanneet eivät ole mitään perinteisiä zombeja. Sehän sarjasta pelottavan juuri tekeekin: he ovat kuin tavallisia ihmisiä, vaikkakin jo kertaalleen kuolleita. Eivät mitään hirviöitä (ainakaan kaikki) vaan hämmentyneitä kuolemastaan ja palaamisestaan. Tosin yhä aiemmin kuolleet, takaisin palanneet ovat aiemmin palanneita sekopäisempiä ja väkivaltaisempia, osa heistä puolestaan ei reagoi ympäröivään maailmaan mitenkään ja toimivat kuin unissakävelijät.
Ensimmäinen kausikin oli synkkä ja tumma, mutta tällä toisella kaudella toivoa ei ole juuri lainkaan jäljellä. Jälleen kerran on onnistuttu luomaan mystistä ja painostavaa tunnelmaa, jossa merkittävänä tekijänä on tunnelmallinen, mystisyyttä lisäävä, ekalta kaudelta tuttu musiikkimaailma. Pikkuhiljaa jatkuva mystisyys alkaa lopulta ärsyttää, sillä kausi on täynnä selittämättömiä tapahtumia ja henkilöiden epäloogista toimintaa.
Ihmisten väliset suhteet ja yhteiset menneisyydet paljastuvat vähitellen ja muutamia todella suuriakin yllätyksiä tulee, esimerkiksi Sergen, Tonin ja Simonin perheiden suhteen.Victorinkin tausta paljastuu vähitellen, kuten hänen perheensäkin. Juonikulku on siis todella ihmissuhdepainotteista, mutta monien päähahmojen tarinat haahuilevat. Monessa paikassa tapahtuu paljon asioita yhtä aikaa, kaikki puuhaavat omiaan ja kaikilla on omat ongelmansa. Siltikään en ymmärrä miksi poliisia lukuun ottamatta vain kaksi ihmistä yrittää selvittää tapahtumien syitä! Ehkä ihmiset ovat turtuneet, sillä juonen edetessä paljastuu yhä uusia tragedioita joita kaupunki on kohdannut, osa kuten tulva, nyt uudelleen selittämättömästi toistuneita.
Kauden lopussa on sekä jälleennäkemisiä että eroamisia, ja lopulta kaikki on niin kuin kuuluukin. Oman tulkintani mukaan kuolleet palaavat kuolleiksi. Adelen ja Simonin tarinan loppu on kaunis, mutta avoin, se esitetään kauniin vähäeleisesti kuten koko sarjan tyylinä on. Julien ja Victorin eroaminen ja jälleen yhteen päätyminen olivat myös liikuttavia.
Ehdin jo pelätä että viimeinen jakso jättää enemmän avonaisia kysymyksiä kuin koko kausi yhteensä. Pikku hiljaa alkaa selvitä että Victorin osuus tapahtumiin onkin ajattelemaani isompi. Myös hänen uniensa merkitykset alkavat selvitä.Kuitenkin vihdoin selvisi miten ja miksi kuolleet alkoivat palata! En kyllä täysin käsittänyt loppua että mitä edes tapahtui ja miksi. Aavistukseni siitä minulla kuitenkin on.Toinen kausi tuntuukin kaatuvan omaan mystisyyteensä. Se oli mielestäni töksähtelevä, poukkoileva, säntäilevä ja tuntui välillä olevan vailla päätä tai häntää. Mutta niinhän se on tässä sarjassa jatkuvasti ollut että asioita ei selitetä, ne vain näytetään sellaisenaan. Välillä kausi tuntui väkisin väännetyltä: tapahtumia on vain tapahtumien vuoksi ja niillä ei ole merkitystä kokonaisuudelle. En usko että kolmatta kautta tulee, eivätköhän sarjan tekijät ovat viisaita ja tajuavat jättää tämän tähän.
Suosikkihahmoni :D Lähde
Tämäkin kausi oli todella jännä joten onneksi jaksot näytettiin nopealla tahdilla ma-to kahden viikon aikana. Yhteenvetona voisin sanoa että ensimmäistä kautta rakastin, mutta tähän toiseen kauteen minulla oli viha-rakkaus suhde. Ehkä kausi vaatisi toisen katsomiskerran kokonaisuuden hahmottamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti