When you feel like flying

Luvassa kuvapostaus parin viikon takaisesta Kolilla vietetystä illasta

Kuvien taustalle tämä ihana kappale

X Ambassadors-Unsteady

Paluumatkalla kotiin oli kaunis auringonlasku

Here's Johnny

Lähde

Piirsin Jack Nicholsonin näyttelemän Jack Torrancen Stanley Kubrickin kulttiklassikosta Hohdosta. Itse elokuva ei muistaakseni ole aivan hehkutuksen arvoinen, vaikkakin sen näkemisestä minulla on jo kulunut aikaa. Nicholsonin roolisuoritus on kuitenkin arvostettava ja Here's Johnny kohtaus on 

aivan yleissivistykseen kuuluva. Tässä kuitenkin video niille jotka eivät vielä tiedä.

Alkuluonnos oli todella naurettavan näköinen.

Alku oli todellakin hankalaa.

Vieläkin aika kamalan näköinen :,D

Tarkemman työstämisen myötä kuva alkoi muuttua siedettävämmän näköiseksi.

Nyt jo ehkä tunnistettavissakin.

Nyt naama alkaa jo olla lähellä valmista.

Kummallisen näköinen Jack ilman viiksiä ja partaa :,D

Naama täysin valmiina.

Kuva täysin valmiina. Olen ihan tyytyväinen tähän, vaikka kasvonpiirteet eivät jälleen olekaan aivan identtiset, mutta tämä oli tosi haastava muotokuva tehdä. Varjostukset ja ruutupaita onnistuivat yllättävän hyvin. Tämän meinasin laittaa kämpän vessan oveen sisäpuolelle, luonnollisesti.

Me Before You- Kerro minulle jotain hyvää

Lähde
Kerro minulle jotain hyvää kertoo värikkäästä ja persoonallisen pirteästä Louisa "Lou" Clarkista, 26-vuotiaasta neitosesta joka tekee töitä auttaakseen perhettään selviämään taloudellisesti. Työn suloisessa kahvilassa tultua päätökseen Lou etsii töitä epätoivoisesti ja päätyy neliraajahalvautuneen Will Traynorin (Sam Clafin) henkilökohtaiseksi avustajaksi. Työ asettaa omat haasteensa positiiviselle ja energiselle Loulle Willin asenteen ja persoonan myötä. Lou kuitenkin päättää tehdä kaikkensa saadakseen Willin asenteen muuttumaan.

Olin odottanut tämän elokuvan ilmestymistä varmaan viime vuoden marraskuusta asti nähtyäni ensimmäisen teaserin tästä. Game of Thronesin Daenerys Targaryenina tutuksi tullut Emilia Clarke, Doctor Whon Clara eli Jenna Coleman sekä Downton Abbeyn John Bates eli Brendan Coyle sekä komea miespääosan näyttelijä, minulle ennestään tuntemattomampi Sam Claflin! Jo näyttelijäkaarti sai minut täysin innostumaan kyseisestä elokuvasta trailerin visuaalisuudesta, brittiaksentista ja juonen vihjauksista puhumattakaan. Nyt viime viikolla sitten vihdoin pääsin näkemään tämän kaverini kanssa joka oli odottanut Me Before Youta varmaan yhtä paljon. Usein käy niin että elokuva, jolle on ehkä huomaamattaankin kasannut korkeat odotukset (kuten minulla aiemmin Boys Don't Cry) aiheuttaa suuren pettymyksen. Suureksi ilokseni Me Before Youn kanssa ei käynyt lainkaan niin. Päinvastoin tämä ylitti odotukseni.

Huom. tästä lähtien teksti saattaa sisältää spoilereita.

Lähde

Lou on ihanan pirteä ja värikäs päähenkilö ja hän onkin koko elokuvan kantava voima. Lou on omalaatuinen, luova, muut itsensä edelle laittava ja tuntuu valaisevan kohtauksen kuin kohtauksen jossa hän on läsnä. Emilia Clarke on todella taitava eläytymään rooliinsa ja hän on Louna todella luonnollisen ja kepeän oloinen. Hänen tunneilmaisunsa ovat aivan mahtavia ja minua huvittivat erityisesti hänen ylös ja alas, ties mihin suuntiin vääntyvät ilmeikkäät kulmakarvansa, joihin tulin kiinnittäneekseni paljon huomiota. Oli mielenkiintoista verrata Clarkea Game of Thronesin Daenerysin rooliin sillä ero on todella suuri itsevarman, ylpeän ja kylmän Daenerysin sekä lämpimän, toiset itsensä edelle laittavan Loun välillä. Tämä osoittaa hyvin että Clarke ei jumitu yhteen tunnettuun suursarjan rooliin vaan omaa hienoa eläytymiskykyä, jolla pääsee irti leimasta. haittana tässä ei tietenkään ole huomattava ero näiden kahden roolihahmon ulkonäössä. Clarke näyttää upealta molemmissa rooleissa kuhunkin rooliin sopivalla tavalla, Lou värikkäänä brunettene ja Daenerys viileänä platinablondina.


Lähde

Hahmot Louta lukuunottamatta jäävät melko etäisiksi ja pintapuolisiksi, sillä Emilia Clarke Louna on niin häikäisevä.  Sam Claflin Willinä on todella sympaattinen ja karismaattinen, vaikkakin Will jää melko mystiseksi ja osin etäiseksi henkilöksi, roolista jää puuttumaan jonkinlainen syvyys. Claflin kuitenkin tavoittaa erinomaisesti Willin turhautumisen ja kyynisyyden. Hän saa todella ajattelemaan miten elämänhalun voisi kadottaa kokonaan todella rajoitteisena, jos oma elämä ei voisi olla sellaista kuin sen haluaisi olevan. Clarken ja Clafninin roolihahmot ovat luonteiltaan täysin päinvastaiset mutta jollain oudolla, yllättävällä tavalla he tuntuvat sopivan täydellisesti yhteen. Heidän yhdessäolonsa on elokuvan edetessä vaivatonta, luonnollista ja kepeää, heidän kesksutelunsa ovat mielenkiintoisia. Elokuvan dialogi muutenkin on todella aitoa ja sujuvaa, luonnollisen oloista.

Pääparin rinnalla molempien perheet luonnollisesti jäävät sivuosaan, vaikkakin molempien piirteitä valotetaan sopivasti. Charles Dance on mielenkiintoinen Willin rakastavana, mutta jotenkin etäisenä isänä. Mukavan erilainen rooli kuin Dancen rooli Game of Thronesissa Tywin Lannisterina. Harmi vain että Jenna Colemanin rooli Loun siskona jää aika pieneksi, häntä olisin toivonut näkeväni enemmän. Onneksi Willin sympaattinen, komea hoitaja pysyy mukana tiiviisti halki elokuvan. Sen sijaan Loun poikaystävä Patrick on todella etäinen ja yksiulotteinen. Koko elokuva tuntuu unohtavan että Lou on varattu eikä vapaa suhteeseen Willin kanssa. Patrickia yritetään välillä tuoda väkisin mukaan, mutta osa näistä kohtauksista tuntuu irrallisilta. Ehkä Patrickin etäiseksi jääminen kuvastaa hänen ja Loun pitkän suhteen väljähtymistä ja yksipuolisuutta: Patrick muuttaa yhteisen reissun omakseen, puhuu vain itsestään eikä kuuntele Louta. Willin kanssa Lou puolestaan on aivan erilainen.


Lähde

Tarinan kuljetus on alussa mukavan leppoista ja loppua kohden se tiivistyy. Lopun kirje on todella liikuttava, mutta Loun ansiosta elokuvasta ei jää surullinen olo vaikka salin valojen syttyessä silmät ovat vielä kyynelissä. Eutanasiaa ja sen eettisyyttä käsitellään todella etäisesti Loun äidin purkausta lukuun ottamatta. Elokuva tuntuu karttavan täyttä realismia, mikä tavallaan sopii tyyliin. Toisaalta tykkään kyllä että elokuva keskittyy kyseiseen hetkeen, ei paljon henkilöiden menneisyyksiin, vaan pääpaino on heidän yhdessä ollessaan kokemissa tunteissa. Pintapuolisuus on tavallaan hyvä asia tämän elokuvan kohdalla: tunteille jää enemmän tilaa kun ei esimerkiksi jäädä järkeilemään tai esittämään kannanottoja eutanasiasta. Tämän myötä myös elokuvan ihanalle, sympaattiselle huumorille jää enemmän tilaa.


Lähde

Loun värikäs ja persoonallinen tyyli tuo osansa elokuvan jo sinällään upeaan visuaalisuuteen. Loun asuvalintoihin tuli kiinnitettyä paljon huomiota ja kaverin kanssa ihailimme erityisesti Loun kenkiä. Kaiken kaikkiaan elokuva on ihanan värikäs ja lavastus on kaunista katsottavaa. Kiinnitin huomiota erityisesti Loun tyylin sekä kodin värikkyyteen ja lämpöön sekä täysin vastakkaiseen Willin kodin ja persoonan yltiöpäiseen desingiin ja tavallaan kylmyyteen. Tälle elokuvalle juuri sopivaa miljöötä on ihana brittiläinen pikkukaupunki ja sen maaseutu sekä mahtava linna joka tuo mieleeni vuosia sitten tekemäni matkan Skotlantiin.


Lähde

 Kiinnitin ajoittain huomiota musiikin puutteeseen. Se ei kuitenkaan häirinnyt liikaa ja silloin kun musiikkia oli, se oli ihanan persoonallista ja kohtaukseen sopivaa. Pidin erityisesti Willin "rentoutumismusiikeista" sekä lentokonekohtauksen aikana olleesta kappaleesta. Olenkin jälkeenpäin kuunnellut soundtrackia paljon ja sieltä on löytynyt uusia suosikkikappaleita kuten tämä lentokonekohtauksen Clovesin Don't Forget About me

Kuitenkin Ed Sheeranin kappaleen alkaessa soida meinasin alkaa nauraa sen kliseisyyden takia. Sheeran sopi kyllä Tähtiin kirjoitettu virhe-soundtrackille mutta tässä se on jo liikaa. Nyt kun tulin maininneeksi kyseisen elokuvan, on minunkin verrattava näitä kahta. Pidän kovasti myös Tähtiin kirjoitetusta virheestä mutta nämä kaksi ovat kyllä ihan omaa maatansa samantyyppisistä teemoista huolimatta, molemmat upeita omalla tavallaan. Kerro minulle jotain hyvää yltää minulla ainakin syvemmälle tunteisiin.


Lähde

 Kerro minulle jotain hyvää on pirteä mutta surullinen elokuva. Surulliset ja järkyttävätkin asiat esitetään pirteyteen pyrkivällä sävyllä. Harvoin elokuvissa itkee surusta ja meinaa nauraa samaan aikaan. Surulliset kohtaukset saivat kyyneleet jopa minulla virimään ja nauru puolestaan aiheutui vieressä myös itkevän kaverin sekä ympäri katsomoa kuuluvien niiskausten takia. Kerro minulle jotain hyvää on ennen kaikkea liikuttava elokuva. Minulle ainakin se oli rantakohtauksesta loppuun asti itkun pidättelyä. En kuitenkaan haluaisi nimittää tätä nyyhkyleffaksi sanan negatiivisen konnotaation takia, sillä Kerro minulle jotain hyvää on paljon muutakin. Kahden pintapuolisesti täysin vastakkaisen ihmisen yhteensopivuus, perheen tuki ja rakkaus, itsensä etsiminen, elämän murroskohdasta selviäminen ja vaikka mitä muuta. Kaiken kaikkiaan todella monipuolinen, sujuva ja yksinkertaisesti ihana elokuva.

Huhhuh, innostuinpas tämän tekstin kanssa vähän... Silti jäi melko pintapuoliseksi vaikka minulla oli elokuvasta syvempiäkin mietteitä, en vain saanut niistä enää kiinni kuin vain pintaraapaisulta. Mutta tähän loppuun vielä intoilu että elokuvissa käyntiä seuranneen päivän shoppailureissulta löysin sattumalta Jojo Moyesin kirjan johon elokuva perustuu. Todella hyvä löytö sillä sain pokkarin alle vitosella, myyjä sanoi että kyseinen tarjous on voimassa vain sen ajan kun elokuva pyörii teattereissa ja sen jälkeen pokkari palautuu noin kympin normihintaansa. En malta odottaa milloin ehtisin lukea sen ihanuuden. harmi vain kun se taitaa venyä opiskelujen alun ja suomalaisen kirjallisuuden klassikkojen takia.

Loppuun vielä suosikkilainaukseni elokuvasta:
"You can't change what people are."
"Then what can we do?"
 "Love them."

Mistä katsoin: Finkinon valkokangas

Heinäkuun suosikit

Kesäkuun suosikkien kasaaminen postaukseen jotenkin jäi ja ei niitä ehkä olisi ollut postauksen verran, mutta nyt heinäkuussa suosikkeihin on päätynyt ainakin nämä seuraavat jotka esittelen aikajärjestyksessä.

5. Caravan Palace

Aiemmassa postauksessani olikin jo Caravan Palacen Lone Digger musiikkina, mutta esittelenpä tätä ihastusta nyt tarkemmin. Sami oli löytänyt tämän upean energistä ja pirteää musiikkia tekevän ranskalaisbändin ja linkkasi videoita minulle.

Itsekin tykästyin näihin useamman kuuntelukerran jälkeen. Yhtyeen musiikkivideot ovat visuaalisuudeltaan upeita ja persoonallisia, tykkään varsinkin steampunk-vaikutteista. Tämä Caravan Palacen electro swing-genre on minulle ihan uusi, mutta tykästyin kovasti tähän 20-luvusta ammentavaan musiikkityyliin. Mielenkiintoista miten swing ja jazz-vaikutteita on sekoitettu housen, hip hopin ja EDMn kanssa.

On muuten live-esiintyminenkin hienoa kuten alla olevalta videolta näkyy.

Vähän kyllä innostuin noiden videoiden kanssa, mutta en osannut päättää suosikkejani ja silti jäi monta vielä pois. Mutta nyt seuraavaan heinäkuun suosikkiin.

4. Heinolassa mökkeilemässä

Tämän kesän ainoaksi koko perheen kanssa tehdyksi lomareissuksi taitaa jäädä tämä 18-20.7. jolloin olimme Heinolassa kummien mökillä käymässä. Mukavaa oleilua, herkullista ruokaa, saunomista, uimista ja taideleiriä kummitädin ja veljen kanssa. Onneksi säät myös suosivat.

 

 Kummitädin ja isän synttärikakku oli ihana, kummin koristelema

 Kummille tekemäni synttärikortti

3. Samin yllätysvierailu

22.7. töiden jälkeen kotiin tullessani äiti vain sanoi että minua odottaa yläkerrassa paketti ja sitten ihmeissäni menin huoneeseeni. Sieltä ensin näin lattialla kukan ja kohta minua tervehtivän Samin. Oli kyllä suuri yllätys iun luulin hänen olevan matkalla Helsinkiin kavereidensa luo. Vietimme sitten mukavat pari päivää töideni jälkeen elokuvia katsellen ja sitten 24. lähdimmekin äitini, veljeni ja Samin kanssa Joensuuhun kun minulla oli pari päivää vapaata.

Sami oli pitkin kesää kerännyt yllätyksiä mulle myöhäisenä vuosipäivälahjana ja antoi ne minulle osana suurta yllätystään.

2. Joensuussa käyminen

Kävin Joensuussa pitkästä aikaa koska ainakin kolme viikkoa oli tullut väliä minun ja Samin näkemisestä vapaiden tyhmän sijoittumisen ja Heinolaan tehdyn mökkireissun myötä.

 Joenuussa tuli kierreltyä nyt parit kirpparit ja kaupat, Taitokortteli sekä pelattua Pokemon Gota veljen kanssa kämpän lähettyvillä. 

Veljen liitutaululle tekemä taideteos

Kyseinen pelikin olisi muuten päässyt suosikkeihin mikäli sitä pystyisi pelaamaan täällä syrjäseudullakin. Täällä kotona korvessa ei nimittäin tule vastaan pokemonin pokemonia ja kotipaikkakunnalla on vain yksi Pokestoppi. Todella typerää ja epäloogista että poket sijoittuu sinne missä on enemän asutusta sillä nehän ovat villejä ja Pokemon-sarjassakin Ash kumppaneineen seikkailee pitkin metsiä... Eipä sitten ole paljon tullut poketettua sillä ei ole ehtinyt kovin paljon muilla paikkakunnilla käydä.

Onneksi sattui todella mukava sää että saatiin kaupunkia kierreltyä ja ainoa sadekuuro sattui ollessamme Rossossa syömässä. Oli muuten herkullista pizzaa.

Kirppareilta löysin esimerkiksi kolme paitaa, laukun ja ihanan kiiltokuva-arkin

Tuo ihana laukku oli vain neljä euroa ja on täydellisen sopiva esimerkiksi tabletin kuljetukseen. Tuo pikku kirja löytyi Samin ja minun tuttaville lahjaksi, sisältää humoristisia lastenkasvatusohjeita ja aivan ihanan vintage-kuvituksen.

 Klassiset taidejulisteet löytyivät parilla eurolla, vielä kun keksisi näille ihanuuksille paikan.

 1. Kolilla käymässä

Joensuusta suuntasimme 25.7. veljeni ja äitini kanssa Kolille. Mukava oli ihailla Kolin kauniita maisemia pitkästä aikaa sillä edellisestä käynnistä taisi vierähtää reilu kuusi vuotta. Onneksi sää oli hyvä ja ilta-aurinko valaisi kauniisti ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Kolin kuvia saatan julkaista vielä lisää erillisessä postauksessa mikäli ehdin ja saan aikaiseksi kasattua sellaisen.

Tässäpä olivat kuukauden suosikkini tällä kertaa.